Kittilän laki

julkishallinnosta

Olisiko nyt käsittelyssä olevat tapahtumat ja niiden aikaansaamat tutkinnat jääneet tekemättä, jos media mm. SK, MTV jne. eivät olisi kirjoitelleet niistä? Olisiko siis Anna Mäkelä saanut potkut ja aiemmin sekä tälläkin hetkellä olemassa ollut tapa hoitaa asioita saanut jatkua rauhassa?
Jos mistään ei olisi ollut julkisuudessa ehkä Kittilä-lehteä lukuunottamatta juuri mitään, niin noudetattaisiinko Kittilässä kunnan "omaa" lakia?

33

1098

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienempitorvi

      Kyllä vaikuttaa siltä. Ainakin "lain" puolustelijoiden kirjoituksista päätellen. SK:n ansiosta on alkanut todellinen puhdistus kunnassa. Ja Yle kin on herännyt.

      • juristitkunniaan

        Kittiläläinen juristi, henkikirjoittaja Torsti Patakangas ihmettelee Lapin Kansan 13.1.2018 yleisönosastolla omalla nimellään "Mistähän ministeriön päätelmät poikkeukselisista hallinnollisista ongelmista ovat peräisin?". Nokkelin, hallituin sanakääntein hän yrittää tehdä naurettavaksi valtiovallan puuttumisen Kittilän asioihin. Näillä nokkelilla sanakäänteillä voi ehkä briljeerata käräjäsalissa puolustaessaan paikallista rattijuoppoa, mutta ei kannata tulla kirjoittelemaan julkisuuteen.
        Patakangas on syytteessä Mäkelän erottamisprosessin johdosta. Tämä mies on istunut Kittilän kunnanvaltuustossa vuosikausia ja huolehtinut omista ja sukulaistensa eduista hissiyhtiössä. Hän istui tilapäisessä valiokunnassa, joka väkersi lausuntoja Mäkelän erottamiseksi. Siinäkään hän ei kokeneena juristina osannut ohjata valiokuntaa lailliseen työskentelyyn. Julkisesti hän MOT haastattelussa pähkäilee "Miten kunnanjohtajan erottamisessa voi joutua syytteeseen muotovirheestä? Sehän on pikkujuttu."

        Mistä helevetistä näitä puupääjuristeja riittää Kittilään? Kuinka paljon Kittilässä on näitä hämmästeleviä "Patakankaita"?

      • miehämmästelen

        Viitaten "juristitkunniaan" aivan varmasti olisi tutkinnat jääneet tekemättä jos ei asioita olisi nostettu julkisuuteen. Julkinen kieltäminen, hämmästely ja median moittiminen kertovat voimakkaasta vastarinnasta. Kittilä on pieni kunta ja sidokset sosiaalisten verkostojen kautta ovat varsin kiinteitä. On vaikea olla eri mieltä, jos se välittömästi heijastuu omalle tai puolison työpaikalle, lasten koulunkäyntiin tai esim. kotitien lumen auraukseen.

        Kittilän väärinkäytösten puolustus on rakennettu lintukotomallisesti yhteisen ulkopuolisen uhkan torjumiseen. Etelän viherdemarit yrittää viedä Kittiläläisiltä Levin. Kari Uotin 5.1.18 blogikirjoituksessa kerrotaan totuutena koko prosessi ja nimetään prosessiin syylliset henkilöt.
        Uotin käsikirjoitukseen nojaa myös Yrjötapio Kivisaari 24.12.22017 blogissaan.

        Em. blogeissa unohdetaan, että kaikki nämä median kirjoittelemat jutut löytyvät kh.n ja kv.n pöytäkirjoista, ne eivät ole keksittyä. Mistä johtuu, että tämä "marginaalivähemmistöksi " kutsuttu valittajaporukka voittaa hallinto-oikeuksissa 10/0? Mistä johtuu, että kukaan tästä "marginaalivähemmistöstä" ei ole joutunut syyteeseen tekemisistään, vaikka tutkintapyyntöjä heistä on tehty? Mistä johtuu, että 27 henkilöä on syytteessä Mäkelän erottamisprosessin johdosta? Julkisuus on pelastanut Kittiläläiset.

        Mistä johtuu, että Kittiläläinen kokenut juristi kirjoittelee Lapin Kansan yleisönosastolle ???

        http://blog.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/entryid/739?PHPSESSID=2af4ccfbb196988baca9205d7dc2f912

        http://www.kivisaari.fi/blog/index.html

      • leevileviltä
        miehämmästelen kirjoitti:

        Kirjoittakaa tapauksista tänne jos alla olevia on ilmennyt. Kyllä ne julkisuuden kestävät. Saadaan asiat toimimaan paremmin.

        "On vaikea olla eri mieltä, jos se välittömästi heijastuu omalle tai puolison työpaikalle, lasten koulunkäyntiin tai esim. kotitien lumen auraukseen."

      • miepätiiän
        juristitkunniaan kirjoitti:

        Kittiläläinen juristi, henkikirjoittaja Torsti Patakangas ihmettelee Lapin Kansan 13.1.2018 yleisönosastolla omalla nimellään "Mistähän ministeriön päätelmät poikkeukselisista hallinnollisista ongelmista ovat peräisin?". Nokkelin, hallituin sanakääntein hän yrittää tehdä naurettavaksi valtiovallan puuttumisen Kittilän asioihin. Näillä nokkelilla sanakäänteillä voi ehkä briljeerata käräjäsalissa puolustaessaan paikallista rattijuoppoa, mutta ei kannata tulla kirjoittelemaan julkisuuteen.
        Patakangas on syytteessä Mäkelän erottamisprosessin johdosta. Tämä mies on istunut Kittilän kunnanvaltuustossa vuosikausia ja huolehtinut omista ja sukulaistensa eduista hissiyhtiössä. Hän istui tilapäisessä valiokunnassa, joka väkersi lausuntoja Mäkelän erottamiseksi. Siinäkään hän ei kokeneena juristina osannut ohjata valiokuntaa lailliseen työskentelyyn. Julkisesti hän MOT haastattelussa pähkäilee "Miten kunnanjohtajan erottamisessa voi joutua syytteeseen muotovirheestä? Sehän on pikkujuttu."

        Mistä helevetistä näitä puupääjuristeja riittää Kittilään? Kuinka paljon Kittilässä on näitä hämmästeleviä "Patakankaita"?

        T. Patakangas oli jo poliisitutkinnan , kun Aarne Nikka oli Kittilän kj. -80 luvun lopulla. Oli järjestelemässä maakauppoja Levillä. Myöhemmin Patakangas yritti saada Kittilän kunnan hissiosakkeiden ostot oikeudessa kumottua, mutta sattui itse ja perheensä omistamaan myös k.o. Levin hissin osakkeita, joten jääviyshommaan kaatui sekin yritys. Patakangas osakkeiden arvo tippui nollaan, kun kunta sai ostettua osakkeita yli 50% Levin hissiyhtiöstä.
        Summa summarum: Mitään ei kyseinen "herrajuristi" ole saanut aikaan toimiessaan Kittilän kunnan luottamustehtävissä vuosikymmeniä.

    • Ei_salaattiakaan

      Samoin toimitaan kaikissa lapin kunnissa, mutta kittilässä toimitaan ärsyttävästi. He eivät vaivaudu antamaan periksi, eivät anna siimaa kun on pakko. Sitten käy näin. Tukijat kaikkoavat ylätasolta. Siitä johtuu että lehdet pääsevät kirjoittelemaan. Kittilässä mentiin liian pitkälle.

    • Käppyräkö

      Älkää nyt, hyvä biisi. Sai hyvän tontin läheltä sairaalaa. Levi- rakennus rakensi. Kuka maksoi???

      • Luntatulee

        Ja kuka suunnitteli talon? Syytettynä hänkin! Pienet on piirit!😇

    • Oikeusvoittaa

      On helppo olla samaa mieltä Kari Uotin kanssa. Kaikki hänen kirjoittamansa pitää paikkansa, kun paneutuu Kittilän asioihin perusteellisesti. Kyllähän nyt on niin, että Jouni Palosaari oli ed. kunnanjohtajan ja muutaman valtuutetun ajojahdin kohteena. Harmillisinta oli, että valtakunnan tason päättäjäkin, Antti Rinne, harhautettiin mukaan näihin älyttömyyksiin. Uskomattominta asiassa on se, että poliisitutkintakin käynnistettiin vasta korkeimman tason syyttäjän puututtua asiaan. On uskomatonta, miten muutama vaikutusvaltainen ihminen, olipa sitten kunnan päättäjä tai valtakunnan tason vaikuttaja voi sekoittaa vuosikausiksi kunnan päätöksenteon totaalisesti. Varmasti meidän kaikkien tulisi muistaa, että asiassa on käytetty jatkuvasti hyvinkin korkeatasoista juridista asiantuntemusta, joka on ohjannut valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä heidän päätöksenteossaan. Yhä enemmän todennäköistä uskoakseni on, että tuskinpa ketään tuomitaan, korkeintaan on tehty kiireessä ja paineitten olla muotovirheitä, jotka suinkaan eivät ole rikoksia.

      • Kaikistaylin

        Emmeköhän me kaikki nyt lopeta turhan syyttelyn, kateuden ja kaunan ja anna syyttäjien ja viranomaisten tehdä tehtävänsä, jotta rikoksista syytetyille saatetaan asianmukainen rangaistus. Sillä on jo liian kauan eletty elämää, jossa muutamat itsensä korkeammalle korottaneet ovat määränneet muille mitä tehdä, mitä päättää ja mitä lakia noudattaa. Onhan aivan selvää, että kouluttamattomat ja sukuansa suosineet ovat vaikuttaneet kuntalaisten elinmahdollisuuksiin tavalla, joka näkyy vain oman pussin kasvamisessa, meritokratian puutteessa ja koulutuksen pilkkaamisessa, luonnonsuojelurikoksissa, laittomuuden ja korruption riettaassa yhteiselossa, kulttuurin köyhyydessä, ja kunnan parhaiden voimien paossa kuntarajojen ulkopuolelle. Oi kaikista ylin, suojele meitä ja anna vääräuskoisten uskoa nepotismiin, Kittilän lakiin ja ylihintaisiin alilaatuisiin palveluihin.

      • pienempitorvi

        Kiireessä ja paineen alla? nimim. oikeusvoittaa: Älä naurata noilla lapsellisilla selityksilläsi. Otappa se pääsi sieltä p......tä, ja yritä opetella normaaliksi. Suurimmat kiireet ovat olleet ne kierouksien suunnittelut ja taputustilaisuudet kisojen jälkeen, kun "juhlitte" Mäkelän epäonnistuneita potkuja. Muistuuko mieleen?

      • oitpurrok

        "Oikeusvoittaa" mantra nauratti alussa mutta ei enää ,voiko tosiaan joku olla noin pölvästi. Kuinkahan on että nyt rinneyhtiön yms. tutkinta etenee sieltä paljastuu esim. maansiirto- ja muissa urakoissa saatua/annettua maasutusta, jos isoja urakoita on tehty ilman kilpailutusta on täysin varmaa että että siitä on tilaaja puolta palkittu.......

    • oikeusvaltioonneksi

      Oikeudessa noudatetaan onneksi Suomen lakia ja tuomiot syytteistä langettaa tuomarit eri oikeusasteissa, ei Uoti eikä nimimerkki "oikeusvoittaa".

      • juristitkunniaan

        "Oikeusvoittaa" kirjoittaa: " ......... kaikkien tulisi muistaa, että asiassa on käytetty jatkuvasti hyvinkin korkeatasoista juridista asiantuntemusta, joka on ohjannut valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä heidän päätöksenteossaan."
        Tämän korkeatasoisen kalliisti maksetun juridisen asiantuntemuksen on paikallinen hallintojohtaja E Mäkinen peitonnut mennen tullen. Varmasti muitakin ihmetyttää, mistä Kittilän luottamushenkilöt löytävät näitä tehtäviinsä kykenemättömiä juristeja. Toistuvasti heille ulkoistetaan hallintojohtajalle kuuluvia tehtäviä, maksetaan erilliset palkkiot ja varmasti vielä virheellisistä päätöksistä seuraamuksina tulevat korvauksetkin.

        "Toistuvasti heille ulkoistetaan hallintojohtajalle kuuluvia tehtäviä, maksetaan erilliset palkkiot ja varmasti vielä virheellisistä päätöksistä seuraamuksina tulevat korvauksetkin. "

        Jotka tullaan perimään täysimääräisinä tuomituilta pääättäjiltä, kun tuomiot ovat saaneet lainvoiman.

