aitoa kunnon rakkautta ja voiko itse rakastua kunnolla puhumattakaan jos on ollut enemmänkin suhteita ja yhden yön juttuja eli jos on kokenut aidon rakkauden niin vaikka ero tulisi niin rakastaako aina sitä yhtä enemmän kuin muita eikä enään sen jälkeen halua välttämättä muuttaa yhteen tai hankkia yhdessä kotia autoa yms eli tyydytäänkö johonkin kun ei parempaa saa ja voi vaikka pettää kun ei menetä sitä suurta rakkautta enään eikä kukaan ihminen voi korvata sitä ekaa oikeaa rakkautta ja suhdetta vai onko ne kaikki olleetkin vääriä ja sitä oikeaa ei vaan ole vielä tavannut
voiko toisella kieroksella kokea enään
kerran.rakastuu.oikeasti
22542
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Riippuu ihmisestä.
Joku ei pysty rakastamaan, vaikka taustalla olisi mitä - hyvää tai huonoa. Joku toinen pystyy.
Mutta esim. tapauksissa, joissa ihminen jää leskeksi pitkän suhteen jälkeen, voi uudessa suhteessa samaan aikaan olla ensin rakastunut ja myöhemmin rakastaa, vaikka tietyllä lailla voi rakastaa myös sitä edesmennyttä puolisoaan. Tai sitten toki se rakkaus voi muuttaa muotoaan. Mutta vastaukseksi kysymykseesi: kyllä, myöhemmin voi rakastua ja rakastaa, vaikka aiemmin olisi jokin suuri ja tärkeä rakkaus ollutkin.
Ja ensirakkaus harvemmin on se syvin ja suurin - viittaan tässä tuohon, kun puhut ekasta rakkaudesta. Usein ensirakkaus on jokin teiniaikojen juttu, mutta lopulta kuitenkin aikuisiän rakkaudet ovat suurempia ja syvempiä.
Aikuisiällä vasta se syvä tosirakkaus löytyy/kehittyy. ,kun osataan jo elää ihmissuhteita ja tunnistetaan omia tunteita ja tarpeita. Ensirakkaus on enemmän sellaista mielikuvituksen huumaa, jossa hormonit vievät ja järki ei pysy perässä. Aikuisiällä järki ja tunteet ovat paremmin tasapainossa ja suhteista tulee syvempiä.
Ja jos on aloittanut ensimmäisen kauan kestäneen parisuhteen alle 20-vuotiaana on ollut ihan lapsi.
.. Ei BonoBot ja/tai NarsuMarsut ole ikinä osannut Rakastaa Aidosti.. Ja monet niistä joilla olisi ollut kyvyt ja ominaisuudet siihen(kin).. Ovat Panneet ne enemmän tai vähemmän Peiskaks, kun ovat ns. Panneet Menemään.. ;P
Nuoruuden ensirakkaus ei unohdu koskaan, jos se on kestänyt vuosia.
Jatkossa vain ohimeneviä laastarisuhteita, vaikka pitempiäkin.
Ensimmäinen on ja pysyy mielessä, moni juo sen takia loppuelämänsä ja ryssii kaikki tulevat suhteet.
Pakko olla samaa mieltä. Ensirakkaus on ainoa puhdas rakkaus - muissa on jo mukana pettymyksen pelko kun on jo kerran satuttanut itsensä.
Tuo riippuu paljon ihmisestä. Naisille tuntuu käyvän usein niin että tunteet kuluu loppuun kun mies on vaihtunut liian monta kertaa. Monen miehen jälkeen ei pysty enää muodostamaan kunnollista parisuhdetta.
Riippuu ihmisestä pitkälti kuka mitenkin tuntee ja tunteillaan sitoutuu.
Riippuu myös miten tärkeäksi on kokenut toisen ihmisen ja mikä on sitten se syykin miksi on erottu. Järkisyistä eroaminen, tunnesyistä eroaminen...
Mä koen niin, että mitä enemmän olen oppinut tuntemaan itseäni ja elämääni...myös ihmisiä ihmisinä, sitä enemmän olen oppinut myös kohdistamaan katseeni itselleni tärkeisiin ja oikeisiin asioihin ja ihmisiin. Kun oppii valitsemaan ympärilleen ihmisiä, joista pitää ja joiden kanssa on hyvä olla, on tunnepuolellakin helpompaa.
Ns. vääränlaiset ihmiset elämässä kuluttaa ja hankaloittaa ja horjuttaa tunnepuolta ja henkistä hyvinvointia, siksi on tärkeetä osata valita seuransa missä oleminen on luontevaa. Löytyy nekin jota rakastaa siitä saman vaikutusalueen sisältä.
Kuka tahansa ei voi olla se rakastettu, mutta periaatteessa kuka tahansa voi olla se, josta sen rakastetun löydät. Se vähän vaatii, mutta myös antaa...
Suinkaan 7 miehestä, joiden kanssa olen suhteessa ollut tai olen, ei ole kaikki ollut ollenkaan miehiä, joiden kanssa parisuhdetta olis edes kannattanut jatkaa. Jos edes tutustuakaan näin jälkiviisaana, mutta tavallaan heistäkin opin, että ei ainakaan tuollaisen kanssa ole tulevaisuutta, pitää keskittyä löytämään jotakin jossa kohtaa asioita, jotka ei takeltele kulkiessa.
Ei ne ekat, tokat ja kolmannet tarvitse olla rakkaita. Se rakas voi hyvin löytyä vasta siitä viimeisestä jolle antaa tilaisuuden.
Eikä se ole tärkeintä, että ei löydetty heti toisiaan, eikä sekään mitä matkalla tapahtui, vaan se mikä oli lopputulos ja se, että se aidosti rakas löytyi kumminkin.
Matka voi olla kivinen, mutta koskaan et tiedä minkä lohkareen takaa löytyy se rakas, jonka kanssa matkaa on mukavempi taittaa. Voi päästä reppuselkäänkin, ettei jalat mee enempää rikki tai ehtii ainakin elpymään...
Voi kokea, mutta jotkut ei rakastu koskaan kuin itseensä korkeintaan. Naisten "kemian tuntemiset" plus mahdollinen "vanhan suolan janoaminen" tuo lisähaastetta.
Yksi asia mitä olen vahvasti ihmetellyt on miksi naiset ovat eläneet vuosia saman miehen kanssa, tehneet lapsiakin. Jälkeenpäin sanovat etteivät koskaan rakastaneet sitä miestä. Valehtelevat?
Kuuluu kategoriaan Ulkonäköön rakastutaan, sisimpään vihastutaan. Näinhän suurinosa naisista valitsee suhteensa ja lopuksi perustelee eläneensä kulissia. Toisinsanoen miehen ulkoinen olemus tai miehen resurssit ovat olleet se yhdessä pitävä voima. Tätä kierrellään usein sanonnalla "lapsien takia en eronnut" Ero kuitenkin tuli. Kuoliko lapset ja jos eivät, niin mihis ne lapsien takia puheet sitten katosi...
Edellä onkin vastaus siihen miksi ätmi ei kuulu tällaisten valintojen piiriin.
Joo...eka rakkaus....
Oikea aito....
Mä oikeesti välii ajatellut...entä jos en ookkaa viel ikinä rakastunut ihan oikeesti...intohimoisesti...mustasukkaisesti...
Hullunlailla...oon oikeesti ihan onnellinen...
Mähän voin rakastuu..viel hullunlailla...
Ei estä mikään....
Lentää maan ja taivaan välii....
Ehkä viel...houp...
Mut sit oon hullu...♥🌸💫
Olen varmaan ilonpilaaja, mutta minusta on alkanut tuntumaan, et ne uuden rakkauden löytymiset, on vaan sitä löpinää mistä niin kirjoitetaan, mut mitä ei just olekaan olemassa.
Sellaista älytöntä ihastumista on, joka perustuu himoon. Sillä saa tuhottua normaalin elämänsä. Sen jälkeen on pakko uskoa et se oli suurta rakkautta. En ole varma miten pitkään se lopultakaan kantaa. Sitä kuitenkin kutsutaan rakkaudeksi.
Mmm, minusta rakkaus ei perustu himoon. Alkuhuuma voi perustua, mutta ei rakkaus pitkässä juoksussa.
Mulla se ainakin perustuu ihmisen tuntemiseen, häneen luottamiseen, siihen että koetaan olevamme yhdessä vahvat ja toisillemme tärkeät, jaetaan ilomme ja surumme ja ei jätetä toista yksin kun ollaa yksin heikoilla. Aika pitkälti siis pohjalle muodostuu ystävyys, luottamussuhde, toisen hyväkdyminen omana isenään ja tärkeäksi kokeminen. Se tunne, kun toinen on poissa, mulla on aina ajatuksissani hän...ihan sama mitä teen, mutta aina odotan ja kaipaan häntä kotiin ja luokseni. Ja huoli toisen hyvinvoinnista.
Kun se sitten tulee kotiin, mä rauhoitun ja vasta sitten kaikki palat on kohdallaan. Niin kun niiden pitää olla, että olo on hyvä.
Toisenei tarvi olla aina lähellä ja paikalla, mutta sen huomaa kun se toinen puuttuu. Se on sisäinen tunne, kuin pallo josta puuttuu puolet. Ja vasta kun se ihminen on takas sun luona, se pallo on taas kokonainen. Se on tärkee..kuten jalka tai käsi..osa sinua. ☺️
Jotkut kaipaa sitä intohimoa ja kauheeta piehtarointia tunnetasolla. Mä taas kaipaan sitä rauhaa ja seesteisyyttä, jonka se toinen tuo mun elämääni. 🙂
Tämä oli hienosti määritelty! Vaikkakin jokainen saa kokea rakkauden omalla tavallaan. Arvelen silti, että ne jotka odottaa perhossadetta vatsanpohjaan ja jalkojen alta menoa saavat roikkua deittipalstoilla maailman tappiin asti.
Heh, se on sisäinen tunne jonka tähän purin sanoiksi.
Se huuman tunne voi olla tarpeellinen, mutta ei se ikuisesti samalle tunnu. Silti se sama roihu on olemassa, se on vaan muuttanut muotoaan ja siitä on tullut kokonaisvaltaisempaa rakastamista, karvoineen päivineen. Ei vain sitä toisesta viehtymistä ja sekoamista...mikä lyö tajuntaan, kuin nousuhumala. Toiseen jotenkin ikään kuin sulaa kii kaikilla mahdollisilla tavoilla...
Se toinen ei ole vain keho sua vasten, vaan se on koko sielu joka on jo osa sinua. Hankala selittää...
Olet kaikki, laulun sanat sopis aika hyvin. ☺️
Muutama päivä sitten kuulin että yksi teineistä asti seurustellut pari joilla useampi lapsi on eronnut. Tuskinpa löytää kumpikaan enää samaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta muualta muista ihmisistä kuin mitä niillä keskenään on ollut, Kumpikin tahoillaan varmaan jotain löytää ja hetken kuvittelee sitä paremmaksi mutta loppupelissä joutunevat kumpikin katumaan päätöksiään.
Se on se yhteen kasvaminen, mikä ei taas aina rakkautta vaadi...voi olla vaikeeta oppia tekemään ja elämään asiat toisin tai sitten se on jopa vapauttavaa. Jos joku tunne loppuu totaalisesti.
Mun yks kaveri erostaan vuosikymmenten jälkeen ,kun on annettu mennä liian pitkälle liian loppuun ei paluuta enää ole, vaikka kaverina vois vielä sietää.
No niinpä. Ihan hyvin kuvasit sitä tuossa ylempänä ja veikkaan että noilla edellämainitsemillani oli sitä ainakin joskus roppakaupalla, en mitenkään jaksa uskoa että kenenkään muun kanssa enää kumpikaan vastaavaa löytää.
Vanhemmiten etsitään panoseuraa, helppoa tapiilua ilman huolen häivää. Räjähtävää himoa tai sitten kivaa kaveria rinnalle, jos ei enää vehkeet pelitä. Kiva, että arvostelitte joitain nuoruudesta yhdessä olleita, jotka eroaa. Tiedättekö millaista elämänsä on ollut, kun noin arvostelette. Kyllä muakin harmittaa, että miksi en oo aikoinaan lapsia tehnyt, jonkun hajuttoman, värittönän, hiljaisen hissukan kanssa, jonka kanssa vois elää vaikkei mitään tunteita olis ja suhde pystyyn kuollut ja vois sitten salarakasta pitää, mutta pystyis kotonakin olemaan. Sen verta tuntemienini eronneiden ihmisten elämää kattonu, että kyllä niillä kaikilla elämä näyttää aika valjulta, vaikka onnellisiakin väittää olevansa ja monilla perheen käsitys lapsiinkin ihan hukassa.
Mulla on kädet , jotka haluaa sulkea halaukseen, sormet, joilla hyväillä selkää. Silmät, joilla katsoa rakastuneesti vailla sanoja. Sydän, joka rakastaa viimeiseen lyöntiin saakka.
Kohde vaan puuttuu.