Huoli omasta työpaikasta - synnyttää kiusaamista

väittäisin, että aika moni ihminen valikoituu työpaikkakiusaamisen kohteeksi ihan siitä syystä, että kiusaajilla on pelko oman työpaikan menettämisestä. Helppoa savustaa työkavereita ulos ja varmistaa oman työpaikan säilyminen.
14487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On hyvinkin totta. Kiusattava syntipukki on aina oltava. Kiusattavaksi valitaan sopivasti vähälahjainen, heikko ja herkkä joka ei pysty laittamaan kampoihin. Taloon tulee uusi harjoittelija, niin kiusaajatyyppi ei halua neuvoa tai opastaa tulokkaalle työstä mitään. Kiusaajat suojelevat reviiriänsä ja pientä tonttiansa kaikin keinoin. Kiusaaja ei halua kehittyä eikä edetä urallansa vaan on pysyvästi jämähtänyt paikallensa. Kiusaajia tulee aina olemaan. Elämä perustuu hierarkiaan, kilpailuun, osaamiseen ja nokkimiseen. Kiusaaja on oppinut vain nokkimistaidon.

Äänestä
  • "Kiusattavaksi valitaan sopivasti vähälahjainen, heikko ja herkkä joka ei pysty laittamaan kampoihin."

    Kiusattujen olevan monesti työssään huomattavasti pätevämpiä kuin kiusaajien.

    1Äänestä

  • RohkenisinVäittää kirjoitti:

    "Kiusattavaksi valitaan sopivasti vähälahjainen, heikko ja herkkä joka ei pysty laittamaan kampoihin."

    Kiusattujen olevan monesti työssään huomattavasti pätevämpiä kuin kiusaajien.

    Totta puhut. Odottelinkin että joku ottaa asiasta kimmokkeen. Reivaan siksi juttuani takaisinpäin. Koulussa kiusaamisen kohteeksi joutuu helposti varaton, fyysisesti heikko, vähälahjainen ja erinäköinen. Aikuisten maailmassa ja työpaikoilla kohteeksi joutuu pätevin työntekijä joka koetaan uhkaksi itselle. Yleensä vanhempi ja hyvin pätevöitynyt ekspertti joka osaa ratkaista erilaiset vastaantulevat ongelmat. Kiusatut ovat yleensä ihmisinä myös hyvin rehellisiä, empaattisia ja auttamishaluisia ja neuvovat uusia tulokkaita mielellänsä. Opastavat kun joku tulee kysymään apua. Kiusaajat (heitä on kimpassa useita) ovat joko saman työyhteisön läheiset työkaverit ( ne vähemmän osaavat) tai epävarmat esimiehet joille ekspert-tason vanhempi työntekijä on voittamaton haaste osaamisensa ja älynsä takia. Kiusattu on aina paljon osaavampi työssänsä (tekninen osaaminen, ihmissuhdetaidot) kuin kiusaajansa. Kiusaajat etsivät usein itsellensä orjaa. Ihmistä jota voi orjuuttaa. Kun kiusattu sitten puolustautuu ja hakee itsellensä oikeutta niin kiusaajat sabotoivat hänen työtänsä ja käynnistävät erilaisia herjauskampanjoita. Näinhän se oikeasti usein menee. Olen itsekin nähnyt ja kokenut.

    1Äänestä

  • "Koulussa kiusaamisen kohteeksi joutuu helposti varaton, fyysisesti heikko, vähälahjainen ja erinäköinen."

    Kyllä siellä koulussakin, voi joutua kiusatuksi ihan mistä tahansa syystä, ihan minkälaisen perhetaustan omaavana.

    1Äänestä

  • JooEiEi kirjoitti:

    "Koulussa kiusaamisen kohteeksi joutuu helposti varaton, fyysisesti heikko, vähälahjainen ja erinäköinen."

    Kyllä siellä koulussakin, voi joutua kiusatuksi ihan mistä tahansa syystä, ihan minkälaisen perhetaustan omaavana.

    Varmaankin voi tulla kuka tahansa. Todennäköisyys koulussa kiusatuksi tulemiseksi on paljon suurempi jos olet varaton, fyysisesti heikko, puhevikainen, vähälahjainen, erinäköinen. Huomattavasti paljon suurempi. Siihen kiusaamiseen osallistuu monasti myöskin opettajia.

    1Äänestä

Työpaikkakiusaamista ei ole olemassa.
On vain vässyköitä jotka ulisee kun etevämmät etenee työpaikassa ja aina itse saa ekana kenkää.

Äänestä
  • Saako olla eri mieltä?

    Äänestä

  • Jos laittaa kädet silmille niin voi vaikka lentää mielikuvituksessaan!

    Äänestä

Työpaikkakiuaaista esiintyy eniten aloilla joissa yksittäinen työntekijä on aina korvattavissa uudella työntekijällä. Huoli omasta taloudellisesta tilanteesta ja työpaikan pysyvyydestä lisäävät työpaikkakiusaamista. Hyvin usein kiusaajat ovat ylivelkaantuneita. He haluavat suojata asemansa keinoja kaihtamatta. Olen nähnyt ja kokenut. Eli jos haluaa välttyä työpaikkakiusaamisen uriksi joutumista, kannattaa hakeutua aloille joissa työntekijöistä on pulaa ja työtehtävät ovat itsenäisiä.

1Äänestä
  • ja osuu kyllä.

    Äänestä

  • Myös olen tuon kokenut. Helposti korvattavat eivät ole työnantajille niin arvokkaita, että heidän hyvinvointiinsa kannattaisi panostaa. Siksi kiusaamiseen ja muuhun sekoiluun ei puututa. Kiusaaja voi olla pomon luottoalainen, joka saa tehdä mitä haluaa. Mikäli hän on päästään sairas, hän tietenkin kiusaa ja pelailee ihmisillä.

    1Äänestä

  • Samaa mieltä. Eräässä firmassa kaikista kovin kaikkien kiusaaja oli tyyppi joka oli koko ajan ylitöissä ja oli vasta saanut lapsia (mies). Osteli mm. firmalta rahaa lainaamalla erilaisia mottorivehkeitä mihin meni rahaa lähes 30000€ (30k€). Aika pienipalkkainen ala. Lisäksi oli pomon kaveri, niin alkoi hirveä savustus ja selkäänpuukotus ken ei vetänyt suoraan häntä turpaan (osa veti, kuulin, ja kerran näin itsekin).

    Äänestä

Perseennuolijat haluavat aina löytää syntipukin ja näin itse kääntävät huomion pois itsestään ja omasta työpanoksesta mikä usein onkin vähäpätöinen kun aikaa löytyy kyttäämiseen ja paskanjauhamiseen.

1Äänestä

Pitää paikkansa ja kiusaaja ihmiset ovat erilaisia velkaelviksiä ja vastaavia taidoiltaan työssä olevia nollia.

Nämä usein toimivat työpaikoilla ammattiliitossa ja erilaisissa kommari toimikunnissa ja ovat kovia öykkäreitä tai aivan hissukoita kyyläreitä.

Sitä sakkia, joka ylipitää taukojaan pupeltaen jotain pizzaansa, kyttäävät ja jauhavat jostain kumilätkän perässä juoksemisesta, asunnon nysväämisestä päivä toisensa perään itsekehuen itseään.Kyyläävät ja puhuvat sontaa muista.

Tuttua eikö totta lukemattomille?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omiahavaintojani kirjoitti:

väittäisin, että aika moni ihminen valikoituu työpaikkakiusaamisen kohteeksi ihan siitä syystä, että kiusaajilla on pelko oman työpaikan menettämisestä. Helppoa savustaa työkavereita ulos ja varmistaa oman työpaikan säilyminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu