Ystävän ikävä

vieraantunut

Ihan alkuun: EN KAIPAA VASTAUKSEKSI USKONNOLLISTA PROPAGANDAA.

Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita. Tähän asti minulla on ollut aina edes yksi ihminen elämässäni, jota olen voinut kutsua kaveriksi, jopa ystäväksi, mutta nyt olen tilanteessa, että minulla ei ole ketään naispuolista ystävää, joka ei olisi sukulaiseni. Olen oppinut pärjäämään ilman ystäviä, sillä elämässäni on ollut pitkiä jaksoja, joina sosiaalinen elämäni on rajoittunut koulupäiviin. Oikeastaan minulla on ollut yksi ainoa kaveri koskaan, joka ei ole ollut koulu- tai opiskelukaveri, ja jonka kanssa olen ollut muuten tekemisissä kuin opintojen ohessa. Nyt tämäkin suhde on käytännössä kokonaan hiipunut, tosin myönnän, että olen itse tahallani antanut sen kuolla. Koin koko ajan olevani tälle henkilölle, jota itse pidin ja kohtelin ystävänä, vain jonkinlainen varakaveri. Vietimme kyllä aikaa yhdessä, mutta vain silloin, kun hänen muut kaverinsa eivät ehtineet tms. Minua kaivattiin silloin, kun tarvittiin apua tai palvelusta, mutta se oli yksisuuntainen tie. Silti tämä kaveri ei antanut avulleni samaa arvoa kuin muilta saamalleen, vaan koin usein, että hän piti minua itsestäänselvyytenä. Nykyään asumme eri paikkakunnilla, emmekä juuri ole yhteydessä.

Kuten sanoin, olen tottunut siihen, ettei minulla ole ystäviä. Isoa kaveripiiriä en edes kaipaa, mutta oikeasta ystävyydestä joskus haaveilen. Asiani ovat kuitenkin hyvin, minulla on parisuhde ja kaikinpuolin ihan mukava elämä. Mutta kaipaan tyttöjen juttuja. Että olisi joku, jolle puhua niistä asioista, joista miehelle en voi tai halua puhua. Asun pienellä paikkakunnalla, maalla, enkä siksi oikein tiedä, mistä edes lähtisin ystävää etsimään. Lisäksi tuntuu, että kaikilla ikäisilläni, vähän yli kolmekymppisillä, on jo tarpeeksi ystäviä. Suurimmalla osalla on myös lapsia, ja koska itse en niitä edes halua, koen, ettei minulla ole oikein mitään yhteistä monen muuten potentiaalisen ystävän kanssa.

Mistä siis aikuinen voi nykyään löytää ystävän? Facebookissa kyllä joskus tulee kaveripyyntöjä ihan tuntemattomiltakin ihmisiltä, mutten ole vailla FB-kavereita. Lisäksi minusta, jos pyytää ennestään aivan tuntematonta kaveriksi somessa, olisi syytä laittaa viesti ja avata muutamalla sanalla, miksi haluaa kaveriksi. Olen varmaan aika vanhanaikainen, mutta minusta FB-kaverit täytyisi tuntea myös "oikeassa elämässä" edes ulkonäöltä.

Kodin ulkopuolisia harrastuksia minulla ei tällä hetkellä ole. Harrastin pitkään ratsastusta, mutta jouduin lopettamaan tunneilla käymisen. Kaverisuhteet, joita harrastuksen parissa syntyi, jäivät pinnallisiksi ja rajoittuivat vain harrastusajankohtiin. Sekin oli kuitenkin parempi kuin ei mitään, ja nyt jälkeenpäin olen huomannut, että kävin tunneilla hyvin pitkälti juuri näiden sosiaalisten kohtaamisten takia. Olen erakkoluonne, enkä edes jaksaisi kovin vilkasta sosiaalista elämää, mutta olisi ihanaa, että olisi joku, jolle soittaa tai tavata edes kerran pari viikossa. Ja että se joku olisi oikea ystävä, jota kuulumiseni todella kiinnostavat.

Onko kaltaiseni ylipäätään mahdollista löytää ystävää? Sitäkin mietin, osaisinko itse olla ystävä. Minulla ei ole koskaan ollut oikeaa, tasa-arvoista, avointa, syvällistä, lämmintä ystävyyssuhdetta. Tiedän, että se on pitkälti ihan omaa syytäni, sillä en ole uskaltanut tai osannut päästää ihmisiä tarpeeksi lähelle. En ole koskaan uskonut, että kukaan edes haluaisi olla ystäväni. Olin lapsena koulukiusattu, ja roikuin tyttöporukan mukana, koska en halunnut jäädä ihan yksin. Minua siedettiin, mutta kanssani ei haluttu olla tekemisissä koulun jälkeen. Teini-iässä pahin syvempien kaverisuhteiden muodostamisen este olivat vanhempani. En koskaan päässyt mihinkään muiden nuorten kanssa, joten pian minua ei enää edes pyydetty mukaan. Jäin ulkopuoliseksi, ja se tunne hallitsee minua edelleen. En koe kelpaavani tai kuuluvani joukkoon.

Sekin surettaa, että miehelläni on kavereita, pariskuntia, joista olisi voinut tulla meille yhteisiäkin ystäviä. He eivät ole kuitenkaan hyväksyneet minua koko aikana, jonka olen ollut mieheni kanssa yhdessä. Mies tapaa heitä yksin, eivätkä he koskaan vieraile meillä. Se on harmi, sillä introverttiydestäni huolimatta tykkäisin kestitä vieraita. Olisi mukavaa järjestää illanistujaiset ja vaikka pelata lautapelejä porukalla. Meillä ei kuitenkaan käy kylässä muita kuin sukulaisia, lähinnä omat sisarukseni. Olen onnellinen, että minulla on edes heidät.

Olisi mukava kuulla kokemuksia vastaavassa tilanteessa olleilta. Oletteko löytäneet ystäviä, miten? Onko kaltaiseni vähän erilaisen aikuisen naisen edes mahdollista saada ystäviä?

4

1667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terve! Minä haluaisin löytää ystäviä Suomessa. Asun Pietarissa. Opiskelen suomea ja puhun englantia ja venäjää. Ehkä me voisimme kommunikoida. Minä käyn Suomessa, ja olen iloinen, jos te tulette Pietariin yksi päivä. Minun sähköpostini on [email protected].

    • WandaP

      Hei "Ystävän ikävä", veit sanat suustani!

      Minulla on samanlainen elämäntilanne kuin sinulla: asiat ovat hyvin, minulla on luotettava elämänkumppani ja töissäkin on kivaa. Lapsia ei ole, enkä oikein usko, että niitä tuleekaan. Kumppanini ystävistä on tullut minunkin ystäväpiiriäni. Mutta mietin, että en minä nyt voi yksin kumppanini varaan sosiaalista elämääni rakentaa. Minulla on muutama lukioajoilta jäänyt ystävä, jotka kuitenkin joko asuvat kaukana tai ovat niin erilaisessa elämäntilanteessa, että harvasta asiasta löydämme yhteistä jaettavaa. Edellisestä lämpimästä, läheisestä, välittömästä ystävyyden kokemuksesta on vuosia, ja kieltämättä olisi hienoa saada taas sellainen ihmissuhde elämään. Uusien ystävien etsiminen on pyörinyt mielessäni viime aikoina, mutta eihän heitä voi noin vain esiin taikoa.

      Opiskeluvuosina (joita oli monta!) en tullut löytäneeksi yhtään ihmistä, joka olisi elämässäni yhä nyt, jo valmistuttuani ja työelämään siirryttyäni. Tapasin ihmisiä luennoilla ja ryhmätöissä, muuten vain tosi harvoin. Niiden kanssa, joiden kanssa tutustumismielessä lounaalle tai kahville lähdin, en löytänyt sitä kuuluisaa yhteistä "aaltopituutta" – ei tullut tunnetta, että "mahtava tyyppi, tämän kanssa haluan toistekin viettää aikaa". Opiskelijoiden itse organisoima vapaa-ajan toiminta oli niin kännäämis- ja rälläämispainotteista, että se ei minua houkutellut. ("Paras" kokemukseni on eräistä opiskelijabileistä – sitseistä – joissa kokeilumielessä päätin juoda vain vettä ja sain paitsi viinatyrkyttelyjä myös haukkuja siitä, että en yhtään juo.) (En ole absolutisti, tykkään kyllä melkein kaikista alkoholijuomista, mutta pystyn nauttimaan niitä vain pieninä määrinä.)

      Ulkopuolisuuden, ei-mukaan-kuulumisen tunne on se, mikä on pitkän aikaa ollut jatkuva kokemukseni ihmisten keskellä ollessani. Tunnetta ei ole helpottanut toisen vanhempani kuolema, kun olin vielä alakouluiässä, mikä teki minusta pienellä maalaispaikkakunnallamme tietyllä tavalla "kummajaisen" – jos ei muuten niin ainkain omassa mielessäni. Samoin jatkuva kokemukseni ihmisten kanssa toimiessani on ollut se, että minua kiinnostavat "väärät" asiat eikä minua siksi ymmärretä. Lähestymistapani maailmaan on ehkä liian... älyllinen? Filosofoin ja pohdin asioita "liikaa" – siis monen muun mielestä liikaa, en omasta mielestäni, sillä muutakaan tapaa olla olemassa ja tässä maailmassa en tunne.

      Olen oppinut tuntemaan itseni paremmin muutaman viime vuoden aikana, ja olen havainnut olevani melko introvertti ja vielä aistiärsykkeillekin aika herkkä. Minusta on kivaa viettää aikaa kivojen ihmisten kanssa – mutta energiavarani siihen ovat rajatummat kuin monilla muilla. Puhelimessa puhumisesta en pidä yhtään, vaan mieluiten tapaan kasvotusten tai vaikka kirjoitan. Nykyisten omien ja kumppanien ystävien kanssa yhteydenpito on some-viestittelyä ja harvakseltaan tapaamista, eteen osuneen tilaisuuden ja omien toiveiden yhteensovittelun pohjalta (eri kaupungit jne.). Tämä on minulle toistaiseksi riittänyt – en ole juuri hei(l)tä kaivannut enempää. Heidän kanssaan ei ole niin suurta "aaltopituuksien" yhteyttä, että minua polttelisi joka viikko tavata. Sellaisesta ystävyydestä on, kuten sanottua, jo aikaa.

      – Wanda.Pebble

    • Olen mies, joka on koko ikänsä asunut kaupungeissa esimerkiksi Helsingissä ja Joensuussa. Olen asunut myös pienemmässä kaupungissa, jossa olin töissä. Siellä menin yhteen harrastuspiiriin. Siellä kerran harrastuspiirissä yksi itseäni lähes 20 vuotta vanhempi nainen ilmoitti, että olisi kiva keskustella joskus henkeviä jonkun kanssa. Sitten hän näki kerran minut kaupungilla ja kutsui luoksensa. Kerron tämän sen takia, että pienellä paikkakunnalla se ystävä saattaa löytyä jostain harrastuksesta. Se etsimäsi ystävä saattaa olla sinua vuosia vanhempia tai sitten nuorempi. Jos näin ajattelet niin sinulla on ehkä mahdollisuuksia löytää se naisystävä pieneltäkin paikkakunnalta?

      Itse aloin täällä kirjoittelemaan toukokuussa 2016 yhdellä nimimerkillä. Kun en ilmoittanut sukupuoltani niin minua alettiin luulemaan naiseksi ja en korjannut sitä käsitystä. Minulla oli täällä kolmen naisen kanssa tyttöjen välisiä juttuja, sillä he luulivat minua nuoreksi naiseksi ja ottivat kaverikseen. Sitten kyllä paljastin rehellisyyden nimissä vähän myöhemmin, että en ole nainen, mutta se ystävyys säilyi kaikkien näitten naisten kohdalla. Minusta sinä voisit ehkä löytää kavereita jostain täältä kirjoittelemalla eri palstoilla? Tämän hetken kokemani perusteella naisten välisestä ystävyydestä ymmärsin, että saattaa olla hienoa kokea niitä kaipaamiasi "tyttöjen keskeisiä" juttuja.

      Voisit ehkä myös jutella enemmän tuntemuksistasi miehesi kanssa. Ehkä hän saattaisi keksiä, vaikka leffaillan luonanne, johon saapuisi molempia sukupuolia. Jostain sellaisesta saattaisi syntyä ystävyys johonkin naiseen?

    • Toiseksi viimeisessä kappaleessa kerroit ettei miehesi ystävät eivät käy teillä, eikä mies ota sinua heitä tapaamaan. Missä vaiheessa on siis käynyt ilmi, etteivät he halua sinuun tutustua?
      Joskus tutustuminen on alkumetreillä töksähtelevää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornosta

      https://www.kymensanomat.fi/paikalliset/8081054 Kotkalainen Demari Riku Pirinen vangittu Saksassa lapsipornon hallussapi
      Kotka
      106
      2650
    2. Olen tosi outo....

      Päättelen palstajuttujen perusteella mitä mieltä minun kaipauksen kohde minusta on. Joskus kuvittelen tänne selkeitä tap
      Ikävä
      30
      2365
    3. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      20
      2225
    4. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      1774
    5. Oletko sä luovuttanut

      Mun suhteeni
      Ikävä
      113
      1580
    6. Hommaatko kinkkua jouluksi?

      Itse tein pakastimeen n. 3Kg:n murekkeen sienillä ja juustokuorrutuksella. Voihan se olla, että jonkun pienen, valmiin k
      Sinkut
      164
      1312
    7. Aatteleppa ite!

      Jos ei oltaisikaan nyt NATOssa, olisimme puolueettomana sivustakatsojia ja elelisimme tyytyväisenä rauhassa maassamme.
      Maailman menoa
      273
      1124
    8. Mitä sanoisit

      Ihastukselle, jos näkisitte?
      Tunteet
      71
      1014
    9. Onko se ikä

      Alkanut haitata?
      Ikävä
      80
      984
    10. Omalääkäri hallituksen utopia?

      Suurissa kaupungeissa ja etelässä moinen onnistunee. Suuressa osassa Suomea on taas paljon keikkalääkäreitä. Mitenkäs ha
      Maailman menoa
      178
      920
    Aihe