Kysely anoreksiasta tutkielmaa varten.

Olen 21-vuotias nainen, sairastuin syömishäiriöön 16-vuotiaana, anoreksiaksi se diagnosoitiin kun olin 18. Suuri harppaus paranemisessa alkoi 20 vuotta täytettyäni.
Pahimmillaan sairaus oli jatkuvaa valehtelua. Kun tulin kotiin, valehtelin syöneeni kaverilla ja toisinpäin. Koulussa en mennyt syömään jos siellä olin. Piilotin ruokaa sukkiin, rintaliiveihin, hihoihin, kuljetin sitä talosta ulos muovipusseissa ja vein bussipysäkin roskikseen. Light-limsa oli paras ystäväni. Saatoin istua öitä vessassa, laksatiivit laittoivat mahan pahasti sekaisin. En jaksanut nähdä ystäviä, en jaksanut yksinkertaisesti tehdä yhtään mitään.
Jos tuohon vertaa, niin nykyään olen aika normaali. Anoreksia näkyy vieläkin elämässäni jonkin verran. Saatan jättää joitain ruokia syömättä ja ahdistun täydestä olosta. Siedän nälkää todella hyvin. En pidä edelleenkään kehostani niin paljoa kuin pitäisi. Mutta pääasiassa syön normaalisti, en valehtele koskaan enkä piilottele ruokaa. Saavutin vihdoin pari kuukautta sitten normaalipainon alarajan viiden vuoden jälkeen. Taistelemista on, että se siellä pysyy mutta olen onnellisempi kuin vuosiin ♥

Olen ollut aina lievästi alipainoinen, mutta koskaan lääkäri ei ole maininnut sanaa anoreksia. Kuukautiset loppuivat lukiossa ja minulla oli paniikkihäiriöitä ja pahoja rytmihäiriöitä aina siihen saakka kunnes täytin noin 35. Poisjääneitä kuukautisia hoitanut lääkäri sanoi, että syö vähän enemmän... en syönyt. Lääkäri ei minusta painottanut tarpeeksi sitä, että tämä oikeasti johtuu liian vähästä syömisestä. Nyt mietin, että miksi pitää mennä sairaalakuntoon, ennenkuin lääkäri oikeasti ottaa asian vakavasti. Alimmillaan painoin 45 kg, pituus 167 cm.
Nyt paino on 51 kg. Normaalin rajoissa siis, mutta edelleen nälän tunne antaa virtaa ja syöneenä on usein "läski" olo. Jos paino nousee 53 kg, on sen kauhistus, vaikka periaatteessa haluaisin painaa vähän enemmän. On tunne, että jos antaa pikkusormen, niin kohta olen niveapallero. Urheilen paljon. Ei tästä siis tunnu pääsevän koskaan täysin eroon. Ekan lapsen syntymän jälkeen kuukautiset alkoivat pyöriä normaalisti, ilman lääkitystä.

Ikä siis nyt 42.

Ftm tällä hetkellä 17-vuotias. Ensimmäinen diagnoosi tuli 7-vuotiaana lievänä, mutta myöhemmin meni erittäin paljon pahemmaksi.
Hampaat ovat niin surkeat, että joudun varmaan hankkimaan tekarit viiden vuoden sisällä. Helposti tulee mustelmia iholle, todella pienestä tönäsystäkin saattaa syntyä jo.
En ole vielä ainakaan kuollut, eli varmaan selvinneihin laskettava olen, mutta mulla menee tällä hetkellä huonompaan suuntaan koko ajan. Pienin paino on ollut 39kg(?) pituudella ~155cm(?) ja nykyään 51kg. En muista enää tarkkaan. Kuukautiset on vanha vitsi.

Tulin vaan sanomaan, että ihmiset jotka eivät näytä /ole alipainoisia voivat hyvinkin sairastaa anoreksiaa. Ja ne jotka "hakevat huomiota" sillä että sanovat että heillä on varmaan syömishäiriö tai kertovat koska viimeksi ovat syöneet aivan kuin se olisi maailmanennätys, tai laskevat kaloreita, voivat olla ja luultavasti ovat ainakin jotenkin sairaita. Kokemuksesta tiedän että tuo käytös on ärsyttävää mutta uskokaa pois se kannattaa ottaa vakavasti.