Mielipiteitä puolueista

Ajattelin avata uuden keskustelun tästä politiikkaan liittyvästä aiheesta. Edellisessä keskustelussa
nimimerkki Bi-nainen__ sanoi, että minä kuulun neurologiseen vähemmistöön, joten vihreät voisi olla sopiva puolue mulle. Vihreissä on naisenemmistö, joten kuulostaa siltä osin lupaavalta. Persuissa on taas miesenemmistö.
Kyllähän nämä arvot vaikuttavat jonkin verran siihen, onko mahdollisuuksia onnistua parisuhteessa.
Tuossa on keskustelu arvoista, jonka olen myös itse aloittanut. Silloin en vaan ollut vielä rekisteröitynyt tänne suomi24 sivulle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15065374/arvomaailmat-samanlaisuus-ja-erilaisuus

Kyllähän tätä miettii, miten tätä markkina-arvoa saisi kohotettua. Eli otan toki tätä tasoteoriaakin tähän mukaan. Ovia en haluaisi ainakaan liikaa sulkea. Jos ovia sulkee liikaa, tarkoittaa tämä myös markkina-arvon alentamista. VIhreissä on naisia paljon, joten se tietää ainakin jossain määrin aina parempia mahdollisuuksia saada parisuhde, mutta se ei ole kuitenkaan mikään ehdottoman varma, koska riippuu myös naisten arvomaailmoista. Vihreissä on paljon koulutettuja, joten olis mielenkiintoista tietää, kuinka korkea koulutus miehellä pitäis olla, jotta olis edes kohtuulliset mahdollisuudet saada parisuhde vihreiden joukosta. Vaikka monilta naisilta tuleekin Laasaselle kovaa kritiikkiä, en ainakaan itse pysty näitä tosiasioita kieltämään, joita olen Laasasen kirjoista lukenut. Laasanenhan jokatapauksessa puhuu, että menestyneet miehet pääsevät helpommin parisuhteeseen. Tämä tuskin on ristiriidassa sen tosiasian kanssa, että vihreissä on paljon koulutettuja ja he todennäköisesti haluavat koulutetun miehen.
En tiedä, onko itsellä tarpeeksi koulutusta suurimmalle osalle vihreistä naisista, koska naiset haluavat yleensä itseään koulutetumman miehen, jos tarkastellaan tätä koulutuskysymystä. Oletetaan, jos itsellä olisi koulutusta riittävästi ainakin pienelle osalle vihreistä naisista, toinen kysymys, hyväksyykö vihreät naiset helpoiten "erilaisuutta" miehessä. Itse en ole mikään stereotypinen mies, jjonka takia on varmasti ollutkin vaikeeta päästä parisuhteeseen ja joutuu helposti kokee syrjintää.
Mielipiteitä. Varmasti löytyy vihreitä kannattavia naisia tältäkin palstalta.
Vielä yksi kysymys: mitä noin yleensä vihreistä miehistä ajatellaan. Otin edellisessä keskustelussa puheeksi tuon Touko Aallon, jota kaikki ei pidä kovin miehekkäänä. Vaikka vihreissä onkin enempi naisia, voiko kuitenkin vihreitä kannattava mieskin olla miehekäs? Itse en kyllä pysty persuja kokee omaki puolueeksi, vaikka siellä onkin miehiä. Eikö persut lisäksi sulje myös paljon oviakin? A.Palstamäkikin puhui, että vihavasemmisto ja persut hylkivät toisiaan. Vihavasemmistosta hän puhui näin, että siihen kuuluvat vasemmistoliiton, demarien ja vihreiden fundamentalistisiivet.
Tässä on siis tavoitteet arvomaailmojen suhteen: haluan mieluummin valita sellaisen puolueen, joka ei sulje liikaa ovia ja jossa erilaisuutta siedetään parhaiten. Ehkä tämän takia vihreät voisi olla mulle sopiva, kun siellä niitä naisiakin on paljon.
Tuossa tuo aikaisempi keskustelu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15146841/onko-kokemusta-tutustumisesta-palstatapaamisissa

21

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin sen puoluekannanko voi noinkin valita että miettii mistä on eniten henk.koht. hyötyä ja sitten alkaa lobbaamaan niiden valittujen aatetta ikään kuin hyvänä? Minä kun olen vähän tyhmä näissä asioissa niin ajattelen aina politiikkaa ikäänkuin kaikken kannalta, mikä olisi paras meille kansakuntana niin en ole tuota itsekkyysperiaatteella tehtävää vallintaa hoksannut edes miettiä. Eipä sillä vaikka olisinkin ja sitten näyttelemällä saisin p..ua joltain kokkarimaisteris- tai vihervassarivajakkinaiselta niin enpä tiedä olisiko se sen arvoista, tuskin.

