Jahas ja ovatko nämä ilmastosäikähtäneiden ÄO:t? No ei aivan, vaan lumensyvyydet senttimetreinä 23.3.2018 Tampereella, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä. Päijänteen eteläpuolella Lahdessa lunta on 43 cm ja pohjoispuolella Jyväskylässä 74 cm. Ilmankos ei ole kuulunut sähkötystä lumen puutteesta.
Kuten on jo aiemminkin todettu, minkäänlaista vähälumisuustrendiä ei eteläisessä Suomessa ole ollut havaittavissa 2010-luvulla.
Kuten on jo aiemminkin todettu, minkäänlaista vähälumisuustrendiä ei eteläisessä Suomessa ole ollut havaittavissa 2010-luvulla.
Vastaukset 38
Vanhimmat
Vähälumisuuden ennustaminen on sama kun ennusttaa lämpenevää. Tämä todistaa että ei ole lämmennyt. Olisi kai pitänyt ennustaa että ei sada, no sekin olisi mennyt pieleen.
Aivan,nyt herääkin kysymys miksi ilmastotiedemiehet kertoivat aluksi meille että lunta ei tulla enää näkemään.Nyt samat tiedemiehet kertovat että ilmaston lämpeämisen takia lumisateet lisääntyvät koska polarvortex jne. jne.
Tämä herättääkin heti toisen kysymyksen näistä tietäjistä,miksi heidän mallinnukset eivät heti kertoneet että lumisateet tulevat lisääntyvät,miksi vasta nyt esitetään että lumisuus kuuluukin olennaisena osana ilmaston lämpeämiseen.
Mitä ihmettä? Tämäkin vielä:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005616557.html
Pitkän ajan ennuste lupaa kylmää huhti-, touko- ja kesäkuulle. Saammeko perinteiset juhannusviikon lumisateet? Horjuuko usko? Jospa se pahuksen happipullo olikin oikeassa? Nyt odotellaan koottuja selityksiä.
Lintujen kevätmuutto on jo myöhässä. Tuleeko taas vaikea satokausi?
Kohta ei ole lintuja, kun ei ole hyönteisiä.
Hyönteisiä ei tule, koska on niin kylmää, ja linnuille ei ole evästä.
Tämä tulee olemaan todellinen ongelma pian. Eikä todellakaan johdu lämpenemisestä.
https://yle.fi/uutiset/3-9700041
Mikä tahansa luonnonilmiö kelppaa ilmastouskovaisille merkiksi ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisetä.
Maalasin omakotitaloni katon valkoiseksi Risto Isomäen ohjeiden mukaan. Teinkö turhaa työtä?
Denialistit todistavat toisilleen miten fiksuja he ovat-omasta mielestään.Ja kuitenkin heidän kommenttiensa tasolla voi olla vaikea päästä edes apukouluun,hassua porukkaa..
Milloin sinusta tuli denialisti?
Lainataanpa toisesta ketjusta mitä kirjotin eilen illlalla:
"Hyvillä, pätevillä argumenteilla ilmastonmuutoksen olemassaolostakin voidaan kuitenkin keskustella, mutta "ilmastonmuutosta ei ole koska oli kylmä talvi"-tyyppiset kommetoijat voisivat kuitenkin tutustua aiheeseen ennen kuin avaavat sanaisen arkkunsa. "
Pari talvea Suomessa ei kerro yhtään mitään ilmastonmuutoksesta, olivat ne kuinka kylmiä tai lämpimiä tahansa. Kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö, joka perustuu pitkän ajan keskiarvoihin koko maapallolta.
Tuossa nikin käyttäjän muita kuolemattomia aivoituksia. O tempora, o mores.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9601669/totuus-retardista#comment-47670684
Öhöm, olen kyllä kirjoitellut nimimerkillä hmmm-----, en nimimerkillä hmmm...
Toisin sanoen minulla ei ole mitään tekemistä noiden kirjotusten kanssa vuodelta kypärä ja kirves.
Mutta joka tapauksessa, ennen kuin alatte kirjoittelemaan ilmastonmuutoksesta, toivoisin että otatte selvää siitä, että mitä ilmasto tarkoittaa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmasto
Suosittelen tutustumista myös seuraaviin artikkeleihin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmastonmuutos
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston_lämpeneminen
Näin keskustelusta saadaan järkevämpi, kun jokaisella on edes peruskäsitteet hallussa.
