Mitä neuvoja antaisit uudelle nettideittaajalle?

Ettei enää yhdenkään naisen tarvitsisi kärsiä valehtelevista sarjadeittimiehistä. Vai onko ainoa keino pysyä poissa koko nettitreffeiltä?
26906
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Älä mene nettideiteille. Kuulostat sellaiselta ikuiselta vanhaltapiialta, joka ei kaipaa enää seksiäkään. Mene vaikka Marttakerhoon.

Äänestä

Miten vältän sudenkuopat? Neuvoista olisin kiitollinen. Tämä onkin armotonta peliä!

Äänestä

Ota selvää miehen taustoista. Nettideiteillä on paljon elämässä syrjäytyneitä tavalla tai toisella. Luota vaistoosi, tapaa julkisella paikalla. Älä odota mitään.

Äänestä
  • Minullapa onkin oma HaniPuppeli Ankkalassani. Joten enpä deittaile muita.

    Äänestä

Ihan absurdi ajatus. Naiset on kautta aikain ihastuneet pettäviin pelimiehiin jotka tapailee muitakin naisia. Uskollinen yhden naisen mies ei ole koskaan naisille kelvannut edes treffi seuraksi. Nainen valitsee aina sen komeimman miehen koska sillä on kysyntää ja siksi nainen tulee petetyksi.

Äänestä

Valitse hyvinkoulutettu, varakas, autot ja asunnot omistava mies. Pyydä kuva ja valitse heistä se joka näyttää eniten unelmien poikamieheltä. Valmistaudu hyvin treffeille varmistettuasi miehen tulot. Treiffeillä miehen hurmaa lannefarkut, sieltä näkyvät vaaleanpunaiset stringit, kannuja esiintuova toppi, runsaas hajuvesi, ja kimaltavat korkokengät. Ja tietenkin kookas käsilaukku joka heiluu iloisesti kävellessä. Tällaisen vaatetuksen löydät lähimmältä kirppikseltä, sieltä mistä muutkin puumat hakee vaatteensa.
Tämän jälkeen miehen koukutus on helppoo kuin mamun illallinen.

Äänestä

Sen että siellä on myös niitäkin tavis miehiä, jotka eivät ole niitä kaikista suosituimpia. Heistäkin voi löytyä helmiä. Mutta turhaahan tuo on neuvoa, kun kaikki naiset menevät vain niiden samojen komeiden miesten perässä joilla sitten onkin valinnanvaraa sarjadeittailla haareminsa naisia. Annoitkin näinollen jo itse itsellesi vastauksen.

Äänestä
  • Timanttiset helmet eivät tarvitse valkoista takkia tai muuta ilmentymää todistukseksi älykkyydestään.

    Äänestä

Valitset täysin arvalla kenelle laitat viestiä. Kaikki harkinta mitä pyrit käyttämään luultavasti lisää todennäköisyyttä osua sarjadeittailijaan. Tsemppiä!

Äänestä

Sarjadeittailijoilta ei voi välttyä, hoikka nainen ainakaan, he ovat ensimmäisenä lähettämässä massaviestejään. Viesti on harkittu ja hauska, siinä tiedustellaan aina myös ulkonäköä, jos naisella kuvaton profiili. Viestiin sisältyy tietysti kuvapyyntö sähköpostiin jne. Sarjadeittailija on tyypillisesti lähes viisikymppinen mies, joka ei välitä naisten ikätoiveista, vaan lähettää viestejänsä huomattavasti itseään nuoremmille. Yääh....

Äänestä

Miehet joutuvat valehtelemaan, koska se on ainoa keino saada pillua.
Jos lopetat pihtaamisen, niin miehetkin lopettavat valehtelemisen.

Äänestä
  • Ei vaan toisinpäin.

    Äänestä

  • Hyvässä parisuhteessa saa aina ja sama nainen kiinnostaa vuodesta toiseen, jo 20v. Onko joku ylpeä naisten lukumäärästä? Jos pysyy uskollisena yhdelle, niin voi ainakin katsoa itseään peilistä rehellisenä. Kyse on rakkaudesta ja tuollainen valehtelu rakkauden(kin) puutteesta.

    Äänestä

Eikö naiset olekkaan fiksuja ja tunnistavat sarjapettäjät pelkästä ulkonäöstä. Kutosen naiset kun eivät kelpuuta samantasoisia miehiä vaan niitä kympin sarjapettäjä miehiä.

Äänestä
  • Määrittele sarjapettäjän ulkonäkö.

    Äänestä

  • TahdontietääN kirjoitti:

    Määrittele sarjapettäjän ulkonäkö.

    Pettäjä on taitava puhuja ja kirjoittaja, osaa esittäytyä naisia miellyttvällä tavalla. Eri asia ovatko tiedot täysin totta. Jos valokuva, siitä paljastuu itseluottamus, koska on onnistunut yrityksissään ennenkin. Saattaa olla menestyjä myös työelämässä, sielläkin pärjää ylipuhumalla työkavereita.

    Kannattaisi painottaa valintansa vähemmän ulkoisiin tekijöihin, kuten koulutukseen ja harrastuksiin.

    Jotkut naiset ovat toisia suositumpia. Ei siis pidä kaikkia epäillä sarjadeittaajiksi, jos saa paljon viestejä. Varsinkin jos kirjoittajilla ja naisella on samoja ominaisuuksia ja toiveita. Mutta liian hyvältä tuntuvaa on syytä aina epäillä.

    Äänestä

  • Seiskamies kirjoitti:

    Pettäjä on taitava puhuja ja kirjoittaja, osaa esittäytyä naisia miellyttvällä tavalla. Eri asia ovatko tiedot täysin totta. Jos valokuva, siitä paljastuu itseluottamus, koska on onnistunut yrityksissään ennenkin. Saattaa olla menestyjä myös työelämässä, sielläkin pärjää ylipuhumalla työkavereita.

    Kannattaisi painottaa valintansa vähemmän ulkoisiin tekijöihin, kuten koulutukseen ja harrastuksiin.

    Jotkut naiset ovat toisia suositumpia. Ei siis pidä kaikkia epäillä sarjadeittaajiksi, jos saa paljon viestejä. Varsinkin jos kirjoittajilla ja naisella on samoja ominaisuuksia ja toiveita. Mutta liian hyvältä tuntuvaa on syytä aina epäillä.

    Kokemusta on sarjapettäjästä, joka ei ole komea eikä rikas, ei omista edes autoa !

    Äänestä

Olet itse aloitteellinen.

Äänestä

Olen sinkku ja en pidä profiilia missään deittisovelluksessa. Minua on pyydetty treffeille tänäkin vuonna puolituttujen miesten taholta harrastuspiireistä. Ilmeisesti en nyt ole riittävän kiinnostunut miehistä, kun jätän kutsut väliin. Aika ei ehkä ole oikea tai mies kiinnostava.
Viihdyn hyvin yksinkin pitkän suhteen loputtua reilut 2v sitten.
En ymmärrä yhtään tuollaisia miehiä, jotka ovat valmiita valehtelemaan saadakseen seksiä. Jalkovälikö ohjaa elämäänne? Toisaalta, vain onneton ihminen noin tekee ja maksaa ajastaan itse seuraukset tavalla tai toisella.

Äänestä

Älä lähesty miehiä, joilla ei ole kuvaa / tekstiä profiilissa. Unohda, jos mies ei viitsi kirjoitella yli viikkoa -hän ei viitsi mitään muutakaan. Älä tapaa puhumatta puhelimessa.

Äänestä
  • Ainoastaan tuo keskimmäinen lause on merkityksellinen epärehellisiä vältellessä. Ensimmäinen ja viimeinen tehokkaita aivopesuun, jos siihen pyritään.

    Äänestä

Muna vie miestä, niin kuin pässiä narussa. Ei sille mitään voi. Uskon, tai haluan uskoa että osa porukasta on niitä, joissa mies vie munaa ja päättää suunnan.

Äänestä

Tässä paras vihje kaikille naisille, jotka etsivät miestä netistä; OLKAA AKTIIVISIA!

Suurin syy, miksi nettideittailu ei Suomessa toimi tai toimii huonosti, on naisten passiivisuus. Naisilla on aivan vääränlainen asenne koko touhuun. Tekevät puolihuolimattomasti jonkinlaisen profiilin ja sitten vain odottavat, että se sopiva mies ottaa yhteyttä. Voi jumalauta, ei se niin toimi.

Ensinnäkin, laittakaa profiiliin itsestänne kuvia. Sekä kasvokuva että kokovartalokuva. Olkaa kuvissa luonnollisia. Nykyään suurin osa profiilikuvista on pelkkiä kasvokuvia, selfieitä. Joillakin näkyy esim ,pelkkä silmä kuvassa....välitön skippaus. Voin olla väärässä, mutta ulkonäkö kertoo ihmisestä todella paljon.

Toisekseen, täyttäkää ne profiilitiedot huolellisesti ja kertokaa jotain persoonallista itsestänne! Ei voi olla liikaa pyydetty. Kirjoittakaa arjesta sekä vapaapäivistä, miten ne kulutatte. Ihan vain siksi, jotta miehet saavat jonkinlaisen käsityksen, millainen tyyppi oot.

Kolmanneksi, tehkää aloitteita!!! Etsikää oma-aloitteisesti miesten profiileja ja lähettäkää viestiä jos tuntuu hyvältä tyypiltä. Nyt eletään vuotta 2018 ja naiset saavat tehdä aloitteita!

Tän enempää en jaksa avautua. Vituttaa koko touhu niin paljon, että taidan poistaa profiilini.

Äänestä

Näin kokemuksen äänellä on pakko sanoo näistä nettideitti sivustoista, että suomalaiset taitaa uskoa jopa omiin valheisiin. Kuvattomia ei edes lueta läpi( itse olen myös syyllistynyt ). Mies olen. Vaatimukset ovat aivan epärealistisia. Totta helvetissä suomalainen juo ja jos muuta väittää niin todennäköisesti valehtelee. Vähissä on tässä maassa ne absolutistit. Suurin osa on suurkuluttajia alkoholin suhteen ja loput niitä alkoholisteja. Kohtuu käyttäjää et tästä maasta edes löydä. Katso vaikka poliisit sarjaa jos et muuten usko, mutta mulla tää on jo elämän kokemusta. Tupakkaa polttaa suurin osa ihmisistä jo ylä-asteella ja sama jatkuu ammattikoulussa. Sitten nää ulkoiset vaatimukset. Pitää olla lihaksia, joita saa vain laittomilla keinoilla ja huijaamalla. Itse ollaan kuitenkin sohvaperunoita ja läskejä, jotka tätä vaatii. Molemmat miehet ja naiset. Olematon otus on ollut se positiivinen suomalainen, josta paljon puhutaan. Melankolia kuuluu lauluista ja näkyy elokuvissa. Elämä ei ole jatkuvaa huumorintajua. Jos on vaikeuksia niin tuskin jatkuvasti naurattaa. Jos niin tekee niin ehkä kannattaa varata aikaa päälääkärille. Liian pinnallinen on jo nyky maailma. Isot lihakset, se ja rahaa. Hyvät tissit ja perse... Jos käy salilla niin voi ehkä vaatii tiukkaa muijaa. Muuten kannattaa tyytyy vähempään. Elämän kokemusta ei saa ilman virheitä ja päätä seinään hakkaamatta. Vastaus on: et menetä mitään vaikka jäät pois niiltä sivuilta. Niin tein myös minä. Kävelee vastaan jos niin tekee. Se pystyssä en jaksa enää metsästää kun on jo huonoja kokemuksia. Joskus pitää vaan elää yksin. Mielellään niin kuin huonossa suhteessa. Elämä jatkuu...

Äänestä
  • Onko poliisit sarjassa koko Suomen väestö näytillä kun sen perusteella mielestäsi kaikki juo aivan sikana?
    Minä voin juoda muutaman lonkeron vuodessa ja juon enemmänkin tilanteen mukaan. That´s it.

    Äänestä

Kiusallista se on kun niitä sarjadeittaajia pyörii netissä. Eihän sitä naisen mieli voi käsittää kun niin paljon joutuu hän kärsimään. Mieluusti nainen tietenkin selviäisi täysin naarmuitta ja ilman minkäänlaista vaivaa.

Ei ole mitään keinoa estää mitään pahaa tapahtumasta. Kaikki ihmiset voi olla huijareita, sarjadeittaajia, ghostaajia, epäihmisiä.
Jos me haluamme nähdä heidät niin. ja mitä sitten jos ovatkin sitä. Tutustuminen on tarkoitettu juuri siksi että nähdään keitä he ovat. Suurin osa paljastuu ensimmäisen kolmenkuukauden aikana.

Kaikki haluaisi että kaikki mulle ja heti. Jos se niin helppoa olisi ei sinkkuja edes olisi.
Parin löytäminen on ennenkaikkea työtä ilman ennakkoluuloja mutta silmät auki. Sitoutumista sen mukaan miten kukin on sen ansainnut.
Jos koko ajan mietit onko joku huijari vai ei ja miten välttyä siltä, niin parempi kun unohdat koko jutun et ole valmis mihinkään suhteeseen.
Jos ihastut se on pahinta mitä sinulle voi sattua. silloin silmäsi ovat auki mutta ne eivät näe mitään ei edes päivänselviä asioita.
Pidä suhde asiallisena mahdollisimman pitkään alkuun kolme kuukautta.
Tavatkaa vaikka kerran viikossa ja ei seksiä. Pelkästään tiedonhakua varten tapaamiset.
Jos ette ole kiinnostunut älkää tavatko, turhuuden turhuus on johtaa harhaan toista.

Jos ette käytä tätä tapaa ei voi koskaan tietää kenen kanssa on oikeasti tekemisissä.
Turhat tapaukset karsiutuu ja oikeasti kiinnostuneet jää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


wilmanstrand kirjoitti:

Ettei enää yhdenkään naisen tarvitsisi kärsiä valehtelevista sarjadeittimiehistä. Vai onko ainoa keino pysyä poissa koko nettitreffeiltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu