Laajenevan avaruuden manipulointi

MrPressure1133

"Tähtitieteilijät eivät tosin kykene saamaan avaruutta laajenemaan entistä nopeammin, mutta yhtä vähän he voivat myöskään siirtää taivaankappaleita paikasta toiseen tai saada jotakin tähteä säteilemään voimakkaammin tai heikommin. "

Nyt onkin kyse siitä että pitäisi pystyä kertomaan miten sitä laajenevaa avaruutta ylipäätään voisi yrittää manipuloida.

Meillä ei ole tarpeeksi energiaa törmäyttää tähtiä toistensa kanssa, mutta me voimme kuvailla tähtien törmäyksen koska tähdet liikkuvat avaruudessa suhteessa toisiinsa.

Te ette voi kuvailla miten laajenevaa avaruutta voisi ylipäätään yrittää manipuloida.

Joudutte vain uskomaan kyseisen jumalan olemassa oloon.

Ps. Jos joku väittää että laajenevan avaruuden manipulointi voidaan kuvailla sanoin tai visuaalisesti, niin sitten vaan käyttää ihan omia sanoja ja kuvailee sanoin miten se onnistuu.

Valon liikeradan manipulointia varten avaruuteen pitää rakentaa pitkä seinä tai kouru. Sitten vaan toiseen päähän kaukoputki jolla havannoidaan kaukaista galaksia jonka paikka tiedetään. Kun galaksi näyttää olevan eri paikassa kuin sen tiedetään olevan, tiedämme että siitä peräisin olevaa laajenevaa valoa on työnnetty kohti pitkää seinää tai kourun pohjaa kohti.

Eli seinä tai kourun massa ei riitä teidän jumalanne eli muuttuvan avaruuden kaareuttamiseen, mutta se kykenee pysäyttämään miljardeja vuosia vanhan valon itseensä.

.

16

283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jankutukseenkyllästynyt

      "Nyt onkin kyse siitä että pitäisi pystyä kertomaan miten sitä laajenevaa avaruutta ylipäätään voisi yrittää manipuloida."

      Ei ole.

      "Meillä ei ole tarpeeksi energiaa törmäyttää tähtiä toistensa kanssa, mutta... (lässytys jatkuu)"

      Energiaa on aivan riittävästi. Aikaa vain ei ole tarpeeksi. Huomaat vielä joku kaunis kerta.

      "Te ette voi kuvailla miten laajenevaa avaruutta voisi ylipäätään yrittää manipuloida."

      Voimme. Mikäpä meitä estäisi.

      "Joudutte vain uskomaan kyseisen jumalan olemassa oloon."

      Emme joudu. Kukapa meitä pakottaisi.

      "Ps. Jos joku väittää että laajenevan avaruuden manipulointi voidaan kuvailla sanoin tai visuaalisesti, niin sitten vaan käyttää ihan omia sanoja ja kuvailee sanoin miten se onnistuu."

      Moni on väittänyt ja juuri sen tehnytkin. Ks. Dyson, SciFi, Megastruktuurit universumissa, S.Räsäsen blogi jne.

      "Valon liikeradan manipulointia varten avaruuteen pitää rakentaa pitkä seinä tai kouru."

      Ei pidä. Valoa on manipuloitu vuosikaudet laboratorio-olosuhteissa ja sitä jatketaan mm. kustannussyistä. Avaruudessa - siis oikeassa avaruudessa, ei sinun mielikuvitusavaruudessasi - siitä huolehtivat gravitaatiolinssit yms.

      "Eli seinä tai kourun massa ei riitä teidän jumalanne eli muuttuvan avaruuden kaareuttamiseen, mutta se kykenee pysäyttämään miljardeja vuosia vanhan valon itseensä."

      Kasvata rajatta kourun massaa, niin johan riittää. Sinun lässytystäsi se ei kylläkään lopeta, mutta mitäpä siitä? Kyllä laajenevaan avaruuteen höpöttelyä mahtuu.

      • Jankutukseenkyllästynyt

        "Ps. Jos joku väittää että laajenevan avaruuden manipulointi voidaan kuvailla sanoin tai visuaalisesti, niin sitten vaan käyttää ihan omia sanoja ja kuvailee sanoin miten se onnistuu.

        "Moni on väittänyt ja juuri sen tehnytkin. Ks. Dyson, SciFi, Megastruktuurit universumissa, S.Räsäsen blogi jne."

        Samaa jankutusta ilman selitystä siitä miten sitä laajenevan avaruuden laajenemista voisi ylipäätään edes yrittää manipuloida.

        Kun ette pysty edes kuvailemaan sanoin tai visuaalisesti mitä sille tapahtuu silloin kun se laajenee eli silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa.

        .


      • Jankutukseenkyllästynyt
        Jankutukseenkyllästynyt kirjoitti:

        "Ps. Jos joku väittää että laajenevan avaruuden manipulointi voidaan kuvailla sanoin tai visuaalisesti, niin sitten vaan käyttää ihan omia sanoja ja kuvailee sanoin miten se onnistuu.

