Joko vm:n selvitysryhmän työ alkaa näkyä ja "oikeidenmukaisetkin" pikkuhiljaa hiljenevät kun sumuverho alkaa hälvetä ja asiat kirkastuvat kuin vesi pullossa?
Näyttää, että tältä palstaltakin on suurin osa häipynyt ja vain pari katkeroitunutta "ulkokittiläläläistä", jotka eivät ole kelvanneet hisseille töihin, ovat jääneet pyörittämään vanhaa levyä.
Joko into laantuu
12
1310
Vastaukset
- Luntatulee
Ootellaan ihan rauhassa!
- Korvaamatonta
Nimenomaan sumuverho hälvenee!👍 Hannailua!
- miettiiän
Älä luule, että laantuu. Kittilän kuntapäättäjäsutkit kehittävät koko ajan uutisoitavaa.
- ValokuviaMuistiinpanoja
Voit olla varma ” tietäjä sumuverhon takaa” että tämä sähläys ei unohdu
yhden sukupolven aikana. On suorastaan ihme ettei kukaan ole ryhtynyt sanoista tekoihin! Kun oikeudenkäynnit on lopussa, voi muutamilla kärtsätä
työpaikkakin alta. Puhumattakaan euroista jotka vaihtavat omistajaa. - Tietäjäsumuverhontakaa
Nimenomaan "valokuviamuistiinpanoja“. Kunhan tämä verho vielä hälvenee niin selviää, että kuka ne kunnan omistukset Levillä sössi ja kenelle. Huvittaa nämä keskustakaunaiset, jotka eivät vielä tajua, että Apollonkadulla kassalipas kilisee enemmän, mitä vähemmän Levillä on asiat Kittilän kuntalaisten käsissä. Ei paljon puoluetoimistolla tee kipeää uhrata Kittilän kuntapoliitikot kun mesenaatin omistukset Levillä on kyseessä.
- Että...silleen
Millonkohan noi köpöt tajuaa ettei niitä Levin hissin osakkeita kunnalta ole kukaan ostamassa. Päin vastoin ammttiliitto haluaa että kunta ostaa heidän osakkeensa ja hinta on vain 10 milj. euroa. Milloinka hissiyhtiön hallitus on aikonut tämän asian kertoa kuntalaisille ? Levi hotellihan saneerataan myynti kuntoon. Ammattiliitto sai tarpeekseen Kittilän päättäjistä.
- kuntaperustoimintoihin
Kyllä olisi paljolta säästytty jos Kunta olisi ajoissa myynyt osakkeensa pois!Nyt se taitaa olla myöhäistä kun taitaa tulla osakkeista ylitarjontaa?
- Että...silleen
VM antaa raportin hallinnon hoidosta maaliskuussa. Siinä annetaan ohjeet ja neuvot kunnanhallitukselle ja valtuustolle...joita ne ei tietty noudata. Kysyvät neuvoa PPn asianajajalta eli pelaavat aikaa
- ååliot
Ei tämä keskustakaunaisuutta ole. Perustuu täysin julkisuudessa oleviin tietoihin. Äläkää keput enää viittikö vääntää. Kummelin sanoin: Hei pojat meon hävitty tää peli.
- Oulunviisas
Ettekö te tollot kittiläläiset tiedä, että luottamushenkilöiden tehtävänä on LUOTTAA!
- amukkiko
Pitää luottaa mutta ei vääriin ihmisiin ja oman edun tavoittelijoihin ja kunnan liepeillä parveilevasta siipeilijälaumasta jonne jaetaan veromurusia että pidetään tätä hännystelijäporukkaa tyytyväisenä. Almuja almuja tarvitseville.
- raimovormisto
Tähänkin asiaan oikea vastaus on:
Kanada
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760