Presidential pronunciation
Kävimme eilen Saulin kanssa Töölössä keilaamassa ja kaljalla. Sale tarjosi sikarin häviäjälle. Vedin savut. Helsingin kadut kiilsivät, suorastaan loistivat hienojakoisessa lumisateessa. Hänellä oli puolisonaan unelmanainen, runoilija ja kirjailija, joka oli tämän kaiken lisäksi vielä raskaana. Puhumattakaan siitä, kuinka kaunis tämä oli, mutta ei paikalla. Oli kuin katumaisemassa olisi kaikesta sen kauneudesta huolimatta tyhjiö, aukko, josta saattoi kulkea sisään humisevaan olemattomuuteen.
Minusta puhalsi jäinen tuuli läpi, kuin olisin ollut mustaa harsoa roikumassa jäämeren rannalla, ihan siinä vieressä, missä entinen uiskentelu nyt kiikkui ja kuivui kasaan turskan muodossa. Saulin lauseet olivat kummallisia, mutta muuten hän oli ihan hyvä jätkä, jonkinlainen oman luokkansa priimus, niin kuin minä olin omani. Mutta se ei riittänyt. Etenkään se ei riittänyt minulle. Oli käsittämätöntä, että en ollut tullut riittäneeksi kenellekään. Turvauduin tällaisissa tilanteissa aina sanoihin, jotka olivat kuin ilmassa lenteleviä veitsiä, lasimurskaa paljaiden jalkojen alla, tai neuloja tuntohermoissa. Silkkaa tuskaa ja venytystä.
Taksi tuli, ja kuljettaja avasi minulle takaoven. Koko matkan puoluetoimistolle hän yritti iskeä minua. Lopulta kyllästyin ja annoin hänelle koko rahan edestä. Toivoin aamulla olevani raskaana, tai ehkä vasta iltapäivällä, kun sattumalta tapaisin oman elämäni kuningattaren, samanlaisen kuin itse olin kassajonossa tai rullaportaissa, hississä matkalla taivaisiin, sen utupilviin, kimaltavaan unelmaan jakamisen ja yhteenkuuluvuuden onnessa. Kietoutuisimme kirjallisuuden keinoin toisiimme, alastomat naiset, haavoittuvaiset ja hauraat, kuin Kallion ikuiset valot yössä, kimaltavat unet rakkaudesta, rakkaudessa ja himossa. Yhdessä. Ei yksin enää koskaan, vaan kädet lukittuina reisien väliin ja huulet punaisilla huulilla.
(Hihitystä)
Vaalikaljalla
28
335
Vastaukset
- Teknodonna
Mjaa-a
Mä en olekaan pitkään aikaan käsitellyt kateuden teemaa. Mutta nyt jotenkin oli otollinen aika.
(Hirn)- Teknodonna
Huvikseni korjailin tätä rimpsua. Otin siitä osia pois ja lisäilin siihen toisia, uudenlaisia. Ikään kuin levitin sitä auki kuin viuhkaa. Lisäksi hävitin siitä kaikki kirjoitusvirheet ja epäloogisuudet, sekä lisäsin puuttuvat sanat vajaisiin lauseisiin.
Se on oikein kivannäköinen nyt. Tai oikeastaan se on rumempi, koska se on tyylikkäämpi.
(Hihitystä)
- Dissident
Ootko miettinyt koskaan, mitä raskaana oleminen voisi ollakaan? Sinullahan olisi mukana loinen...imisi sinusta energiaa ja hivenaineita niin, että hampaat putoaisi.
Äidinrakkaus lasta kohtaan täytyy olla jotain elämää suurempaa...
En tiedä miten se tähän yleensäkään liittyy, mutta tuli vaan mieleen...- Teknodonna
Mjaa
Se olisi varmaan aika ällöttävää. Minulla on ollut niin kiire näissä Vallilan kirjallsuuspiireissä, etten oikein ole ehtinyt asiaa sen kummemmin ajatella. Mutta olen täysin tietoinen siitä, että kauniit ja tasasointuiset nauruhampaani eivät olisi tällaisessa tilanteessa vaarassa pudota, vaan ihmiset voisivat yhä nauttia heleästä ja pirteästä ilostani, joka on maankuulu, eikä vain joutuisi rämpimään kanssani pimeinä hetkinä elämän suistomaastoilla, sellaisissa paikoissa, joissa kiemurteli näkymättömässä kaikenlaista, ja samean pinnan alla piili toisenlaisia hampaita ja näiden rivistöjä, katseita.
Itselläni on tosi mukava äiti. Terkkuja mamille.
(Naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:

(Naurua)Jotenkin mulle alkoi hahmottua kesäinen äitiysmekkohahmo nojaamaan seinään 5. linjan ja Hämeentien risteyksessä. Vaikka sen putiikin ikkunalasiin, jossa myydään boksauspipoja. Mekko olisi keltainen pyöreys sen alla viimeisillään. Naisella ei olisi hiki, koska näillä tienovilla tuuli aina mukavasti. Mekko pöllähtelisi puuskissa, ja rantapallo vatsan tienovilla olisi raskas kantaa.
Raskas kuin vastuu
Hän hetken siinä lehvähtäisi, ennen kuin kiipeäisi mäen ylös. Nainen olisi erittäin tyytyväinen rintoihinsa, se oikein loistaisi hänestä.
(Hihitystä) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Jotenkin mulle alkoi hahmottua kesäinen äitiysmekkohahmo nojaamaan seinään 5. linjan ja Hämeentien risteyksessä. Vaikka sen putiikin ikkunalasiin, jossa myydään boksauspipoja. Mekko olisi keltainen pyöreys sen alla viimeisillään. Naisella ei olisi hiki, koska näillä tienovilla tuuli aina mukavasti. Mekko pöllähtelisi puuskissa, ja rantapallo vatsan tienovilla olisi raskas kantaa.
Raskas kuin vastuu
Hän hetken siinä lehvähtäisi, ennen kuin kiipeäisi mäen ylös. Nainen olisi erittäin tyytyväinen rintoihinsa, se oikein loistaisi hänestä.
(Hihitystä)Vesi-ilmapallo.
Rantapallo on aivan liian kevyt kantaa. Tais sitten äärimmäisessä tapauksessa vedellä täytetty tällainen, sillä mulle on aina tullut tästä mieleen raskaana oleva nainen.
(Hihitystä)
https://www.karkkainen.com/tuotekuva/ISO/6417959008096.jpg - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Vesi-ilmapallo.
Rantapallo on aivan liian kevyt kantaa. Tais sitten äärimmäisessä tapauksessa vedellä täytetty tällainen, sillä mulle on aina tullut tästä mieleen raskaana oleva nainen.
(Hihitystä)
https://www.karkkainen.com/tuotekuva/ISO/6417959008096.jpgRaskausajan mittavissa ongelmissa ja vaivoissa monet naiset ovat oudolla tavalla unohtaneet itsensä. Äkkiä maailman tärkein asia, minä, sivuutetaan, tai se sivuuntuu jonkin asian alkaessa paisua elimistön sisällä, ja se alkaa viedä tilaa myös pään sisällä.
Raahaudutaan eteenpäin ja voivotellaan naama valkoisena ja menokiellossa.
Katalaa.
(Hihitystä) Olin kerran mutsin luona, kun hän oli jotain päälle 60v. Otettiin siinä pari siideriä ja sitten hän sanoi, että on yksi asia mitä ei ole mulle ikinä kertonut. - Aha..Mutsi menee kylppäriin, tulee vähän päästä takas ja irvistää sitten niin että alahampaista näkyy vain muutama kulmahammas, kun muita ei ollutkaan..Mä aloin nauramaan ihan hysteerisesti. Se hampaaton irvistys oli niin ristiriidassa sen muutoin huolitellun olemuksen kanssa..
