https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005525507.html?ref=rss
VM:n selvitysryhmä matkasi Kittilään palauttamaan lain ja järjestyksen
KITTILÄ Valtiovarainministeriön asettama selvitysryhmä matkasi maanantaina Kittilään.
Ministeriö on käynnistänyt poikkeuksellisissa hallinnollisissa vaikeuksissa olevaa kuntaa koskevan selvitysmenettelyn, koska kunta ei ole ryhtynyt riittäviin toimiin kunnan hallinnon saattamiseksi lain mukaiseksi.
Kittilän vaikeuksien taustalla ovat syytteet, joita on nostettu 27:ää entistä ja nykyistä Kittilän kuntapäättäjää vastaan.
Selvitysryhmän on määrä keskustella erikseen valtuuston puheenjohtajiston, kunnanhallituksen puheenjohtajiston ja kunnanhallituksen kanssa. Lisäksi ryhmä käy keskusteluja viranhaltijajohdon kanssa.
Selvityksen pitää olla valmis ensi kuun loppuun mennessä.
VM:n selvitysryhmä matkasi Kittilään
40
1821
Vastaukset
- Oikeusvoittaa
Tervetuloa. Tulemme näkemään, että kuntapäättäjien ja johtavien viranhaltijoiden selvitykset tulevat vakuuttamaan selvitysryhmän, että ajojahdeista huolimatta päätöksenteko on hyvällä tolalla. Maaliskuuhun mennessä on asiat varmasti todettu olevan kunnossa, ja näin muotovirheistä oppia ottaneet päättäjät voivat jatkaa tehtävissään. Ja kun syytteet raukeavat viimeistään vuoden loppuun mennessä , voidaan Kittilässä aloittaa kunnalliselämäkin puhtaalta pöydältä kaikilta osin.
- miepätiiän
'Oikeusvoittaa' tekee kyllä hartiavoimin töitä pöydältä tippuvien leipäpalojen eteen.
'Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi ansaita' sanotaan 'isossa kirjassa' .
Ei muuta kuin jatka vapaasti trollaamista ei sinua kuitenkaan kukaan usko. - onpapöljä
Onko kukkulan väki noin epätoivoista kuin mitä "oikeusvoittaa" kirjoituksista voi päätellä. Pelko on suuri.
- oikeusvoittaakuitenkin
Onpa kiva lukea tällaista positiivista kirjoittelua kun "oikeus voittaa" kirjoittaa.
Näin varmaan asiat etenevät, vaikka näillä palstoilla kirjoittajat ovatkin jo etukäteen arvailleet ja jakaneet epäilyjä ja syytöksiä jopa ihmisten nimillä, mutta yksi on varma asia: he eivät pääse osallistumaan päätöksen tekoon viranomaiskäsittelyyn, vaikka kuinka ovatkin etukäteen yrittäneet ratkaista asioita parhain päin. - karu60
🤣🤣🤣🤣🤣😛
- Luntatulee
Niin,niin,unohtuiko syytteet?😬
- Kittilä-kittiläläisille
Siinäpä selvittelevät, mitään ette voi. Syytteet mitätöidään. Elämä jatkuu.
- valtion_virkamies
Kyllähän se syy selvitysryhmän tulemiselle on olemassa. Ei sellaista ryhmää perusteta mitättömien syiden ja mahdollisten väärinkäytösten vuoksi. Kunnan päätöksenteko on ollut huonolla tolalla ja nyt siihen tulee joku ratkaisu. Parhaassa tapauksessa kittiläläiset saavat jatkossa asianmukaisia ja laillisia päätöksentekijöitä ja huonoimmassa vanha kaarti jatkaa samaa suhmurointia harvojen eduksi.
Syytteet on nostettu tutkinnassa esille tulleiden lainvastaisten toimien takia. Oletan, että syyttäjällä on käytössä vahvat näytöt syytteiden tueksi. Osa syytetyistä todennäköisesti tullaan toteamaan syyttömiksi, mutta jotkut kyllä saavat tuomion.
- GrandeFiesta-arriba
Selvitysryhmän vastaanotto juhlallisuudet järjestettäneen Hullu Porossa,
ja Pekka vastannee tavanmukaisesti ilotulituksesta, niinkuin ennenkin.- voirähmänen
Ja hulluporon emäntä tarjoaa varmaan alehintaan majoitukset ym?
- Kittilä-kittiläläisille
Ei kyllä olen tullutkin siihen johtopäätökseen asiaa tarkemmin mietittyäni, että on ne päättäjät syyllisiä sittenkin.
Ja minun puolesta joutavat vaikka linnaan koko päättäjäjoukko, jotka ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin ja rikoksiin. - TervetuloaKittilään
Tervetuliaislahjaksi voisi antaa Nikan kirjan
Kittilää kehittämässä Päätöksiä, Tekoja, Vastuuta (2003).
- valtion_virkamies
HS 16.1
Kittilässä alkaa ainutlaatuisen sotkun selvittäminen – Rikoksista epäiltyjä päättäjiä tapaava selvitysmies on ”varautunut kohtaamaan vihan”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005526241.html - Hykertelen
Ne salaiset pöytäkirjat eivät ehkä kohta olekaan salaisia. Kiinnostavaa!
- valtion_virkamies
Veikkaan, että salaiset ovat salaisia niiltä osin kuin niiden pitääkin olla myös vastaisuudessakin. Osa varmaankin tulee kaiken kansan luettaviksi. Ylen toimittajahan on pyytänyt kunnanjohtajan perusteettomasti salaamia pöytäkirjoja julkaistavaksi mm. kunnan verkkosivulla. Saapas nähdä mitä kh tänään päättää.
- ruuneperkit
Kyllä taas oli Kittilän tapa ja Helsingin tapa. Eikö se laillisuus pitäisi olla niin Kittilässä kun muuallakin yhteiskunnassa voimassa. Tahalliset rikokset on varmaan tuomittavia niin Kittilässä kun Helsingissäkin. Eikö nämä tolvanat sitä nyt tajua. Selitellään rikoksia kun ruunebergit. Ei ole mitään Kittilän tapaa tai Helsingin tapaa. Kittilässä on rikolliskoplan härskiä laista välittämätöntä toimintaa ja se ei muuksi kaunopuheilla muutu. Kittilässä on oma rikollisjoukkue tai rikollisryhmä. Hajaantukee sutkit.
- jaseoliseselvitysryhma
eikös tuo Rantakokko ole ihan paikallisia sukunimiä. Eli ojasta allikkoon. Sieltä tulee helsinkiläistynyt lappilainen neuvomaan kittiläläisiä. Mites se on nyt sitten sen jääviyden laita? Eiköhän tuokin ole käsivarsia myöten uponnu paikallisiin kiemuroihin ja sukulaissuhteisiin jo etukäteen.
- Ymmärryshoi
Otappa selvää mitä meriittejä tällä ”helsinkiläistyneellä” henkilöllä on!
Samalla voit selvittää vaikka wikipediasta mitä tarkoittaa jäävi ja esteellinen.
Ärsyttää tuo höpöttäminen asioista joista ei tiedä mitään!
- lakiaonnoudatettava
https://www.lapinkansa.fi/lappi/selvitysmies-ei-usko-kittilassa-ihmeisiin-valtuuston-puheenjohtajan-mielesta-kaikki-menee-vain-pahempaan-suuntaan-joka-kerta-sahkopostia-avatessa-odota
KITTILÄ
Selvitysryhmän vetäjä ei usko Kittilässä ihmeisiin – valtuuston puheenjohtajan mielestä kaikki menee vain pahempaan suuntaan: "Joka kerta sähköpostia avatessa odotan, onko siellä kutsu poliisilta"
LAPIN UUTISET16.01. 18.10
Pekka Mauno
Kittilän kunnan hallintosotkuihin ei ole odotettavissa nopeaa ratkaisua.
–Tehtävä on haastava ja monimutkainen. Ihmeisiin emme pysty, sanoi valtiovarainministeriön selvitysryhmän puheenjohtaja Antti Rantakokko tavattuaan lähes ensi töikseen Kittilän valtuuston tiistaina.
Kysyntää ihmeiden tekijöille olisi. - oikeuskunniaan
Tilanne on hieman outo. Puhuvatko päättäjät asiosta niin kuin ne ovat. Ja mikä puolue on suurimpana kantona kaskessa. Ja mistä syystä.
Ylpeys käy lankeemuksen edellä.
Yli-itsevarman ja ylimielisen ihmisen käy loppujen lopuksi huonosti nöyryyden puutteen ja piittaamattomuuden vuoksi.
Kepu. Herätys. - jaseoliseselvitysryhmä
Jaha eli HTM ja synt. Muoniossa. Pitihän se arvata.
- Mitääneivoida
Tämä oli ennalta arvattavissa tosiaan. Rantakokko sanoi jo etukäteen lehtihaastattelussa että toimikunnan puheenjohtajana hän on se joka joutuu kohtaamaan paikallisten vihan. Psykologeilla on tälle ilmiölle jokin nimikin, täysin normaali ihmisluonteeseen kuuluva reaktio tosin yleensä sitä esiintyy enemmän lapsilla. Mutta aika lievää on tuo teidän vihjailu, vittuilu ja viha ollut, ettekö tosiaan parempaan pysty? Tunnen jo myötähäpeää suorastaan.
- hophops
Mitääneivoida kirjoitti:
Tämä oli ennalta arvattavissa tosiaan. Rantakokko sanoi jo etukäteen lehtihaastattelussa että toimikunnan puheenjohtajana hän on se joka joutuu kohtaamaan paikallisten vihan. Psykologeilla on tälle ilmiölle jokin nimikin, täysin normaali ihmisluonteeseen kuuluva reaktio tosin yleensä sitä esiintyy enemmän lapsilla. Mutta aika lievää on tuo teidän vihjailu, vittuilu ja viha ollut, ettekö tosiaan parempaan pysty? Tunnen jo myötähäpeää suorastaan.
Höps. Siis jos on lappilainen niin jonku puolella se pakosti on ja veri on vettä sakeampaa. Jos sukulainen tai vanha kaveri tulee vastaan, niin sitä on vaikeampi laittaa kuriin. Arvuutella vaan täytyy, että kenen puolella on.
- hophops
hophops kirjoitti:
Höps. Siis jos on lappilainen niin jonku puolella se pakosti on ja veri on vettä sakeampaa. Jos sukulainen tai vanha kaveri tulee vastaan, niin sitä on vaikeampi laittaa kuriin. Arvuutella vaan täytyy, että kenen puolella on.
tällekin ilmiölle on psykologeilla joku nimikin
- seolisiina
noihan on kaikki eläkeläisiäkin
- TYÖXCZ
Paska nakki heillä työnä. Ei ole lain edessä kahta erilaista tapaa hoitaa hallintoa kunnassa.
Voi voi sitä selitelyä!! - KuntalakiKoulu
Näköjään valtuutetut joutuvat koulun penkille ja kertaamaan laki.
Mielenkiintoista nähdä meneekö oppiperille.- leevileviltä
SK n sivulta.
"”Viimeinkin”, kommentoi kunnanvaltuuston toinen varapuheenjohtaja Inkeri Yritys (Oikeudenmukainen Kittilä) selvitysryhmän tuloa Kittilään.
Hän ehti pyytää valtiota Kittilän avuksi lähes kolmen ja puolen vuoden ajan syyskuusta 2014 lähtien.
Yritys kertoo olevansa huojentunut ja kiitollinen, että avunpyynnöt on lopulta kuultu.
”Kuntalaiset ansaitsevat uskottavan ja hyvän hallinnon. Päätöksenteko on saatava kuntaa koskevien lakien mukaiseksi”, Yritys sanoo. ”Viimeaikaiset uutiset kuntamme päätöksenteosta kertovat kyllä, että tavoitteesta ollaan vielä ".
- valtion_virkamies
https://yle.fi/uutiset/3-10024909
"Kittilän tapa" vs. "Helsingin tapa"
Kittilässä päätöksentekoa on puolusteltu sillä, että Kittilässä on oma tapa toimia, mitä Helsingissä ei ymmärretä.
Onko siis jokaisessa kunnassa oma tapa toimia päätöksenteossa? Kittilään pitäisi ehkä säätää ihan oma lex Kittilä ja ehkäpä jokaiseen kuntaan omansa...tai no, Kittilässähän on ollut oma laki käytössä jo pitkän aikaa. Nyt taas jatkossa noudatetaan Suomen lakia. - Kittilä-kittiläläisille
Mitään ette voi. Mitään ei ole tapahtunut. Kaikki on kunnossa. Selvitelkööt mitä selvittelevät, mitään ei ole sotkussa. Lakia on noudatettu. Hyvää matkaa takaisin Helsinkiin. Kittilä kuuluu kittiläläisille.
- Kittilä-kittiläläisille
Heräsin unestani ja nyt olen sitä mieltä, että kyllä ne sittenkin voi. Tarvii selvitystä kaikki on sotkussa. Emme ole noudattaneet lakia, mutta yritämme muuttaa tapamme. Kittilä kuuluu myös kittiläisille, siinä kuin muillekin.
- valtion_virkamies
Kuinkahan moni kittiläläinen voi rehellisesti sanoa olevansa ylpeä kuntaansa kohdistuvasta negatiivissävytteisestä julkisuudesta? Asukkaiden valitsemat kunnan omat päättäjät ovat saaneet aikaan vielä pitkään puhuttavan sotkun, jonka seurauksena jouduttiin jopa laatimaan uusi laki. Sotkuja selvitellään oikeudessa ainakin tuleva vuosi ja valituksien myötä mahdollisesti useamman vuoden ajan.
- IroniaaKittilässä
Ei voi kuin nauraa. Syyttivät Mäkelää Kittilän maineen pilaamisesta...
- poroiehet
En voi sanoa teille roistoille muuta kuin KUTTI, KUTTI! TEIDÄT PANNAAN KURIIN!!!!!!!!!
- hophpi
Miks ei voinut ottaa kunnolla jonku selvitysryhmän etelästä? Pakkoko tässäkin on olla lappikytköksiä mukana?
- olemmeoikeusvaltiossa
Ovat valinneet sellaiset henkilöt, jotka ovat tottuneet hoiteleen isompia "kriisejä".Sanotaan että ei nimi miestä pahenna....Sama syntymäkunnan kanssa.
- mikotom
Parhaat jo suunnittelee teitysti että miten ne etelän viisaat saataisiin tutkinnan alaiseksi ja epäillyksi jostakikaan rikoksesta., ku jäävejä tuntuvat jo olevan Kittilän asioihin.
- YHT333
Kittilän imago ?? mennyt, mennyt ja vielä kerran mennyt!!
- imagonkohotus
Kun tulisi Kittilä casessa edes yksi yksimielinen päätös niin se olisi jo hyvä alku ja positiivinen signaali, selvitysryhmällekin!
- poroiehet
En voi edelleenkään sanoa muuta kuin KUTTI, KUTTI !!! TEIÄT, ROISTOT PANNAAN KURIIN. !!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081681Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011622Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011535Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541402Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341364Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48898Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii441879Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293832Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818