Niitä & näitä

Sormenpää


Pariin viikkoon en juuri liikkunut vuoteestani muualle kuin vessaan tai keittiöön. Kuukausia sitten haljennut keskisormen pää, ei juuri auttanut tylsistymisen torjunnassa, sillä en ole koskaan ollut lukijatyyppi, vaan enemmänkin kirjoittelija. Kaikki ne kirjasimet, joita vasemman käden etusormella tuli painaa, olivat pieniä hermoimpulsseja aivoille olla tekemättä niin. Oli hämmentävää olla niin monesta kohtaa rikki, ettei kokenut mielekkääksi enää kertoa siitä kenellekään. Oli oltava vain ja katseltava ympärilleen, yritettävä olla olematta avaamattomien lainakirjojen seassa, ja lueskella erilaisten chattien uutis- ja valitusvirtaa - naureskella huumorikohdissa.

Chat mediana oli minulle uutta; sain reaaliaikaisia säätiedotuksia paikoista, joiden sijaintia en tiennyt; ikkunalautakasvien itämistilanteet ja lumipeitteiden paksuus, teiden liukkaus ja muuttolintujen odottelun intensiteetti/esiintymistieheys, olivat kaikki määrällisesti runsaana esillä; toisinaan joku kusi kukkaruukkuun, mutta tällaisen performanssin saattoi ”ruksia.”
Olin vallan ihmeissäni. Sillä olihan niin, että chatin reaaliaikainen verbaliikka muistutti paljolti kirjoitusasuun pukeutunutta puhetta, jolla oli sävyjä ja ulottuvuuksia sitä mukaa, kuka sanoi ja kuka vastaanotti. Ja vaikka mitään ei mistään tajunnutkaan, niin aina saattoi nauraa, - mutta tämä vain hymiön muodossa. No, oli miten oli, niin huomiolle pantavaa tässä kuitenkin on se että chatin luonne on tavallisen keskustelun luonnetta seuraileva, ei kirjallisuuden, joka kirjoitustilanteessa oli väistämättä monologimaista, vaikka olisi dialogi, ja näin kuvaisi ihmisen sisästä näkemystä keskustelusta.

(Hirn)