Konepäällystöliitto on valtavien haasteiden edessä . Aiemmin varsin hyväksi arvostettu liitto , on toiminut ja toimii edelleen varsin oudolla tavalla. Jäsenistöstä vain pieni osa on saanut yhteyden liiton johtoon , lähinnä valtion palkansaajien jäsenet.
Mestareiden työttömyys kasvaa ja ulkomaisen työvoiman osuus kauppalaivastossa on jo varsin suuri , verotuesta huolimatta. Liitto ei kykene parantamaan jäsenistön työllisyyttä toisin kuin kansipäällystö- ja miehistö liitot.
Tuleeko liitosta eläkeläiskerho , varsinaissuomessa jo tätä suunnitellaan , johdon evp. johtajien johdolla?
Mestareiden työttömyys kasvaa ja ulkomaisen työvoiman osuus kauppalaivastossa on jo varsin suuri , verotuesta huolimatta. Liitto ei kykene parantamaan jäsenistön työllisyyttä toisin kuin kansipäällystö- ja miehistö liitot.
Tuleeko liitosta eläkeläiskerho , varsinaissuomessa jo tätä suunnitellaan , johdon evp. johtajien johdolla?
Vastaukset 201
Vanhimmat
Konemestareiden osalta työllisyysaste on erittän hyvä ja ammattitaitoisista konemestarin- ja ylikonemestarinkirjan omaavista on enemmänkin pulaa. Ammattikoulusta valmistuneilla vahtikonemestareilla saattaa sitävastoin olla vaikeuksia löytää töitä ja heitä kehottaisinkin palaamaan pikaisesti koulunpenkille jatkokouluttautumista varten.
SMU on aikaa sitten hinnoitellut itsensä ulos ja näitä työpaikkoja on pysyväti menetetty filippiniläisille. Laivapäällystöliiton tekemiä kadettisopimuksia en toivo nähtävän Konepäällystöliiton taholla.
Mihin perustat väitteesi että liiton johtoon ei saa yhteyttä kun toimiston osoite ja yhteystiedot löytyvät liiton sivuilta. Oletko tehnyt laajemmankin tutkimuksen aiheesta vai onko niin että sinun ruikutuksiin työttömyydestäsi ei ole vastattu? Konepäällystöliitolla ei tiettävästi ole evp johtoa, jollet tarkoita Turun konepäällystöyhdistystä joka ei suoranaisesti ole koko Konepäällystöliiton johto, sen toimintaan en osaa ottaa kantaa.
Tosiasiassa SMU on sekamiehityksen vahva voittaja , Konepäällystö suurin häviäjä.
Liitto hyväksyi sekamiehityssopimuksessa erittäin epäedullisen sopimuksen jäsenilleen.
Väittämä sopimuksen eduista on valheellinen.
Tosiasiassa suomalaiset mestarit katoavat pikkuhiljaa kun liiton meripuoli yhdistyy "virolaisten" johtamaan laivapäällystöliiton alaosastoon.
Varustamotuki on ainut toivo pitää liitto hengissä , varustamotuen verorahat valuvat ulkomaille suuressa määrin.
Jäljelle jää pieni ryhmä virkamiesjäseniä , jotka ovat hyötyneet liiton vaihdosta merkittävästi.
Liitto paisuu toimihenkilöistä , jäsenten edut heikkenevät , kuten lisärekrytoinnit liiton työntekijöihin osoittavat , lisää väkeä toimistoon. Jäsenmaksu on jo kovin korkea vaikka väitetään työttömyyden olevan alhainen , mihin rahat menevät?
Jätä simaa vähän vapuksi:)))))))))))))))))
YTK jäsenmaksu 118 euroa. Sillä hoituu ansiosidonnainen.
YTK yhdistyksen jäsenmaksu 18 euroa. SIllä hoituu oikeudellinen työsuhdeneuvonta, oikeusturvavakuutus laittoman irtisanomisen varalle, tapaturmavakuutus vapaa-ajalle sekä joukko yhteistyökumppanien etuja (K1-katsastus, Holiday Club resorts jne).
:D
Millähän mittapuulla SMU voitti yhtään mitään?
Suomen Konepäällystöliitto voi hyvin, toimihenkilöiden määrä ei ole kasvanut liiton toimistolla ja jäsenmaksu on meripuolen alhaisin ja
Mihin nämä sun ”faktoina” heitetyt väittämät perustuu vai ootko muuten vain ihan pihalla?
Kovin tunnut olevan katkeroitunut.
Tilastot kertovat paljonko ulkomaalaisia nostaa palkkaa veronmaksajien tukemista varustamoista , määrä ei ole mitätön.
Tilastot kertovat myös kustannukset , ulkomaille maksettavista palkoista.
Kenellä on pääsy tilastoihin , voi antaa tarkat euromäärät.
Liitoilla on ainakin suhteita saada tietoa , jos haluavat sen julkaista.
Paikallinen mielenterveystoimisto auttaa ??
Alkuperäisellä kirjoittajalla on jäänyt lääkkeet ottamatta. Itse olen aina saanut tarvitsemasi palvelut ko. liitolta, ei valittamista sen suhteen.
Mielenkiintoinen ajatus sekamiehityksestä , kertoo varsin paljon ammattiliiton aktiivien maailmankuvasta. Tosiasiahan lienee , varsin suuri määrä verovaroilla tuetuista työpaikoista on miehitetty vierasmaalaisilla mestareilla.
Tämä kertoo vain kommentoijan harhoista.
Suurin osa kauppa-alus tuesta menee matkustajalaivoja operoiville varustamoille. Matkustaja-alukset eivät ole sekamiehityssopimuksen alaisia. Sekamiehityssopimuksen alaisille ei makseta
työvoimakustannustukea.
Miehistötukea maksetaan kaikille kauppa-alusluetteloon merkityille Suomen lipun alla seilaavil- le aluksille. Miehistötukea maksettiin yhteensä 89,2 miljoonaa euroa, josta lastialuksille kohdistui 33,9 miljoonaa euroa. Miehistötuesta osa kohdistuu huoltovarmuuden kannalta toissijaiseen matkustajaliikenteeseen. Matkustajaliikenteessä ulkolaisen työvoiman osuus on kasvussa , etenkin virolaisten.
Ei pidä paikkaansa.
Mistä tiedät ?
Sinulla on internetyhteydellä varustettu tietokone.....
Valitettavasti liiton aktivistit näyttävät olevan varsin tietämättömiä tekemiensä päätösten vaikutuksista.
Valitettavasti tollot näyttävät olevan varsin tietämättömiä kaikesta.
