Parisuhteessa ja jatkuvasti unia ihastuksesta

Suosittelen silmäilemään tai lukemaan sieltä tääktä, kerroin asiani hyvin pitkästi:

Ihastuin aiemmin tänä vuonna toiseen ihmiseen. Ajattelin että tämä menee nopeasti ohi, tiesin jo tällöin että emme kauaa ole tekemisissä ja sinkkunakin tällaiset ihastukset ovat menneet suunnilleen yhtä nopeasti ohi kuin tullutkin, kun selvää ettei jatkoa ole.

No tunteeni menivätkin nopeasti ohi kuten olin arvellutkin, alle viikossa olin taas hurmioitunut ainoastaan kumppanistani.

Nyt tämä ihastukseni on kuitenkin alkanut kummittelemaan, vaikken häntä vieläkään ole nähnyt tai ollut yhteyksissä muutenkaan. Eniten häiritsevät unet, koska valveilla ollessani en häntä niin paljoa edes ajattele. Harvemmin näen toistuvasti unta kestään (varsinkaan ihastuksistani, tätä olenkin aina harmitellut ;) ), mutta nyt olen nähnyt useampana yönä peräkkäin.
Yhdessä unessa meno oli menossa intiimimmäksi, mutta katkaisin homman ja muissa ollut vain ajan viettoa ja korkeimmillaan pari kevyttä huulipusua. Eli en ole unipettänytkään kumppaniani.

Nämä unet nyt vaivaavat, mistä ne tulevat ja nyt koen olevani uudestaan häneeb ihastunut vaikkemme ole olleet yhteydessä viikkoihin ja tunsimme vain lyhyen ajan. Mistäköhän tämä johtuu ja miten pääsen tästä eroon?

Saattaa olla että tämä alkoi samoihin aikoihin kun aloin nyk. Parisuhdegta taas epäilemään ja puntaroimaan. Tuntuu ainakin syy-seuraussuhteelta. Näiden selvittely olisi kuitenkin helpompaa ilman ihastumistani, jonka uskon tavallaan olevan puolueellinen taustalla ja näin hankaloittavan asioita. Vaikuttavan suhteen korjaamiseen negatiivisesri tai haluttomasti, vaikkei ole tulevaisuutta tämän ihastuksenkaan kanssa.

Mitä tässä pitäisi tehdä, odottaa vielä kauemmin että ihastus menee oikeasti pois? Kokemukset ja mielipiteet muutenkin toisesta ihastuksesta erittäin tervetulleita myöskin.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihastumisen viriäminen unessa liittyy mulla aina yleensä omaan seksuaalisuuteen ja siihen että olen jotenkin kadottanut yhteyden haluihini ja nuo unet avaa sen esiin. Kyse ei niinkään ole siitä ihastuksesta vaan henkkoht seksuaalisuudesta. Parisuhteessa yseun seksuaalisuus uinahtaa tietylle tasolle ja sitten tulee noita ihastumisia jotka virittävät. Ja minkä voi suunnata parisuhteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anteeksi kirjoitti:

Suosittelen silmäilemään tai lukemaan sieltä tääktä, kerroin asiani hyvin pitkästi:

Ihastuin aiemmin tänä vuonna toiseen ihmiseen. Ajattelin että tämä menee nopeasti ohi, tiesin jo tällöin että emme kauaa ole tekemisissä ja sinkkunakin tällaiset ihastukset ovat menneet suunnilleen yhtä nopeasti ohi kuin tullutkin, kun selvää ettei jatkoa ole.

No tunteeni menivätkin nopeasti ohi kuten olin arvellutkin, alle viikossa olin taas hurmioitunut ainoastaan kumppanistani.

Nyt tämä ihastukseni on kuitenkin alkanut kummittelemaan, vaikken häntä vieläkään ole nähnyt tai ollut yhteyksissä muutenkaan. Eniten häiritsevät unet, koska valveilla ollessani en häntä niin paljoa edes ajattele. Harvemmin näen toistuvasti unta kestään (varsinkaan ihastuksistani, tätä olenkin aina harmitellut ;) ), mutta nyt olen nähnyt useampana yönä peräkkäin.
Yhdessä unessa meno oli menossa intiimimmäksi, mutta katkaisin homman ja muissa ollut vain ajan viettoa ja korkeimmillaan pari kevyttä huulipusua. Eli en ole unipettänytkään kumppaniani.

Nämä unet nyt vaivaavat, mistä ne tulevat ja nyt koen olevani uudestaan häneeb ihastunut vaikkemme ole olleet yhteydessä viikkoihin ja tunsimme vain lyhyen ajan. Mistäköhän tämä johtuu ja miten pääsen tästä eroon?

Saattaa olla että tämä alkoi samoihin aikoihin kun aloin nyk. Parisuhdegta taas epäilemään ja puntaroimaan. Tuntuu ainakin syy-seuraussuhteelta. Näiden selvittely olisi kuitenkin helpompaa ilman ihastumistani, jonka uskon tavallaan olevan puolueellinen taustalla ja näin hankaloittavan asioita. Vaikuttavan suhteen korjaamiseen negatiivisesri tai haluttomasti, vaikkei ole tulevaisuutta tämän ihastuksenkaan kanssa.

Mitä tässä pitäisi tehdä, odottaa vielä kauemmin että ihastus menee oikeasti pois? Kokemukset ja mielipiteet muutenkin toisesta ihastuksesta erittäin tervetulleita myöskin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu