Käpyään pyörittelevä jyrsijä

Writer


Kelohonkamökin sisältä kuului mekastusta. Piipusta pöllähteli savua vaaramaisemaan, sotkeutui ja hävisi elämänvihreänä hohtavaan peitteeseen, jota riitti niin kauas kuin vain saattoi nähdä.
Mäntyjen rungot hohtivat siinä kuin kulta kiemurrellessaan pitkin sinitaivasta kaikessa luomakunnan kirkkaudessa. Pihka. Se jo talven haavoissa lämpeni.

Lumipeitteinen maa ei ollut vielä revennyt, ja sen päällä juosseen oravan jäljet olivat haihtumatta, sillä pinta oli jäässä kuin historia: ohut kuori kylmän yön jäljiltä, hennosti kantava, ja sille pudonneita kevyitä kannatteleva.

Tuskin kuultava tuulen humina oksistosta muistutti musiikkia, jollaista ei ollut.
Siinä ihmisen oli hyvä seisoa; seisoa siinä oli ehkä parempi, kuin seisoa tuvassa kaiken maailman töllisteltävänä, kaiken mölyn ylläpitäjänä, luontona ihmiselämässä, tuoksuna puhtaudesta ja kauneudesta ja kirkkaudesta, raikkaudesta ihmisen ulkona.

(Hihitystä)

4

228

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mies oli hiihtänyt vaarojen halki
      Hän oli tehnyt matkan yksin.

      Yli kaikkien sinisten soiden, jotka salaa
      hangen alta
      hengittivät
      kuin sepän pajan huohottavat palkeet

      Mies yksin oli

      kohdannut tuon harmaanruskean suden
      kuullut jäiden kumisevan laulun

      Korpisalojen sinfonia oli tärykalvoja repivää; paineen alla murtuva ahtojää
      railot, jotka rajoina piirsivät elämän karttaa
      lauma, joka jäi jälkeen ulvomaan

      Yksi latu
      vahvan selän takana loppuun kuljettu

      Takana tulijaa kutsuttiin varjoksi.

      tumman taivaskaton alla
      tämä mies
      punainen ketunkarvalakki painuneena syvälle päähän

      oli palannut, taskussaan

      rikkinäinen tähti.
      Jääkannelta mukaan poimittu.

    • Uutisten lukija kertoo:

      Pääkaupunkiseudulla paleltumisvaara

      se sanotaan vakavalla äänellä

      Samaan aikaan

      nousee vanha nainen avannosta. Iloisena
      kuin maailmankaikkeuden kolibri .

      Seuraavassa tiedotteessa:

      Naparetkeilijän jäljet ovat päättyneet sulaan.


      Mihin minun sydämeni on joutunut?
      En halua kuulla, että sen etsinnät ollaan lopetettu.

    • Ystävälleni.

      On tunne Ikävästä, painosta sydämessä

      On muisto mustasta ja valkeasta

      Ruskeista napeista ja pikinokasta

      Pienestä äänestä, isosta äänestä, tuhinasta, katseesta.

      Viimeisestä henkäyksestä, pään retkahduksesta

      Paikoista, joissa olit

      Hetkistä, joissa olit.

      Mihin sinä katosit.

      https://aijaa.com/xeWlGk

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      798
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      778
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      421
    17. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      39
      415
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe