Ovat sitten viimeinkin saaneet pari härveliä ehjänä Marsiin. Onko kerrottu sen pinnan mahdollisesta radioaktiivisuudesta ja havaituista radioisotoopeista?
Ja sama kysymys Intian hiekkalasittumista.
Ja sama kysymys Intian hiekkalasittumista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sota-aikana "Wilsoninpinta" oli käypää kamaa. Ehkä mars-tutkimuksestakin jotakin hyötyy on?
Viimein jo 1970-l. saatiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Mars-luotaimista
"Onko kerrottu sen pinnan mahdollisesta radioaktiivisuudesta ja havaituista radioisotoopeista?" Mahdollisesti on kerrottu, mutta kertomusten löytäminen edellyttäisi jnkv. perustietoa tai ainakin kielitaitoa. Sama koskee Intian hiekkalasittumia. Sinnekin lienee saatu pari härveliä.
Huomattavasti helpompaa on kuitenkin löytää netistä erilaisia tietämättömälle yleisölle tarkoitettuja lässytyksiä Marsin pinnalla vallitsevista - ja varsin vaihtelevista - säteilytasoista ja niiden todennäköisistä vaikutuksista ihmiseen, jotka tuntuvat tällä maailmanajalla kiinnostavan monia jokseenkin helvetisti. Nämä kirjoitukset ovat kuitenkin keskimäärin niin pitkästyttävästi ja vähemmän asiakeskeisesti laadittuja, ettei niitä kukaan oikein jaksa seuloa ja vielä vähemmän referoida suomeksi kenellekään, varsinkin, kun kyselijät voisivat halutessaan niitä itsekin silmäillä.
Marsin pinnalla säteilyn taso on luokkaa 2.5 - kertainen verrattuna siihen, mille kansainvälisellä avaruusasemalla ISS altistutaan. Vuotuiset annokset suojaamattomalle ihmiselle olisivat 0.1 - 0.2 Sv suuruusluokkaa eli varsin merkittäviä. Jos Auringosta tulee voimakas purkaus protoneita niin yhden vuorokauden aikana voi siellä saada helposti 0.02 Sv:n annoksen. Mittausten 18 kk keston aikana sellaisia nähtiin kaksi kertaa.
Tässä esimerkkejä säteilyannoksista ja niiden vaikutuksista:
http://www.stuk.fi/web/selkosivut/sateilyvaara-ja-suojautuminen/esimerkkeja-sateilyannoksista
Suomalainen säteilytyötä tekevä saa saada enintään 0.1 Sv annoksen viiden vuoden kuluessa. Magneettikentän ja sitä myöten ilmakehän puute tekee Marsista ikävän elinympäristön.