Olemme olleet poikaystäväni kanssa kohta vuoden, alku oli ihanaa, koko ajan yhdessä jne..Mutta nyt viimeisen puolen vuoden aikana minusta on suhde muuttunut.onko normaalia. Nukumme yhdessä joka yö vaikka asumme molemmat vielä kotona. Mutta nyt olemma alkaneet nukkua erikseen kovin paljon. Poikaystäväni laittaa kaverit minun eteeni ja näkee minua iltaisin jos silloinkaan.Minun pitää mennä aina hänen luokse hän ei tule yleisillä mun luokse.EI JAKSA!!Ennen hän sanoi koko ajan kuinka rakastaa minua ja kuinka ihana ja kaunis olen, mutta noita en ole kuullut kuukausiin...minä sanon aina kuinka rakastan häntä niin sieltä tulee tekstarina ehkä "samoin"..kaikki tuollaiset pienet ihanat asiat ovat tyystin poissa..jos haluan kuulla että hän tykkää minusta saan pyytää häntä sanomaan sen eikä se ole sama asia, sehän on kuin pakottaisi jonkun vain sanomaan"".Tiedän että alkuhuuma katoaa mutta onko se sitten tätä loppuelämä??
Teenkö kärpäsestä härkäsen?
lalli
2731
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et tee kärpäsestä härkäsen! Hänen tunteensa ovat jollain tavalla muuttuneet. Hän pitää sinua itsestäänselvänä! Olet se joka haluaa selkeästi tehdä teidän suhteen eteen jotain, että olisitte vielä yhdessä. Voi olla myöskin se, että olette viettäneet niin paljon aikaa yhdessä alussa, että hän haluaa nyt sitä omaa tilaa. Häntä ehkä pelottaa teidän yhteinen tulevaisuus...Sinun kannattaa ottaa nyt vähän rauhallisesti ja antaa hänelle sitä aikaa ja tilaa. Ole kuin että se ei häiritse sinua ollenkaan. Kyllä hän jossain vaiheessa tulee sinun luoksesi oma-aloitteisesti. Hän saattaa myös ihmetellä miksi et yhtäkkiä olekaan niin hänessä kiinni. Se pistää hänet miettimään ja oppimaan kuinka kohdella sinua paremmin, jos se on sitä mitä hän haluaa! Yritä pärjäillä!
kiitos paljon sinulle neuvostasi...tuo että pitäisi antaa tilaa kuulostaa hyvältä, mutta ajatus siitä että näen häntä harvemmin jne..kuulostaa kamalalta painajaiselta minulle!
ongelma tässä on myös se, että poikaystäväni ei osaa puhua asioista, tai ei tykkää siitä ollenkaan. Hermostuu heti jos alan puhumaan hiukankin vakavammin.
Sanoo, että mun pitää ottaa letkeemmin elämä eikä ajatella niin paljon tollasta...mut eikös suhteessa pitäisi myös osata puhua asioista jotka vaivaa toistakin ainoastaan?Kyllä minusta.
Jos sanon vaikka, että olisi kiva jos hänkin sanoisi taas oma aloitteisesti tunteitaan jne.. Hän laittaa asian leikiksi, eikä ota sitä vakavasti, koska luulee että sanon sen vaan tollee ohimennen...se raivostuttaa minua..