Kumpaan ryhmään katsot kuuluvasi ?
Vappusimat jäi juomatta kun Harakka tarjosi skumppaa merenkulun lisätuen muodossa. Kymmeniä miljoonia meille laivalla makoileville vahdeille tuli ilmaista rahaa.
Voimalapuolella kannattaa ainakin työuran loppupuolella siirtyä Pro-liitosta Konepäällystöliittoon. Pro-liiton Senioreiden marttakerkerholta alkaa tulla herjakirjeitä jos ei heidän kerhoonsa liity, eikä se pitkän työuran jälkeen mieltä ylennnä. Antaisivat edes entisten jäsentensä olla rauhassa!
Valtio tuki viime vuonna yli 50 miljoonalla eurolla viihdebisnestä pyörittäviä matkustaja-aluksia. Perusteena on rahtilogistiikan turvaaminen.
Valtio jakoi kiisteltyä matkustaja-alustukea kymmeniä miljoonia euroja viime vuonna. Tukea sai kuusi matkustajavarustamoa yhteensä 54,9 miljoonaa euroa. Lastialustukea valtio jakoi 27 varustamolle yhteensä 34,3 miljoonaa euroa.
Tiedot käyvät ilmi Taloussanomien työ- ja elinkeinoministeriöltä tilaamista yrityskohtaisista tukitilastoista viime vuodelta.
Alustuet myöntää vuosittain Liikennevirasto valtion talousarvion määrärahoista. Perusteena on miehistökustannusten kilpailukyvyn parantaminen. Tuen saaminen edellyttää, että alus purjehtii Suomen lipun alla.
Lastialuksissa suuri osuus miehistöstä on Virosta ja Filippiineiltä , vain pieni osa Suomalaisia.
Viihdelaivoissa virolaisten osuus voimakkaassa kasvussa.
Verovarat seilaavat ulos suomesta.
Sä vedät ihan MV-lehden tyylillä:)) Ensin kopioit talsasta ja loppuun sävellät ihan hatusta:)))
Tai...hanurista...
MV -lehti tuskin osallistuu merenkulun sekamiehityksestä käytävään keskusteluun , taitaa olla lehti myös kielletty suomessa.
Voima ja Käyttö ilmestyy edelleen kertoen vanhoista konemestareista ja heidän matkoistaan maailmalla , hienoja tarinoita historiasta. Voima ja Käyttö jättää kaiken merenkulun tukipolitiikkaan liittyvän tiedon julkaisematta , syy on täysin ymmärrettävä , Filippiiniläisiä työllistävät varustamot maksavat liiton johdon suut kiinni.Päälystöliitot koneessa ja kannella vaikenevat tosiasioista , valtava määrä työpaikoista siirtyi ulkolaisille työntekijöille , koska ainoastaan SMU vaati suomalaisia laivoille sekamiehitys sopimuksessa.
On varsin ymmärrettävää jäsenten määrän lasku , miten kauan Konepäälystöliitolla on neuvotteluoikeus työehdoista tulevaisuudessa?
"...ainoastaan SMU vaati suomalaisia laivoille sekamiehitys ..."
Ihan vaatimalla vaatii:)))))) Jos ei suostuta, Zitting näyttää alahampaita.
"Voima ja Käyttö jättää kaiken merenkulun tukipolitiikkaan ..blaablaa.."
Olisit lukenut Voima ja Käyttö numeron 1/2018
Täytyy mennä kirjastoon lukemaan kyseinen lehti. Toivottavasti siinä oleva kirjoitus ei ole blaablaata , vaan asiallinen tietopaketti sekamiehityksen vaikutuksista suomalaiseen merenkulkuun ja merenkulkijoiden työllisyyteen. Toivottavasti myös verovarojen siirtymät ulkomaille on artikkelissa kerrottu.
Vähintä olisi edes kertoa montako ulkolaista merenkulkijaa suomen verovaroilla työllistetään.
Tarkoitatko että sinulle ei tule Voima ja Käyttö ??? No joo, sitten ymmärrän että olet pihalla kuin lintulauta...
Onhan se hienoa ettei Suomalaiset laivat ole enää Suomalaisia ja henkilökunta on pääasiassa Filippiiniläisiä. Ne ei suurta lompakkoa tarvitse jotta saavat palkkapussin kätkettyä lompakkoonsa.
"Mestareiden työttömyys kasvaa ja ulkomaisen työvoiman osuus kauppalaivastossa on jo varsin suuri , verotuesta huolimatta. Liitto ei kykene parantamaan jäsenistön työllisyyttä toisin kuin kansipäällystö- ja miehistö liitot."
Kansimiehistö on Filippiiniläisiä, joten Filipan taitoisia täytyy olla kansipäällystönkin. Eivät taida liittoon edes kuulua. Konehenkilökunta ja päällystö kehitysmaista Ukrainasta tai Romaniasta. Sama juttu.
Vielä mukavammaksi tulee kun otat ne lääkärin määräämät lääkkeet.
Kyllä SMU voitti kisassa , päällystöliitot hävisivät. Suomen suurimmassa lastivarustamossa on yksi työpaikka suomalaisille auki , YT-matruusi . Jos noin huonosti on konepäällystöliiton johto asiat hoitanut olisi jo syytä harkita jotain järjen juoksun parantamiseksi. Vai kannattaisiko mestareiden opiskella matruuseiksi , ehkä olisi hommia paremmin tarjolla.
Jos tässä on provojen taso, huonosti menee.....
Mestareilla mahdollisuus myös hakeutua töihin mukavuuslipulle , romanialaisten ja ukrainalaisten mukaan , joskin palkka on pienempi kuin suomenlipulla työskentelevillä filippiiniläisillä.
Jos et parempaan pysty, unohda koko juttu....
Lienee kuitenkin totta , ukrainalaiset työskentelevät monissa varustamoissa huonommilla työehdoilla kuin filippiiniläiset suomenlipun alla. Valitettavasti suomalaisilla ei ole pääsyä tuohon filippiiniläisten kiintiöön. Kansipäällystö tosin yrittää jotain kadettisopimuksen kaltaista , koneessa on kovin vähäistä keskustelua.
Liiton onni on että varustamot maksaa jäsenmaksut filippiiniläisten puolesta , liitolle on sama kuka työt tekee , kunhan oma työpaikka säilyy.
Veronmaksajat hoitaa loput kulut.
Vappusimaa oli vielä......
Maksavatko virolaiset jäsenmaksun liitolle vai maksaako varustaja heidänkin jäsenmaksunsa.
Varustajalle kyllä tulisi halvemmaksi maksaa vain tuo työttömyysturvamaksu YTK kuten Mikael Pentikäinen on ehdottanut , ja jättää liiton jäsenmaksu maksamatta.
Varustamo ei maksa kenenkään jäsenmaksuja. Maksaa vain omansa jos on Suomen Varustamot ry:n jäsen.
On suotavaa lukea sekamiehitys sopimus ja ymmärtää lukemaansa sopimusta.Sopimus on luettavissa joidenkin liittojen julkaisuissa , konepäällystö sitä tuskin on julkaissut häpeän pelossa.
Molemmat päällystöliitot välittävät, eivät maksa, vain ''non-eu'' porukan jäsenmaksut jos ovat jonkin suomalaisen liiton jäseniä.
Lisää tulossa töitä SMU:n jäsenille , mestareiden kannattaisi lähteä kansimieskoulutukseen jos suomenlipulta töitä haluavat.
Sinun kannattaisi lopettaa juominen.
Katso MOL , paljonko töitä tarjolla mestareille , liian tummat aurinkolasit haittaa näkökykyä.
Milloin viimeksi joku merimies on saanut jobin ''mollin'' kautta:))))))))))))))))))))))
Ikääntyvien ihmisten Suomi tulee tarvitsemaan lisää työntekijöitä huoltosuhdetta pönkittämään, joten maahanmuuttoa voisi lisätä poistamalla työvoiman saatavuusharkinta siirtämällä iäkkäät mestarit työttömyyskortistoon , toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK esittää.
Saatavuusharkinnan poistaminen helpottaisi työntekijöiden palkkaamista Euroopan talousalueen ulkopuolelta.
Konepäällystöliitto on ollut tienraivaaja ei EU mestareiden saamiseksi suomenlipulla seilaaviin laivoihin.
Verotuet karkaavt Manilaan ja Kiovaan.
Pullonhenki ohjasi näppejä näppäimistöllä....
Sekamiehitys sopimus avasi tien pullon hengen vapautumiselle suomalaisessa merenkulussa.
Sopimus mahdollisti ulkolaisen työvoiman käytön verovaroilla tuetussa elinkeinossa , jolloin palkkatulot , verotuet , siirretään ulkomaille , suomelle jää vain kaluttu luu.
Lääkäriliitto on pitänyt pullon hengen visusti pullossa , pitämällä korkin tiukasti kiinni , eikä ulkolaisia ole paljon tullut suomalaisten lääkäreiden jobeja viemään. Kun leikkaava kirurgi operoi narkoosissa olevaa potilasta suomenkielen taitoa kommunikaatiossa leikattavan potilaan kanssa ei tarvita.
Laivatyössä tilanne on hieman toinen jos aluksella on kriisitilanne , on tärkeää kaikkien ymmärtävän toisiaan käskytyksessä ja ohjeistuksessa. Monikielinen laiva on vaarallinen työympäristö hätätilanteissa , se on jo nähty monissa onnettomuuksissa.
Ja paskanjauhaminen vaan jatkuu:))))))))))))))))))))
Sinulla on nenän edessä internetyhteydellä varustettu tietokone ja olet aivan kuutamolla.
Miksi et ota asioista selvää ???
"...eikä ulkolaisia ole paljon tullut suomalaisten lääkäreiden jobeja viemään."
Joo ei...Suomessa on vain 1800 ulkolaista lekuria.
Tämän tiedon hakemiseen kului melkein kaksi minuuttia.
Paljonko muita kuin suomenkansalaisia mestareita seilaa suomen kauppalaivastossa , olisi mukava tietää? Onko päällystöä enemmän kuin miehistöä ulkomaalaisten osuudessa.
Miksi et ottaisi asiasta selvää ? Samalla voisit ottaa selvää siitä kuinka suomen lipun alla seilaavia ulkolaisia merimiehiä verotetaan. Kyllä, he maksavat verot suomeen.
Tutkimuksen+mukaan+ulkolaisia+lääkäreitä+suomessa+on+hieman+toista+tuhatta+,+mikä+on+runsas+5%+lääkäreiden+kokonaismäärästä+,+aika+pieni+osuus.
Ulkolaisia+mestareita+on++erään+tutkimuksen+mukaa+reilusti+yli+30+%+,+siis+paljon+enemmän+kuin+lääkäreitä+suhteessa+kokonaismäärään.
Lääkäriliitto+onnistunut+hyvin+edunvalvontatyössä+,+toisin+kuin+jotkut+muut+liitot.
sä oot nolo.....tutkimattakin...
Liitoissa näkyy isoja eroja miten jäsenistön etuja hoidetaan , tutkimattakin.
AKAVA vaatii Lääkäriliiton toimesta TEHY sairaanhoitajien reseptinkirjoitus oikeuden lakkauttamista , turvatakseen lääkäreiden työpaikat.
STTK Palola vaatii lisää ulkolaisia mestareita verovaroin tuettuihin , Suomen lipulla seilaaviin laivoihin.
Kannattaisiko meri-insinöörien siirtyä AKAVA keskusjärjestön suojaan , STTK ei tue suomalaisten työllistymistä merenkulussa.
Insinööriliiton jäsenmaksu on alhaisempi kuin Konepäällystöliitolla.
Myös edut ovat hieman jäsenelle edullisemmat , on ymmärrettävää että virta vie kohti AKAVAA.
Oletko ollut aina vähän hölmö vai oletko käynyt jonkin kurssin ??
AKAVA on hyvä järjestö , saanut paljon aikaan jäsenistön edunvalvontatyössä , kaikki eivät ole onnistuneet yhtä hyvin.
Jep jep...Akavalaisten palkat, etenkin naisten palkat, ovat ihan huippuluokkaa;)
Lääkäriliitto on tämänkin asian hyvin hoitanut , kuten monet muutkin AKAVA järjestöt.
Palkkatasa-arvo merenkulussa on hyvällä tolalla , ja siitä nauttivat suuressa määrin ulkolaiset merenkulkijat , veronmaksajien kustannuksella.
Sekamiehitysalukset/varustamot eivät saa miehitystukea.
Paljonko niitä ulkolaisia seilaa suomen lipun alla ??
Taulukossa 2 on esitetty esimerkkilaivan kustannukset suomalaisella miehistöllä ja käyttäen sekamiehistöä. Suomalaisella miehityksellä maksetaan palkkaa 24 henkilölle, koska vapaavuorolaisillekin maksetaan. Sekamiehitetyssä laivassa palkkaa maksetaan 18 henkilölle. Sekamiehistön tapauksessa näistä kuusi on ulkomaalaisia, taulukko 3. Suomalaisella miehistöllä laivan miehistökustannukset ovat 135 125 euroa kuukaudessa ja sekamiehityksellä 102 734 euroa. Kun miehistöjen palkoista maksetut verot ja maksut palautetaan varustamolle suomalaisilla miehitetyn aluksen nettotyövoimakustannuksiksi jää 96 236 euroa kuukaudessa ja sekamiehitetyn aluksen 75 032 euroa.
Sekavamielinen on taas vauhdissa:))))))))))))))))
Se ETLA:n selvitys vuodelta 2012 on pelkkää huumoria, esim. palkkojen osalta.
MatruusiYT netto vuonna 2010 oli sen mukaan 3159€/kk, joopajoo....2018 liksa on 1700, brutto...
Oli yllätys että verovarin tuetuilla laivoilla ulkolaisten osuus on noin suuri.
On lisättävä lisäksi erittäin suuri määrä virolaisia , mitkä eivät kuulu ns. ei EU miehitykseen.
Kallista on merenkulku veronmaksajalle , kuten myös maatalous.
Työttömiä suomalaisia lienee tuplaten mitä ulkomaalaisia työllistettyjä.
Kuinka paljon niitä on ?
Tarkoitatko paljonko on työttömiä merimiehiä? Työttömien määrä on ainoastaan TE keskuksella.
Liitot saisivat todennäköisesti vastauksen jos sitä pyytäisivät , tuskin kertoisivat suurta määrää jäsenilleen häpeän pelossa , jos sitä kykenevät tuntemaan.
Työttömien merimiesten määrän selvittämiseen meni n.3 minuuttia.
Paljonko ulkolaisia työskentelee suomen lipun alla seilaavissa laivoissa ?
Siis paljonko niittä työttömiä on , minkä selvittämiseen meni 3 minuuttia.
Nopea tiedon löytyminen ei takaa tiedon oikeellisuutta.
Miehityssopimus antaa määrät sopimuksen tekstissä , todellisuus lienee toinen?
Mitenkähän tuo liiton tarina nyt etenee , ei taida vastausta tulla nytkään.
Taas on juoma maistunut:))))))))))
Lienee sopimuksentekijöille maistunut varsin paljon , ei kaiketi liene muuten surkeaa sopparia syntynyt , jäsenistön kustannuksella taas kerran.
Mille ammattiryhmälle syntyi huono sopimus ??
Sekamiehitys sopimus oli huono molemmille päällystöliitoille , SMU pärjäsi paremmin kisassa.
Konepäällystö oli vielä suurempi häviäjä kuin kansipäällystö.
Työpaikkoja ei tullut verovaroilla tuetuista varustamoista suomalaisille mestareille.
Mielenkiintoista olisi tietää paljonko ulkomaalaisia mestareita työllistetään verovaroin.
Jokuhan kertoi tiedon olevan parin näppäimen päässä tietokoneella , numerot on vain kateissa häneltäkin.
Sinulta on kateissa paljonkin....
Joiltain kaikki???
Kävin kirjastossa männä viikolla lukemassa liiton lehteä.
Kovasti kehuttiin työllisyyden parantuneen suomessa , liiton lehti hehkutti.
TE keskus taas kertoi työttömien konemestareiden määrän kasvaneen edelleen , ollen jo huomattavasti enemmän kuin ulkolaisten mestareiden määrä suomenlipulla.
Vedät taas ihan MV-lehden tyylillä:))) Nimimerkki on taas hyvin valittu.
Voima ja Käyttö,4/2018, julkaisi TEM tilaston jossa todettiin kaikkien työttömien määrän vähentyneen eli työpaikkojen lisääntyneen, konemaistereista ei puhuttu.
Jos konemestareiden työttömyys olisi kasvussa, siitä olisi varmasti liiton lehdessä juttua.
Tosiasiassa, laivapuolen mestareista on pulaa, jobin saa heti.
AKAVA liitto lastentarhan opettajat sai pääkaupunkiseudulla hyvän korotuksen ohi sopimusten.
Perusteluna oli työvoimapula. Konepäällystöliitto ratkaisi tilanteen ottamalla satoja ulkolaisia mestareita suomen lipulle , ei tarvinnut nostaa palkkaa.
Jopa työnantaja kehuu liiton päätöstä siirtää suomalaiset kortistoon.
Kannattaisiko amkimiesten jo vaihtaa AKAVA järjestöön , tai Loimaan liittoon.
”Miksi et häivy jo eläkkeelle, jos kerran kädet ovat kipeät, tai perusta omaa firmaa? Tuollaisen kanssa ei voi kyllä tehdä sopimusta! Oletko varma, että olet sovelias tähän työhön, kun olet kerran niin vanha?” Näin kommentoi esimies alaiselleen eräässä varustamossa , missä verotukea ei nautita.
Noin kommentoi suomalainen esimies virolaiselle työntekijälle.
Konepäällystöliitto on kuulemma tehnyt sopimuksen valtion omistamien varustamoiden kanssa että ainoastaan eläkeläisiä palkataan tuuraajiksi. Myös pätevyysvaatimuksia on kuulemma alennettu että eläkeläisille saataisiin enemmän töitä. Lienee se syynä kovaan työttömyyteen konemestareilla , kun valtion yhtiötkään ei työllistä työttömiä.
Kuulin luotettavalta taholta että sinä olet hölmö.
Totta on että eläkeläisiä työskentelee kaikissa varustamoissa varsin paljon , ei ainoastaan valtio omisteisissa.
Miehittäjät käyttävät eläkeläisiä tuuraajina jolloin nuoret ei saa jobeja.
AMK koulutuksen saaneilla tilanne on hieman parempi jos ovat saaneet jonkun mestarikirjan , muuten tilanne heilläkin huono. Virolaisilla työllisyystilanne tilanne filppareiden jälkeen paras.
Hölmöjä on paljon , varsinkin liiton jäsenissä , maksavat jäsenmaksua jopa työttömyyskorvauksesta.
Konemestareista, laivasellaisista, on pula joten ei ihme jos miehittäjä soittelee eläkeläisille.
Jobeja jos on ne , menevät nykyään virolaisille , ei suomalaisille.
Filsuilla on oma kiintiö , siihen ei suomalaisille ole tilaa , eikä virolaiset niitä hae.
Näinkin voi kuvitella kun on joka redari dokattu pystyyn:))))))
Harmittaa keskustelun ala-arvoinen taso. On selvää , sekamiehitys vaikutti mestareiden työllisyyteen heikentävästi. Keskustelu kuvaa hyvin liiton päätöksen tekijöiden asennetta ja osaamista , ymmärtää tehtyjen päätösten vaikutusta.
Ei ole mikään ihme jos luottamus liittoa kohtaan laskee , jos liiton vaikuttajien osaaminen on näin huonolla tasolla.
Liitolla on tietoa saatavilla , mutta se on kätketty , epäonnistuneen päätöksen vuoksi , ulkolaisten mestareiden käytöstä verovaroilla tuetuissa suomalaislaivoissa.
Ensimmäinen lause pitää paikkansa. Loput on samaa paskaa kuin ennenkin.
Provoilu, trollaus,tms. ovat keskustelupalstojen suola. Mutta jos ei ole mitään käsitystä mistä provoilee, tuloksena on vain vaivaantunutta piereskelyä.
Tilastoista ja numeroista olisi apua , kenenkään ei tarvitsisi turhautua epäilijöiden kysymyksistä.
Liiton vaikuttajat eivät vain halua kertoa miten hommassa kävi.
Kaasunmuodostusta voisi varmaan hyödyntää , muutkin kuin liiton mahtimiehet , vähentääkseen ilmastopäästöjä suomessa.
Palkkarahathan jo lentää ulkomaille.
EU:n ulkopuolinen työvoima on vahvasti tulossa suomalaiseen työelämään , muillekkin aloille kuin merenkulku.
Hassuinta on kun näiden ulolaisten palkkoja tuetaan verovaroilla , jolloin palkkatulot eivät jää suomeen.
Sinunkin elämä maksetaan verovaroista, mutta sinä onneksi jätät niistä sossunrahoista valtaosan tänne. Osa menee Lidlin kautta Saksaan.
Taidetaan olla samassa tilanteessa , verovaroilla molemmat meistä loisii , todellisten tuottavan työn tekijöiden maksaessa meidän elämisen. Toisille verovaroista tulee enemmän toisille vähemmän.
Valitettavasti enemmän menee viroon ja manilaan kuin lidliin verovaroista , lidl työllistää suomalaisia , ilman verovaroja.
Valitettavasti minunkin verorahoja käytetään sinun elättämiseen. Tulevaa eläkettä ei maksa KELA.
Maataloustuottajien+ja+merimiesten+eläkkeistä+maksetaan+50%+verovaroista.
On+totta+KELA:n+maksamat+eläkkeet+suurelta+osin+tulevat+verovaroista+,+aikanaan+oli+ns.+kelamaksu+,+lienee+poistettu.
Taitaa olla tuo veronmaksajan rasitus noin 60 000 000 euroa vuodessa merenkulun eläkeläisille . Jos merimiehet maksaisivat omat eläkkeensä kuten muutkin , ei tarvisi olla veronmaksajan kukkarolla käsi pitkällä.
No niin, taas on kannettu kelarahat Lidliin:)))))))
2017 valtion osuus oli 57,5 milliä, MEK maksoi loput, lähes 80 milliä.
Verorahat on taidettu kantaa eläkeläisille , ja ulkolaisille mestareille , ei suomalaisille.
Ei ihme jos veroaste korkea suomalaisilla.
Muista juoda riittävästi näin helteellä, muutakin kuin sitä liidelin oluena myymää litkua.
Monet mestaritkin juovat edullisia saksalaisia laatuoluita , mitä rantautuu suomeen.
Nyt kun helteet ovat ohi on nesteytyksen tarve pienentynyt huomattavasti.
Palkkaukseen ja työllisyyteen liittyvät asiat nostavat taas lomakauden jälkeen päätään.
Lastentarhan opettajista on jo tarvetta ja pula pahenee tulevaisuudessa mistä kiitos kuuluu AKAVA:lle mikä on vahvasti vaikuttanut lastentarhanopettajien tarpeen kasvattamiseen ja saanut heidän palkkoihinsa vahvoja korotuksia.
Konepäällystöliitto toimi vastaavassa tilanteessa täysin toisella tavalla hyväksymällä filsut ja virolaiset suomalaisiin laivoihin. Tämä toi työttömyyden myös liiton jäsenten arkipäivään , vieden verotuet ulkomaille , ei kotimaisen kysynnän ylläpitoon. Ehkä jokin muu liitto ajaisi paremmin mestareiden asemaa kun nykyinen.
Nyt on kyllä jäänyt kirjoittajalla hiukka päälle...? Merenkulku on kansainvälinen ala ja laivoilla henkilökunta voi olla kansalaisuudeltaan mitä tahansa ja varsinkin kun Suomi on EU maa. Eu kansalaisilla (esim. Viro) on vapaus tehdä työtä haluamassaan Eu maassa. Suomalaisetkin seilaavat laivoissa muiden maiden lippujen alla vieden lippuvaltion työntekijältä paikan, jos tätä tarkoitat kirjoituksellasi?
"Nyt on kyllä jäänyt kirjoittajalla hiukka päälle.,,,"
Tuolle pilleristille, tuskin.
Merenkulun pitäisi tosiaan olla kansainvälistä , markkinaehtoista yritystoimintaa , eikä suomalaisella verorahalla tuettua ulkolaisten työllistämistä. Merenkulun tuet mahdollistavat kannattamattoman yritystoiminnan harjoittamisen huoltovarmuuden nimissä.
Ei ehkä niinkään kuiva......:))))
Maatalous ja merenkulku ovat molemmat tuottaneet hyväpalkkaisia työpaikkoja joskin veronmaksajille varsin kalliita. Kuivuus vaivaa maatiloja mutta onneksi merellä vielä riittää juotavaa edelleen.
On varsin todennäköistä että punaiset ja valkoiset laivat edelleen nauttivat satojen miljoonien verovaroilla kustannetuista tukiaisista vuositasolla , ettei juomat kansalta ja miehistöltä lopu.
''Maan hallitus on asettanut parlamentaarisen työryhmän tarkastelemaan yritystukia. Merenkulun tukea ei voi rinnastaa muihin yritystukiin. Suomen kauppalaivastossa on voimassa niin sanottu työvoimakustannusten palautusjärjestelmä, jossa varustamo tarjoaa työpaikan merimiehelle, joka saa siitä palkan ja maksaa siitä lakisääteiset verot, sosiaali- sekä eläkemaksut. Varustamo tilittää nämä rahat valtiolle, joka puolestaan tilittää rahat varustajalle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että elinkeino maksaa omat tukensa itse.''
Taas merenkulku sai lisää veronmaksajien rahaa , työllistääkseen filsuja sekä virolaisia.