No tuossa linkkamassasi wikipediassa sanotaan: "Ilmastonmuutos on merkittävä pitkän aikavälin muutos globaalissa tai paikallisessa ilmastossa."
Keskustelu ilmastonmuutoksesta voidaan siis lopettaa, koska mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut eikä sellaista ole näköpiirissä.
Höpsis. Kyllä merkittävä globaali ilmastonmuutos on aina ollut Päijänteenrannan paskahuusista tirkistelevän havaitsijan näköpiirissä.
"Keskustelu+ilmastonmuutoksesta+voidaan+siis+lopettaa,+koska+mitään+merkittävää+muutosta+ei+ole+tapahtunut+eikä+sellaista+ole+näköpiirissä."
Mistäköhän+niin+päättelit,+ettei+minkäänlaista+muutosta+olisi+muka+tapahtunut?
Tuo+löytyy+wikipediasta:
"Maanpinnan+läheisen+ilman+lämpötila+nousi+1900-luvulla+maailmanlaajuisesti+keskimäärin+0,74+±+0,18+°C.+Hallitustenvälisen+ilmastonmuutospaneeli+IPCC:n+mukaan+ilmaston+lämpeneminen+on+ollut+suorien+havaintojen+perusteella+kiistaton+tosiasia,+ja+siitä+suurin+osa+johtuu+erittäin+todennäköisesti+(95+%+todennäköisyydellä[1])+ihmiskunnan+aiheuttamista+kasvihuonekaasu-+ja+nokipäästöistä.+"
Wikipediaan voi kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa.
IPCC on ihan yhtä hyvä ilmastonlämpenemisasiantuntija kuin Sauli Niinistö tai Donad Trump.
hohhoijaa... Eihän tuolla edes ole ketään kyseisellä nimimerkillä, vain ketjun otsikko on hmmm.
Mutta, miten tämä liittyy tämän ketjun aiheeseen?
Mutta ihan rehellisesti, onko tässä keskustelussa mitään järkeä, jos oma mututuntuma menee aina kaiken muun edelle? Täällä on jauhettu samoista asioista useassakin ketjussa, jotka näyttävät aina päätyvän samaan lopputulokseen. Jotkut eivät sitten ole valmiita vaihtamaan mielipidettään mistään hinnasta, olivat perustelut kuinka hyviä tahansa.
Lopulta keskustelut tuntuvat vain muuttuvan epäasiallisiksi : (
0,18c siis ei ole todellista, tuollako kuvittelette ratsastavanne ilmastonmuutoksesta höyryävä pellet !?
Maailma on teollistunut aivan toiseen atmosfääriin 1900 luvun alusta ja tuoko on sitten lopputulos !? Eipä kuulkaa vakuuta, pelkästään naurattaa.
Ei aivan näin....
A.) 0,74 ± 0,18 °C Tarkoittaa sitä, että keskilämpötila nousi arviolta 0.56 - 0.92 °C. Tämä tulos siis sisältää mittausvirhettä ja arvion sen suuruudesta. Arviot myös vaihtelevat lähteittäin.
B.) Pienikin keskilämpötilan nousu voi vaikuttaa yllättävän paljon ekosysteemien toimintaan ja napajäätiköiden sulamiseen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/04/antarktiksen-merijaassa-tapahtui-dramaattinen-kaanne-suomalaistutkijat
C.)Lämpötilan nousunopeus vaikuttaisi kiihtyvän.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmaston_lämpeneminen#/media/File:Global_Temperature_Anomaly.svg
Menehän klikkailemaan painikkeita
Väitetään että Artinen alue on lämmennyt 2018 alkuvuoden aikana.
Nyt tehdään online demostraatio:
Klikkaatte kyseistä linkkiä ja sen avauduttua näette arktisen jäätilanteen (23.32018) tämän jälkeen klikkaatte kartan alapuolella olevaa oikeanpuoleista FF forward painiketta ja kartta palaa näyttämään arktista jäätilannetta (01.02.2018) sitten vaan kilkkailette vuoronperään edestakaisin FF, RR painikkeita niin näette miten jäätilanne on Arktisella muuttunut 2 kuukauden aikana.
