Dyykkaus

En nyt tiedä mille palstalle tämä olisi parhaiten sopinut, joten lykkäsin tänne. Mitä mieltä olette dyykkauksesta? Mikä on siinä niin vastenmielistä? Itse aloitin tämän kyseisen "harrastuksen" viime kesänä. Minulla ei ollut rahapulaa eikä muutenkaan mitään pakottavaa syytä. Aluksi oli ongelmana paikan etsiminen, mutta sopivia paikkoja löytyi yllättävän läheltä. Aluksi oli hirveä häpeä mennä roskiksille eikä se häpeän tunne ole kyllä minnekään hävinnyt. Ruokaa löytyy niin paljon kuin jaksat vain kantaa. Teitä varmaan oksettaakin ajatus ruuasta joka on ongittu roskiksesta ja entä se hygieenisyys. Miettikääpä, että jos menette vähän kaupan sulkemisen jälkeen "ostoksille" niin saatte sieltä samat ruuat jotka on olleet kaupan hyllyllä vain muutamaa minuuttia aiemmin ja yleensä ne ovat vielä samassa paketissakin. Terve järki kannattaa kyllä säilyttää ja yleensä on niin mikä näyttää hyvältä ja maistuu hyvältä on myös tervettä. Tietenkin esimerkiksi maitotuotteita kannattaa vältellä, mutta kasvikset on pesun jälkeen aivan hyviä, lihankin kun vain kypsentää pikimmiten niin ei tule ongelmia. Olen laskeskellut että säästän tällä tavalla noin 150 euroa kuukaudessa.. Miettikääs paljonko se on vuodessa. Kertaakaan en ole saanut mahatautia enkä
mitään vastaavaa. Suosittelen kaikille joilla riittää kantti ja kenellä ei ole rahaa, tai tämähän sopii kaikille, hyvän ruuan tuhlausta.. Kertokaapas kokemuksianne ja mielipiteitänne jotta
saisin hieman kuvaa tämän yleisyydestä yms.
3399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse ajattelin ensi kesänä hakea kaiken ravinnon suoraan luonnosta esim. marjat, sienet, villivihannekset jne, kuten pula-aikaan.

Pakastin kerätään täyteen kesällä ja talvella nautitaan vain pakastimen satoa.

Elikkäs toinen näppärä keino säästää satoja euroja. Tosin tuleehan pakastimelle sähkölaskua.

Äänestä

no tuohan on ekologisesti ajateltuna vain järkevää! minä aloitin harrastuksen kun muutin pois kotoa!ei sitä oikein opintotuella muuten elä...ja tänään olen taas pitkästä aikaa menossa(:
onhan se vähän jännittävää, kerran huomasin että joku täti kyttäsi parvekkeeltaan..ajattelin vaane ttä,no onpa sillekin jotain vaihtelua iltaansa kun voi sitten jollekin töissä kauhistella tätä maailman menoa!

Äänestä

ruuan tuhlaus on nykyään ihan älytöntä. mutta itseäni hävettäisi dyykata ja dyykkaajina ajatellaa aina spurguina tai hihhuleina. niin se vaan valitettavasti on. itse asun vielä pienessä kylässä eikä ois siistii leimautua :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kylläinen ihminen kirjoitti:

En nyt tiedä mille palstalle tämä olisi parhaiten sopinut, joten lykkäsin tänne. Mitä mieltä olette dyykkauksesta? Mikä on siinä niin vastenmielistä? Itse aloitin tämän kyseisen "harrastuksen" viime kesänä. Minulla ei ollut rahapulaa eikä muutenkaan mitään pakottavaa syytä. Aluksi oli ongelmana paikan etsiminen, mutta sopivia paikkoja löytyi yllättävän läheltä. Aluksi oli hirveä häpeä mennä roskiksille eikä se häpeän tunne ole kyllä minnekään hävinnyt. Ruokaa löytyy niin paljon kuin jaksat vain kantaa. Teitä varmaan oksettaakin ajatus ruuasta joka on ongittu roskiksesta ja entä se hygieenisyys. Miettikääpä, että jos menette vähän kaupan sulkemisen jälkeen "ostoksille" niin saatte sieltä samat ruuat jotka on olleet kaupan hyllyllä vain muutamaa minuuttia aiemmin ja yleensä ne ovat vielä samassa paketissakin. Terve järki kannattaa kyllä säilyttää ja yleensä on niin mikä näyttää hyvältä ja maistuu hyvältä on myös tervettä. Tietenkin esimerkiksi maitotuotteita kannattaa vältellä, mutta kasvikset on pesun jälkeen aivan hyviä, lihankin kun vain kypsentää pikimmiten niin ei tule ongelmia. Olen laskeskellut että säästän tällä tavalla noin 150 euroa kuukaudessa.. Miettikääs paljonko se on vuodessa. Kertaakaan en ole saanut mahatautia enkä
mitään vastaavaa. Suosittelen kaikille joilla riittää kantti ja kenellä ei ole rahaa, tai tämähän sopii kaikille, hyvän ruuan tuhlausta.. Kertokaapas kokemuksianne ja mielipiteitänne jotta
saisin hieman kuvaa tämän yleisyydestä yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu