Vaalit ja muutos

Lähestyin äänestyspaikkaa lähes juosten. Pakkasta oli reilusti ja hengitykseni höyrysi pilvinä ympärilläni. Unenpuute tuntui raskaalta, mitä aamun hiljainen hämäryys vahvisti entisestään. Olin pyörinyt unetta ja levotta koko yön, sillä olin odottanut tätä tilaisuutta jo kuusi vuotta.

Halusin olla vaalihuoneella ensimmäisenä, etten jänistäisi ylimääräisen yleisön läsnäollessa. Paikalle ehtiessäni ovia avattiin juuri. Olin ensimmäisenä paikalla, eikä muita ollut lähelläkään.

Astuin päättäväisesti sisään monitoimitalon aulaan. Heti vasemmalla olivat lahjoitusten kerääjät ja oikealla puolellani olivat äänioikeuden ja henkilöyden tarkistajat. Pidemmällä vasemmalla olivat vaaliuurnat ja suoraan edessä äänestyskoppi. Niitä ei ollut kuin yksi, mistä ei olisi haittaa, koska olin yksin paikalla.

Kaivoin ajokortin esiin ja sain sitä näytettyäni äänestyslipun. Nyt minun oli enää käveltävä rauhallisesti äänestyskoppiin ja voisin vihdoin saattaa päätökseen minua vuosia vaivanneen asian. Sydämeni pamppaili jännityksestä ja pelkäsin laukeamisen tapahtuvan ennenaikaisesti. Pääsin kaikesta huolimatta koppiin asti ja suljin verhon huolellisesti takanani.

Laitoin äänestyslipun kopissa olevalle pöydälle, tarkistin ehdokkaan numeron seinällä olleesta julisteesta ja raapustin kynällä samaisen numeron äänestyslippuun. Tehtäväni ensimmäinen vaihe oli suoritettu.

Olen aina ihaillut naisia vallan kahvassa. Minulla ei tietenkään ole ollut mitään mahdollisuutta olla sellaisten naisten kanssa missään tekemisissä, mutta vuosien mittaan unelmat ovat kasvaneet kasvamistaan.

Kukaan nainen ei tarttuisi minun kahvaani, mutta halusin ikäänkuin sinetöidä haluni vallassa olevaan naiseen sinetöimällä äänestyslipun eritteellä, jonka tuottaisin omasta vallan kahvastani.

Niinpä suoritettuani tehtäväni ensimmäisen vaiheen, oli edessä vaihe numero kaksi.

Pudotin enempiä aikailematta toppahousuni nilkkoihin, eikä minulla pakkasesta huolimatta muita housuja ollutkaan. Otin miehekkään ja tukevan otteen vallankahvastani ja aloin vatkata sitä edustuskuntoon.

Etukäteen tapahtumaa suunnitellessani kuvittelin kaiken sujuvan yhtä nopeasti kuin kotona. Tilanteen aiheuttama jännitys ja ulkona kutistumista aiheuttanut pakkanen kuitenkin vaikuttivat suoritukseen aikaa vievällä tavalla. En voinut enää perääntyä. Tämä oli tehtävä tässä ja nyt.

Rauhoitin itseäni, annoin fantasioiden muodostua selkeiksi kuviksi mielessäni, ja se auttoi. Tunsin paisuvani, kovenevani enemmän kuin koskaan aiemmin. Jännitin kaikki lihakseni ja pidätin hengitystäni. Kiihko ja paine tuntuivat kasvavan äärettömiin asti, mutta lopulta pääsin nautinnon huipulle.

Vuosien ajan patoutunut halu, himo ja kiihko purkautuivat muutamalla lihassupistuksella. En voinut enää pidättää hengitystäni vaan haukoin henkeäni kuin pintaan palannut sukeltaja. Hapenpuute sai minut näkemään tähtiä ja olin pyörtyä. Nautinto sai minut uikuttamaan, mutta hillitsin itseäni parhaimpani mukaan.

Eritteeni oli roiskunut sekä äänestyslipulle että pitkin kopin seiniä, mutta tuskin sitä kukaan edes huomaisi. Painoin äänestyslippuni kiinni ja odotin hetken, että puoliskot tarttuisivat toisiinsa kunnolla. Sen jälkeen nostin toppahousut nilkoistani, sidoin ne kiinni ja lähdin jättämään äänestyslippuni ääniuurnaan.

Tullessani äänestyskopin takaa esiin, katsoivat vaalivirkailijat minua vihaisesti. Jonoa oli kertynyt sillä aikaa, kun "tein valintaani kopissa". Tunnistin suurimman osan jonossa seisovista ja tympääntyneen näköisistä äänestäjistä. He olivat asiakkaitani, sillä tässä pienessä kylässä ei juuri muita asunutkaan.

Vaalivirkailija painoi leiman paheksuneen oloisesti äänestyslippuuni ja pudotin sen uurnaan. Poistuin sivuilleni vilkuilematta, mutta oville päästyäni katsoin taakseni. Ihmiset supattivat keskenään ja osoittelivat sormillaan äänestyskoppia kohti. Kauhukseni huomasin, että kopin alaosa oli avoin. En ollut sitä itse huomannut koko aikana.

No, ainakin nämä vaalit tulevat saamaan aikaiseksi jotain muutosta minun elämässäni.

5

269

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 💋👏🏻 mietinkin miksi et tajunnut heti sitä alaosaa.
      Olit todella hyvä kirjoittaja, kuin olisi näin oikeasti tapahtunut.

    • Monta kovaa päätöstä on tehty ilman housuja.

    • Teknodonna

      Proosa

      Proosa on siitä hauska asia, että proosa on käsittääkseni asiateksti, runomitaton ja älyllisesti verhoamaton, yksinkertainen kyhäelmä.

      Proosa on hieman kuin äänestyskoppi.

      Jollain oudolla tavalla tulen ymmärtäneeksi, että hyvässä proosassa ei ole mainitsemiasi verhoja vedeltävänä. Proosa on parhammillaan yhdeltä neljännekseltään avoin, selkeä ja totuudenmukainen kokemus yksityisestä äänestämisestä tilanteessa elämän, käännetty sopivaan kulmaan suhteessa olevan.

      (Hirn)

      • Teknodonna

    • Ei hittolainen...(naurua)

      https://www.youtube.com/watch?v=E0Fty0-AwE0

      Aika hyvin muokattua settiä.
      Tosin nyt loppu koppiäänestämiset. Lähden ulkomaille, että vastaukset saa lähettää mahdollisimman kaukaa kirjekuoressa. Koskematta mihinkään.

      Aiheesta en lähde vannomaan (naurua), mutta hyvin sä kirjoitat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      118
      1620
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      111
      1222
    3. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      10
      1196
    4. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      68
      1134
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      56
      1006
    6. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      998
    7. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      131
      896
    8. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      417
      865
    9. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      76
      839
    10. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      64
      792
    Aihe