Stephen Hawking

Onko alienit vallanneet Hawkingin mielen ja ruumiin?
20459
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Juu, tai siis en tiedä.
Ukkeli ensin puheli mustista aukoista ja sai meidätkin uskomaan niihin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Hawking

Nyt on sanonut että ähäkutti; ei mitään mustia aukkoja olekaan.
Aika velikulta!

Äänestä

Eivät ole.Levität valetietoa.

Sensijaan lattiasieni on vallannut sinun aivosi.

Äänestä

Hawkingin ei pitäisi olla hengissä joten on selvää että vlo-liittouma on asialla.

Äänestä

Suru-uutinen todella
Ei saanut kuitenkaan nobelia, tietenkään, tähän kastiin ei ulotu, mutta on hyvä tarinankertoja

Esim. Feynman on parempi fysiikan kansantajuistaja ja lisäksi oppikirjantekijä ja oppilaiden sisäänvetomagneetti Kaliforniassa

Hawking ennusti tapahtumia tulevaisuudesta jossa kukaan lähimainkaan ei pysty toteamaan
onko näissä mitään järkeä äärirajojen ennustamisessa

Esim. Feynman taas sopi hyvin malliksi oppilaille luennoimaan peruskursseja ja innosti oppilaita tulemaan opiskelemaan, mutta Hawking kertoi jänniä juttuja mustan aukon hajoamisesta
Opi Hawkingin teoria puolessa minuutissa miten mustan aukon tapahtumahorisontissa syntyy hiukkas-antihiukkas-pari joka säteilee, kuvaan on piirretty myös Maa ja ihminen mutta tämä on satua, mustat aukot eivät häviä sellaisena lyhyenä aikana että muutama miljardi vuotta riittäisi
https://www.youtube.com/watch?v=TQtyUxuIBSY

HAWKINGIN KIRJAA OSTETTIIN aikanaan miljoonia, KOSKA toimittajapiireissä LUULTIIN ETTÄ HÄN PALJASTAA JUMALAN ALKUPERÄN MUTTA PETYTTIIN KOSKA HAWKING ON ATEISTI EIKÄ KIRJAA LUETTU

Kuolinaamuna BBC julisti: moni osti harva luki Hawkingin kirjan

His book A Brief History of Time became an unlikely best-seller although it is unclear how many people actually managed to get to the end of it

Stephen kertoi miten kävi usein Homerilla kylässä
https://www.youtube.com/watch?v=P9lf6StTyfQ

ja Stephen otti kaljatkin Homerin kanssa
https://www.youtube.com/watch?v=uIDTQ5BoKP8

Äänestä

Stephen Hawking kuoli Albert Einsteinin syntymäpäivänä.

Äänestä
  • mitä! onko tänään piin päivänä muka jossain syntynyt uusi albert einstein?

    Äänestä

  • martta00 kirjoitti:

    mitä! onko tänään piin päivänä muka jossain syntynyt uusi albert einstein?

    Vaik mei olla olemassa, niin tietopuolessa ei oo mitään niiku puutteita. Intialaises maailmankuvas sieluvvaellusta pidetään pirullisena juttuna, mist pitää päästä eroon. Hindulainen yrittää päästä sulautumaan alkuhenkeen, buddhalainen yrittää sammua ja päästä nirvanaan. Turhaa touhuu. Ne loppuu kumminki siihe ku potkasee tyjää, teki sit sitä tai tai tätä tai jätti tekemättä.

    Meil kyöpeleil taas on laajemmat valtuulet. Ku mei olla muutenkaan olemassa, me saalaan olla niiku pellossa.

    Äänestä

Ufoa......

Äänestä

RIP rullis

Äänestä

https://m.iltalehti.fi/viihdeuutiset/201803312200849690_vd.shtml
Eikö hän kuollut jo aikoja sitten mutta nyt hänet nostettiin esiin niin kuin se sopi medialle vähän niimia hahmoja. kuin Osaman bin Ladenin kuolema. Molemmat median nostamia hahmoja kuuluisuuteen. Musta aukko. MIKÄ SE ON MUU KUIN PERSEREIKÄ. Manus anum lavat.

Äänestä

onkos tämä herra saavuttanut mitään oikeasti hyödyllistä.
Vaiko turhanpäiväisiä teorioita, jotka joku ehkä joskus kumoaa.

Äänestä

Ei mitään ihmeellistä. Sairauden tähden oltiin korrekteja ja ei juurikaan kyseenalaistettu hänen teorioitaan. Loppuaikoinaan oli yhä enemmän scifipäinen.

Äänestä

Mahtoikohan edes olla se alkuperäinen Hawking joka kuoli.

Katos tätä:

richplanet.net/hawking

Äänestä
  • No niin. Montako päivää kuolemasta meni kun jo ensimmäiset salaliittotatit puskevat folioista lakkiaan esiin hörhöilyn synkästä sammalesta?

    Äänestä

Täyin eri henkilöt. Viimeisin oli vahanukke. Kuoli jo 10-15 vuotta sitten joten meni aika pitkään, ennen teorioita.

Äänestä
  • Ai vahanukke kuoli. Selvä.

    Äänestä

  • foliotapäähän kirjoitti:

    Ai vahanukke kuoli. Selvä.

    Pässi. ei ne Sitä kerro että oli nukke.PÄSSI DDDDDDDD

    Äänestä

  • tgtrgrgrg kirjoitti:

    Pässi. ei ne Sitä kerro että oli nukke.PÄSSI DDDDDDDD

    Olet niin tyhmä että et edes tajua että sinulle v*ttuiltiin juuri. Ei ihme että teitä kehareita kutsutaankin "onnellisiksi".

    Äänestä

Toisinaan joidenkin ihmisten aivojen toimintaa kuvaillaan parhaiten sanomalla, että siellä on sisällä sillä hetkellä vipuja kääntelemässä pikku-ukkoja toisesta galaksista.

Toisinaan taas puhutaan ihmisellä sielun olevan.

Joskus kovin paljon tiedettä tehneet ja tieteellisen maailmankuvan omaavat ihmiset sellaisen
periaatteessakin aivan mahdottomaksi tietävät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


HannuKARBO kirjoitti:

Onko alienit vallanneet Hawkingin mielen ja ruumiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu