Sallan kaupat, Lidliä tarvitaan

Tympäsee noiden sallan kauppojen salaattien, vihannesten ja hedelmien laatu. Salaatit ovat monesti tummia jo kaupoissa, osa homeessa jo pakkausten sisässä, esim appelssiineissä mätöjä jo pusseissa. Jos kerrot kaupoissa ko asioista, EI VOI MITÄÄN. Varsinkin K-marketin taso on romahtanut lyhyellä ajalla, miksihän niin???? Kyllä sallaan tarvitaan Lidli, siellä on aina tarjolla laadukkaita tuoreita tavaroita. Tiedän, että osa sallalaisista käy jo nyt kemijärvellä ostoksilla. Taitaa ko homma lisääntyä ja kimppakyydit yleistyä jos eivät kaupat ala toimenpiteisiin. Voisi se olla jopa taloudellisesti kannattavaa käydä kemijärvellä sen verran lidlin hinnat ovat halvempia eikä homeisia tavaroita tarvitse maksaa.
366334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ompa mahtavaa kun joku oivalsi avata keskustelua, Sallan keskustan elintarvike kaupoista. Olen samaa mieltä kanssasi. Valikoimien tuoreus ja laatu on heikentynyt huomattavasti viime aikoina. K_ marketista ei edes hevi tuotteita viitti ostaa, määnneistä tuotteista saat maksaa huippu hintoja.
Ja mitä palveluun tulee, oispa syytä molempien kauppojen esimiehellä tarkkailla, miten alaiset palvelevat maksavaa asiakastansa. Pienellä paikkakunnalla on hyvin selkeä huomata, kuinka jotkut eivät vaan millään sovi esim, siihen kassan taakse palvelemaan. Tervehditään pärstä kertoimen mukaan, jos sitäkään. Asiakkaana kokee olevansa kuin ilmaa tai vaivaksi tuolle kassalle, joka nakkelee tavarani ohi kassan ja tokasee summan. Ällöttävää palvelua. Me sallalaiset asiakkaat, osaamme myös vaatia asiallista palvelua!!!!!!!!! ELI KIMPALLA vaan LIDLIIN.

Äänestä

Taso varsinkin salaateissa ja hedelmissä on todellakin heikko. Taitavat esim K kaupan salaatit kierrellä pitkän matkan ympäri suomea ennenkuin saapuvat sallaan. Lidlissä on todellakin huomattavasti paremmat salaatit. Olen pannut lidlin salaatteja kasvamaan maahan ja hyvin saa satoa koko kesän. Eipähän tarvitse sallan kaupoista ostaa.

Äänestä

Joo, kahdesta huonosta on vaikea tehdä valinta.

Itse olen kallistunut Erätulen puoleen vaikka v****taa hankkija-taustaisia juntteja tukea.

Mikä Erätulessa on hyvää, melkein ainoa positiivinen seikka, on pari mukavaa naispuolista työntekijää, jotka ovat ystävällisiä ja palvelualtiita. Toisen sukupuolen edustajat ovat poikkeuksetta p***seestä ja palvelutaso on onneton....

Äänestä

Ostin kaupasta kaksi kurkkua jotka olivat muoviin pakattu. Molemmat kurkut olivat mätöjä. Kauppana oli erätuli. Kyllä Lildliä kaivataan.

Äänestä

luulevat vissiin ,että sallalaisille välttää mätökin ruoka, kunhan rahat saavat pois.
Ja palvelusta olen samaa mieltä, hyvin alatasoisesti palvellaan,,,molemmissa kaupoissa.

Äänestä

Miksi K-market vähentää tarjontaa mm lopettamalla lihatiskin. Onko kauppa tikalla vai tarvitseeko omista lisää rahaa. Kauppa on menossa kohti Spar kauppaa.

Äänestä

No eihän tämä nyt ole totta alkuunkaan. Jos ette ole tyytyväisiä, viljelkää itse tomaatit, kurkut, perunat, porkkanat, chilit, sellerit ym ym ja hymyilkää sitten. Asennevamma koko porukalla!

1Äänestä
  • Kummassa kaupassa SallaFani olet työssä? Kiiks kiiks! Miepä heittelen tuonne hankeen siemenet katotaan kasvaako. Asennevamma tomaatilla, jos kasva lumessa! Kiiks kiiks!

    Äänestä

  • Erätulen pitäisi perustaa pieni kahvila kauppaan. Syrjäkyliltä kulkeville olisi mukava istuskella ja tavat tuttuja. K kauppa on siirtänyt tapaamispaikan kylmään eteiseen entiseltä paikalta kaupan sisältä. On siinäkin ideaa. Kuka hullu menee istumaan pieneen kylmään eteiseen, oikein sallalaisittain on pantu vanhalle paikalle kieltokyltti. Järki hoi, oletko jättänyt vaiko jäätynyt

    Äänestä

  • kahvilaa kirjoitti:

    Erätulen pitäisi perustaa pieni kahvila kauppaan. Syrjäkyliltä kulkeville olisi mukava istuskella ja tavat tuttuja. K kauppa on siirtänyt tapaamispaikan kylmään eteiseen entiseltä paikalta kaupan sisältä. On siinäkin ideaa. Kuka hullu menee istumaan pieneen kylmään eteiseen, oikein sallalaisittain on pantu vanhalle paikalle kieltokyltti. Järki hoi, oletko jättänyt vaiko jäätynyt

    Hämmästyin isekkin miksi K-kauppa on siirtänyt asiakkaat istumaan kylmään eteiseen, kävin 22.10.18.kaupassa. Siinä istui kaksi vanhusta ja ulkona oli kylmää. Minusta tämä on kauppiaalta epäinhimillistä palvelua! Eikö kaupan puolelle voisi järjestää kivan istumapaikan,eikä kylmään eteiseen!!

    Äänestä

  • lapin--poika kirjoitti:

    Hämmästyin isekkin miksi K-kauppa on siirtänyt asiakkaat istumaan kylmään eteiseen, kävin 22.10.18.kaupassa. Siinä istui kaksi vanhusta ja ulkona oli kylmää. Minusta tämä on kauppiaalta epäinhimillistä palvelua! Eikö kaupan puolelle voisi järjestää kivan istumapaikan,eikä kylmään eteiseen!!

    Oikea ratkaisu, ei kauppa ole mikään kokoontumispaikka, harmi jos ei ole mitään muuta.
    Joskus Kemijärven kauppapaikassa katselin kun ukkoja istui rivissä, ja katselivat mitä kukin oli ostanut.
    Kahvila olisi tietenkin hyvä mutta eihän kukaan sellaista lähde perustamaan, nämä kun juovat kahvinsa kotona.

    Äänestä

Kyllä on Kemijärven LIDL ainaki surkea kauppa. Vihannekset myydään lattialta ja kassalla ne muussataan muiden ostosten sekaan. Ei yhtään katota onko särkyvää tms alle jäämässä. Ei tervehitä eikä kauppahallista ikinä löydä myyjää avuksi. Erityisruokavalioita ei juurikaan huomioida ja ne saatanan vehnäkakkarat on tasan samat ollu vastapaistettuina alusta asti, hyi olkoon.Kyllä Sallan kaupat tuon aina voittaa mennen tullen.

Äänestä
  • Kävin eilen Kemijärven Lidlissä. Mikään kuvailemistasi asioista ei pidä paikkaansa. Vihannekset olivat siististi omissa laatikoissaan, joista ne itsepalvelun tapaan sai poimia ja valita. Samanlainen käytäntö on sallalaisissa kaupoissakin; tosin valikoima Sallassa on heikko ja laatu puhdasta p***kaa!

    Myyjät Lidlissä olivat erittäin ystävällisiä ja vastasivat pariin tiedusteluuni hymyillen ja auttoivat ja neuvoivat löytämään oikean tuotteen. Tapasin Lidlissä erään sallalaisen kunnanvaltuutetun, joka ei tervehtinyt - tämä olikin ainoa negatiivinen seikka Lidlissä!

    Tuoreen leivän ja pullan tuoksu tulee jo sisälle astuessa. Erinomaiset valikoimat, joista löytyy jokaiselle jotakin. P**kanpuhujat vaietkoon!

    Erityisruokavaliokaupat ovat erikseen; tosin Lidlin valikoimat senkin suhteen ovat 300 prosenttia paremmat kuin shithole Erätulessa tai asshole Puolukassa!

    Äänestä

  • Asun suurehkossa kaupungissa jossa on kaikki Suomessa toimivat kauppaketjut. Kyllä se vaan on niin Lidlin parkkipaikat ovat aina täynnä.

