Asuinkaupungin te-toimisto lakkautettiin ja sen tehtävät tietyin osin siirrettiin kunnan hoidettaviksi. Tietyin osin: Siis nuoret tiettyyn ikäryhmään kuuluvat työnhakijat ja toisaalta yli vuoden yhtäjaksoisesti työttöminä olleet kunnan hoidettaviksi.
Kun henkilöllä tuo vuosi tuli täyteen, hänelle ilmoitettiin siirrosta kirjallisesti, siis kirjeellä. Kirjeessä sanotaan, että saat muutamien viikkojen kuluessa kutsun suunnitelman tekoon.
No, tässä on nyt tullut tuo aktivointimalli käyttöön ja toisaalta on tullut tuo siirrosta ilmoittava kirjekin jo viime joulukuun alussa, mutta kutsua mihinkään suunnitelmapalaveriin ei vieläkään ole saapunut, ja nyt on kohta jo tammikuu mennyt. Tosin olihan tässä välissä joulun aika, jolloin kunnon virastotyöntekijät lomailevat suurilla palkoillaan kuka missäkin, Espanjassa tai vaikka Levillä.
Mutta sitä vaan, että näinköhän tässä mitään suunnitelmapalaverejä on tiedossakaan? Ja mikähän se on se aktivointimallin mukaan tuon toimiston tarjoama palvelu, joka olis vaihtoehto sille 18 tunnin työpaikalle? Luulen, että tämän kunnan toiminta on nollatasoa! Tai ehkä se palvelu heidän taholtaan oli joku palkkatukityöstä tehty työtarjous, joka tarjous lisäksi lähetettiin useammalle henkilölle ja heistä kunnan kannalta parhaimpiin veronmaksajasukuihin kuuluva otetaan pestiin.
Mikä helvetin palvelu ja mikä helvetin aktivointimalli!
Jos ei sitä kutsua kohtapuoliin tule, siis oteta palveluiden piiriin - mitä, harjoittavatko nämä virkamiehet jonkinlaista erottelua, syrjintää, epätasa-arvoista kohtelua ihan oikeasti - niin pitää kai kirjoittaa asiasta harkittu ja hyvin muotoiltu yleisönosastokirjoitus johonkin suurempaan lehteen, ja toivoa että se menee julkaisuun!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.