      • JuristiYrittää
        juristitkunniaan kirjoitti:

        "Oikeusvoittaa" kirjoittaa: " ......... kaikkien tulisi muistaa, että asiassa on käytetty jatkuvasti hyvinkin korkeatasoista juridista asiantuntemusta, joka on ohjannut valtuutettuja ja muita luottamushenkilöitä heidän päätöksenteossaan."
        Tämän korkeatasoisen kalliisti maksetun juridisen asiantuntemuksen on paikallinen hallintojohtaja E Mäkinen peitonnut mennen tullen. Varmasti muitakin ihmetyttää, mistä Kittilän luottamushenkilöt löytävät näitä tehtäviinsä kykenemättömiä juristeja. Toistuvasti heille ulkoistetaan hallintojohtajalle kuuluvia tehtäviä, maksetaan erilliset palkkiot ja varmasti vielä virheellisistä päätöksistä seuraamuksina tulevat korvauksetkin.

        Eiköhän ole niin, että huippujuristikaan ei saa mustasta valkoista, vaikka kuinka yrittäisi. Ja yrittäähän ne huonommatkin juristit niin kauan kuin palkkiot juoksevat. Ongelma on tilaajapuolella. Vai oletteko joskus kuullut, että juristi kieltäytyisi mahdottomaltakaan näyttävästä tehtävästä ?

    • käppyryltkö

      oikeus voittaa on joku hätähuuto jonkun tai kaikkien puolesta. Antakaa olla, hyvä biisi....

    • Pikkutorvi

      Nimimerkki Oikeusvoittaa on joutunut samanlaisen perusteettoman ajojahdin kohteeksi kuin Palosaaret ja Kittilän luottamusmiesten enemmistö. Kannattaisi lukea huolella hänen mielipiteensä asioista ja miettiä, kuinka oikeassa hän onkaan kannanotoissaan. Luulenpa hänen laillaan, että vaikka kuinka asetetaan "Lex Kittilän" oikeuttamina totuuskomiteoita, niin aiheettomat syytökset eivät johda muutoksiin kunnan hallinnossa, saatikka nämä rikossyytteet tuomioihin.

      • pienempitorvi

        Teilläpä onkin siellä aika erikoinen oikeustaju. Kaikki ulkopuoliset ikäänkuin jahtaa Kittiläläisiä ja ja te saatte tehdä mitä päähän pälkähtää. Ja kaikki vain yhden kukkulan takia. Sekö oikeuttaa ihan mihin vaan. Onko hypännyt hattuun jonkun klaanin syöttämä pajunköysi? Paljonko saatte trolli-avustuksia per kerta?

    • trollitehtaastako

      Ja montako trollia putkahtaa vielä palstoille,tai vaihtaa nimimerkkiä keskustellen puutaheinää keskenään.Hätä on joillain kova.

      • kkddh

        Tyylistä ja lauserakenteista päätellen "oikeus voittaa" ja "pikkutorvi" on sama henkilö, hätä on kova .
        Kittilässä on joutunut perusteettoman ajojahdin kohteeksi myös kaikki lakia ja oikeutta vaativat tahot

    • kossh
      • trollitehtaastako

        Trolleilla alkoi päivävuoro.

      • capoditutticapo

        Paitsi että Uotin ja sitä kautta Kivisaaren blogit ovat täyttä valhetta vai kutsutaanko sitä nykyään vaihtoehtoiseksi totuudeksi, ? tietenkin tuollaisilla jutuilla halutaan sekoittaa pakkaa mikä onkin noiden trollien tehtävä, näköjään mallia on otettu suuresta maailmasta.
        Odotellaan rauhassa, kyllä noi hyväveli ja korruptiokytkökset sieltä pikkuhiljaa esiin tulee,

      • voirähmänen

        Kittilän päättäjillä ei tunnu olevan kokemusta kunnon kuulustelukeinoista. Kyllä se totuus löytyy tyhmemmiltäkin päättäjiltä. Paitsi jos haluavat mielentilatutkimukseen. Mutta ei sekään taida nyt auttaa.

      • Vaarillaonsaari
        capoditutticapo kirjoitti:

        Paitsi että Uotin ja sitä kautta Kivisaaren blogit ovat täyttä valhetta vai kutsutaanko sitä nykyään vaihtoehtoiseksi totuudeksi, ? tietenkin tuollaisilla jutuilla halutaan sekoittaa pakkaa mikä onkin noiden trollien tehtävä, näköjään mallia on otettu suuresta maailmasta.
        Odotellaan rauhassa, kyllä noi hyväveli ja korruptiokytkökset sieltä pikkuhiljaa esiin tulee,

        Niin Kivisaari... tais mennä Kittilän kepun rahat hukkaan, kun hankkivat siirtomarkkinoilta tuollaisen politiikan vierastyöläisen. Siellä se nyt parkuu kepun sivuilla toivottomuuttaan ja yrittää kaikin voimin kääntää syyllisyyden pois omista joukoistaan ja hakee sääliä sieltä ja sääliä täältä ja on olevinaan niin kittiläläisten puolustaja puolen vuoden kittilä-kokemuksella. Samalla sivulla muut politiikan veivarit komppaavat mukana ja ylistävät tätä politiikan "lapsitähteä" huutamalla TY...YT!

    • Ukkotuomari

      Kun asioita nyt on ryhdytty tutkimaan, niin tutkitaan ne sitten perusteellisesti. Mikäli Levi Ski Resortin asioista löytyy epäselviä tai väärin hoidettuja asioita, niin nostetaan kissa pöydälle ja toimitaan jatkossa toisin oikealla tavalla. Muulla tavalla tästä ei eteenpäin päästä.

      Osakeyhtiöissä toimitusjohtajan on nautittava hallituksen ja osakkeenomistajien luottamusta. Mikäli tätä luottamusta ei ole, niin toimitusjohtaja on syytä vaihtaa. Politiikassa voidaan ehkä hallita pienelläkin enemmistöllä, mutta osakeyhtiöissä on syytä pyrkiä täydelliseen luottamukseen omistajien, hallituksen ja toimitusjohtajan välillä. Osakeyhtiön toiminnan ainoa tavoite on taloudellisesti tuloksellinen toiminta.

      Kyseisessä tapauksessa toimintaan lienee pesiytynyt piirteitä, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Pienessä ja liian vakiintuneessa päätöksentekijöiden piirissä yhtiön ja eri sidosryhmien väliset intressit saattavat ajan myötä sekoittua. 'Sulle-mulle' -tyyppinen rahanarvoisten etujen julkisuudelta piilossa tapahtuva vaihdanta ja tiettyjen tahojen suosiminen synnyttää epätervettä liiketoimintaa . Tällainen korruptio kohtelee kaltoin erityisesti asiansa oikein hoitavia yrityksiä.

      Kun jollekin taholle annetaan rahanarvoisia etuja vaikkapa perusteettomien alennuksien avulla, niin saatetaan syyllistyä eri verojen kuten arvonlisä-, yritys- ja palkkaverojen välttelyyn. Mikäli nämä edut kohdistuvat lisäksi yrityksen omistajiin tai heidän edustajiinsa saattaa lisäksi olla kyseessä peitelty osingonjako. Nämä ovat kaikki oikeuskäytännössä kiellettyjä menettelyjä, joiden seuraukset ovat taloudellisesti ankaria sekä antajalle että saajalle. Törkeissä tapauksissa sanktiot ovat myös rikosoikeudellisia.

      • houhouhoudiin

        Yle 15.1.2018 klo 13:14

        Kaksi Kittilän kunnan tarkastuslautakunnan varajäsentä on ilmoittanut eroavansa luottamustoimesta.

      • leevileviltä
        houhouhoudiin kirjoitti:

        Yle 15.1.2018 klo 13:14

        Kaksi Kittilän kunnan tarkastuslautakunnan varajäsentä on ilmoittanut eroavansa luottamustoimesta.

        Tuolla lisää

        https://yle.fi/uutiset/3-10023312

      • isotuuba

        Se on uppoava laiva, koska jo varajäsenetkin sen jättävätvät.

      • valtion_virkamies

    • Urheilumiehet

      Muistaakseni Härmä on edellinen suomalainen kunta, jossa valtiovalta palautti laillisen kurin. Silloiset roistot hyppäsivät tasakäpälää 60kg käsi- ja jalkarautojen kanssa hevosen kyytiin, kun heitä vietiin vankilaan. Sitä pitää kokeilla Kittilässäkin!
      Päättäjät, tulkaa etukäteen treenaamaan!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe