Sanokaapa, kuulostaako tää ihan typerältä idealta. En oikein tiedä, mitä haluan tulevalta, mutta ihmismieli on aina kiinnostanut mua. Lukiossa opiskelinkin psykaa hyvin arvosanoin omaksi ilokseni.
Mulla on kuitenkin vähän synkkä mielenterveyshistoria, ja viimeinen diagnoosini on vaikea psykoottinen masennus. Enää en ole vaikeasti masentunut, kiitos lääkkeiden ja keskusteluhoidon, mutta masennusta on ollu mulla ihan esiteinistä saakka eriasteisena ja nyt olen parikymppinen.
Masennus juontaa juurensa rankkaan koulukiusaamiseen, joka sai mut yläasteella tosissani haaveilemaan koulussa tapahtuvasta joukkomurhasta. Olin kehittänyt valtavan ja tuhoisan ihmisvihan, joka tuntui kestämättömältä tunteelta.
Hakeuduin masennukseen vedoten jo yläasteella hoitoon ja lopulta pääsinkin sinne lukioikäisenä ja sain työstettyä traumojani. Muhun on kuitenkin jäänyt jotain niiltä kiusaamisajoilta: Pienikin ihmisten ilkeys voi saada mut haaveilemaan uudestaan joukkomurhasta, enkä vieläkään pidä ihmisiä varsinaisesti hyvinä. En silti koskaan tekisi mitään kenellekään.
Mulla onkin itsekäs syy hakeutua opiskelemaan psykologiaa, jotta ymmärtäisin paremmin itseäni ja traumojani, mutta haluaisin myös kenties olla mukana tutkimassa masennuksen tai joukkomurhien syntymekanismeja - ja ennen kaikkea se on mulle tärkeää, etten koskaan toteuttaisi mielihaluani. Mutta parhaassa tapauksessa ammatti vois olla mulle kuntoutumisen väline.
Mulla on kuitenkin vähän synkkä mielenterveyshistoria, ja viimeinen diagnoosini on vaikea psykoottinen masennus. Enää en ole vaikeasti masentunut, kiitos lääkkeiden ja keskusteluhoidon, mutta masennusta on ollu mulla ihan esiteinistä saakka eriasteisena ja nyt olen parikymppinen.
Masennus juontaa juurensa rankkaan koulukiusaamiseen, joka sai mut yläasteella tosissani haaveilemaan koulussa tapahtuvasta joukkomurhasta. Olin kehittänyt valtavan ja tuhoisan ihmisvihan, joka tuntui kestämättömältä tunteelta.
Hakeuduin masennukseen vedoten jo yläasteella hoitoon ja lopulta pääsinkin sinne lukioikäisenä ja sain työstettyä traumojani. Muhun on kuitenkin jäänyt jotain niiltä kiusaamisajoilta: Pienikin ihmisten ilkeys voi saada mut haaveilemaan uudestaan joukkomurhasta, enkä vieläkään pidä ihmisiä varsinaisesti hyvinä. En silti koskaan tekisi mitään kenellekään.
Mulla onkin itsekäs syy hakeutua opiskelemaan psykologiaa, jotta ymmärtäisin paremmin itseäni ja traumojani, mutta haluaisin myös kenties olla mukana tutkimassa masennuksen tai joukkomurhien syntymekanismeja - ja ennen kaikkea se on mulle tärkeää, etten koskaan toteuttaisi mielihaluani. Mutta parhaassa tapauksessa ammatti vois olla mulle kuntoutumisen väline.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vanha viisaushan on että psykologit/psykiatrit on itekki vähän vinksahtaneita :) Mutta vakavammin, niin itekki oon kiinnostunut tollasesta ja pohtinut psykologian opintoja. Toisaalta siinä pitää osata oma elämä aika balanssissa jos/kun on tekemisissä hyvin vaikeiden asioiden kanssa. Sitä kannattaa pohtia kyllä. Tutkijan työhä voi olla yksinäistäkin puurtamista joten siinä ei välttämättä tarvitse olla ihmisten kanssa paljoa.
Kuulostaa hyvältä idealta, hae ihmeessä opiskelemaan. Tiedoksi, että pääsykokeissa kysytään psykologian ohella tilastomatematiikkaa, eli sen hallitseminen pitää omaksua tavoitteeksi. Voit myös kokeilla kursseja avoimessa yliopistossa ja saada valmiita suorituksia myöhempiä opintoja varten.
Onnea jatkoon, mitä sitten päätätkin ja muista että on hyviäkin ihmisiä olemassa!
Miksi haluaisit opiskella psykoloiaa noin vakavasti? Psykologia ei kerro mitään perimmäisistä syistä, eikä reaktioistamme. Meidän mieli on osa aivoja ja aivot on osa kehoa, niitä ei voi erottaa toisistaan. Neurotiede olisi parempi vaihtoehto, se kertoo tarkemmin näistä asioista.
Hei AP.
En ole ikinä kuullut "psykoottisesta masennuksesta", onkohan ko. diagnoosin antanut henkilö ollut ihan oikea psykiatri...
Masennuksesta kärsii jossakin määrin jokainen ihminen jossakin vaiheessa elämäänsä, toiset pääsevät vähällä, toiset eivät toivu kunnolla koskaan. Elämä vain on sellaista ja meidän kaikkien tulisi kyetä nauttimaan siitä edes aika-ajoin.
Ja unohda kokonaan nuo murhajutut, syy tällaisille asioille ei ole muiden ihmisten, syy ei ole myöskään sinun, eikä kenenkään muun.
Koulukiusaamisen perimmäinen syy on siinä, että nuoret, kokemattomat ja lapselliset nuoret pelkäävät erilaisuutta, koska heitä ei ole koulutettu vielä kohtaamaan sellaista ja koska heidän sisäinen vaistonsa kertoo heille, että he ovat paremmassa turvassa suuremman - samankaltaisen - joukon jäseninä - se on ihmisen geeneissä.
Hae ihmeessä opiskelemaan psykkaa! Mitä enemmän luet ja opit, sitä enemmän ymmärrät myös
itseäsi ja niiden kiusaajien motiiveja. Uskon, että masennuskin helpottaa, kun pääset opiskelun
alkuun. Ja ei pelkästään siksi, että saat uutta itsetuntoa siitä, vaan myös pääset joukkoon mukaan.
Sillä viimekädessä ihminen on laumaeläin ja masentuu jos ei voi olla osa isompaa yhteisöä.
Tsemppiä!
Tiedoksi, psykoottistasoinen masennus on ihan oikea diagnoosi. Voit googlettaa, mistä on kyse.
https://yle.fi/uutiset/3-7802457
Ei tuo nykyinen psykologien suoritustaso ole kovin hääppöinen. Olisi ehkä jopa parempi ilman hoitoa. Jos välttämättä haluat olla mukana mukana ihmisten massamurhassa, niin omapahan on valintasi.