Taide ilmentää oman aikansa arvoja. Taide kuvailee ihanteita ja ihmisten pyrkimyksiä sekä tarpeita. Nykyisin puhutaan joskus käsitteestä muoti, jolla tarkoitetaan ajankohtaisinta taidemuotoa, joka on liitetty johonkin hyödykkeeseen. Joku voi sanoa, että on vaikea pysyä muodissa mukana, koska muoti muuttuu niin kovalla vauhdilla. Muoti kuvaa jonkin ryhmän sen hetkisiä taiteellisia mieltymyksiä, koska se on ikään kuin yleistyt jonkin ryhmän käyttämien hyödykkeiden taidemuodoista eli siis jonkinlainen muotojen perhe, jossa jonkin yhden muodon ympärille on muodostunut muita samankaltaisia perheyhtäläisiä muotoja. Kuitenkin kun sanotaan, että muodissa on vaikea pysyä mukana, niin tämä ihanteena olevan ryhmän koostumus muuttuu väkisinkin jatkuvasti. Sillä nykyisen muodin muodolliset periaatteet voidaan johtaa nykyisistä vallitsevista arvoista, koska muoti on nykyisen taiteen (teollisen ja markkinataloudellisen muotoilun kautta hyödykkeet tulevat taiteen kategorian piiriin) kaikista herkimmin huomioitava ilmiasu. Nykyiset arvothan korostavat yksilöllisyyttä, yksilön vapautta, yksilön oikeuksia, yksilön mielihalujen voittoa suhteessa samanlaisuuteen pakottaviin arvoihin, erilaisuutta ja ennen kaikkea taloudellista menestystä. On tosiaan totta, että tuotteen yksilöllisyys ja taloudellisuus ovat tendenssejä, joilla on täysin vastakkaiset suunnat. Nimittäin on paljon halvempaa tuottaa massatuotantona yhtä ja samaa kuin uniikkeja ja täysin yksilöllisiä hyödykkeitä. Tähän ongelmaan on tietysti ratkaisu se, että hyödykkeistä tehdään yksilöitäviä ja modifioitavia joillekin tietyille muotoperheille eli ”muodeille”; kuitenkaan tämä ei tarkoita sitä, ettei tällainen yksilöiminen olisi ”ylimääräinen kuluerä” siinä mielessä kuin jos voitaisiin tuottaa vain yhtä ja samaa muotoa. Kuitenkin kilpailu edellä mainittuja arvoja kannattavien ihmisten ostokapasiteetista pakottaa tuottajat tekemään hyödykkeistä modifioitavia erilaisille muotoperheille. Kuitenkin on huomattava, että hyödykkeen pohjalla on aina sama runko, jonka ympärille liitetään jonkin tietyn ryhmän muotia ilmentäviä muotoja. Tässä mielessä hyödykkeen yksilöllisyys on vain yksi ”markkinointikustannus” massatuottajalle, sillä tuotteesta tehdään yksilöllinen vain siksi, että se miellyttäisi mahdollisimman monta erilaista muotoperhettä edustavaa ryhmää ja siten näiden ryhmien yhteissummana mahdollisimman suurta määrää kaikesta ostokapasiteetista.
Kuitenkin pääpaino muoti sanan merkityksessä on jossain galmourisessa muodissa, siis sellaisessa muodissa, joka makaa muotilehtien kansissa. Mikä sitten on tämä ryhmä, jonka ilmiasua nämä muotilehdet viestittävät kansalle? Viihdetaiteilijat ovat erittäin kiinnostavia tavallisesta kansasta (huom. eipä nykyään taida enää olla olemassakaan mitään muita ihmisiä kuin tavallisia kansalaisia), viihdetaiteilijoiden elämää seurataan kohulehdistä ja televisioista. Se mitä jokin kuuluisa viihdetaiteilija pitää voi olla muotia tai sitten ei, on itse asiassa aika vaikea määritellä mikä määrittää sen mikä on nykyisin muotia, koska jokainen viihdetaitelija haluaa olla erikoinen ja uniikki. Myöskään muodintuottajat eivät ole passiivisia tuottajia, vaan haluavat oman osansa kunniasta edustaa muotia. Periaatteessa nykyinen muodin syntyy vaikuttaa montaa seikkaa, joidenka suhteet voidaan tuoda esille, mutta varsinainen syy muodin luonteeseen löytyy tietysti vallitsevista arvoista. Talous painottaa hyödykkeen massamyynnin arvoa, huonosti myyvä on myös täysin turha tuote, jota ei kannata valmistaa. Ja kuluttajathan ”päättävät” itse mitä ostavat. Kun taas viihdetaiteilijat pyrkivät luomaan jotain myyvää ja muodintuottajat luomaan jotain myyvää. Mutta kaikkea tätä tietysti johtaa aluksi mainitsemamme nykyiset vallitsevat arvot. Kun hyödykkeistä pitää tehdä yksilöllisiä jne., niin silti niiden täytyy myydä mahdollisimman paljon, jotta ne voisivat olla kannattavia. Siispä taloudelliset tahot kilpailevat kuluttajien muuttuvista mieltymyksistä, viihdetaiteilijat/muodinluojat pyrkivät muuttamaan kuluttajien mieltymyksiä omanlaisikseen. Tässäpä sitten on ilmaistu tämä muodin synnyn kiertokulku, sen mahdollistaa vain se, että kaikilla ihmisillä on ”täysin” samanlaiset arvot. Ja niitähän opetetaan kouluissa ja siten voimme olla varmoja, että koulujärjestelmä on tuottanut aivan varmasti mitä yhtenäisimmän arvonpohjan länsimaihin kuin sillä on koskaan aikaisemmin ollut. Nimittäin kaikille opetetaan täysin samasta materiaalista täysin samat asiat.
On siis selvää, että vallitsevat arvot eivät suinkaan ole sitä mitä ne väittävät olevansa. Nimittäin yksilöllisyyttä on toteuttamassa erittäin vahva assimilaatiopyrkimys. Kaikki erilaisuus täytyy toteutua jonkin järjestelmän sisällä, koska muuten yksilöllisyys voisi koitua haitalliseksi ensimmäiselle pyrkimykselle antaa yksilöille oikeus yksilöllisyyteen. Sen takia vain sellaiset ajatukset saavat elää, jotka myötäilevät vallassa olevaa järjestelmää. Tällaisia mahdollisia, järjestelmää miellyttäviä asioita ja ideoita on tietysti kenties määrällisesti paljon enemmän kuin joissain monarkioissa tai muissa yhtenäiskulttuureissa on koskaan ollut. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että todellisuudessa vallitsevat arvot pyrkivät aina assimiloimaan kaiken vihamielisen itsellensä myönteiseksi. Tämä yksilöllisyys vain tuhoaa merkityksien tajuttavuuden, kaikki merkitykset hajoavat käsiin kun tulkintavälineistä tehdään ns. yksilöllisiä, valitettavasti kuitenkaan mitään yksilöllisyyttä ei voi tulkintavälineissä olla, vaan tulkintojen täytyy aina toteutua järjestelmän sääntöjen mukaan, koska muuten kokonaisuus hajoaisi osiensa ristiriitaisuuteen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
mm. Georg Simmel: Muodin filosofia.
Hän päätyy samaan paradoksiin kuin sinäkin. Muotipellenä olemista motivoi pyrkimys erottua, mutta kyllin usean seuratessa muotia tarvitaan taas uusi erottautumispyrkimys esikuvaksi.
Niin yksilöllinen muuttuu kaupalliseksi. Kehä, nietzscheläinen ikuinen paluu?
Ihmiset kokevat itsensä massakasi ja siksi tarvitaan muotia jotta yksilö voisi ulkoisesti kokea erottuvansa massasta? Muodille on muka olemassa jokin luontainen kysyntä tai tarve? Ei, muoti lähinnä kaupallinen käsite. Muoti on mielikuvien myymistä. todellisuudessa useampi halveksii muotia kuin ihannoi sitä.
Tarpeen muodille synnyttävät arvot joita tietty määrä ihmisiä toteuttaa. Kaupunkikuvaa katsellessa vain vähemmistö ihmisistä toteuttaa humpuukin sanelemaa elämäntapaa. Kuitenkin vaatteet meillä on oltava päällä. Rakennukset, autot, huonekalut, vaatteet, kännykät ynnä muut tarvikkeet ovat nyky-yhteiskunnan hyödykkeitä. Jonkun tarvitsee nämä tarvikkeet suunnitella ja tehdä. Suunnittelialla on valta kuluttajaan, koska kuluttaja ostaa sitä mitä on tarjolla. Suurimmaksi osaksi ihmiset eivät niinkään toteuta arvojaan ostaessaan tavaraa, vaan riippuvuus materiaaliin saa ihmiset ostamaan sitä.
Muotitietoisen ihmisen arvot ovat mainosnikkarien sanelemia. Valtaväestö ostaa sitä mitä on tarjolla. Valtaväestö määrää kenen suunnittelemia toutteita ostetaan. Sekä suunnittelialla, että kuluttajalla on valtaa toisiinsa. Tosin yksi kuluttaja ei hirveästi voi valtavirran suuntaa kääntää, ellei ole taiteilia. Rakennus taiteessa tyylin määrää se taiteilia, kenellä on parhaimmat suhteet vallanpitäjiin.