Lueskellessani kommentteja joita oli tullut avaamaani ketjuun "mistä hyvä elämä koostuu", ryhdyin pohdiskelemaan kuinka paljon ihmiset nauttivat siitä elämästä mitä eletään tässä ja nyt.
Lienee ihan kiistatonta että ihmisellä on hyvä olla unelmia ja tavoitteita, mutta tunnen ihmisiä joiden kohdalla tuntuu että he kokevat elävänsä välivaihetta elämässään tavoitellessaan päämääriä. Ihan kuin ihmisen kuuluisi "uhrata" elämänsä tavoitteidensa alttarille.
Olen joskus törmännyt sellaiseen ajatukseen, että ihmisen tulisi osata nauttia myös matkasta eikä pelkästään määränpäähän pääsemisestä, tämä lisäisi niitä "onnen päiviä" huomattavasti. Miten palstalaiset, osaatteko nauttia myös matkasta vai onko määränpäähän pääseminen ainoa joka sykähdyttää?
Lienee ihan kiistatonta että ihmisellä on hyvä olla unelmia ja tavoitteita, mutta tunnen ihmisiä joiden kohdalla tuntuu että he kokevat elävänsä välivaihetta elämässään tavoitellessaan päämääriä. Ihan kuin ihmisen kuuluisi "uhrata" elämänsä tavoitteidensa alttarille.
Olen joskus törmännyt sellaiseen ajatukseen, että ihmisen tulisi osata nauttia myös matkasta eikä pelkästään määränpäähän pääsemisestä, tämä lisäisi niitä "onnen päiviä" huomattavasti. Miten palstalaiset, osaatteko nauttia myös matkasta vai onko määränpäähän pääseminen ainoa joka sykähdyttää?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Joskus määränpäään pääsy on tehty niin vaikeaksi ja tuskalliseksi monista itsestä riippumattomista syistä, että elämä on pakko typistää siihen pääsyyn keskittymiseen turhauttavine kiertoteineen.
Ätmille pilluun pääseminen on tavoite, jonka matka turhauttaa ätmin eikä se siitä matkasta nauti. Lopputulos: jumalaton naisten haukkuminen sinkut-palstalla. Naisten haukkuminen on asia, joka tuottaa ätmille sijaisnautintoa, kun varsinaiseen ultimaaliseen tavoitteeseen ei pääse.
Jostain se on meidänkin riemumme revittävä.
Jos se PILLU oikeasti kiinnostaisi, ätmi olisi mennyt maksulliselle jo ajat sitten.
Ätmin varsinainen tavoite on olla turvassa. Ätmi pelkää torjuntaa, sydänsuruja ja sukupuolitauteja, siksi ennemmin haukkuu naisia kuin mitään muuta.
Krista Pärmäkoski sen sanoi, "kuljettu matka on loppujen lopuksi hienoin".
https://yle.fi/urheilu/3-10091785
Ainahan sitä ei tietenkään ajattele noin.
.. ItsestäänSelväähän on, että kaikki riippuu ihan siitä, kuinka mielekästä/nautinnollista jne. asia itselle on.. ;P
Näinpä, mitä sitä keskustelemaan joutavia.
Hyvä elämä on sitä, että joka päivä tekee hyvää oloa tuottavia asioita, ja toisaalta että osaa nauttia arjen asioista, jotka ehkä on suomessa tavallisia, mutta oikeasti eivät ole kaikille mahdollisia. Esim. kauniista luonnosta mitä näkee vaikka lähiössä kävellessä, suihkusta ja lämpimästä vedestä, kiinnostavasta tv-ohjelmasta, kirjan lukemisesta, ajatustenvaihdosta netissä, tavallisesta arkiruuasta kun sen tekee hyvin jne.
Onnellisimpia lienevät ihmiset joille jo elämä itsessään tuottaa iloa.
Sekin auttaa, jos on kokenut, että nuo "tavalliset" asiat eivät suinkaan ole itsestäänselvyyksiä. Esim. os on jalka kipeä ja ei pysty kävelemään kunnolla, niin osaa arvostaa kävelyä ihan toisella tavalla sitten kun taas voi, vaikka kävelisi ihan vaan kotikatua kauppaan ja ihastelisi tavallista talvisäätä. Samoin jos on asunut maassa, joissa vesi ei ole itsestäänselvyys niin kuin suomessa, niin osaa arvostaa niitä jokapäiväisiä suihkuja enemmän jne.
Elämän arvostus tulee elämällä, myös niiden rankkojen juttujen kautta, jos ne eivät lopun elämää sietämättömän vaikeina kestä.
Ja sitten taas... onnellisuus on myös aivokemiaa. Jos on depressio aivoissa, niin ei siihen auta vaikka elämässä olisi miten hyvin asiat. Sitten taas jos aivot on sellaiset, että luonnostaan tasaa mielialalaa ja nostaa kivan perusolon pintaan, voi tapahtua vaikka mitä, ja silti elämä yleensä on kivaa. Mutta ei ole aina valittua tämä miten aivot toimii, vaan esim. perinnöllisyydellä suuri merkitys.
Näinhän se on, vain ne "huonommat" kokemukset antavat perspektiiviä elämään.
Usein ne pahimmat marisijat eivät olekaan kokeneet vastoinkäymisiä.
Tai sitten vastoinkäymisistä ei vaan olla päästy yli tai muuten on joku mt-puolen ongelma, joka jäänyt tunnistamatta ja hoitamatta. Semmoiset vaikuttaa suoraan elämälaatuun paljon enemmän kuin monet fyysiset sairaudet jne konkreettisemmat, näkyvämmät ongelmat. Kun fyysisen sairauden sattuessa voi ehkä nauttia siitä mitä on sen kanssa vielä jäljellä, depression jne kanssa ei voi nauttia mistään, kun se itse nautintokohta ihmisessä on rikki.
Tässäpä oli niin hienosti kiteytetty ja kerrottu kaikki, mistä voisin alkaa itsekin kertomaan. Mutta ei mun tarvi, kaikki on jo kerrottu ja voin vain kompata. Kiitos. ☺️
Kammetessa ei kumppanenkaa voita.
Täällä palstallahan tuntuu olevan vallalla käsitys että pitäisi hampaat irvessä yrittää matkustaa koko ajan sinne määränpäähän, ponnistella jatkuvasti saavuttaakseen sen määränpään tai ennemminkin vielä ponnistella ja tyytyä määränpäähän joka ei olekaan likimainkaan se minne oli tarkoitus lähteä. Vähän niin kuin että tilaisi liput bahamalle, monien vaikeiden vaiheiden jälkeen päätyisi tallinnaan ja pitäisi sitä vielä sitten hyvänä ettei ikinä päässytkään sinne bahamalle. Itse ajattelisin niin että matkustaminen on aina vaivalloista, voin lähteä bahamalle jos tullaan kotoa hakemaan ja järjestelyt ovat kunnossa, kovin paljon en tahdo sijoittaa aikaa ja vaivaa siihen että loppujen lopuksi pääsisin sinne tallinnaan, olen sitten mieluummin kotona.
Elämä on kuin minun rakas harrastus, veneily. Kun narut irroittaa laiturista, olen perillä jo.
On vaan etappeja. Päämäärä on matka ja loppu on takaisintulo. Sama laituri ja narut kiinni.
Aika kultaa muistot. Paras retki on edellinen ja lisää tulee.
Itse asiassa hyvin monelle ihmiselle, enemmistölle sanoisin, "matka" on loppujen lopuksi tärkeämpää kuin itse päämäärä.
Useimmilla on tavoitteita ja pyrkimyksiä, jotka saavutettuaan löytävät jälleen uusia päämääriä, joita lähtevät tavoittelemaan entistä suuremmalla innolla.
Vaikka joillekuille elämä olisi pelkkä toistuva onkireissu, olisi luultavasti silloinkin ongella istujalla mielessään, että tuleeko tänään isompi hauki taikka enemmän ahvenia kuin edellisenä päivänä, puhumattakaan siitä mikä pääsi karkuun.
Elämä on kasvamista, kehittymistä ja oppimista. Teemme sitä halusimmepa tai emme. Vaikka mikä-mikä-maassa fyysinen kasvu loppuikin, eivät senkään asukkaat olisi loputtomiin voineet välttyä oppimasta virheistään.
Päänsä voi siis laittaa pensaaseen ja kuvitella, ettei mikään muutu niin kauan kuin vain pää pysyy puskassa.
Ihmisen kasvaessa ja vanhetessa tavoitteet ja haasteet muuttuvat. Siinä missä unelma ja tavoite oli lapsena nousta jaloille ja ottaa muutama askel, vaihtui se nuorena tavoitteeseen luovia reittiään läpi koulun ja erilaisten kaveriporukoiden. Aikuisuuden kynnyksellä haasteeksi ja tavoitteiksi nousivat opiskelu ja ihmissuhteiden tavoittelu, jotka myöhemmin korvautuivat työ- ihmissuhdeongelmilla. Vanhuuden kynnyksellä haasteet muuttuivat arjessa pärjäämiseksi ja vanhuuden loppuvaiheessa ihminen unelmoi jälleen jaloilleen nousemisesta ja muutaman askeleen ottamisesta.
Koko tämän ajan ihminen oli matkalla jonnekin, tavoitteli jotain, minkä kenties saavutti ja riensi oitis tavoittelemaan jotain muuta taikka lisää. Ihminen ei eläessään pysähdy tavoittelemasta jotain. Jos pysähtyy, on hän kuollut, vaikka valot päälle jäivätkin.
Matka.
Tässä on vain vähän mustaa sarkasmia mukana sillä kun me koko ajan, kaikkien kokemusten kautta, opimme uutta elämästä,
me olemme vanhoina jo aika hyviä
jos sinne asti pääsemme.
Mutta raadollisinta on se, että juuri silloin kun alat olla oppinut, tulee lähtö.
Luulen, että jos tulisi toinen kierros, me hoidettaisiin tämä maanpäällinen meno jo paljon paremmin. Olisi niin hienoa näyttää vielä kerran, että hei, mä olen hyvä tässä.
Siispä eläkäämme fiksusti matkalla määränpäähän. Koska se on varmaa, että se tulee ja matka on ainutkertainen.
Hauska kysymyksenasettelu, johon vastaan että matka on tärkeämpi. Se kuitenkin tapahtuu seuraavasti. Asetan itselleni määrätietoisesti tarkasti määritellyn määränpään jotta tiedän mihin suuntaan lähteä. Tämän jälkeen itse matka on improvisointia, jolla tulee koko ajan uusia juttuja vastaan. Niiden uusien asioiden kohtaaminen tekee määränpään tavoittamisesta nautinnollisen. Eli oikeastaan ei ole kovin tärkeää edes päästä määränpäähän, kunhan reissu on hauska. Määränpäähän pääseminen on tärkeää vain jotta sitten voi hyvällä omalla tunnolla valita uuden suunnan.
Pääämäärä on vain tekosyy hyvän matkan tekemiseksi.
Hyvin tiivistetty