    Minullakin oli ennakkoluulot Lidliä kohtaan nyt asioin pääasiassa siellä. Etenkin tuoretuotteet ovat edullisia, ja tuoreita sieltä ei tarvitse pilaantuneita tuotteita ostaa.

    Mikä parasta Lidlissä on kaikkialla samat hinnat, ei ole lapinlisiä. Jos täällä etelämpänäkin Lidli on edullisin on se varmasti Lapissakin jossa Kesko, ja S ketkju ovat kautta-aikojen kiskoneet ylihintaa.

    Tietenkin Lidli saisi olla kotimainen ketju suomalaistahan pitäisi suosia. Kuitenkin Keskon ja S ketjun kartelli piti Suomessa ruokaa euroopan kalleimpiin kuuluvana nyt Lidlin hinnoittelu on pakottanut nekin pudottamaan hintojaan.

    Äänestä

  • olisikoNäin kirjoitti:

    Asun suurehkossa kaupungissa jossa on kaikki Suomessa toimivat kauppaketjut. Kyllä se vaan on niin Lidlin parkkipaikat ovat aina täynnä.

    Minullakin oli ennakkoluulot Lidliä kohtaan nyt asioin pääasiassa siellä. Etenkin tuoretuotteet ovat edullisia, ja tuoreita sieltä ei tarvitse pilaantuneita tuotteita ostaa.

    Mikä parasta Lidlissä on kaikkialla samat hinnat, ei ole lapinlisiä. Jos täällä etelämpänäkin Lidli on edullisin on se varmasti Lapissakin jossa Kesko, ja S ketkju ovat kautta-aikojen kiskoneet ylihintaa.

    Tietenkin Lidli saisi olla kotimainen ketju suomalaistahan pitäisi suosia. Kuitenkin Keskon ja S ketjun kartelli piti Suomessa ruokaa euroopan kalleimpiin kuuluvana nyt Lidlin hinnoittelu on pakottanut nekin pudottamaan hintojaan.

    Kulta-Katriina on myyty jo useamman päivän ajan 2,39 kerralla saa neljä pakettia, ja näkyy riittävän. Minäkin ihan useamman annoksen jo käynyt. Kannattaa ihan käydä vaikka kahvinkin takia.

    Äänestä

Totta. Lomalaisena kaipaus muitakin kauppoja kun S-kaupan. K-kaupassa kerran kävin enkä kyllä toista kertaa mene. Uskomatonta kun yleensä K-kaupat ovat hyviä ja panostavat laatuun

Äänestä

Lidlin tulo Sallaan on totta vuoden alusta kun se pakkonaitetaan Kemijärveen.
Silloin sallalaisetkin voi kutsu irseään kaupunkilaisiksi.
Neuvottelut käyntiin!

Äänestä
  • Sallan olisi viisainta pysyä mahdollisimman kaukana Kemijärvestä, siellähän kaikki on mennyt päinmäntyä. Jos välttämätä halutaan johonkin liittyä vaikka Venäjään sekin on parempi kuin Kemijärveen.

    Äänestä

  • joko on Lidl tulossa?

    Äänestä

Erätulessa paska asiakspalvelu

Äänestä
  • Päin vastoin, Erätulessa on aina hyvä asiakaspalvelu!

    Äänestä

Salla on kuihtuva paikkakunta, hyvä jos entiset kaupat pysyvät. Lid ei tule Venäjäänkään ei voi luottaa voi jonain päivänä kieltää tavaroiden viennin.

Äänestä

Kun sallaan perustais joku pelkän vihanneskaupan varmasti menestyis hyvin.

Äänestä
  • Lähipottua ja porkkanaa torille.

    Äänestä

  • Kyllä se niin on että tästä kaikesta on maksettava enemmän täällä syrjäseudulla.Hinta jopa Sallan kaupoissa 30prossaa enemmän kuin Lidlissä,eikä laadussakaan pärjää lähellekkään.
    Mutta eihän Salla olekkaan persaukisten paikka,vain köyhät on lähteneet leivänperässä Ruotsiin ja pitkin suomea.No saattaa joukossa olla muutama fiksukin.
    Palvelu kaupoissa ja kassoilla on sitä aitoa Sallalaista palvelua.

    Äänestä

  • Tarjoustuote kirjoitti:

    Kyllä se niin on että tästä kaikesta on maksettava enemmän täällä syrjäseudulla.Hinta jopa Sallan kaupoissa 30prossaa enemmän kuin Lidlissä,eikä laadussakaan pärjää lähellekkään.
    Mutta eihän Salla olekkaan persaukisten paikka,vain köyhät on lähteneet leivänperässä Ruotsiin ja pitkin suomea.No saattaa joukossa olla muutama fiksukin.
    Palvelu kaupoissa ja kassoilla on sitä aitoa Sallalaista palvelua.

    Niinkuin nyt näyttää Halla-aho onkin seuraava pääministeri olisiko nyt mahdollista Lidl saada Sallaan.
    Lidl olisi jo laajentunut nopeammin kuitenkin S.ja K ryhmä vastustavat kilpailijan tuloa siinä on mahdollisesti este miksi Lapissa on harvassa Lidlejä.. Nyt kun Kepun valta murtuu alkaa Lapinkin kehitys.

    Äänestä

Tuleeko ne nuo Lidlin yritysverot Suomeen?

Äänestä
  • Nyt on tosiaan hyvät mahdollisuudet nousuun lapissa ja koko suomessa,kun Kepu lienee pois pelistä.Kansan ja kuntalaisten ostovoima kasvaa ja kaupat ja yhteiskunta hyötyy,ehkä syntyvyyskin lisääntyy.
    Jussi johtopallille,niin hyvät mahikset parempaan huomiseen täällä Kepun hylkäämällä syrjäseudullakin.

    Äänestä

K-puolukasta ostin suklaa Kaurakeksipaketin.Kotona vasta hoksin,että oli tasan 3kk.sitten ollut viimeinen myyntipäivä.Vein takaisin,sain tuoreemman tilalle.Oli näköjään useampi keksipaketti jo vanhentunut.

Äänestä
  • Puolukasta on viimeaikoina saanut hyviä salaatteja. Silleen

    Äänestä

Käydään siellä Sallassa lomilla. Hyvä palvelu on molemmissa kaupoissa, kun vertaa palveluun etelässä.

Äänestä

Minä asuin vuosia etelässä.Laidastalukien joka kaupan alalla parempi ja rehellisempi palvelu etelässä.Elintarvikkeissa alennus hyvissä ajoin merkitty ennen parasta ennen.
Ja vanhat tavarat pois hyllyistä.

Äänestä

Lidlissä ehdottomasti hyvälaatuisin vihannes, ja hedelmäosasto, ainakin eteläsuomessa uusi kuorma tulee päivittäin.
Sallaan tuskin koskaan tulee Lidliä pienen ja vanhenevan asiakasmäärän vuoksi. Jos Venäjä olisikin luotettavampi kumppani silloin Lidlikin olisi mahdollinen.

Äänestä

Lidl ruokakassi aina 33 prosenttia halvempi kuin sama Sallan kaupasta. Ehdottomasti tarvitaan Lidl Sallaan.

Äänestä

Älä valita ei ole kyllä yhtään huomautettavaa salaateista. Kukkahattutäti varmaan asialla

Äänestä

Vuosikymmenten saatossa olen pitkin Suomea kiertänyt, käynyt sadoissa kaupoissqa ja täytyy sanoa, että K-market Puolukka kuuluu surkeimpaan osaan Suomen kaupoista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


monestiturhaanmaksanut kirjoitti:

Tympäsee noiden sallan kauppojen salaattien, vihannesten ja hedelmien laatu. Salaatit ovat monesti tummia jo kaupoissa, osa homeessa jo pakkausten sisässä, esim appelssiineissä mätöjä jo pusseissa. Jos kerrot kaupoissa ko asioista, EI VOI MITÄÄN. Varsinkin K-marketin taso on romahtanut lyhyellä ajalla, miksihän niin???? Kyllä sallaan tarvitaan Lidli, siellä on aina tarjolla laadukkaita tuoreita tavaroita. Tiedän, että osa sallalaisista käy jo nyt kemijärvellä ostoksilla. Taitaa ko homma lisääntyä ja kimppakyydit yleistyä jos eivät kaupat ala toimenpiteisiin. Voisi se olla jopa taloudellisesti kannattavaa käydä kemijärvellä sen verran lidlin hinnat ovat halvempia eikä homeisia tavaroita tarvitse maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu