Kunnan loppu lähenee

Monen pikkukunnan itsenäinen elämä loppuu kun väkimäärä vähenee. Sallan asukasluku väheni vuonna 2017 77 henkilöllä. Pelkosenniemellä ja Savukoskella syntyi muistaakseni 4 lasta viime vuonna. Koska esim salla elää suureltaosin valtioapujen varassa, ja valtionavut ovat suhteessa asukaslukuun, loppuvat rahat. Rahojen puute näkyy sallassa selvästi esim sosiaalipuolen alasajona. Satsaukset matkailuun ovat täysin ylimitoitetut näin pienelle ja köyhälle kunnalle. Miksi tulevaisuudesta ei uskalleta puhu faktojen perusteella, kunnan johto höyryää sellaisten asioitten parissa mitkä eivät tule ratkaisemaan väkimäärän vähenemisestä tulevia ongelmia. Sallan kuntalaiset, herätkää.
7896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sallan kunnan tiedottaminen on tosiaankin täysin yksipuolista: matkailu, matkailu, ja matkailu. Tiedottaminen on kunnan johdon taktiikkaa saada hyväksyntää isoille matkailun tukirahoille. Eikö sallasta ole mitään muuta kerrottavaa, onko muu toiminta jo niin näivettynyt ettei se kiinnosta kunnan johtoa.

Äänestä
  • Pitäisi saada autotehdas Sallaan, niin tulisi väkeä, niin kuin sinne Uuteenkaupunkiin.
    Miksi kukaan ei ole laittanut meille autotehdasta, vaikka tehtäisiin Audeja, sehän on suosittu auto.

    Äänestä

Sallan kunta saa verotuloistaan yli 60 prosenttia valtionapuina. Tuo vuoden 2017 väen väheneminen vie verotuloja kunnalta satojatuhansia euroja. Kun väki vähenee tulevinakin vuosina rajuja vaikeuksia tulee.

Äänestä
  • Kepulaiset kunnan palkkalistoilta vittuun. Kunnan talous paranee. Työilmapiiri paranee. Kunnan tuottavuus paranee!

    Kaikki voittavat. Ok, kepulaiset häviävät - who cares...

    Äänestä

Mitä vaan kunhan ei kuntaliitosta Kemijärven kanssa.

Äänestä

Satuin vilkaisemaan kunnan strategiaa tuleville vuosille. Siellä sanottiin jotenkin näin:matkailu tulee pysäyttämään sallan kunnan väkimäärän vähenemisen jo 2019. Eilessä lapin-kansassa oli taas taas karu tutkimustieto sallan väkimäärästä. Sallan kunta menettää eniten väkeä prosenttuaalisesti koko suomessa. Väki vähenee lähes 30 prosenttia lähitukevaisuudessaa. Mihin lukuhin sallan kunnanjohto nojaa tulevaisuudensuunnitelmissaan. Jos väki vähenee 30 prosenttia loppuu sallan kunn itsenäinen taival.

Äänestä

Alotus on kemppalaiste provo. Sielä se väki vasta väheneekin. Ajavat ihmisiä pois pelkkää ilkeyttään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vekevaan kirjoitti:

Monen pikkukunnan itsenäinen elämä loppuu kun väkimäärä vähenee. Sallan asukasluku väheni vuonna 2017 77 henkilöllä. Pelkosenniemellä ja Savukoskella syntyi muistaakseni 4 lasta viime vuonna. Koska esim salla elää suureltaosin valtioapujen varassa, ja valtionavut ovat suhteessa asukaslukuun, loppuvat rahat. Rahojen puute näkyy sallassa selvästi esim sosiaalipuolen alasajona. Satsaukset matkailuun ovat täysin ylimitoitetut näin pienelle ja köyhälle kunnalle. Miksi tulevaisuudesta ei uskalleta puhu faktojen perusteella, kunnan johto höyryää sellaisten asioitten parissa mitkä eivät tule ratkaisemaan väkimäärän vähenemisestä tulevia ongelmia. Sallan kuntalaiset, herätkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu