Oik.ministerin erityisavustaja erosi,

mutta tämä ei tule kuuloonkaan Kittilässä. Täällä on nostettu jo syytteet, eikä kenellekkään edes juolahda mieleen erota.

"Oikeusministerin erityisavustaja Tapani Mäkinen on irtisanoutunut tehtävästään.
Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) erityisavustaja, entinen kokoomuksen kansanedustaja Tapani Mäkinen kertoo Facebook-sivuillaan, että hänestä on tehty rikosilmoitus.

– Minulle tässä vaiheessa vielä tuntematon henkilö on tehnyt minusta rikosilmoituksen ja tästä johtuen poliisi tutkii minuun kohdistuvaa epäilyä lahjoma- ja virka-aseman väärinkäyttörikoksista, Mäkinen kirjoittaa.

Mäkinen kertoo irtisanoutuneensa erityisavustajan tehtävistä.

Mäkinen kertoo, että tutkinta liittyy alkuvuoden 2015 tapahtumiin Vantaan kaupungin luottamustehtävissä.

– Tutkinta ei siis liity nykyiseen ministerin erityisavustajan tehtävääni.

Mäkinen sanoo, että tutkinnan takia hän ei pystyisi täysipainoisesti hoitamaan avustajan tehtäviään.

– Totean vain sen, että en ole syyllistynyt näihin väitettyihin tekoihin. Samalla totean, että käynnissä olevan tutkinnan takia pidättäydyn kunnallisten ja muiden luottamustehtävieni hoitamisesta asian käsittelyn ajaksi.

Mäkinen vahvistaa Ilta-Sanomille eronsa erityisavustajan tehtävistä. Hän ei halua kommentoida asiaa sen tarkemmin.

Mäkinen on toiminut Vantaan kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005627785.html

Einossa oli ryhtiä, ymmärsi lähteä ihan itse. Muista voi jokainen ajatella omalla tavallaan. Miksi eivät eroa, sitä on vaikea käsittää.
321763
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Säätytalo on ihan eri kuin joku takahikiä. Ei torpasta lähdetä niinkuin talosta.

Äänestä
  • Kittilässä edetään kuten Väinö Linnan romaanissa ” Täällä Pohjantähden alla” jossa Laurilan Anttoo perheineen häädettiin väkivalloin torpastaan.
    Syytteessä olevien luottamusmiesten käytös on samanlaista, ei lähdetä ennen viranomaiset hakee väkivalloin ja silloinkin vielä roikutaan mölisten ovenpielissä ja näytetään viranomaisille persettä, paikallisen Kukkulan tukiyhdistyksen osoittaessa vuoreltaan suosiota ja antaessa henkistä tukea.

    Äänestä

  • Eihän nämä Kittilän sutkipäättäjät ymmärrä, että näyttävistä sutkailutempuista huolimatta heidän lähtölaskenta on jo pitkällä ja lähtö tulee varmasti. Nyt varmistavat omalla käytöksellään, että tuomiot tulevat jatketusta rötöstelystä.

    On meillä Kittilässäkin ainakin yksi esimerkki oikeasta maalaisjärjen käytöstä. Eino Holck erosi kaikista Kittilän kunnan luottamustoimista, koska hän ymmärsi, että on tulossa pitkä, kirjaimellisesti "miestä syövä" prosessi, jossa on sutkipäättäjien itsepäisyydestä johtuen mahdollista saada uusia syytteitä.

    Holckin erokirjeen perustelut:
    "Olen syytettynä esim. törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä. Vaikkakin olen mieltänyt itseni vain luottamushenkilöksi. Olen kuntalaisten valitsema luottamushenkilö ja eroan itse helpottaakseni kunnanvaltuuston päätöksentekoa. Lisäksi en halua Lex-Kittilän voimaantuloa."

    Nostan hattua itsenäiseen ajatteluun kykenevälle kunnan luottamushenkilölle, jolla on ensisijalla kuntalaisten etu ja rohkeutta tuoda se julki. Tällaisille päättäjille on jatkossakin tilausta yhteisten asioiden hoitamisessa. Todennäköisesti Eino Holck on niin halutessaan ehdolla seuraavissa kuntavaaleissa ja menee kirkkaasti läpi.

    Äänestä

Samaa mieltä, Eino toimi loogisesti ja halutessaan kerää mukavan äänisaaliin. Seuraavat vaalit jäävät väliin, koska tuomio ei arvattavasti ole lainvoimainen.
Tämä erikoisavustaja jätti taakseen myös paljon muuta mm. kaikki luottamustoimet.
"Mäkinen pidättäytyy myös kunnallisten ja muiden luottamustehtävien hoitamisesta asian käsittelyn ajaksi. Hän on Vantaan kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja ja yleiskaavatoimikunta puheenjohtaja sekä Kuntaliiton ja Kansallisoopperan hallitusten jäsen."hs

Äänestä
  • Kyllä Eino Holck erosi kaikista Kittilän kunnan luottamustoimista. Minä uskon, että hänen kohdallaan käräjäoikeuden tuomio on sakkoja, koska hänen erokirjeessään näkyy selvästi katumus ja molemmat osapuolet tyytyvät käräjäoikeuden päätökseen. Holckin kohdalla juttu on saanut lainvoimaisen tuomion tulevan syksyn aikana.
    Holck taitaa olla niitä harvoja Kittilän selväjärkisiä kepulaisia, joilla riittää rohkeutta tuoda esille omat mielipiteensä, puoluekurista välittämättä.

    Äänestä

  • Hän on ajatellut asian niin, että jos tai kun tulee seuraavat vaalit niin hän on niissä ehdolla. Porukkaa putoilee sieltä täältä. Saisivat ehkä Yrityksen ryhmän kanssa rehellisen valtuuston aikaiseksi. Ja jäljelle jäävät sutkit vähemmistöksi.

    Äänestä

  • Ei Eino Holck niin järjen jättiläinen ole. Kertoi aikoinaan tosiasiana, että J. Palosaari syrjäytettiin, koska Palosaaren tilalle Levi SkiRecordiin olisi tullut silloinen, Levi vesihuollon tj. P. Kangas ja Kankaan tilalle taas A. Mäkelän aviomies, vesihuollon tj:ksi.
    Kun tuollainen satuilu uppoaa k.o. Einoon, ei taija hänestä tulla "valtionpäämiestä"

    Äänestä

  • varmaan kuuli myös että Timo kurulasta tulee kittilän kunnanjohtaja. Jota ei varmaan olis uskonut todeksi. Ja niin vain tuli Timosta isäaurinkoinen. Että se niistä jutuista . Jotkut toteutuu ja toiset ei.

    Äänestä

  • Kuulin jutun että Joulupukki siirtyisi Rovaniemeltä Tonttulaan.
    Onneksi osaan suhtautua juoruun kuin valheeseen.

    Äänestä

  • Pitäisikö sinun "mie-eppäilen" tarkentaa, että kuulit jonkun kertoneen, että hän oli kuullut E Holckin sanoneen jotakin, mutta et ollut itse paikalla. Narikkalegendoilla on taipumus paisua uskottavuuden suhteen mahdottomuuksiin, hyvä esimerkki on totena kerrotut Levin Vesihuollon miljoonatappiot. Yhtiön liikevaihto v 2016 oli 2 milj euroa. Olisi siitä varmasti suurempi haloo noussut, jos miljoona olisi hukassa, mutta jutulla on lämmitetty laitonta päätöksentekoa jo yli vuoden ajan.
    Jokainen kuntapäättäjä on varmaan vuorollaan lausunut jotakin, mikä ei sitten ole toteutunutkaan. He joutuvat toistuvasti tilanteisiin, jossa tehdyt ratkaisut eivät olleetkaan niin viisaita tai lainmukaisia. Siksi heillä on mahdollisuus, ilman seuraamuksia, korjata päätöksiä lainmukaisiksi.
    Arvostan Holckin vetäytmispäätöstä sen vuoksi, että uskalsi irroittautua sutkiryhmästä, huomatessaan päätöksenteon poikivan aina vain uusia laittomuuksia. Irrottautumista näkyi jo KV.n kokouksessa 24.4.2017 kun T Kurulaa puserrettiin vs. kunnanjohtajaksi. Holck esitti, että vs. kunnanjohtajan valinta palautettaisiin valmisteluun ja päätöksen teko jätetäisiin uudelle valtuustolle, mutta hän ei saanut kannatusta. Lisäksi hän uskalsi vastustaa Fagerholmin vetämän "kostoryhmän" toimintaa toimiessaan v 2017 teknisen lautakunnan puheenjohtajana.

    Äänestä

  • mikä on sitten totuus levin vesiosuuskunnasta ????

    Äänestä

  • uskoatulevaisuuteen kirjoitti:

    Pitäisikö sinun "mie-eppäilen" tarkentaa, että kuulit jonkun kertoneen, että hän oli kuullut E Holckin sanoneen jotakin, mutta et ollut itse paikalla. Narikkalegendoilla on taipumus paisua uskottavuuden suhteen mahdottomuuksiin, hyvä esimerkki on totena kerrotut Levin Vesihuollon miljoonatappiot. Yhtiön liikevaihto v 2016 oli 2 milj euroa. Olisi siitä varmasti suurempi haloo noussut, jos miljoona olisi hukassa, mutta jutulla on lämmitetty laitonta päätöksentekoa jo yli vuoden ajan.
    Jokainen kuntapäättäjä on varmaan vuorollaan lausunut jotakin, mikä ei sitten ole toteutunutkaan. He joutuvat toistuvasti tilanteisiin, jossa tehdyt ratkaisut eivät olleetkaan niin viisaita tai lainmukaisia. Siksi heillä on mahdollisuus, ilman seuraamuksia, korjata päätöksiä lainmukaisiksi.
    Arvostan Holckin vetäytmispäätöstä sen vuoksi, että uskalsi irroittautua sutkiryhmästä, huomatessaan päätöksenteon poikivan aina vain uusia laittomuuksia. Irrottautumista näkyi jo KV.n kokouksessa 24.4.2017 kun T Kurulaa puserrettiin vs. kunnanjohtajaksi. Holck esitti, että vs. kunnanjohtajan valinta palautettaisiin valmisteluun ja päätöksen teko jätetäisiin uudelle valtuustolle, mutta hän ei saanut kannatusta. Lisäksi hän uskalsi vastustaa Fagerholmin vetämän "kostoryhmän" toimintaa toimiessaan v 2017 teknisen lautakunnan puheenjohtajana.

    "uskoatulevaisuuteen" Kyllähän sie puolustella voit ja selittää E Holckin toimintaa, mutta totuus valitettavasti on se, että hänet istutetaan syytettyjen penkille tulevissa oikeudenistunnoissa.
    Holck on tieten omasta ja teidän,hänen tomiensa puolustajien mielestä tehnyt vain mitättömän "muotovirheen".
    Holckin olisi kannattanut uskoa itseään älykkäämpien neuvoja, miten tulee toimia, niin ei olisi tarvinnut erota luottamustoimistaan, eikä olisi nyt syytettynä toisten "sopulilauman" jäsenten kanssa.
    Mutta "kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia".

    Äänestä

  • miiietiedän kirjoitti:

    mikä on sitten totuus levin vesiosuuskunnasta ????

    Totuus miksi Pentti Kangas erosi Levin vesihuollosta on se ettei hän suostunut vetämään kunnallistekniikkaa ilmaiseksi Tonttulaan.

    Äänestä

  • Että...silleen kirjoitti:

    Totuus miksi Pentti Kangas erosi Levin vesihuollosta on se ettei hän suostunut vetämään kunnallistekniikkaa ilmaiseksi Tonttulaan.

    Jos poliisi tutkisi Levin vesihuollon tarkemmin niin saisiko eräs nainen syyteen työturvallisuusrikoksesta, työsyrjinnästä ja virka-aseman väärinkäyttämisestä?

    Äänestä

No niin sieltä niitä alakaa palajastumaan erilaisia kähmintöjä. Ei muuta kuin kertoo nyt kaikki jotka tietävät julkisuuteen tietonsa niin saadaan tutkijoille töitä ja putsattua mätäpesäke joka paisuu kuin näppy takapuolessa. Se paise vaivaa niin kauan että se puhkaistaan.

Äänestä

Taas oli tulevan kunnanhallituksen listoilla mielenkiintoista luettavaa. Kunnan varoja oli suoraan hassattu yritettäessä Kurulaa ja Mäkistä saada satimeen jostakin olemattomasta. Ja nyt meinaavat vielä luottamuspaikatkin itselle kähmiä etteivät Kurula ja Mäkinen voi työnantajaa edustaa rehellisesti vaan vaihdetaan näihin ns. "messissä ollaan " tyyppeihin. Mertarannan sanoin " Taivas varjele mitä sieltä tulee.

Kyllä taas avin päätös osoitti että kuinka vainoharhaista porukkaa on kun haetaan kissojen ja koirien kanssa vikaa parista virkamiehestä joilla ei ole selkäranka valahtanut pöksyihin.

Kai se nyt pitää tutkia tuo ilmaisten vesijohtojen vetokin tiettyyn pisteeseen? Onko niitä vedetty tai yritetty vetää jne. Vai onko vain urbania legendaa. Hus hus nyt oikean luun kimppuu koiralauma.

Äänestä
  • Minä en puolusta Holckin toimintaa Mäkelän irtisanomisprosessissa ja sen jälkeisessä kieroissa päätöksissä, mutta arvostan hänen vetäytymispäätöstään. Jos kaikki muutkin syytteessä olevat sutkipäättäjät olisivat vetäytyneet, niin Lex- Kittilää ei olisi tarvinnut ottaa käyttöön ja Kittilässä olisi rauha maassa. Holck tuomitaan käräjillä, mutta saa todennäköisesti lievemmän tuomion,kuin nämä sitkeät sutkaajat.

    Vesilaitoksen epäselvyydet pitää tietenkin selvittää, mutta en usko, että sieltä löytyy kylillä kovasti mainostettuja miljoonatuhlauksia. Pelkästään tehdyksi ilmoitetut, mutta tekemättä jätetyt tutkintapyynnöt eivät enää riitä jatkuvaan "tulette vielä näkemään" mantraan. Fagerholmin "kostoryhmä" nojaa faktaan tai vastaa perättömistä puheistaan.

    Äänestä

  • Kittilän+sutkipäättäjillä+vit.....aa,+kun+L+Kurula+ja+Mäkinen+ovat+osakkaina+tuottoisassa+Levi+Magic+Oy.ssä.+Sutkipäättäjät+aikovat+yleisesti+kieltää+kunnan+virkamiehiltä+tällaiset+sivutoimet,+meneeköhän+siinä+samalla+S+Ylinampan+sivutoimet.Kittilän+kunta+omistaa+Levi+Magic+Oy.stä+n.45+%+ja+kunnanhallitus+on+laittanut+Fagerholmin+ja+Toivasen+valmistelemana+pari+juristia+perimään+takaisin+kunnan+Levi+Magic+Oy.lle+maksamaa+n.+130+000+euron+summaa.+Perusteluna+on+poliisille+tehty+tutkintapyyntö,+johon+poliisi+on+vastannut+:+Ei+rikosta,+elikkä+ei+perustetta+takaisinperinnälle.++Tämä+on+sitä+vassarilaista+talouspolitiikkaa+-->+maksoi+mitä+maksoi,+kunhan+tulee+kalliiksi+L+Kurulalle+ja+Mäkiselle.+Mikäli+tuo+perintä+onnistuisi,++niin+Kittilän+kunta+maksaisi+Kittilän+kunnalle+n.+58500+euroa+++perintäkulut.+Että+tältä+pohjalta.

    Äänestä

  • Fagerholm ja Toivanen on Kittilän uudet "aivot" Ensimmäiset olivat M.Mäkinen ja L. Kinnunen välissäkin on ollut muutama äly.....aivoton asialla. Hommat jatkuu samanlaisena vielä hetken

    Äänestä

  • uskoatulevaisuuteen kirjoitti:

    Minä en puolusta Holckin toimintaa Mäkelän irtisanomisprosessissa ja sen jälkeisessä kieroissa päätöksissä, mutta arvostan hänen vetäytymispäätöstään. Jos kaikki muutkin syytteessä olevat sutkipäättäjät olisivat vetäytyneet, niin Lex- Kittilää ei olisi tarvinnut ottaa käyttöön ja Kittilässä olisi rauha maassa. Holck tuomitaan käräjillä, mutta saa todennäköisesti lievemmän tuomion,kuin nämä sitkeät sutkaajat.

    Vesilaitoksen epäselvyydet pitää tietenkin selvittää, mutta en usko, että sieltä löytyy kylillä kovasti mainostettuja miljoonatuhlauksia. Pelkästään tehdyksi ilmoitetut, mutta tekemättä jätetyt tutkintapyynnöt eivät enää riitä jatkuvaan "tulette vielä näkemään" mantraan. Fagerholmin "kostoryhmä" nojaa faktaan tai vastaa perättömistä puheistaan.

    Mitä ovat vesilaitoksen epäselvyydet? Se on jäänyt kertomatta.

    Äänestä

  • Hysss. Nyt suut suppuun.

    Äänestä

  • Yle uutisoi keskiviikkona 11. lokakuuta 2017 Oulun syyttäjänviraston ennakkovaroituksesta, jonka mukaan Kittilän kuntapäättäjiä vastaan nostettaisiin syytteet perjantaina 13. lokakuuta.

    Torstaina 12. lokakuuta 2017 Levin Vesihuolto Oy:n hallitus tiedotti poliisille tekemästään tutkintapyynnöstä. Tiedotteen mukaan kyse on ”yhtiössä havaituista taloudellisista ja juridisista väärinkäytöksistä. Väärinkäytökset ovat tapahtuneet vuosien 2012 ja 2016 välisenä aikana”. Levin Vesihuolto Oy ilmoitti tiedotteessa, että se ei anna asiasta lisätietoja ennen poliisitutkinnan päättymistä. Tiedotteen tekee kummalliseksi se, että sen oli allekirjoittanut pelkästään ”Levin Vesihuolto Oy:n hallitus”. Yhdenkään hallituksen jäsenen nimeä ei mainittu.

    Lapin poliisilaitoksen rikoskomisario Kirsi Huhtamäen mukaan tutkintapyyntö on tehty keskusrikospoliisille jo maaliskuussa 2017. Tutkintapyyntö siirrettiin Lapin poliisilaitokselle, joka kirjasi sen järjestelmiinsä rikosilmoituksena 3. huhtikuuta 2017. Poliisi on tähän mennessä tutustunut tutkintapyyntöön ja sen liitteisiin. Asiasta kirjattuun rikosilmoitukseen ei ole merkitty ketään rikoksesta epäillyksi, eikä poliisi ole suorittanut asiassa kuulusteluja. Huhtamäen mukaan tästä on ilmoitettu Kittilän kunnalle.
    24. lokakuuta kunnanhallituksen kokouksessa tuli ilmi poliisin kunnalle antama tiedote, jonka mukaan epäiltyjä ei ole. Ylinampa salasi kh.n pj Pekka Rajalan ja kv.n pj Aki Nevalaisen kanssa poliisin antaman tiedon siitä, että esitutkintaa ei ole käynnistetty eikä epäiltyjä ole. Kh kuuli asiassa Levin Vesihuolto Oy:n hallituksen pj Veli-Matti Junnolaa, joka väitti kunnanhallituksen jäsenille esitutkinnan käynnistyneen. Tieto kirjattiin totena. Työntekijöihin kohdistettua prosessia jatkettiin kh.n salaiseksi julistetuissa kokouksissa Junnolan antaman tiedon ja Levin Vesihuolto Oy:n tiedotteen pohjalta. Poliisin antama tieto pidettiin salassa.

    Vesihuollon väärinkäytökset olivat julkinen puheenaihe Kittilän kunnanviraston käytävillä ja kirkonkylän raitilla ennen kuin tutkintapyynnön kohteena olevat henkilöt tiesivät asiasta mitään. Kun tutkintapyynnön kohteena olevat henkilöt kuulivat syytöksistä, yksi heistä kysyi asiasta Lapin poliisilaitokselta. Hänelle annettiin – koska hänen oikeusturvansa vuoksi on pakko – keskeiset, tiiviit tiedot tutkintapyynnöstä ja sen tekijöistä.Vesihuoltoyhtiö on kohdistanut tutkintapyyntönsä useaan henkilöön, joista osa työskentelee Kittilän kuntakonsernin palveluksessa.
    Yhteistä näille henkilöille on se, että he ovat olleet joko puolustamassa Anna Mäkelää häntä irtisanottaessa, ovat puuttuneet prosessiin liittyviin epäasiallisiin päätöksiin – tai olleet mukana tapahtumaketjussa, jossa kunnan enemmistöomistaman hissiyhtiön Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallitus erotti toimitusjohtaja Jouni Palosaaren ja teki hänestä tutkintapyynnön.

    Tutkintapyynnön tekijä oli yhtiön hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Junnola ja allekirjoittaja lakimies Jari Korhonen.

    Tietääkö joku enemmän faktaa tästä jutusta? Onko tämäkin niitä tulette vielä näkemään juttuja?

    Äänestä

Poliisi ei ole kyllä sulkenutkaan asiaa.

Äänestä
  • Poliisi päätti tutkimuksen. Ei rikosta, ei epäiltyä. Tämän tiedon sutkit pimitti.

    Äänestä

Näinkö on käynyt, miksi media ei ole jo tiedottanut?

Äänestä

Kuka maksoi Tonttulan viemäröinnin? Kunta vai yritys?

Äänestä
  • Kaavoitus on kesken joten kunnallistekniikkaa ei vielä ole tehty. Tiettävästi Köngään kyläläiset eivät ole halunneet liittyä Levin vesihuoltoon joten yrittäjän pitäisi maksaa itse kunnallistekniikan veto Tonttulaan. Tätä asiaa pitää seurata tarkkaan sillä jos kuntalaisille maksatetaan tämä niin se on toisia kaavoituksen tehneitä kohtaan väärin. He on joutuneet itse maksamaan kunnallistekniikan. Jos PP saa ilmaiseksi kunnallistekniikan tulee taatusti käräjät Levin vesihuollon hallitusta vastaan.

    Äänestä

On ollut alunalkain selvää ettei koko vesihuollon kosto-operaatio voi johtaa oikeustoimiin kun ei mitään aihetta ole. Korkeintaan käräjille jos joutuvat tässäkin asiassa herjauksesta tai jostain sen tapaisesta pienestä muotovirheestä nämä jotka sillä jo muutenkin ovat.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kaulustyöläinen kirjoitti:

mutta tämä ei tule kuuloonkaan Kittilässä. Täällä on nostettu jo syytteet, eikä kenellekkään edes juolahda mieleen erota.

"Oikeusministerin erityisavustaja Tapani Mäkinen on irtisanoutunut tehtävästään.
Oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok) erityisavustaja, entinen kokoomuksen kansanedustaja Tapani Mäkinen kertoo Facebook-sivuillaan, että hänestä on tehty rikosilmoitus.

– Minulle tässä vaiheessa vielä tuntematon henkilö on tehnyt minusta rikosilmoituksen ja tästä johtuen poliisi tutkii minuun kohdistuvaa epäilyä lahjoma- ja virka-aseman väärinkäyttörikoksista, Mäkinen kirjoittaa.

Mäkinen kertoo irtisanoutuneensa erityisavustajan tehtävistä.

Mäkinen kertoo, että tutkinta liittyy alkuvuoden 2015 tapahtumiin Vantaan kaupungin luottamustehtävissä.

– Tutkinta ei siis liity nykyiseen ministerin erityisavustajan tehtävääni.

Mäkinen sanoo, että tutkinnan takia hän ei pystyisi täysipainoisesti hoitamaan avustajan tehtäviään.

– Totean vain sen, että en ole syyllistynyt näihin väitettyihin tekoihin. Samalla totean, että käynnissä olevan tutkinnan takia pidättäydyn kunnallisten ja muiden luottamustehtävieni hoitamisesta asian käsittelyn ajaksi.

Mäkinen vahvistaa Ilta-Sanomille eronsa erityisavustajan tehtävistä. Hän ei halua kommentoida asiaa sen tarkemmin.

Mäkinen on toiminut Vantaan kaupunginvaltuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana."

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005627785.html

Einossa oli ryhtiä, ymmärsi lähteä ihan itse. Muista voi jokainen ajatella omalla tavallaan. Miksi eivät eroa, sitä on vaikea käsittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu