Se. että SDP ja SAK järjestävät mielenosoituksen, jossa pieni epämääräinen ryhmä pitää metelöintiä ja puheita ei vielä todista, että aktiivimallissa olisi jotain korjattavaa. Se on vain demareiden oppositiopolitiikkaa. Samoin vasemmistomieliset professorit voivat antaa maksettuja puheenvuoroja. Vastuuttomat lakot eivät sitä myöskään osoittaneet. Ne olivat pelkästään ay-pomojen vallannäyttöä, josta ei jäenille tai työttömille ollut mitään hyötyä.
Nyt on tullut luotettavaa tietoa, Se on tullut Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistolta. Niiden kannanottoon voi jo hallituskin suhtautua rakentavasti. Hyvä niin. Päästään korjaamaan muutamia mallissa olevia puutteita. Kokemukset kentältä ovat jo osoittaneet, että työnhakijoiden aktiivisuus on lisääntynyt ja työttömyys pienenee. Sehän mallin tarkoitus on. SAKn ja SDP:n tarkoitus on ihan muu.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei vasemmiston tarkoitus ole
kuin äänten kerääminen. Jos Suomi joutuu noiden johdettavaksi, hukka
perii. Köhivä, änkkäävä ja punottava päämisteri, olisihan se kauhistus.
JUURIKIN NÄIN RINNE SDP JA JUHA SIPILÄ KESKUSTA PETTÄÄ AINA.
Ay-liitot pitävät työttömiä vankinaan, jotta heillä valta säilyy. Eikö olisi
aika lopettaa nuo liitot? Suomesta tulisi talouden mahtimaa.
SAMOIN MTK JOKA KUPPAA VERONMAKSAJIEN VAROJA MILJARDEJA JA MILJARDEJA JOKA VUOSI.
Riksu ja turjake tarttee leipää.
häkäpönttö häkämies