Menetti alahampaansa kun oli raskaana.- Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Raskausajan mittavissa ongelmissa ja vaivoissa monet naiset ovat oudolla tavalla unohtaneet itsensä. Äkkiä maailman tärkein asia, minä, sivuutetaan, tai se sivuuntuu jonkin asian alkaessa paisua elimistön sisällä, ja se alkaa viedä tilaa myös pään sisällä.
Raahaudutaan eteenpäin ja voivotellaan naama valkoisena ja menokiellossa.
Katalaa.
(Hihitystä)Ottakaa se pois sieltä -metodi
Itse olen ollut parissa synnytyksessä mukana (Koska herroilla oli ollut silloin muuta menoa), ja olen toiminut synnyttäville eräänlaisena avustavana kätenä ja henkisenä tukena.
Kyllä olivat molemmat kerrat sellaisia kokemuksia, että olen itse fiktiivisen naiseuden vahva kannattaja. Tässä on omituisinta se että nämä äidit eivät muista kokemuksistaan juuri mitään, mutta minä joka sekunnin.
(Naurua) - Teknodonna
Wwuwuw kirjoitti:
Olin kerran mutsin luona, kun hän oli jotain päälle 60v. Otettiin siinä pari siideriä ja sitten hän sanoi, että on yksi asia mitä ei ole mulle ikinä kertonut. - Aha..Mutsi menee kylppäriin, tulee vähän päästä takas ja irvistää sitten niin että alahampaista näkyy vain muutama kulmahammas, kun muita ei ollutkaan..Mä aloin nauramaan ihan hysteerisesti. Se hampaaton irvistys oli niin ristiriidassa sen muutoin huolitellun olemuksen kanssa..
Menetti alahampaansa kun oli raskaana.Ai tollainen on oikeasti mahdollista?
Ei stnan
(Hysteeristä naurua) - Dissident
Teknodonna kirjoitti:
Raskausajan mittavissa ongelmissa ja vaivoissa monet naiset ovat oudolla tavalla unohtaneet itsensä. Äkkiä maailman tärkein asia, minä, sivuutetaan, tai se sivuuntuu jonkin asian alkaessa paisua elimistön sisällä, ja se alkaa viedä tilaa myös pään sisällä.
Raahaudutaan eteenpäin ja voivotellaan naama valkoisena ja menokiellossa.
Katalaa.
(Hihitystä)Hahaaaa! Raskauden edut heti huomioonotettuna. Rintojen tankkaantuminen maidolla.
Ajatteles, jos nainen tekeytyy tiineeksi ja muistaa pitkään ruokkia jälkikasvuaan, pysyy rinnat isoina ja kulutus maidontuotannon aikaan pysyy kovana...ei tartu rasva mukaan. Voi mättää kaikkea...
Paitsi sitten lonkeronkittaaminen on jätettävä pahe...aijai... - Dissident
Wwuwuw kirjoitti:
Olin kerran mutsin luona, kun hän oli jotain päälle 60v. Otettiin siinä pari siideriä ja sitten hän sanoi, että on yksi asia mitä ei ole mulle ikinä kertonut. - Aha..Mutsi menee kylppäriin, tulee vähän päästä takas ja irvistää sitten niin että alahampaista näkyy vain muutama kulmahammas, kun muita ei ollutkaan..Mä aloin nauramaan ihan hysteerisesti. Se hampaaton irvistys oli niin ristiriidassa sen muutoin huolitellun olemuksen kanssa..
Menetti alahampaansa kun oli raskaana.Joo. Moni ei tiedä oikeasti, että se pieni ihmisenalku on oikeasti loinen siellä masussa. Ja tosi itsekäs otus vielä pitkään.
Lapsia pidetään viattomina ja vaatimattomina rääpäleinä, mutta itseasiassa ihminen on luomakunnan vaativin otus lapsena ja pitkään.
Aikuisuus on monellatavalla karua. Ei se aina ole pelkkää hoivaamista ja hyssyttelyä. Se on myös tuon järjettömän itsekkyyden poisravistamista ja vastuunottoon opettamista.
Ja tässä asiassa muuten suomalaiset on tehneet pitkään virheitä vanhempina. - Teknodonna
Dissident kirjoitti:
Joo. Moni ei tiedä oikeasti, että se pieni ihmisenalku on oikeasti loinen siellä masussa. Ja tosi itsekäs otus vielä pitkään.
Lapsia pidetään viattomina ja vaatimattomina rääpäleinä, mutta itseasiassa ihminen on luomakunnan vaativin otus lapsena ja pitkään.
Aikuisuus on monellatavalla karua. Ei se aina ole pelkkää hoivaamista ja hyssyttelyä. Se on myös tuon järjettömän itsekkyyden poisravistamista ja vastuunottoon opettamista.
Ja tässä asiassa muuten suomalaiset on tehneet pitkään virheitä vanhempina.Mun piti käydä pesemässä hampaat. Pitää hommata myös lisää hammaslankaa ja hammastikkuja, sekä sellaisia minikokoisia, pulloharjan tyylisiä hammasvälien puhdistukseen tarkoitettuja juttuja. Myös lisää tahnaa tarvitaan. Lisäksi käyn joka toinen viikko hammaslääkärissä, hamamshoitajalla ja suuhygienistillä.
Mä en halua luopua mun miljoonan taalan hymystäni.
(Naurua) - Teknodonna
Teknodonna kirjoitti:
Mun piti käydä pesemässä hampaat. Pitää hommata myös lisää hammaslankaa ja hammastikkuja, sekä sellaisia minikokoisia, pulloharjan tyylisiä hammasvälien puhdistukseen tarkoitettuja juttuja. Myös lisää tahnaa tarvitaan. Lisäksi käyn joka toinen viikko hammaslääkärissä, hamamshoitajalla ja suuhygienistillä.
Mä en halua luopua mun miljoonan taalan hymystäni.
(Naurua)Ai niin, enhän mä ole raskaana.
Jotenkin aina lähtee nämä jutut lapasesta.
(Naurua) - Dissident
Teknodonna kirjoitti:
Ai niin, enhän mä ole raskaana.
Jotenkin aina lähtee nämä jutut lapasesta.
(Naurua)Fiktiivisessä raskaudessahan voi tietyt epämiellyttävyydet unohtaa....jättää lainaukseksi pienellä marginaaliin, jos joku niistä huomattaa...itse ne voi ohittaa...
Voisikohan isukkivatsaa miettiä raskaudeksi...voisin olla ehkä kolmannella kuulla?
Ja voisiko sillä verukkeella töniä mummoja kassajonossa? Pois eestä mummo! Uutta elämää tulee!!
Siistiä! - Teknodonna
Dissident kirjoitti:
Fiktiivisessä raskaudessahan voi tietyt epämiellyttävyydet unohtaa....jättää lainaukseksi pienellä marginaaliin, jos joku niistä huomattaa...itse ne voi ohittaa...
Voisikohan isukkivatsaa miettiä raskaudeksi...voisin olla ehkä kolmannella kuulla?
Ja voisiko sillä verukkeella töniä mummoja kassajonossa? Pois eestä mummo! Uutta elämää tulee!!
Siistiä!Silloin kun mä styylasin lavastuspuolen kanssa, niin mä kokeilin, miltä näytän, jos olen paksuna saapasteleva saapasjalkakissa.
Kaikkea löytyy. Ihan kaikkea. Miekat ja kaikki, strutsinsulat lierihattuihin.
(Naurua) - Dissident
Teknodonna kirjoitti:
Silloin kun mä styylasin lavastuspuolen kanssa, niin mä kokeilin, miltä näytän, jos olen paksuna saapasteleva saapasjalkakissa.
Kaikkea löytyy. Ihan kaikkea. Miekat ja kaikki, strutsinsulat lierihattuihin.
(Naurua)Mähän oon näytellyt Romeossa ja Juuliassa Juuliaa....onistu hyvin. Rippileirin isostytöt meikkaskin mut.
Joutsenkuolema! Aaah...antauduin niin kuoleman syleilyyn ja pappikin itki...
Lukkari näytti vihaiselta...sitä vissiin vanhoillisena ahdisti kahden pojan suuteleminen...vaikka olin niiìiiin kaunis...
Heh...
Eikä ollut yhtään homotunne...sithän se ois varmaan tullut, jos Romeo ois ollut tyttö...yök. - Teknodonna
Dissident kirjoitti:
Mähän oon näytellyt Romeossa ja Juuliassa Juuliaa....onistu hyvin. Rippileirin isostytöt meikkaskin mut.
Joutsenkuolema! Aaah...antauduin niin kuoleman syleilyyn ja pappikin itki...
Lukkari näytti vihaiselta...sitä vissiin vanhoillisena ahdisti kahden pojan suuteleminen...vaikka olin niiìiiin kaunis...
Heh...
Eikä ollut yhtään homotunne...sithän se ois varmaan tullut, jos Romeo ois ollut tyttö...yök.Mjoo
Siis teatteri jos mikä on ollut historialtaan täysin mieskeskeinen paikka.
Paikannäyttäjästä vahtimestariin, kaikki on ollut miesten käsissä.
Erittäin pieniä (lue. marginaalisia) poikkeuksia on esiintynyt.
Luitko nyt varmasti huolella?
(Reps) Dissident kirjoitti:
Mähän oon näytellyt Romeossa ja Juuliassa Juuliaa....onistu hyvin. Rippileirin isostytöt meikkaskin mut.
Joutsenkuolema! Aaah...antauduin niin kuoleman syleilyyn ja pappikin itki...
Lukkari näytti vihaiselta...sitä vissiin vanhoillisena ahdisti kahden pojan suuteleminen...vaikka olin niiìiiin kaunis...
Heh...
Eikä ollut yhtään homotunne...sithän se ois varmaan tullut, jos Romeo ois ollut tyttö...yök.Älääää hahahah, olen jo polvillaan ja pyyhin silmiä talouspaperiin. Tänään ei tarvita OstosTV;n MiracleAbsia. Kehveli. :D Mistä sä tällasen villin muiston kaivoit? Hihihi.
Sinä!- Dissident
misspönttöuuni kirjoitti:
Älääää hahahah, olen jo polvillaan ja pyyhin silmiä talouspaperiin. Tänään ei tarvita OstosTV;n MiracleAbsia. Kehveli. :D Mistä sä tällasen villin muiston kaivoit? Hihihi.
Sinä!Eläkä naura...hitto vie. Tiedäthän tarinan? Julms kohtalo rakkaudelle, minkä vei kohti kuolemaa vain eriarvoisuus...
No oikeesti olihan se hauskaa. Jos siitä olisi ollut tyttö ja poika ristiinkin, ei olisi ollut yhtä hauska. Minä ja mun ystävä vedettiin se oikeesti tunteella. Kun se oli hauskaa. Ehkä oikeesti lukkarille se oli kova pala...hänestä se oli liikaa...vanha mies. Mutta pappi piti. Tästä papistakin on tosin elämä nyt raakannut pois tuon ilon. Kirkkoherrana täysi mulkku.
Kyynisyys tulee kapinoivaankin kirkonmieheen joskus. Kun elämän ilo unohtuu...
Mutta sitäkös vakavoitui...??? Kuka käski? Työnantaja? Itsekö Jehveli? En usko... kyllä se on itse seurakunta. Ihmiset. - Dissident
Teknodonna kirjoitti:
Mjoo
Siis teatteri jos mikä on ollut historialtaan täysin mieskeskeinen paikka.
Paikannäyttäjästä vahtimestariin, kaikki on ollut miesten käsissä.
Erittäin pieniä (lue. marginaalisia) poikkeuksia on esiintynyt.
Luitko nyt varmasti huolella?
(Reps)Mitäpä luulet parahin fiktiivinen palstafrendisein?
Teatteri on aina ollut henkilöiden asuialuetta. Tiedän paikallisia kuuluisuuksiakin, jotka ovat esittäneet naista...
Ja ei tarvitse repeillä mihkään... Dissident kirjoitti:
Eläkä naura...hitto vie. Tiedäthän tarinan? Julms kohtalo rakkaudelle, minkä vei kohti kuolemaa vain eriarvoisuus...
No oikeesti olihan se hauskaa. Jos siitä olisi ollut tyttö ja poika ristiinkin, ei olisi ollut yhtä hauska. Minä ja mun ystävä vedettiin se oikeesti tunteella. Kun se oli hauskaa. Ehkä oikeesti lukkarille se oli kova pala...hänestä se oli liikaa...vanha mies. Mutta pappi piti. Tästä papistakin on tosin elämä nyt raakannut pois tuon ilon. Kirkkoherrana täysi mulkku.
Kyynisyys tulee kapinoivaankin kirkonmieheen joskus. Kun elämän ilo unohtuu...
Mutta sitäkös vakavoitui...??? Kuka käski? Työnantaja? Itsekö Jehveli? En usko... kyllä se on itse seurakunta. Ihmiset.No ei tää sun lapsuuden muistoa ehkä päihitä, mutta muistan itse sen kun rippileirillä demonstraatiossa vasta neljännen sulhasen kohdalla päästiin loppuun asti eli naimisiin. Kolme edeltävää poikaa pyörtyi. Morsiamelle ei käynyt kuinkaan. Kyllä siinäkin oli pappi ihmeissään kun pojissa ei ollut miestä tekemään, mitä miehen täytyy tehdä :D hihihihi.
Sun muisto oli kyllä hillitön. Meinas taas olla matto sotkussa :D (jos ois, niin tähän tulis sellanen leveästi hampaillaan naurava hymiöpallukka).- Dissident
misspönttöuuni kirjoitti:
No ei tää sun lapsuuden muistoa ehkä päihitä, mutta muistan itse sen kun rippileirillä demonstraatiossa vasta neljännen sulhasen kohdalla päästiin loppuun asti eli naimisiin. Kolme edeltävää poikaa pyörtyi. Morsiamelle ei käynyt kuinkaan. Kyllä siinäkin oli pappi ihmeissään kun pojissa ei ollut miestä tekemään, mitä miehen täytyy tehdä :D hihihihi.
Sun muisto oli kyllä hillitön. Meinas taas olla matto sotkussa :D (jos ois, niin tähän tulis sellanen leveästi hampaillaan naurava hymiöpallukka).No jopas on ollut herkkää kalustoa teillä siellä? Vastuu, vaikka fiktiivinenkin on vaatinut aivoverenkierrolta liikaa?
Tänään kävin tekee periaatteessa kaupat pojalle moposta. Poikahan ei saa virlä ajaa, mut mä saan. Kerroin, että käyn näyttää mopoa hänen kummilleen. Niin siitäkös poru alkoi...et aja sillä tai hän ei ilkiä ikinä sillä ajaa. Hah...
Kaikenlaisia ihmeajatuksia se nuori mies päässään pitää... ja jos noita ei päästään saa poispurettua, mikä on tulos? Pökrääminen rippileirillä?
Aika jännää, kun ei tuollaisia itse muista... Dissident kirjoitti:
No jopas on ollut herkkää kalustoa teillä siellä? Vastuu, vaikka fiktiivinenkin on vaatinut aivoverenkierrolta liikaa?
Tänään kävin tekee periaatteessa kaupat pojalle moposta. Poikahan ei saa virlä ajaa, mut mä saan. Kerroin, että käyn näyttää mopoa hänen kummilleen. Niin siitäkös poru alkoi...et aja sillä tai hän ei ilkiä ikinä sillä ajaa. Hah...
Kaikenlaisia ihmeajatuksia se nuori mies päässään pitää... ja jos noita ei päästään saa poispurettua, mikä on tulos? Pökrääminen rippileirillä?
Aika jännää, kun ei tuollaisia itse muista...Yritä nyt prepata sitä rippileiri-ikäistä, että kaikki on vaan sitten kaiken varalta harjoitusta. :)
Kyllä se oli pojille tiukka paikka. Sen ikäisille voi olla. Seremonia venyi jokseenkin. Onneksi morsian ei ollut millänsäkään vaikka miestä vaihdettiin (naurua). Kaikki alttarille tuodut kelpasivat (ajattelepa tosi elämää heh). Vaan vähän se pappiakin myöhemmin huvitti. Lienekö eläissään törmännyt moiseen. Sitä harjoitusta kun oli kutsuttu katsomaan rippileiriläisten vanhemmatkin, ja mun vanhemmat muistaa sen vieläkin ja vesissä silmin nauravat. Mene ihmeessä sinäkin jos kutsu käy ja tilaisuus tulee nykypäivänä. Kannattaa myös videoida jälkipolville :D
Kovat oli treenit juu. Ei ole tietoa, onko niistä sittemmin kukaan vihille päätynyt.Dissident kirjoitti:
No jopas on ollut herkkää kalustoa teillä siellä? Vastuu, vaikka fiktiivinenkin on vaatinut aivoverenkierrolta liikaa?
Tänään kävin tekee periaatteessa kaupat pojalle moposta. Poikahan ei saa virlä ajaa, mut mä saan. Kerroin, että käyn näyttää mopoa hänen kummilleen. Niin siitäkös poru alkoi...et aja sillä tai hän ei ilkiä ikinä sillä ajaa. Hah...
Kaikenlaisia ihmeajatuksia se nuori mies päässään pitää... ja jos noita ei päästään saa poispurettua, mikä on tulos? Pökrääminen rippileirillä?
Aika jännää, kun ei tuollaisia itse muista...Se sanoo sulle, että "isi on nolo." :)
Onks sun pakko ajaa...älä aja, tai sitten salaa ettei tiedä :)
Se mopo, se kiinnostaa sinuakin. Miehet on ikuisia pärrääjiä, kyl mie tiiän.- Dissident
misspönttöuuni kirjoitti:
Se sanoo sulle, että "isi on nolo." :)
Onks sun pakko ajaa...älä aja, tai sitten salaa ettei tiedä :)
Se mopo, se kiinnostaa sinuakin. Miehet on ikuisia pärrääjiä, kyl mie tiiän.No miks kaikkia poikia suinpäin ymmärretään? Milloin kysytään miksi? Miksi koet noin?
Katsoin viikonloppuns dokkarin ruotsalaisesta korkeushyppääjästä, jota käytettiin hyväksi lapsena.
Kukaan ei kysyt hältä miksi. Miksi voit huoonosti. Miksi olet äkäinen?
Noh...pojat on poikia...aina... - EdesUnissa
Teknodonna kirjoitti:
Ai niin, enhän mä ole raskaana.
Jotenkin aina lähtee nämä jutut lapasesta.
(Naurua)Mutta jos harjaat hampaat ahkerasti niin ehkäisystä ei tarvitse välittää, kun hampaat ei sittenkään putoa. Oikea askel, oikeaan suuntaan.
- Teknodonna
EdesUnissa kirjoitti:
Mutta jos harjaat hampaat ahkerasti niin ehkäisystä ei tarvitse välittää, kun hampaat ei sittenkään putoa. Oikea askel, oikeaan suuntaan.
Tuossa on kyllä mystistä logiikkaa.
(Reps)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821