Olen tottakai Trumpin kannattaja ja nyt hän vetikin ässän hihastaan tällä ilouutisella!Kun teräs ei mene enää jenkkeihin kaupaksi se tietää armotonta kilpailua Euroopan markkinoilla kun kaikki teräs pitää saada nyt kaupaksi tänne, joka johtaa terästä tuottavien yhtiöiden armottomaan kilpailuun ja hintojen romahtamiseen ja yritykset joutuvat suuriin vaikeuksiin kun eivät saa enää samaa hintaa kuin aikaisemmin. Kiina alkaa puskea 800 miljoonan tonnin vuosituotantoaan Euroopan markkinoille polkuhintaan vaikka sitä yritetäänkin tulleilla täälläkin rajoittaa
No miksikä tämä uutinen on minulle loistava. No tietysti siksi, että ATM kaverini työskentelee terästehtaalla ja tämä saattaa tietää hänelle potkuja ainakin pidemmällä aikavälillä kun Trumpin päätöksen seuraukset alkavat konkretisoitua meillä Euroopassa ja teräsalala syöksyy laskusuhdanteeseen. ATM kaverini kärvistelee sitten paitsi pillunpuutteessa ja yksinäisyydessä niin myös taloudellisessa ahdingossa ja työttömyys pudottaa MA:n vielä syvemmälle pakkasen puolelle, ei edes läski 30 yh kelpuuta elättäjäaisuriksi työtöntä miestä. Trumppi ei tiedäkkään, että hänen päätöksensä saa tavallisen suomalaisen sadistin hyppimään riemusta.
Itse olen paperi ja kartonkihommissa, joten terästullit eivät meidän alaamme vaikuta tuon taivaallista, emme toimita jenkkeihin muutenkaan mitään ja vaikka toimittaisimme niin tullit koskevat vain terästä ja alumiinia.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.