isännöitsijänä entinen Ovenia, ja nyt siirretty ilmeisesti kansainvälisen Colliers International Finlandin piiriin?
Mikä tuo firma oikein on? Ei paljon selvinnyt googlatessakaan. ilmoittaa sivustoilla pääpaikakseen Helsinki. Elikkä Helsingistä päinkö meillä tulevaisuudessa tehdään isännöinnin ja kiinteistöpuolen tehtävien määritys?
Vaihtoon menee, sillä taloude/kiinteistöhuollon maksut haluamme tulevan Kemiläiselle yritykselle. Kertokaa jos tiedätte jonkun hyvän ja toimivan isännöintifirman.
Onko taloyhtiöissänne
27
3193
Vastaukset
- Juristi-Turisti
Onko isännöitsijän velvollisuus pitää kirjaa,ketä asunnoissa asuu?
Piilotellaanko siellä paperittomia mamuja?
Onko vesimaksut asuvien henkilöitten mukaan?
Istuva Presidentti kehoitti (televisiossa) piilottelemaan paperittomia,kielteisen päätöksen saaneita!
Eikö tällainen ole:Kiihottamista kansanryhmää vastaan? - nojoohan
kyllä kai tossa Lukkarilankadullakin eräässä kerrostalossa asuu ylimääräistä porukkaa suomalaisia yö kulkijpita tuskinpa isännöitsijä pitää sen kummenpaa päälukua että onko ylimääräisiä kuluttajia, eihän hänen lompsastaan ole pois .
- Kuka.se.on
veden kulutushan laskutetaan kerran vuodessa, sen ennakko perinnän tasaamiseksi. Ei vierailijoita voi keneltäkään kieltää, mikäli meteli ei ole sitä luokaa että rappaukset meinaa naapureissa tippua.
- yuiolkjuiuhjhguyughyuy
Kaikissa taloyhtiöissä ei ole omia vesimittareita, silloin lasku tasataan asukkaiden kesken.
- Eituossa
aloituksessa ole mitään puhetta vesimittareista, vai onko?
No eipä taida olla asiantuntemusta isännöinnistä, on vain niitä suulaita mistään mitään tietämättömiä loan nakkelijoita. Mutta niinhän kemiläiset onki! Eituossa kirjoitti:
aloituksessa ole mitään puhetta vesimittareista, vai onko?
No eipä taida olla asiantuntemusta isännöinnistä, on vain niitä suulaita mistään mitään tietämättömiä loan nakkelijoita. Mutta niinhän kemiläiset onki!Joo. Kiinteistöfirmojen perään kuulutettiin, ei vesimittareiden. 😀
- Hiililaivat
Väistelkää viimeiseen saakka - alan syöpäpesäke. Ovenia lähinnä hallinnoi maksimikustannuksilla, kerää epäreilusti rahaa palveluistaan ja kiinteistöt rapautuvat. Colliers toi tähän sen muutoksen, että se keskittää palveluja kauas asukkaista ja maksimoi voiton asukkaiden palveluja huonontamalla.
- jäsen1
Voi voi, kun se on taloyhtiön HALLITUS joka päättää tehdäänkö remontteja ja huoltotöitä, eikä isännöitsijä. Toki isännöitsijän pitää ammattinsa puolesta esittää taloyhtiölle mitä osakeyhtiölain mukaan pitäisi tehdä. Kirjanpito ym. juoksevat asiat kuuluu isännöitsijän hoitaa.
Remonteista ja isoista korjauksista ja urakoitsijoista EI päätä isännöitsijä vaan hallitus/yhtiökokous. - Anonyymi
Tää on kyllä totta. Vuokralaisista ei välitetä ja talot rappeutuu, vaikka näistä on valitettu. Vuokrat nousee 20€ vuodessa ja mitään ei tapahdu. Huoneistoissa saa palella, kun mitataan lämpötilat sähköisesti, patterit kylmänä koko ajan. Olemme kaikki pettyneitä tähän toimintaan. Paska firma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tää on kyllä totta. Vuokralaisista ei välitetä ja talot rappeutuu, vaikka näistä on valitettu. Vuokrat nousee 20€ vuodessa ja mitään ei tapahdu. Huoneistoissa saa palella, kun mitataan lämpötilat sähköisesti, patterit kylmänä koko ajan. Olemme kaikki pettyneitä tähän toimintaan. Paska firma.
Sähköisesti se lämpötila tuleekin mitata ja samoin lämpötilan säätö että se toimii, Patterit voi olla kylmänäkin mikäli lämpötila on 22 astetta +
- Öknen
Trumppi Suomeen ja estämään nämä älyttömyydet. Hoitovastikkeessa asukkaat rahoittavat ulkomaan eläviä.
- EntinenOVENIA
nykyinen Colliers International. Sen pääpaikka on Kanada Toronto. Sinne se kertymä valuu, ei jää kotimaahan latiakaan mitä tuotoksi sanotaan.
- Nykypäivää
Tietääkseni y-tunnus sama, nimi vain muuttunut. Verot maksetaan jatkossakin Suomeen. Ei nykypäivänä ole yhtään omituista...
- Sinä.et
Nykypäivää kirjoitti:
Tietääkseni y-tunnus sama, nimi vain muuttunut. Verot maksetaan jatkossakin Suomeen. Ei nykypäivänä ole yhtään omituista...
taida olla oikein ajantasalla tuosta verojen maksamisen jälkeen olevasta summasta, mikä jää omistajalle kun kaikki maksut on suoritettu (jos on suoritettu).
Ne rahat menee Torontoon, voittomariginaalilla, eli eivät hyödynnä Suomen rahavarantoa ja sitä lopullista verotusta mikä voitosta kertyy maksuina.
Ottakaapa selvää asioista, ne ei ole sitä mitä paikallisesta toimistosta annetaan ymmärtää. Pääpaikka Suomessa on Helsinki, mutta ne suuret johtajat on Kanadassa, ja sieltä nykyistä Colliers International, entistä Oveniaa johdetaan.
- kiinteistömokuli
taloyhtiön asioista päättää osakkeenomistajien valitsema hallitus,eika isännöitsijä. Itsehän olette hallituksen valinneet,valittakaa sille jos ette saa mielipiteitänne julki,ja niitähän teillä on vaikka ette tiedä mitä hallitus on sopinut isännöitsijän ja kiinteistöhuollon kanssa.Turha täällä on asioista vinkuajoista ette ole päättämässä.
- Anonyymi
Ei toimi ainakaan täällä Salossa, Colliers.
Jos osakas haluaa jotain tietoa esim. vastikkeista, niin mistään EI SAA KETÄÄN KIINNI. Ja esim. Huomautuslaskuihin lisätään välittömästi 5,- vaikka olen yrittänyt s.postilla oikaista väärin perustein laskutettua vastiketta yms.yms.
Collier on siis ihan surkea isännöintifirma.
Nimimerkki.: n.30 asuntoosaketta omistan, niin kokemusta isännöinnistä kyllä on - Anonyymi
Ovenia on heikentänyt palveluita. Enää ei tehdä mitään, ellei sitä erikseen
pyydetä. Vedättävät taloyhtiön hallitusta ja muita luottamusihmisiä mie-
lensä mukaan. Hallitus pitäisi vaihtaa säännöllisesti ja ainakin puheenjohta-
jisto. - Anonyymi
Hyi hyi hyi!
On kiinteistöalan mätäpaise!! Missään nimessä en suosittele yritystä. En isännöintiin enkä vuokraukseen. Ei mitään käsitystä asiakaspalvelusta tai siitä että isännöitsijänä ovat töissä taloyhtiöllä... Vuokriakin perivät aivan miten sattuu.
Jos voi välttää, niin vältä. Kiität minua myöhemmin. - Anonyymi
Syitä on monia yksi on, kulttuuri. Pukeutuminen ja uskonto ovat rajoittavia
https://mvlehti.net/2019/10/21/paivan-video-invaasion-uusi-aalto/
Moniosaajien uusi aalto. Lammaspaimenia,sotilaskarkureita,juuttisäkin kutojia…. lista on loputon. Suomen pelastajat tervetuloa. Osihalo odottaa syli kosteana…
Sai siitä karavaanista miespuolisia etsimällä etsiä. Siinä etelän ihmeet marssivat kohti paratiisia.
Kaikki maksetaan - Anonyymi
Kannattaa kiertää kaukaa Colliers International Finland. Loppusiivouksessa vaaditaan ammattilaisen sii oustasoa tai uhkaillaan perättömämällä siivouslaskulla. Avaimet palautettiin vuorokausi sitten ja siivoustarkisgus suoritettiin niin että annettiin puolisen tuntia aikaa tulla kilometrien päästä siivoamaan tai yli 200€ lasku odottaa. # kokemuksia Colliers / Ovenia
Paljonkohan kusettaa siivouksesta vanhempia ihmisiä, hävetkää- Anonyymi
Colliers International Finland on Huijarifirma, nyhtäävät irti perusteettomasti joka sentin joka on vaa mahdollista, eivätkä vastaa yhteydenottoihin
- Anonyymi
Leikkivät vaikeasti tavoiteltavaa ja vuokravakuutta pidätetään perusteettomasti ja mitään lisätietoja vuokravakuuden pidätyksestä eivät anna!!!
- Anonyymi
Jos mahdollista niin älkää muuttako colliers asuntoon
- Anonyymi
Pelkästään ongelmia tiedossa
- Anonyymi
On ja hyvin pelittää. Ei moittimista.
Yhteys pelaa molempiin suuntiin.
Mikä teillä siellä mättää? Outoja kannanottoja. Pitäskö kurkata sinne kuuluisaan peiliin ja miettiä alkukohtaista syytä oletettuihin ongelmiin!- Anonyymi
Tuskin siellä mikään mätää, mutta yleisesti ottaen taloyhtiöissä syytetään kaikesta isännöitsijää, vaikka todellinen vastuu on taloyhtiön hallituksella.
- Anonyymi
Taloyhtiö on yhtä surkea kuin sen hallitus,ei ole isännöitsijän vika.sama se keltä isännöinti ostettu jos tyhmät päättää taloyhtiön asioista.on tällä palstalla melko tyhmiä kannanottoja.toivottavasti ette ole taloyhtiön päättäjiä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820