Kulut vain kasvaa veronmaksajille , joku vetää välistä , työtön mestari se ei kuitenkaan ole.
Paljonko sai, kuka maksoi ??
Kolin ja Koksin Haaga se meni sitten Portugalin lipun alle , ei tullut työpaikkoja suomalaisille mestareille nytkään. Mistä jäsenet maksaa liitolle kun työpaikat ja veroeurot katoaa ulkomaalaisille.
Onko liiton jäsenistö kannattanut noita liputuspäätöksiä , vai saako liiton pomot kannustinpalkkioita jos jäsenistön työttömyys kasvaa.
"Mistä jäsenet maksaa liitolle kun työpaikat ja veroeurot katoaa ulkomaalaisille."
Liitto päätti minne purkki rekisteröidään ??
Jos liitolla ei ole mitään vaikutusta verovaroilla kustannettujen laivojen liputukseen , on kyse saamattomuudesta liiton johdossa. AKAVA ei koskaan olisi hyväksynyt kyseistä ratkaisua.
Ja tähän HUUTONAURUA :)))))))))))))))))))))))))))))
Työtöntä jäsenistöä huutonauru ei naurata , varsinkaan jos naurajana on liiton johtomiehet ,kuten on oletettavissa. Kuvastaa vahvasti erään varustamon luottamusmiehen ajatukselta ,tuo huutonauru , mikä häneltä on kyllä ollut jo odotettavissa.
Voi vittu mitä jäkätystä. Konemesuista, ainakin laivapuolen, on pulaa, työtä saa heti kun haluaa.
Paitsi jos, kuten vahvasti vaikuttaa, on juonut kaikki redarit pystyyn;)
Miten on voinut juoda kaikki redarit pystyyn, kun ei ole saanut yhtään jobiä ,virolaisten ja filsujen viedessä ne liiton suomalaisilta jäseniltä , konepäälystöliiton myötävaikotuksella.
Voi kamala !!!
Taisivat juoda jobinsa jo obisaikana.
Koska lienee viimeinen moottorioppilas palkattu suomalaiseen laivaan?
Taitaa olla kaveri jo aika iäkäs jos jo opiksena joi varustamot pystyyn!
Jos obiksena läträsi liikaa, tuskin päätyi kouluun...
Jos en ihan väärin muista, oppilaat ja junkit hävisivät 70-luvun puolivälissä....
Obiksena 90-luvuulla jonka jälkeen maihin. Kuukausi praktiikkaa uupuu välikirjasta ja soittokierros redareille tuotti vain pelkkää ei oota. Eli pysytään maissa edelleenkin. Ei ole pulaa vieläkään laivamesuista.
Ja jos Konepäällystöliitto pysyy pallillaan ei pulaa koskaan tulekkaan koska virolaiset ja filsut vievät suomalaisten jobit. AKAVA järjesti lisää töitä jäsenilleen ja päälle palkankorotuksen.
Suomalaisen on paras lähteä virolaisten ja filsujen jättämiin halpalippulaivoihin hankkimaan praktiikkaa , koska suomelipulla sitä ei saa suomalainen.
Ja varustamon nimi oli.....
Voi voi sentään:)))))))))))))))))))))))))
ESL, Neste ja FG.
Merimiesten tuet ovat noin 250 000 000 euroa vuodessa , maksetaan verovaroista , lisäksi veroista maksettavat eläkkeet.
Halvemmaksi tulisi yhteiskunnalle lopettaa nuo merimiesten tuet ja maksaa seiloreille työttömyyskorvausta koko loppuiän.
Työttömyyskorvausta ei makseta ulkomaille jäisi nuo filsujen ja virolaisten palkkatuetkin suomeen.
Ja näin meille uutisoi Tauno Tasaraha (Terveisiä Perseestä)
On vuosi 2018, kuinka helvetissä joku voi olla noin tietämätön ??
Se koira älähtää , mihin kalikka kalahtaa. Merenkulun tuet ovat varsin avokätiset ja mahdollistavat hyväpalkkaisten suojatyöpaikkojen säilymisen pienelle ryhmälle työntekijöitä. Jos tukia ei maksettaisi tulisi markkinatalous kuvioihin mukaan ja varustamot joutuisivat kansainvälisen kilpailun paineessa laskemaan kulunsa uudelleen. Veronmaksajat maksavat noin 25000 euroa jokaiselle seilorille keskimäärin vuodessa työllistämistukea.
On tainnut kalahtaa Taunoa oikein kovasti;)
Miksi Taunon pitäisi olla huolissaan kun eläkekassat hänet elättää. Muiden olisi oltava huolissaan jos verorahat loppuvat , ei rahat välttämättä riitä enää suojatyöpaikkojen rahoitukseen.
Merimies halpa , maanjussi kallis , samasta kassasta molemmat maksetaan.
Tauno Tasaraha (Terveisiä Perseestä) tulee saamaan eläkettä 650€/kk koska Taunolla ei ole koskaan jobia.
Yksi Tauno Tasaraha saa eläkettä 3200 kuussa ei huono. Nukkui vahtimiehenä ja mestarina vuosikymmeniä hyvällä palkalla , joskin verovaroilla tuettuna.
Suurin saavutus vahtivuorossa oli pahkapuiden kuorinta ennen muiden tuloa töihin.
Trollit, spämmit,ym,ym, ne ovat keskustelupalstojen suola. Mutta ...pitäis olls jotain hajua eli käryä asiasta, muuten menee tahattoman komiikan puolelle......
Kävin taas kirjastossa , mikä lienee niitä harvoja paikkoja saada tietoa todellisuudesta.
Konepäällystöliiton lehti kertoi taas miten liiton jäsenten työllisyys on parantunut.
Konepäällystöliiton johto johtaa jäsenistöä harhaan , jäsenten työttömyys vain kasvaa.
Onko liitossa liikaa jäseniä , onko liian vähän töitä meripuolen mestareille , siihen ei liiton johto vastaa.
Virolaisia ja filsuja on jo varsin paljon verovaroilla tuetuissa työpaikoissa , olisiko jo aika mahdollistaa työllistyminen myös suomalaisille. Ehkä liiton johto saa paremman "palkkion" jos mestarit tulevat suomen ulkopuolelta , ja suomalaiset ovat kortistossa. On tilastollisesti halvempaa pitää ihminen työttömänä kuin työllistää normi palkalla.
Liiton johdossa palkat ovat ainakin kilpailukykyiset , jäsenmäärään nähden.
Kävit taas baarissa ja nyt saamme lukea satuja:))))
Paljonko liiton johtajat tienaavat? Jos oikein muistan joskus aikanaan oli sääntö että liiton johtajan palkka ei saanut olla liiton parhaan sopimuksen yläpuolella.
Muistaako kukaan miten se oli oikeasti , olisi kiva tietää , miten ulkomaisen työvoiman käyttö on vaikuttanut liiton johdon palkkaukseen.
Oletko koskaan miettinyt kuinka lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö vaikuttaa sinun mielenterveyteen ??
Voi äidin pikku kusipäätä:)))
Voima ja Käyttö, 6/2018, siinä ei mainita sanallakaan työllisyyden parantuneen, eikä huonontuneen.
Eikö mene kaaliin että sekamiehitetyt laivat ei saa suomessa tukiaisia.
Kyllä vaan saavat , ja lehdessä oli maininta.
Hopeasijalle tulovertailussa ylsi tällä kertaa STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Hän tienasi yhteensä noin 236 000 euroa, joista ansiotulot olivat noin 229 000. Hieno palkka , kun sai suomalaiset merenkulun mestarit kortistoon. Taitaa olla kovat palkat liitonkin johdossa koska jäsenmaksu noin korkea , vai Palolalleko liitto maksaa.
Voiko tuo olla totta , meinaan tuo Palolan palkka? Mestareiden jobit meni suomalaisilta ja palkka nousi päättäjillä.
Kun itsensä kanssa kommunikoi, ei tule suurempia erimielisyyksiä:)))
Arctia aloittaa YT neuvottelut , taitaa taas tulla lisää suomalaisia työttömiä konemestareita , olemassaolevien lisäksi.
Hä ?? Eiks ne kaikki ole filppareita ja virolaisia ??
Niin Virolaiset ne nyt Botnican miehistönä ovat , Arctican lahja virolle.
Virolaiset maksoivat lahjasta 50 miljoonaa euroa.
Ja Polaris maksoi 123 miljoonaa euroa
Polaris olikin uusi. Autojakin saa käytettyinä halvemmalla.
Autojen hinta on saksan tuonnin myötä laskenut. Laivojen hinta määräytyy eri tavalla , joten ymmärtänet miten halvalla se myytiin Virolaisille.
Veronmaksajat kustantavat kulut , joten ole onnellinen kun saat nukkua työaikana yösi täydellä palkalla , veronmaksajien kustantamana.
Syyskuussa 2018 Suomessa nousi autojen hinnat, käytetyistä saksantuomisista huolimatta.
Atria ei ole veroilla tuettu varustamo.
Atria on lihanjalostukseen keskittynyt yritys , joskin yrittää saada vientiä ulkomaille , voisiko perustaa myös varustamon? Mielenkiintoinen ajatus kylmälaivoille?
Ryyppylaivoja ei kannata tukea verovaroilla , mutta lihanvienti kaukoitään voisi olla järkevää.
Mikäli kyllästyt loisimaan yhteiskunnan tuella, lähde Las Vegasiin. Siellä sinunlainen humoristi tekee miljoona tilin nopeasti.
Ryyppylaivoilla loisivat Las Vegasista tulleet humoristit , verovaroilla. Suunta on näköjään toiseen suuntaan.
Suomalaisten mestareiden työttömyys lähestyy jo 1990 luvun tasoa. Vierasmaalaisia mestareita on verovaroilla tuetuissa laivoissa varsin paljon. Työttömyys on mestareiden tulevaisuus , ellei jobeja saada takaisin suomalaisille , mikä on epätodennäköistä.
Toivoisi liiton johtajien nyt ottavan asian esille seuraavissa neuvotteluissa.
Voi himputti
Palola , STTK , Konepäällystöliitto vaatii vierastyövoiman kasvattamista verovaroilla kustannetuissa ammateissa merenkulussa. Miksi AY pomo haluaa lisätä suomalaisten työttömyyttä valuttaen palkkatulot ulkomaille kuten Caruna toimii.
Missä ja milloin Palola on näin vaatinut ??
Sekamiehitetyt alukset eivät saa palkkatukea.
Suomenlipun alla seilaavat ulkomaanelävät maksavat verot suomeen.
EU/ETA-alueen ulkopuolisia merimiehiä on laivalla olevasta miehistöstä puolet. EU:n ulkopuolisten merimiesten käyttö alentaa rahtialuksen palkkakustannuksia arviolta 20–30 prosenttia. Pääosin EU:n ulkopuoliset merimiehet tulevat Filippiineiltä, Ukrainasta ja Venäjältä. Sekamiehityksellä on merkitystä myös valtiontalouden kannalta, koska EU:n ulkopuoliselle työvoimalle ei makseta työvoimakustannustukea. Siten lastialusten siirtyminen sekamiehityksen piiriin vähentää tuen määrää , koska ainoastaan suomalaisista tuki maksetaan.
Näin kirjoittivat Henna Busk ja Valtteri Härmälä, 2016. Yleensä mainitaan mistä lainataan....
Permanent position open for AB deck .
Required qualifications: Able Seafarer c.d. II/5, III/4, certificate of proficiency, valid seaman’s passport and medical certificate for service at sea. Must be fluent in English.
Previous ro-ro vessel experience preferred.
Näin on näköjään asiat hoidettu , ei hommia suomalaisille mestareille.
Vain täkkäreille jos osaa englantia:)))
Kannattaa liittyä SMU jäseniksi niille on töitä myös suomen lipun alla. Konepäällystöliitto neuvotteli jäsenistölle epäedullisen sekamiehitys sopimuksen ja se näkyy korkeana mestareiden työttömyytenä.
Sekamiehityssopimuksia on myös SMU tehnyt. Mestareista on jatkuva pula. Jos olet mestari ilman jobia, tee itsesi tiettäväksi. Jos olet lätrännyt kaikki redarit pystyyn, sovita snöre kaulaasi....
Sekamiehityksessä SMU on onnistunut parhaiten säilyttämään työpaikat suomalaisille jäsenilleen. Toivottavasti Konepäällystöliitto kykenee saamaan aikaiseksi jotain vastaavaa positiivista kehitystä jäsenten eduksi tulevana vuonna , muuten se saattaa joutua laittamaan lapun luukulle jäsenkadon myötä. Toivottavasti meripuolen luottamusmiehet , etenkin ulkomaalaisten omistamissa varustamoissa, eivät enää ole yhtä ahneita kun ovat olleet menneinä vuosina , omanedun tavoittelijoita. Toivottavasti ennen niin vahvasti arvostettu liito voi vielä palauttaa kunniansa vaihtamalla osan luottamusmiehistään , ainakin meripuolella. Uusi vuosi näyttää miten asiat etenevät , onnea sille.
Diipadaapaaa:))
Hieno kommentti , liitonko mieheltä? Osoittaa syvällistä osaamista merenkulun työtilanteen osaamisesta.
Sinun lässytys osoittaa täydellistä tietämättömyyttä.
Onko tarjolla tietoa mikä on totta , linkki olisi todella mielenkiintoinen , jos oikeaa tietoa on tarjolla oikeasti.
Miksi kukaan vaivautuisi, jos et itse osaa, ole ilman. Ei tiedon puute ole koskaan estäny sinua paskaa jauhamasta:))) Ei ihme että makailet kelan siivellä....
3151 Laivojen konepäälliköt ja
-mestarit
4291 euroa
3152 Vesiliikenteen perämiehet
ja päälliköt
5046 euroa
Näin on liitto ajanut mestarit palkkakuoppaan kannella näyttää menevän paremmin
Taas on arvottu lukuja:))))))))))))))
Nuo luvut taisi olla eilisessä iltalehdessä , liitosta kun noita ei saa ulos edes liittovaltuutetuilta.
Iltapäivälehdistähän se totuus löytyy:)))
''3152 Vesiliikenteen perämiehet ja päälliköt 5046 euroa''
Pikkukakkonen kadettisopimuksella 1500€/kk
Muutama vuosi sitten toinen läpyskä uutisoi somalimerirosvojen kaapanneen tankkilaivan jonka lastina oli panssarivaunuja:)
Suomen lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevät henkilöt kuuluvat lähtökohtaisesti Suomen sosiaaliturvaan , vaikka veroja ei makseta suomeen.
Merimiehiin ja muihin laivoilla työskenteleviin henkilöihin sovelletaan sen EU-maan sosiaaliturvalainsäädäntöä, jonka lipun alla työskentelyalus purjehtii. Määräys koskee kaikkia aluksilla työskenteleviä henkilöitä niin merimiehiä kuin muitakin työntekijöitä ja yrittäjiä.
Kalliiksi käy veronmaksajalle nuo etelän veljet!
Suomen lipun alla purjehtivalla aluksella työskentelevät henkilöt maksavat verot suomeen.
Kalliiksi käy veronmaksajille sinunkin elättäminen.
Tarkoitatko suomessa asuvia ulkomaalaisia , vai ulkomailla asuvia?
Suomenlipun alla seilaavia.
Kuuleman mukaan filsuilla on nettopalkka , siis ei veroja , ainoastaan liiton jäsenmaksu , minkä varustamo maksaa. Mikä lienee totuus?
Kuulemani mukaan sinä olet nuija. En epäile ollenkaan.
Onko sinulla parempaa tietoa asiasta , vai oletko yhtä nuija kuin muutkin liitonmiehet.
Riittää kun lukee sinun kitinää:)))
Paljonko suomalaiset veronmaksajat tietävät liitonmiesten valheista. Merenkulkua tuetaan vahvasti huoltovarmuuden nimissä ja rahat menevät viroon. Mitä tapahtuu jos tulee kriisi , ajavatko virolaiset merimiehet suomalaiset laivat pois suomesta? Konemestareista kohta suuri osa on filsuja ja virolaisia , kansipäällystön osuus kasvaa.
Miksi et ota lääkärin määräämiä lääkkeitä ???
Merenkulun tukia perustellaan huoltovarmuudella. Jos Iso F ja pikku B siirtävät alukset muualle on suomen huoltovarmuus lähes nolla. Virolainen päällystö ja ulkomaalainen omistus on lähes yhtä vaarallinen yhdistelmä kuin venäjän vakoojat. Huoltovarmuus merenkulussa on maataloustuen lisäksi suurimpia valheita mitä ay-miehet elättävät.
Onhan tämäkin perustelu lääkkeiden ottamatta jättämiselle.
Jos laivoja ei ole , verorahat on maksettu , on vaikea tuoda ruokaa suomeen. Ei ehkä saada sinulle lääkeitäkään , vaikka liitonmiehet ovatkin etusijalla , muiden välitä vetäjien kanssa.
Huhun mukaan iso F on tehnyt diilin VG Shipping ja virolaisten kanssa , miten vallataan suomen huoltovarmuuslaivasto , jos kriisi kohdistuu suomeen. Laivat siirretään omistajille ja lippu vaihdetaan , virolaiset ajavat laivat pois suomesta.
Voi Luoja, mitä tahansa minusta tuleekin, ainoa toiveeni on että minusta ei tule katkeraa sekakäyttäjää.
Aika vilkas mielikuvitus kyllä on kirjoittajalla joskin teoriassa mahdollinen.
Tämän vaaran vuoksi USA pitää yllä kauppalaivastoa mihin palkataan ainoastaan usalaisia ja laivojen omistus on usassa . Tosin tonnisto on supistunut kylmänsodan ajoista , johtuen korkeista palkkakustannuksista , mutta on edelleen olemassa. Suomessa taas on toisin , ulkomaalaiset hallitsevat suomen kauppalaivastoa.
Tähtilipun alla (Merchant Marine) seilaa 465 laivaa.
Suomen lipun alla 409 kippoa....ja Kreikan lipun alla on 5226 alusta.
Jenkkivarustamoiden laivat on mukavanlipun alla, ihan jo turvallisuussyistä, tähtilippu ei ole ihan joka paikassa muodissa. Jenkkilipulla seilaa lähinnä rannikko- ja järvialukset.
Paljonko on Virolaisia ja Filsuja töissä Suomalaisissa laivoissa nykyisin. Huhut kertovat Suomalaisten jo kadonneen kokonaan joiltain laivoilta?
Älä usko huhuja, ota asioista selvää.
Kai sinulla on vielä seilauskavereita jotka ovat laivassa ?? Soita ja kysy.
jäänmurtajien konepäällystö menee kohta lakkoon?
Ja huoltovarmuuslaivat kasvavat kiinni rantaan kun ei ajoja.
Soittoa vaan oikeaan numeroon! esim 050-4459932
Monet laivat seisovat laiturissa ja pelkäävät suurta tuulta. Autokansista on tullut suuri autokorjaamo , missä merimiesten kaverit korjaavat autojaan , merimiesten avustuksella , merimiehillä ei ole työtä kun laivat eivät liiku.
Toiminta vääristää kilpailua yritysten kesken koska veronmaksajat kustantavat osan työvoimasta , merimiehet , ja tarjoavat toimitilat autokansilla.
Paljon laivoilla matkustaneet kertovat autokansien muistuttavan enemmän autokorjaamoa kuin laivan lastikantta.