Paavola sanoo Herra syrjäyttää huonon palvelijan

Hesekielin kirjan mukaan. Jos toimit vastoin oikeaa oppia syrjään joudut. LUE Paavolan sivulta
37396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hyvähän se on, jos väärää opettavat joutuu syrjään. Opettajilla on kyllä suuri vastuu.

Äänestä

Paavola kirjoittaa tuossa paljon oikein, mutta miten hän itse toimii suhteessa tuohon kirjoitukseen ?

Lainaus:

" Juudas kavalsi ja petti Jeesuksen rahan tähden. Raha ja maine on tullut monelle sanan palvelijalle totuutta tärkeämmäksi. Samoin ihmisten korvasyyhyyn saarnaaminen suvaitsevaisuuden kautta ja lähes kaiken salliva julistus on sitonut paulan ja ansan sellaisen ihmisen sydämeen, joka pelkää enemmän ihmisiä kuin Jumalaa. "

Petri siis itse halua ihmis kunniaa ja hyväksyntää, hän kai pelkää tulevansa itse hyljätyksi, jos kertoo Totuuden kavereilleen herätys liikkeissä.

Siis Petri tietäää hyvin, että helluntailaisuus ja vapaakirkollisuus ja lutherilaisuus ja babtismi ovat eriseuraisuutta eli lahkolaisuutta eli puoluetoimintaa, johon uskovalla ei tulisi olla osuutta eikä hänen tulisi sellaista väärää toimintaa olla tukemassa osallistumalla ja ylläpitämällä itse sitä !

Mutta tuosta asiasta hän ei siis puhu eikä kehoita ja nuhtele "hyviä veljiään" herätysliikkeissä, vaan vaikenee siitä.

Petri siis itse pelkää ja kunnioittaa enemmän ihmisiä kuin Jumalaa, hän väistelee Totuutta, että ei tulisi hyljätyksi siis, ja saadakseen ihmis kunniaa ja saavuttaakseen asemaa uskovien yhteydessä.

Surullista, todella surullista on nähdä selvästi tuo toiminta, nytkin tuossa kirjoituksessaan hän piiloutuu toisen selän taakse ja laittaa tuon toisen uskovan "kilvekseen", jotta ei oma rokki ryvety !

Tämä on tunnusomaista juuri Petrille, antaa muiden hoitaa ikävät hommat, jotta itse voi säilyttää kuulijakuntansa ja seuraajansa, eli sitä ihmis kunniaa haetaan ja siitä pidetään kiinni keikin käytettävin keinoin.

Eli se mitä tuo uskova sanoi , koskee myös Petriä, mutta sille asialle hän itse siis on sokea, ihan kuten tuossa kirjoituksessa sanottiin, että eksynyt ja väärälle tielle lähtenyt on itse sokea omalle tilanteellensa.

" Osallisuus valhehenkeen sai heidät sokeutumaan ja ajautumaan eksymykseen,
!!! osa eksyi sen tähden koska he luulivat ylpeydessään etteivät voi eksyä ja osa eksyi ihmiskunnian tavoittelemisen tähden. !!!
On todella surullista, että nämä totuudesta luopuneet sanan palvelijat ovat kapinallisia ja kapinassa Jumalaa vastaan, mutta siitä huolimatta he luulevat yhä edelleen palvelevansa Jumalaa totuudessa. "

Mutta Petrin kohdalla siis näemme senkin, että on niin kovasti helppoa vain kohdistaa syytteet muita kohti, ja jättää tutkimatta omaa toimintaansa sekä "hyvien veljien" toiminta !

Äänestä

Petri Paavola väittää, että Hesekielin kirjan viimeiset luvut 40:stä loppuun asti ovat vain vertauskuvia. Ne eivät ole vertauskuvia, vaan ne kertovat täsmälleen mitä tuleva on.

Paavola väittää, että Hesekielin kirjassa kerrottu Jerusalemin temppeli olisi juutalaisten kapinallinen hanke ja se tulee tuhoutumaan. Tämä ei pidä paikkansa. Temppelin rakentaminen on Jumalan tahto ja se tullaan rakentamaan Jumalan valtaistuimeksi, kuten on Hesekielin kirjassa. Minä olen ymmärtänyt Paavolan kirjoituksista, että hän on vastustajan asialla oleva eksyttäjä.

Hes 43: 4 Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. 5 Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. 6 Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni.

7 Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti.

"Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit.

Äänestä
  • Temppeli oli vain "kuva ja varjo" Raamatun mukaan !

    Kannattaa lukea tämä, ennen kuin valehtelet enempää:

    Ap. t. 7:48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:
    49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?
    50 Eikö minun käteni ole tätä kaikkea tehnyt?'
    51 Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä-niinkuin teidän isänne, niin tekin.

    Ap. t. 17:24 Jumala, joka on tehnyt maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu käsillä tehdyissä temppeleissä,

    Ap. t. 17:25 eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella, ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja hengen ja kaiken.

    Temppeli kyllä rakennetaan lopun ajassa, mutta Jumalan tahto se ei ole, sillä eihän Jumala toimi omaa tahtoaan vastaan !

    Jumalaa vastaan kapinoivat juutalaiset sen rakentavat, kun eivät usko sitä, että vanha liitto kaikkinensa on lakkautettu Jumalan taholta !

    Äänestä

  • ei.muuten.mene kirjoitti:

    Temppeli oli vain "kuva ja varjo" Raamatun mukaan !

    Minä en valehtele. Lainasi Hesekielin kirjasta tekstiä, miten tulee olemaan.

    Temppeli rakennetaan ja Jeesus Kristus menee temppeliin valtaistuimelleen. Näin sanoo Raamattu. Sinäkään et hyväksy sitä, mitä lukee Raamatussa.

    Äänestä

  • näin.se.menee kirjoitti:

    Lue nyt hyvä ihminen Raamattua ja sitä, että kuka sinne temppaliin menee ja julistautuu Jumalaksi !

    2. Tessalonikalaiskirje 2

    1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
    2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
    !!!
    3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
    4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
    !!!
    5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?

    Mitä Jeesus sitten tekee ?

    7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
    8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,

    Minne Herra tulee ?

    Sakarja 14
    1 Katso, Herran päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.
    2 Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.
    3 Ja Herra on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niinkuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä.
    !!!
    4 Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti.
    !!!
    Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.
    5 Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

    Temppeliin menee ensin antikristus, josta hän saa todella kovan tuomion. Ei hänen valtansa kestä kuin 3,5 vuotta. 2 Tess 2 mainitsee, ettei temppeli ole antikristuksen temppeli vaan JUMALAN TEMPPELI. Sitten temppeliin menee Jeesus Kristus, jonka valta ei lopu koskaan. Hesekielin kirjan temppeli ei ole antikristusta varten vaan Kristusta varten.

    Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.
    Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
    26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois,
    se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.
    27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

    2 Tess 2: 4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan JUMALAN temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Hes 43: 4 Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. 5 Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. 6 Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni.

    7 Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit.

    Äänestä

  • Pääsin sanoo että apostolien teoista on olemassa 80 tulkintaa joita ei voida priorisoida. jokainen uskoo omansa. Näinturha väitellä detaleizta.

    Äänestä

  • näin.se.meneee kirjoitti:

    Temppeliin menee ensin antikristus, josta hän saa todella kovan tuomion. Ei hänen valtansa kestä kuin 3,5 vuotta. 2 Tess 2 mainitsee, ettei temppeli ole antikristuksen temppeli vaan JUMALAN TEMPPELI. Sitten temppeliin menee Jeesus Kristus, jonka valta ei lopu koskaan. Hesekielin kirjan temppeli ei ole antikristusta varten vaan Kristusta varten.

    Dan 7:25 Uhmaten hän puhuu Korkeinta vastaan, tuhoaa Korkeimman pyhiä ja pyrkii muuttamaan juhla-ajat ja lain.
    Korkeimman pyhät annetaan hänen armoilleen ajaksi, kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.
    26 Mutta oikeus on istuva tuomitsemaan, ja hänen valtansa otetaan häneltä pois,
    se tuhotaan ja hävitetään lopullisesti.
    27 Kuninkuus ja valta ja valtakuntien mahti kaiken taivaan alla annetaan Korkeimman pyhien kansalle. Sen kansan valtakunta on ikuinen valtakunta, ja kaikki vallat palvelevat ja tottelevat sitä.

    2 Tess 2: 4 Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan JUMALAN temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    Hes 43: 4 Herran kirkkaus meni temppeliin portista, joka on itää kohti. 5 Henki nosti minut maasta ja vei minut sisempään esipihaan, ja minä näin, että Herran kirkkaus täytti temppelin. 6 Joku puhutteli minua, ja minä kuulin sen äänen tulevan temppelistä -- mies seisoi yhä minun vieressäni.

    7 Ääni sanoi minulle: "Ihminen, tämä on minun valtaistuimeni sija ja koroke minun jalkojeni alla. Täällä minä olen asuva Israelin kansan keskellä ikuisesti. "Enää eivät israelilaiset tahraa minun pyhää nimeäni, eivät he eivätkä heidän kuninkaansa, ei heidän uskoton elämänsä eivätkä kuninkaiden kuolleet ruumiit.

    Nyt et ota kokonaisuutta huomioon !

    Kyllä sitä siis voidaan nimittää Jumalan temppeliksi, mutta Jumala itse hävitti temppelin, kun vanha liitto lakkautettiin, eli sen tehtävä oli ohi, sillä uusi liitto tuli vanhan liiton tilalle/sijaan !

    Uudessa liitossa uskova on Jumalan temppeli ja toisaalta uskovat yhdessä muodostavat Jumalan temppelin Raamatun mukaan !

    1. Kor. 3:16 Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?

    Joh. 2:19 Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Hajottakaa maahan tämä temppeli, niin minä pystytän sen kolmessa päivässä".
    21 Mutta hän puhui ruumiinsa temppelistä.

    Siis Kristus, eli Kristuksen srk ruumis on temppeli:

    12 Tarkoitan sitä, että yksi teistä sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", toinen: "Minä Apolloksen", joku taas: "Minä Keefaan", joku vielä: "Minä Kristuksen"
    13 Onko Kristus(Seurakunta) jaettu? Ei kaiketi Paavali ole ristiinnaulittu teidän edestänne? Vai oletteko te kastetut Paavalin nimeen?

    Eli vanhan liiton temppeli oli siis vain "kuva ja varjo" tulevasta Totuudesta eli Hengellisestä Totuudesta.

    Enää siis ei ole niin, että Jumala asiuisi käsillä tehdyssä temppelissä, kuten edellä jo viittasin, koska elämme UUDEN LIITON AIKAA, ja kuvat ja varjot on lakkautettu jo 2000v sitten !

    Mark. 14:58 "Me olemme kuulleet hänen sanovan: 'Minä hajotan maahan tämän käsillä tehdyn temppelin ja rakennan kolmessa päivässä toisen, joka ei ole käsillä tehty'."

    Huom. MINÄ hävitän käsillä tehdyn temppelin ja pystytän toisen, joka ei ole käsillä tehty !!!

    48 Korkein ei kuitenkaan asu käsillä tehdyissä huoneissa; sillä näin sanoo profeetta:
    49 'Taivas on minun valtaistuimeni ja maa minun jalkojeni astinlauta; minkäkaltaisen huoneen te minulle rakentaisitte, sanoo Herra, tai mikä paikka olisi minun leposijani?

    Siis mitä virkaa olisi sillä temppelillä, kun Jeesus ITSE todistaa, että Jumala ei asu käsillä tehdyssä temppelissä ???

    Mieti edes hetki tätä asiaa kunnolla !

    Minä otan huomioon kokonaisuuden. Sinä et ymmärrät tätä asiaa, koska et ole Kristuksessa.

    Hesekielin kirjan temppeli rakennetaan kuten on kirjoitettu ja Jeesus Kristus pitää sitä valtaistuimenaan 1000 vuotta. Jeesus ilmoitti, että Hesekielin kirjan luvut 40-44 tulevat toteutumaan kirjaimellisesti. Temppeli rakennetaan. Tässä on Jeesuksen ilmoitus, että kaikki tapahtuu, kuten on kirjoitettu:

    Mt 5:17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Se, joka on Kristuksessa, käyttää nimimerkkiä: näin.se.menee

    Se, joka on antikristuksessa, käyttää vastustajan nimimerkkiä: ei.muuten.mene

    Sinuna varoisin hieman tuollaisten lausuntojen antamista !

    Minä olen uudestisyntynyt uskova, joka pyrkii kaikin voimin löytämään Totuuden !

    Joten tuollaiset antikristus heitot ovat vakavia asioita, sillä minulla on Pyhä Henki, ja jos alat väittämään tuolla tavalla Pyhää Henkeä antikristuksen hengeksi, niin et sinä minua halveksi, vaan Pyhää Henkeä minussa !

    Minua sinä et tuollaisilla syytöksillä vahingoita, enkä minä ota niistä itseeni väärin, vaan minä vien ne Herralle, joka sitten päättää mitä tehdä.

    Tajuatko asian vakavuuden, tuo nähdäkseni lähenee jo Pyhän Hengen pilkkaa.

    24 Mutta kun fariseukset sen kuulivat, sanoivat he: "Tämä ei aja riivaajia ulos kenenkään muun kuin Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla".
    31 Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi anneta.
    32 Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

    Minä siis en ole antikristuksessa, vaan Kristuksessa Vapahtajassani, ja siksi sanasi eivät osu minuun vaan Häneen !

    Room. 15:3 Sillä ei Kristuskaan elänyt itsellensä mieliksi, vaan niinkuin kirjoitettu on: "Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun".

    Varovaisuutta siis !

    Sinä et ole Kristuksessa, jos et hyväksyä koko Raamattua. Tältä tämä nyt näyttää, koska muuttelet ja vastustat lakia ja profeettoja.

    Pyhä Henki ei mitätöi, muuttele tai kumoa lakia; ei kiellon, uuden käskyn tai vertauskuvalliseksi muuttamisen keinoin. Sellaisessa ihmisessä ei ole Pyhää Henkeä, joka kumoaa Jumalan käskyjä. Jeesuksessa oli Pyhä Henki ja hän vahvisti lain, myös Hesekiel 40-44 luvut. Lue edeltä Mt 5:17-20.

    Ylhäältä uudestisyntyneitä uskovia on hyvin pieni joukko niistä, jotka käyvät helluntaiseurakunnassa. Suuri osa lavalla laulavista eivät ole Kristuksessa eikä uudestisyntyneitä, koska he eivät noudata Raamattua. Vain ne pysyvät Jeesuksen rakkaudessa, jotka noudattavat Jeesuksen käskyjä Jh 15:13,14.

    Lk 13:23,24: Joku kysyi häneltä: "Herra, onko niin, että vain harvat pelastuvat?" Jeesus vastasi: "Kilvoitelkaa päästäksenne sisään ahtaasta ovesta. Minä sanon teille: monet yrittävät mennä sisään mutta eivät siihen kykene.

    Mt 7:
    21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
    23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te LAITTOMUUDEN tekijät'.

    Ymmärrä hyvä ihminen se perus asia, että on kaksi eri asiaa, eli:

    1) Mitä Raamatussa lukee !

    2) Miten ihminen sitä tulkitsee !

    Niin ja sitten tuohon väitteeseesi:

    " Ylhäältä uudestisyntyneitä uskovia on hyvin pieni joukko niistä, jotka käyvät helluntaiseurakunnassa. Suuri osa lavalla laulavista eivät ole Kristuksessa eikä uudestisyntyneitä, koska he eivät noudata Raamattua. Vain ne pysyvät Jeesuksen rakkaudessa, jotka noudattavat Jeesuksen käskyjä Jh 15:13,14. "

    Luonnollisessa perheessäkin on pieniä lapsia, jotka eivät kaikkea voi millään vielä ymmärtää !

    Samoin on Jumalan perheessä !

    Luonnollinen pieni lapsi ei siis millään voi täyttää kaikkia vanhempiensa vaatimuksia ja vaateita, kun hän ei vielä edes ymmärrä kaikkea.

    Samoin on Jumalan perheessä !

    Se ei tee siitä lapsesta perheeseen kuulumatonta, jos hän EI VIELÄ kaikkea oikein ymmärrä, tai osaa oikein toimia !

    Raamattu puhuu tästä asiasta hyvin selvästi vertauksen kautta:

    24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
    25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
    26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
    27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
    28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
    29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
    30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

    36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta".
    37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
    38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
    39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
    40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
    41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
    42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

    Lustetta siis ei erota millään nuoresta viljasta, ja tämä kuva siis tarkoittaa juuri sitä, mitä edellä jo kirjoitin, eli nuorta uskovaa ei voi erottaa uskosta osattomasta, vaan nuori uskova yhä toimii ja näyttää paljon uskosta osattomalta ulkoisesti !

    Jeesus varoittaa siitä tuohusta, jota sinä aloit nyt harjoittamaan, eli alat leikata ennen aikojaan, ja tuolla tyylillä sinä leikkaat vääjäämättä myös viljaa, eli sinä arvioit ja tuomitset väärin Jumalan lapsia, jopa mukamas uskosta osattomiksi !

    Näinhän sinä jo teit minunkin kohdallani, tajuatko tämän ?

    " Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen(siis lusteen) ?'

    Minä JO varoitin sinua, miksi et halua/halunnut uskoa varoitusta ???

    Sitten vielä kysymys sinulle viitaten tähän kirjoittamaasi:

    " Vain ne pysyvät Jeesuksen rakkaudessa, jotka noudattavat Jeesuksen käskyjä Jh 15:13,14. "
    Kuvitteletko itse siis noudattavasi Jeesuksen käskyjä ???

    Noudatitko tuota Jeesuksen selvää ohjetta näissä viesteissäsi ???

    On siis helppoa alkaa tuomitsemaan muita, mutta mitäs sitten kun se tuomiosi osuukin sinun omaan nilkkaasi ?

    1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
    2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
    3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
    4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
    5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
    6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

    VARO NYT hyvä ihminen touhujasi !

    Sinulla ei ole mitään katumusta sen suhteen, että kumosit Hes 40-44 luvut. Jeesus ei kumonnut vaan ilmoitti, että jokainen piirto on voimassa ja tulee toteutumaan. Sinä et ole Kristuksessa, koska et toimi samoin, mitä Herramme Jeesus Kristus toimi.

    Äänestä

Luin taas Petrin opetuksia. Toivoton olo tulee. Kukaan ei tee oikein niinkuin PP.. Kaikki vanhat kirkot on ekumeenisen ja syntiä ja nyt vapaat tyhmät on syntiä ja katoliset viettelee kaikki helvettiin.PPn mukaan. Joku universaali Jumalan kirkko on synnitön petrillinen SRK. Olen pudonnut kärryiltä ja joudun helvetin portille opin mukaan.

Kauheeta suorittamista. Kun harrastan aviosrksib mietin onko tää asento syntiä PPn mukaan ja riita puolison kanssa

Äänestä

Taitaa petri paavola olla tekemissä johannes leijonan poppoon kanssa? Ei siitä helvetin porteille joudu, jos vain oman puolison kanssa vehtaa,

Äänestä
  • Petri Paavola toimii itsenäisesti ja on hellari. Hän on netissä aktiivinen ja perustanut keskustelupalstankin. En usko, että on muiden kanssa tekemisissä. Se on aina mahdollista, että jotkut ovat sattumalta samaa mieltä.

    Äänestä

  • Minkä niminen palsta on?

    Äänestä

  • HaluanKäydä kirjoitti:

    Minkä niminen palsta on?

    Netmission. Vaatii kirjautumisen. Jos et ole samaa mieltä, tulee julkinen varoitus ja lopuksi heittävät ulos. En suosittele tätä, kuten en keskustelupalstoja muutenkaan.

    Äänestä

  • paavolaa_puolesta kirjoitti:

    Petri Paavola toimii itsenäisesti ja on hellari. Hän on netissä aktiivinen ja perustanut keskustelupalstankin. En usko, että on muiden kanssa tekemisissä. Se on aina mahdollista, että jotkut ovat sattumalta samaa mieltä.

    Paavola ei ole hellari !!!

    Hän on sen itse selvästi sanonut !

    Äänestä

  • paavolan.oma.toiminta kirjoitti:

    Paavola ei ole hellari !!!

    Hän on sen itse selvästi sanonut !

    Monet opit myötäilevät hellareiden oppeja. Jos ei ole hellari, niin mikä sitten hän on?

    Äänestä

  • cvbcb kirjoitti:

    Monet opit myötäilevät hellareiden oppeja. Jos ei ole hellari, niin mikä sitten hän on?

    Paavolan juuret ovat herätysliike kristillisyydessä, muistaakseni tuli uskoon babtisteissa ?

    Sitten vaikutti vapaakirkon piirissä.

    Nykyään on ulkopuolella herätysliikkeistä, vaikka veljeilee yhä herätysliike kristittyjen kanssa paljon, ja pyrkii pääsemään puhumaan heidän yhteyksiinsä.

    Siksi hän ei sano suoraan Totuutta herätysliikeistä, sillä hän tietää niiden olevan puolueita eli eriseuroja eli lahkoja.

    Mutta tuota hän ei saarna matkoillaan julista, sillä muuten häneltä sulkeutuisivat ovet, ja hän haluaa ihmis kunniaa ja seuraajia itselleen.

    Siis häne ei tuosta asiasta kehoita eikä nuhtele, ja näin hän tekee vääryyttä herätysliikkeissä mukana oleville, kun pitää Totuuden piilossa, eikä pyri auttamaan heitä vapautumaan tuosta väärästä ja siis Raamatun terveen opetuksen vastaisesta puoluetoiminnastaan.

    Mutta sellaista se teettää, kun rakastetaan enemmän ihmiskunniaa, ja pelätään enemmän ihmisiä kuin Jumalaa.

    Muita hän tuossa kirjoituksessaan itse tästä toiminnasta moitti, mutta itse hän siis syyllistyy ihan samaan toimintaan, ja mitä Raamattu siitä sanookaan:

    1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
    2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
    3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
    4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
    5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
    6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

    18 ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on,
    19 ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus,
    20 ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto:
    21 niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat;
    22 joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä;
    23 joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa?
    24 Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on.

    Sen olen huomannut, että Paavolalla on ihmispelkoa ja kunnianhimoa.

    Mitä Paavola tekee nykyään työkseen?

    Äänestä

  • kymysys kirjoitti:

    Mitä Paavola tekee nykyään työkseen?

    En tiedä, en ole aikoihin ollut häneen yhteydessä.

    En lähde edes arvailemaan, vaikka taustoja tiedänkin.

    Äänestä

  • paavolan.oma.toiminta kirjoitti:

    En tiedä, en ole aikoihin ollut häneen yhteydessä.

    En lähde edes arvailemaan, vaikka taustoja tiedänkin.

    Olen kuullut, että tekee kokopäiväisesti saarnaamista. Onko huhussa perää?

    Minkä ikäinen Paavola on?

    Äänestä

petri paavola on kuitenkin erehtyväinen ja ihminen, ei Jumala.

Äänestä

Paavola käyttää Hesekielin kirjan 44.-lukua perusteena moittia nykyajan papistoa. Luvun perustelut eivät sovi ollenkaan nykyisiin olosuhteisiin, koska se moittii leeviläistä papistoa ja temppelin ylipappeja temppelipalvelun sääntöjen rikkomisesta. Se voidaan aina ottaa huomioon, jos papisto ei noudata Jeesuksen opetusta, mutta silloin voisi siteerata toista kohtaa. Paavolan artikkeli ei ollut minun mielestä hyvä.

Äänestä

Tuolta hain analyysin petri paavolasta ja mielestäni tämä on oikea arvio: Hän nojaa jonkin yksittäisen Raamatun kohdan alkukieliseen sana-analyysiin ja sitten hän ei ota huomioon, mitä Raamattu opettaa samasta asiasta muuta. Tuo johtaa usein siihen, että Paavola opettaa eräitä keskeisiä kohtia niin, että ne eivät ole sopusoinnussa Raamatun kanssa.

Äänestä

Perri Paavola on pelkkä pelle.

Äänestä

Yksikin fakta pöytään niin voin ajatella uskovani kanssanne.
Esimerkiksi lopettakoon Syyriassa viattomien lasten pommittamisen.
Paljon en pyydä,mutta jotain todisteita kuitenkin.
Pelkkä uskominen ei vaan riitä.

Äänestä
  • Koko Syyria tulee tuhoutumaan maan tasalle.

    Jes 17:1Näin käy: Damaskos ei enää ole kaupunki,
    siitä on tullut rauniokasa.
    2 Kaupungit, joita se hallitsi,
    jäävät hylätyiksi,
    ne jäävät karjalaumoille,
    jotka makailevat siellä kenenkään häiritsemättä.

    Äänestä

Herra ei kuitenkaan syrjäytä ketään, jos seurakunta ei ole Herran. Monet nykyajan seurakunnat ovat kokonaan luopuneet Herrasta jo aikaa sitten.

Äänestä

Meillä kristityillä ei ole muuta temppeliä kuin JEESUS KRISTUS!

Kaiken maailman juutalaisten temppelit sun muut käsin rakennetut ovat perkeleestä ja antikristusta varten!

Äänestä

Paavola voi olla oikeassa. Hän näkee että vääräoppidet palaa helvetin tulessa ja varottaa. Väärää oppia o kirkot ja seurakunnat jotka kaikki Petrin mukaan katoliset nielaisevat. Muut kuin Paavola edustavat ihmisjärki. Varsinkin koulutetut. Petri kuvaa kirjeessään oikean opin mitä vastaan olette.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bauvamcg kirjoitti:

Hesekielin kirjan mukaan. Jos toimit vastoin oikeaa oppia syrjään joudut. LUE Paavolan sivulta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu