Tänä vuonna voisi yrittää vihdoin bongata Merkuriusta jos sää sattuu kohdalleen. Mitä sellaisia paikkoja pääkaupunkiseudulla on joissa näkyvyys oikeaan suuntaan olisi hyvä ja jonka lähelle saisi auton parkkiin?
Merkuriuksen havaitseminen 3-4.3. ja 19.3.2018
laiska.bongari
5268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No eikös nyt kartasta näe aika hyvin missä on esteetöntä näkyvyyttä oikeaan suuntaan: rannat. Uimarannoilla on yleensä myös parkkipaikka eikä tähän vuodenaikaan yletöntä ruuhkaa.
Kaivopuistossa voi ajella pil..rallia mutta ei sieltä sitä saa.
Mitäs sitä livenä kahtomaan, siitä on paljon maalauksia, oikein kauniita.
Bongaamisessa yleensä on juuri se juju että katsotaan livenä. Linnuistakin on kuvat lintukirjoissa ja silti bongarit ui sirrien perässä saariin.
Nuo päivämäärät (3.3, 4.3 ja 19.3) tarkoittavat sitä että tuolloin Merkurius on lähellä kirkasta Venusta, ei sitä että se näkyisi tuolloin erityisen hyvin, siis jos taivas olisi selkeä. Toki se löytyy tuolloin helpommin koska se on siis lähellä erittäin kirkasta Venus-planeettaa.
Ursa kertoo että "Merkurius ilmestyy iltataivaalle maaliskuun alussa ja on parhaiten havaittavissa kuun puolivälin aikoihin". Ilmeisesti se on tuolloin korkeimmillaan horisontista.
Katselupaikkaahan voi etsiä muutama päivä ennakkoon eli paikasta tulee olla näkyvyys horisonttiin asti lännen suuntaan, miten olisi joku Sibelius-monumentin tienoo tai Lauttasaaren länsiranta jne.
Äsken katsoin Stellarium-ohjelmalla niin 3.3 Merkurius on lähellä Venusta noin kello kahdessa ja 4.3 noin kello yhdessä. Vaikka olisi täysin selkeää horisonttiin asti niin varmaan tarvitaan kiikarit sen näkemiseen. Valokuvaustakin kannattaa yrittää eli kamera kolmijalkaan ja tarkentaa Venukseen ja valotusta jotain sekunti ja polttoväliä lienee syytä olla reippaasti.
Mars ja Venus tallentui tuolla lailla 18.2.2016 alkuillasta:
https://aijaa.com/8LoztY
https://theskylive.com/planetarium?obj=mercury&date=2018-03-07&h=00&m=00
Näkyivät olevan kartalla kuin päällekkäin Merkurius ja Venus. Auringosta vasemmalle ja ylemmäs.