Jos väitetty lämpeneminen on tapahtunut Arktisella niin miten on mahdollista että jään paksuus alueet 0,5 m (violetti) ovat muuttuneet Arktisella laajalti (viher,kelta,punaiseksi) alueiksi joissa jään paksuudet ovatkin nyt 1,5m-5m. Napsutelkaa painikkeita eestaas niin näette muutoksen.
http://polarportal.dk/en/sea-ice-and-icebergs/sea-ice-thickness-and-volume/
Ai, että on jään määrä lisääntynyt talvella? Oikeasti? Toistetaan nyt vielä kerran, kahden kuukauden aikaväli ei kerro mitään ilmastosta.
Ei luulisi olevan yllätys, että jäätä on kylmimpien talvikuukausien aikana kiertynyt lisää. Tämä on osa normaalia sykliä, talvella jään määrä lisääntyy ja kesällä se pienenee.
Väännetään rautalangasta. Arktinen jääpeite käyttäytyy samoin kuin lumi kotipihallasi. Talvella lunta on enemmän kuin kesällä. Mutta se että syksyllä kylmenee ei tarkoita sitä, etteikö ilmasto voisi lämmetä.
No mutta, onhan tämä keskustelu ainakin viihdyttävä!
#No mutta, onhan tämä keskustelu ainakin viihdyttävä!#
On todella hauskaa D
Arktisen alueen piti olla kokonaan jäätön viimeistään 2008, sitten sen piti olla jäätön 2012,tämän jälkeen taas kokonaan jäätön 2014
Itseasiassa te olette ihan naurettavia D
Täällä ei tunnu menevän ikinä perille että paikallinen sää ≠ ilmasto. Maapallon keskilämpötila jatkaa nousuaan suomen lumista piittaamatta.
Mitään lämpenemistä ei ole havaittavissa.
Ei tilastojen väärentäminen ilmastoa lämmitä.
Taitaa olla nyt vika vain siellä päässä jos kuvittelet että kaikki tilastot on väärennetty. Tämähän ei ole salaliittopalsta vieläkään.
Menehän klikkailemaan painikkeita
Väitetään että Artinen alue on lämmennyt 2018 alkuvuoden aikana.
Nyt tehdään online demostraatio:
Klikkaatte kyseistä linkkiä ja sen avauduttua näette arktisen jäätilanteen (23.32018) tämän jälkeen klikkaatte kartan alapuolella olevaa oikeanpuoleista FF forward painiketta ja kartta palaa näyttämään arktista jäätilannetta (01.02.2018) sitten vaan kilkkailette vuoronperään edestakaisin FF, RR painikkeita niin näette miten jäätilanne on Arktisella muuttunut 2 kuukauden aikana.
Jos väitetty lämpeneminen on tapahtunut Arktisella niin miten on mahdollista että jään paksuus alueet 0,5 m (violetti) ovat muuttuneet Arktisella laajalti (viher,kelta,punaiseksi) alueiksi joissa jään paksuudet ovatkin nyt 1,5m-5m. Napsutelkaa painikkeita eestaas niin näette muutoksen.
http://polarportal.dk/en/sea-ice-and-icebergs/sea-ice-thickness-and-volume/
Niin tuossa oli ny vajaa kaksi kuukautta kuvattuna. Yläkulmassa oli käyrät vuodesta 2004 lähtien. Jäämassat koko tuon parin kuukauden ajalta olivat keskiarvoa alempana.
Mitä sitten ? Kohta ne ovat taas keskiarvoa ylempänä, sellaista se telluksella on ja tulee olemaan.
Joo varmasti ovatkin keskiarvoa ylempänä joskus parin sadan tuhannen vuoden päästä. Nykyisellä kehityksellä tuo käyrä tippuu ja tippuu pikkuhiljaa seraavien vuosikymmenien aikana, ja sehän tässä on meille tärkeämpää kuin keskittyminen mihinkään normaaleihin jääkausien vaihteluihin.
Et siis ymmärtänyt lukemaasi.Kyse on alarmistien väitteestä että Arktis olisi lämmennyt poikkeuksellisesti alkuvuonna 2018.Miten alueella joka on lämmennyt poikkeuksellisesti voi jäämassat kasvaa ennätysmäisesti ja miten lämmenneeltä alueelta voi virrata hyytävän kylmiä ilmavirtauksia.Häh
Alan pikkuhiljaa epäilemään trollausta, mutta kuten jo sanoin, ainakin tämä keskustelu on hauska.
Yritätkö siis oikeasti kyseenalaistaa ilmastonmuutoksen sillä perusteella, että arktisen alueen jääpeite on kasvanut tammikuun ja maaliskuun välisenä aikana? Oletko ikinä kuullut talvesta?
En tiedä mistä kaivoit väitteesi, että alkuvuosi olisi ollut poikkeuksellisen lämmin, mutta poikkeuksellisen lämmin alkuvuosi ei todellakaan tarkoita sitä, etteikö lumen ja jään määrä voisi lisääntyä sinä aikana.
Ilmastonmuutos puolestaan on aivan eri asia, yksi poikkeusellisen lämmin tai kylmä kuukausi ei kerro yhtään mitään. Ilmastonmuutos vaikuttaa kymmenien vuosien aikajänteellä, edes pari poikkeuksellisen lämmintä tai kylmää vuotta ei riitä todisteeksi ilmaston muuttumisesta.
Seuraavaksi varmaankin joudun selittämään kesän ja talven erot?
Pieni vinkki: Kevät ei ole sama asia kuin ilmaston lämpeneminen :D
Tulee mieleen se keskustelu, kun eräs täällä tuntui aivan tosissaan väittävän, että maapallo on pannukakku. Hän argumentoi, että jos maa olisi pallo, niin lentokoneiden pitäisi kokoajan laskeutua jotta ne eivät lentäisi avaruuteen. Näinpä hän kertoi todistaneensa maan litteyden oman kännykkänsä avulla reittilennolla. Kännykän vatuupassin mukaan reittilentokone lensi vaakatasossa.
Sori, ei ollut tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä. Mutta jotkut väitteet ovat vain oikeasti hauskoja. Mutta ei se mitään, aina kannattaa miettiä ja kyseenalaistaa maailman toimintaa. Kyllähän monia historian nerojakin pidettiin aikoinaan hulluina, kunnes lopulta tajuttiin että he ovat oikeassa. -ja samoin voi käydä vielä nykyäänkin, mitä jos Andrea Rossi ei olekkaan huijari?
Joskus se joka viimeisenä nauraa nauraa makeimmin.
Tavallisesti polaaripyörre on rajaaa sen, kuinka kauas kylmät ilmamassat pääsevät. Kun pyörre hajoaa niin sitten kylmä ilma pääsee lipsahtamaan napa-alueelta etelämmäs.
Tästähän on ollut uutisia useampiakin. Oletko ne missannut?
Sinne polaaripyörteeseen pitäisi saada pierua ohjattua suuret,valtavat määrät niin jospa se siitä tokenisi!
Pierun metaani on paljon hiilidioksidia tehokkaampi kasvihuonekaasu. Maailmanlopun ennusteissa on esitetty että lämpeneminen saa merenpohjiin kertyneet metaaniklatraatit kaasuuntumaan jonka seurauksena katastrofi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Metaaniklatraatti
Jos nuo kaasuuntuvat niin AGW on sen rinnalla pientä.
Ilmatieteen Iaitoksella on netissä useiden paikkakuntien vuoden keskilämpötilat tilastona vuodesta 1961 asti. Löytyisikö kyseisestä tilastosta todistetta kylmenemiselle?
Ilmastomuutos hömpällä jotkut tienaavat ja isosti.
Otsonireijistä ei kukaan puhu enää mitään, vaikka ilmastointilaitteiden freonit vuotavat ennätysvauhtia.
Otsonikadosta puhutaan vähemmän siksi, että siihen liittyvät suurimmat päätökset on jo tehty ja pantu toimeen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Otsonikato
Otsonikadon torjunnan kannalta Arktiksen lämpeneminen on hyvä asia. Kun polaaripyörre poikkeuksellisen lämmön vuoksi hajoaa (kuten kävi tänä vuonna) niin pyörre ei eristä yläpuolellaan olevaa stratosfäärin ilmamassaa yhtä tehokkaasti kuin tavallisesti. Tällöin ilman sekoittuminen estää muodostumasta voimakasta otsonikerroksen paikallista ohentumaa.
Seuraukset näkee UV-säteilyvaroituksista, joita pitäisi nyt tulla tavallista vähemmän.
Kiinan laittomalle CFC-113a tuotannolle pitäisi saada tehdyksi jotakin. Siitä suunnasta tulevat nykyään suurimman ympäristöhaitat.