      • .. Jeps.. Mut.. NarsuMarsuilla on Oma Logiikkansa.. ;P

      • Sinä olet Harmis unohtanut minun intrsessini.

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Sinä olet Harmis unohtanut minun intrsessini.

        Intressini piti olla.

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. Jeps.. Mut.. NarsuMarsuilla on Oma Logiikkansa.. ;P

        Niin, joskus vaan tuntuu siltä että nuo marsut toteuttaa itsemurha-aatetta sukulaistensa sopulien tapaan, yksinkertaisia kun ovat:
        '
        https://www.youtube.com/watch?v=xMZlr5Gf9yY

      • A.Palstamäki kirjoitti:

        Sinä olet Harmis unohtanut minun intrsessini.

        Oliko se se ettet kaipaa öyhötystä? Jos katsot tätä nykymalli a niin eiköä muka ole selvää että se juuri aiheuttaa sitä öyhötystä? Sitten kun alkaa täälläkin öyhähtelemään kranaatit ja muut räjähteet poliisiasemien edessä ja sioviilien kokoontumispaikoilla oletko sittenkin sitä mieltä että tuit oikeita asioita?

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Niin, joskus vaan tuntuu siltä että nuo marsut toteuttaa itsemurha-aatetta sukulaistensa sopulien tapaan, yksinkertaisia kun ovat:
        '
        https://www.youtube.com/watch?v=xMZlr5Gf9yY

        .. Sopulit kuvaa hyvin HyödyllisiäIdiootteja.. ;D.. Ei PuppetMastereita.. ;P

      • NuuskaMuikkune kirjoitti:

        .. PuppetMasterit taas käyttäytyvät, kuin Koistinen.. Eivät osaa Ahneuksissaan lopettaa, ennen kuin.. ;D

        https://www.youtube.com/results?search_query=Koistinen

        Jep, on se hurja, piti kattoo heti pari mutakin koistista :D ny taitaa pitää mennä nukkumaan, öitä.

      • Harmaaritari kirjoitti:

        Oliko se se ettet kaipaa öyhötystä? Jos katsot tätä nykymalli a niin eiköä muka ole selvää että se juuri aiheuttaa sitä öyhötystä? Sitten kun alkaa täälläkin öyhähtelemään kranaatit ja muut räjähteet poliisiasemien edessä ja sioviilien kokoontumispaikoilla oletko sittenkin sitä mieltä että tuit oikeita asioita?

        Pääsemmekö ikinä väkivallattomuuteen tässä maailmassa? Emme.

        Pitääkö kaikkien päätösten perustua siihen että valtiovalta pyrkii sulkemaan maassa olevien ihmisten tilaisuudet väkivaltaan? Mielestäni tuo olisi sulaa hulluutta, ja toteutuisi vain sulkemalla kaikki ihmiset omiin lukollisiin koppeihinsa.

        Elämään sisältyy aina riski, se on asia jonka kanssa meidän on pystyttävä elämään. Joku voi kysyä miksei meille riitä riskit mitä oma roskasakkimme tuottaa? Siksi ettei maailmanrauhan suurin uhka ole koskaan ollut valtioiden sisäiset levottomuudet vaan niiden leviäminen naapurimaihin.

        Kansainväliset selkkaukset syntyvät lähtökohdista joissa jollain alueella paine kasvaa liian suureksi ja sota laajenee naapurimaihin. Jo kahden valtion välinen täysimittainen sota voi pahimmoillaan aiheuttaa maailmansodan.

        Me voimme sulkea silmämme lähi-idän ja pohjois-Afrikan konflikteilta, mutta se voi olla kohtalokas virhe.

      • 876
        A.Palstamäki kirjoitti:

        Peukku tälle kommentille.

        "Pitääkö kaikkien päätösten perustua siihen että valtiovalta pyrkii sulkemaan maassa olevien ihmisten tilaisuudet väkivaltaan? Mielestäni tuo olisi sulaa hulluutta, ja toteutuisi vain sulkemalla kaikki ihmiset omiin lukollisiin koppeihinsa."

        Ei tietenkään ja juurikin siksikin tämä nykyhallinto haisee, samaan aikaan kun kitketään nomalta kansalta kaikki mahdollisuudet itsensä puolustamiseen, ei mitään mahdollisuutta hankkia laillista aseistusta väkivaltaisia ryöstjäiä' kohtaan, jopa sanansäilä suitsitaan ja samaan aikaan mahdollistetaan susien pääseminen lammasaitaukseen ilman minkäänlaista kontrollia,. Oletkin tyhmempi näiden asioiden suhteen kuin kuvittelinkaan kun käytät teeseinä sellaisia asioita joita juurikin nykymalli lietsoo. Minua ainakin tämä oman kansan hallveksunta ja samanaikainen rikollisuudenj maahantuonti sen verran vituttaa että saatan jossain vaiheessa olla itsekin valmis laittomuuksiin itseäni suojellakseni, jos valtiovalta huolehtisi velvollisuuksistaan ei tarvitsisi.

        "Elämään sisältyy aina riski, se on asia jonka kanssa meidän on pystyttävä elämään. Joku voi kysyä miksei meille riitä riskit mitä oma roskasakkimme tuottaa?"

        Elämään tottakai sisältyy riski mutta ei tietentahtoen pitäisi sitä riskiä viattomille lisätä vaan pyrkiä parantamaan mazhdollisuuksia säälliseen elämään. Sanotko tyttärellesi jos sen joku puskaraiskaaja pahoinpitelee että sun pitää vaan oppia elämään sen riskin kanssa? Voisikin olla hyvä jos alkaisit vaikka vapaaehtoistyönä kiertelemään erilaisissa rikosuhritilaisuuksissa ja kävisit niissä uhreillle ja heidän omaisilleen luennoimassa kuinka he ansaitsivatkin kohtalonsa.

        " Siksi ettei maailmanrauhan suurin uhka ole koskaan ollut valtioiden sisäiset levottomuudet vaan niiden leviäminen naapurimaihin."

        No niinpä, miksi siis levittää niitä levottomuuksia jopa niiden naapurimaiden ylise muihin maihin jotka ei osaa edes käsitellä niitä kun ei ole kokemusta & tietoa esim. uskontoasioista, ei ymmäörretä miten syvälle erilaiset käsitykset on juurtuneet ja mitä kaikkea niiden eteen olla valmiita tekemään.

        "Me voimme sulkea silmämme lähi-idän ja pohjois-Afrikan konflikteilta, mutta se voi olla kohtalokas virhe."

        Näinhän me juuri nyt teemme, sen sijaan että pyrkisimme selvittämään konflikteja siellä synnyinseuduilla ehdoin tahdoin levitämme konfliktit tänne eurooppaan eikä siitä hyvää seuraa, paitsi tietysti jos jotenkin perverssisti näkee pommi-i ja hopaapoiskut, naisten aliastamiset jne. jonkinlaisena rikkautena niin kuin te naiivit kokkareet näytätte näkevän.

        Sä ole Pertti vähän kuin itsekäs pikkulapsi karkkilaatikolla, kieltäydyt näkemästä totuuksia nin kauan kuin sulla itselläsi menee hyvin, toisille aiheutettu tuska ja vääryydet eivät sinua tunnu paljon liikuttavan kunhan vaan itse saat namia. eitpä ole kyllä ´poikkeius, teitä ahneita typeriä lapsia tuntuu olevan ihan h..ti tässä maassa.

        Suomessa maahanmuutto on kokolailla hallittua, turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset ovat lähinnä järjestyshäiriöiksi luettavia.

        Olen myös sitä mieltä, että ihmisten (myös naisten) tulee osata vältellä pimeitä paikkoja jossa puskaraiskaaja voi lymytä, ihan hyvin siellä voi olla se valkoihoinenkin puskaraiskaaja. Tuntemattomien miesten kanssa samoihin yksityistiloihin vetäytyminen tehdään vain jos haluaa harrastaa seksiä jne jne.

        Turvapaikanhakumenettelyn kieltämiseen tähtäävät puheet näen enemmän rasismina.

    • hienoahienoa

      Kuulostat kyllä todella epätoivoiselta. Olet valmis myymään kaiken vain saadaksesi naista. Et ole henkisesti vahva. Eivät naisetkaan tuolla lailla ajattelevaa miestä kunnioita. Tuolla menolla sinusta tulee vielä uusi liljalaakson Timppa. Ei mitään järkeä. Ole ennemmin mgtow ja uskalla ajatella omilla aivoillasi. Itse kannatan persuja, vaikken mikään stereotypinen mies olekaan. Koska välitän enemmän yhteiskunnasta kuin itsestäni (ei nyt kaikessa, mutta...).

    • Ihan hyvä, että sanotte mielipiteitä. Mulla on kuitenkin vähän oma kanta tähän asiaan. Nimimerkki hienoahienoa, en ole kyllä persuista muistaakseni koskaan ollut kovin innostunut, mutta toki sä saat äänestää niitä, jos sä koet ne mielestäsi omaksi. Sulla on kuitenkin hyviä ajatuksia, enkä mä sen takia ala välttelemään sun kanssa keskustelua, vaikka kannatkin persuja, joka on ehkä mulle jostain syystä se viimeisin vaihtoehto. Olihan toki Tony Halmekin persu ja mielestäni omalla tavalla ihan hyväkin tyyppi ja hauska, vaikka en ollutkaan kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan. Ikävää ilman muuta, että kuoli niin nuorena. Sellaista ei missään tapauksessa voi toivoa kenellekään.
      Katsokaas asia on sillä tavalla, että itse olen kokenut myös erittäin suuria onnistumisen kokemuksia, kun olen aika ajoin kokenut olevani jollain tavalla samalla aaltopituudella naisten kanssa, kun on löytynyt joskus hyviä keskusteluja jollain tavalla yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Asia on sillä tavalla, jos haluaa nostaa markkina-arvoa, on pakko jossain asioissa myös nöyrtyä. Tämä empatiataitojen opiskelu vaatii kyllä ehdottomasti nöyrtymistä - juttelet innokkaasti naiselle ja nainen reagoi kuivasti. Tämä, jos mikä vaatii kyllä nöyrtymistä. Tämä on ehkä sitä kovinta henkistä kipua, mitä olen joutunut paljon kokemaan elämäni aikana. Vähitellen, kun olenkin nöyrtynyt, olen huomannut empatiataitojen pikku hiljaa paranevan. Tämä, kun oppii ymmärtämään paremmin ja paremmin naisia, on koko ajan helpompi ja helpompi myös kiinnostua sellaisista asioista jotka kiinnostavat naisia. Jotta onnistuisi parisuhteessa, on mielestäni pakko olla myös jonkin verran kiinnostunut naistenkin kiinnostuksen kohteista ja ajattelusta. Kysymys: onko vihreissä sitten joitain sellaisia arvoja, jotka olisi jollain tavalla huonoja tai ei sopisi mulle? Eikös vihreät ole kallellaan keskusta-vasemmistoon päin? Eikös tämä jo edellisestä keskustelusta käynyt selväksi, että vihreät ovat vähemmistöjen asialla, kuten A.Palstamäkikin totesi?
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15146841/onko-kokemusta-tutustumisesta-palstatapaamisissa#comment-92517639
      Ymmärtääkseni yleensäkin keskusta-vasemmisto ajaa paremmin vähemmistöjen oikeuksia kuin keskusta-oikeisto. Mielestäni ätmit kuuluvat vähemmistöön. Keskitasoiset miehet kuuluvat jo aika loogisestikin ajateltuna enemmistöön. Ytmitkin kyllä kuuluvat loogisesti ajateltuna vähemmistöön. Vihreissä on kyllä käsittääkseni suurin osa korkeasti koulutettuja, joten ei he kyllä ainakaan näennäisesti mitään alemman tason ihmisiä luulis olevan parisuhdemarkkinoillakaan. Mutta ymmärtääkseni siellä hyväksytään paremmin esimerkiksi neurologiseen vähemmistöön kuuluvia kuin esimerkiksi persuissa. Sanokaa vaan, olenko oikeassa, mutta mulle on juuri tärkeetä se, että mä saisin olla mahdollisimman paljon juuri oma itseni, vaikka olenkin vähän "erilainen" ihminen. Koulutuksella en viitsi alkaa täällä kehuskelemaan, koska mun koulutuksessa ei välttämättä ole edes paljoa kehumista. Mulla on enemmän koulutusta kuin peruskoulu. Sen voin toki sanoa, mutta en enempää. Ennemminkin kysyisin, jos joku vaan tietää mua paremmin tai on kokemusta: kuinka korkeeta koulutusta keskiverto vihreä nainen odottaa mieheltä? Erityisesti silloin, jos mies on jollain tavalla "erilainen".
      Lukekaa tuo kommentti. Tuossa pyrin perustelee asioita jonkin verran myös.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/15146841/onko-kokemusta-tutustumisesta-palstatapaamisissa#comment-92522788
      Nyt jonkin verran biologiaa. Eikös me kaikki vähitellen sopeuduta? Tämä sopeutuminen voi tarkoittaa käytännössä sitä, että jos valitsen vaikka puolueen vihreät, on mahdollista myös sopeutua joihinkin asioihin, jotka saattavat olla jollain tavalla vieraita: yksinkertaisesti käytän aikaa joidenkin asioiden opetteluun.
      Ajattelen tätä sopeutumisen hyödyllisyyttä juuri siksi, että pitkässä juoksussa tämä sopeutuminen voi auttaa kohottamaan markkina-arvoani ja siitä taas seuraa paremmat mahdollisuudet päästä parisuhteeseen.
      Itseasiassa eräänlaisena sopeutumisena olosuhteisiin voidaan pitää myös impulsiivisuuden hallinnan kehittymistä. Impulsiivisuutta voi oppia hallitsemaan ja ehdottomasti kannattaakin. Impulsiivisuus on ainakin meidän kulttuurissa erittäin hankala luonteen piirre ja tämän takia impulsiiviset ihmiset ajautuvat yleensä isoihin konflikteihin muiden ihmisten kanssa.

      • Hormooni_mormooni

        Eikö sulla vitun apina ole oikeaa elämää?

      • Hormooni_mormooni kirjoitti:

        Eikö sulla vitun apina ole oikeaa elämää?

        Mitä oikeaa elämää on yksinäisyys. Taidat itse kuulua ytmeihin, jotka eivät ole vuosiin tavannut ätmiä. Ainoastaan olet nähnyt ätmejä ehkä suurkaupungissa, mutta et ole pannut suuremmin merkille. Kyllä elämä hymyilee, kun on YTM. Ytmin ei tarvitse koskaan olla pitkiä aikoja yksin. Aina kun YTM menee baariin, kyllä varmana löytyy nainenkin, joka kiinnostuu ytmistä. Ytmin on myös helppo saada sellaisiakin naisia, jotka kiinnostaa ytmiäkin. Ymmärrän, että voi olla vaikea samaistua ätmin elämään, jos ei ole ollut tekemisissä ätmien kanssa vuosiin. Olet ehkä ollut tekemisissä peruskoulussa sellaisten hiljaisten ja ujojen poikien kanssa, jotka kyllä pärjäävät koulussa hyvin, mutta eivät ole koulussa erityisen sosiaalisia, mutta ovat kyllä kilttejä. Sanotaan näin, että ei ole kovin epätodennäköistä, jos juuri näistä pojista tulee aikuisena ätmejä. Toki joku hiljainen ja ujo poika voi olla erittäin ahkera koulussa ja jos on varsinkin huippulahjakas jollakin alalla, tämä ujo poika voi tulla aikuisena kuuluisaksi omalla alallaan ja sitten hän kyllä saa hyvätkin mahdollisuudet parisuhteeseen.

      • todellavaikeeta kirjoitti:

        Olet siis mahdollisesti peruskouluaikoina ollut jonkin verran tekemisissä näiden hiljaisten ja ujojen poikien kanssa, koska on ollut pakko, koska olet joutunut samalle luokalle.
        Aikuisena sen sijaan ihmisellä on enemmän vapauksia valita ihmiset elämässään, joten on aika luonnollista, että ytmi ei valitse ätmejä kavereikseen, jos ei ole erityisen suurta motivaatiota opetella tulemaan toimeen ja ymmärtämään sellaisia ihmisiä, joilla on äärimmäisen paljon vaikeuksia naisten kanssa. Kuulut todennäköisesti niihin ytmeihin, jotka ottavat kavereikseen ainoastaan toisia ytmejä. Keskitason miehet kelpaavat ehkä juuri ja juuri kaveriksi. Jos ei elämääsi kuulu ainuttakaan ätmiä, ei kavereissa, ei sukulaisissasi, on toki ymmärrettävää, että voi olla vaikeeta ssamaistua.

    • todellavaikeeta

      Vielä näistä arvoista. Olen kyllä jo alusta alkaen ollut tällä palstalla puhumassa nimenomaan ätmien oikeuksista. Ätmit ovat ilman muuta vähemmistöä. Sanokaa vaan ilman muuta, jos ajatteluni ei jotenkin täsmää, mutta onko tässä jollain tavalla pahakin ristiriita: mies haluaa liittyä vihreisiin, koska haluaa ajaa ätmien oikeuksia. Eikö ätmien oikeuksien ajaminen olisi mahdollista myös vihreissä? Darkfear on kyllä sanonut täällä, että monet ätmit kokee, että persut ajavat ätmien oikeuksia. Jostain syystä en pysty tähän ajatteluun samaistumaan.

      • Persu-Ätmi

        Vihreät ajavat lähinnä niiden persläpimaalaisten sekä ämmien ja hinttien oikeuksia, kaikki ristiriidassa ätmien edun kanssa. Täysjärkinen ätmi ei sitä puoluetta äänestä. Persut on ainoa puolue, joka edes joissain asioissa on ätmien puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6963
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4622
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      36
      4151
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3219
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1686
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1670
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1573
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1227
    Aihe