        "Moni on väittänyt ja juuri sen tehnytkin. Ks. Dyson, SciFi, Megastruktuurit universumissa, S.Räsäsen blogi jne."

        Samaa jankutusta ilman selitystä siitä miten sitä laajenevan avaruuden laajenemista voisi ylipäätään edes yrittää manipuloida.

        Kun ette pysty edes kuvailemaan sanoin tai visuaalisesti mitä sille tapahtuu silloin kun se laajenee eli silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa.

        .

        "Samaa jankutusta ilman selitystä siitä miten sitä laajenevan avaruuden laajenemista voisi ylipäätään edes yrittää manipuloida."

        Niinpä. Sitä saa mitä tilaa.

        "Kun ette pysty edes kuvailemaan sanoin tai visuaalisesti mitä sille tapahtuu silloin kun se laajenee eli silloin kun sen metrinen koordinaatisto kasvaa."

        Pystymme kyllä, emme vain viitsi. Sinäpä et viitsinyt edes omaa nikkiä käyttää, joten pidä vaan mölyt mahassasi.


    • MrPressure1133jaRisat

      Pösilö on jankuttanut samaa turpoovaa hevonpaskaa jo 20 vuotta. Ei ole hänen typeristä ideoistaan tullut lasta eikä paskaa. Eikä tule!
      Mutta arvaan, että Kuopijon vajakki höpöttää sitä samaa virttä vielä kuolinvuoteellakin. Amen.

    • manipuloi_itse

      Ei kaikkea voi "manipuloida". Taatusti on olemassa sellaisiakin asioita, joille kukaan ihminen ei mahda mitään, mutta jotka silti ovat aivan todellisia. Vai pystytkö itse jollakin tavalla "manipuloimaan" esimerkiksi sitä olettamaasi avaruutta joka on ei yhtään mitään mutta on siitä huolimatta olemassa? Sanot, ettei se voi muuttua mitenkään, joten et ilmeisesti sinäkään pysty muuttamaan sitä millään tavalla, ei myöskään CERN tai NASA kaikkine laitteineen. Ja jos et pysty, seuraako siitä, ettei sitä olekaan olemassa tai että voit vain uskoa sen olemassaoloon?

      • MrPressure138

        Siitähän tässä onkin kyse.

        Onko se avaruus ei yhtään mitään, jolloin se ei voi muuttua millään tavalla ja näin sitä ei voi edes yrittää manipuloida

        Vai onko se jotakin joka muuttuu?

        Ja jos se muuttuu, niin miten se voisi muuttua kun se ei ole missään paikassa jossa se voisi muuttua?!?

        Jos se ei koostu erillisistä osista jotka liikkuvat suhteessa toisiinsa jossakin paikassa, niin kuin muuttuvan aineen erilliset osat liikkuvat suhteessa toisiinsa avaruudessa, niin miten se edes voisi muuttua?!?

        Avaruus mahdollistaa avaruudessa liikkuvan ja avaruudessa muuttuvan aineen muuttumisen, koska muuttuvan aineen erilliset osat liikkuvat suhteessa toisiinsa siellä avaruudessa.

        Mikä muka mshdollistaa avaruuden itsensä muuttumisen?!?

        .


    • TonttuMikäTonttu

      Miten olet kyennyt manipuloimaan tonttutihentymiäsi?

    • rakokin_laajenee

      Aseta pöydällesi lähekkäin kaksi lasia. Työnnä niitä siten poispäin toisistaan. Tällöin voit havaita, paitsi että lasit liikkuvat, myös että välissä oleva rako levenee, laajenee. Se siis laajenee, vaikka rako "itsessään" on, niin kuin ehkä sanoisit, "ei yhtään mitään". (Todellisuudessa sekin kyllä on täynnä jotakin, nimittäin ilmaa, mutta yhtä lailla se rako laajenisi, vaikka siinä olisi tyhjiökin.)
      Voit sanoa tätä vaikka laajenevan avaruuden manipuloinniksi, jos niin haluat. Samaan tapaan galaksien etääntymisestä seuraa avaruuden laajeneminen, jota siis ei tarvitse erikseen olettaa, sillä sehän on tuon etääntymisen luonnollinen seuraus.
      Tosin erona on tietysti se, että lasit ja niiden välinen tila yhdessäkin vievät vain pienen rajallisen tilan, kun taas avaruus, jossa galaksit etääntyvät toisistaan, ulottunee jo ennestään joka suuntaan loputtomiin.
      (Ellei avaruus sitten ole "rajaton mutta äärellinen", ikään kuin pallon pinta, niin kuin on joskus arveltu. Tai ellei ole jotakin sellaista rajaa, jota suuremmilla etäisyyksillä ei ole mitään ainetta, pelkästään tyhjää tilaa joka puolella loppumattomiin.)

      • MrPressure138999999

        Muuten ihan ok, mutta alkuräjähdysuskonlahkon ylipapapit julistavat etteivät galaksijoukot liiku avaruudessa pois päin toisistansa, mutta silti ne loittonevat koska laajeneva avaruus.

        Tätä hokkus pokkus avaruutta ei ensin ollut olemassa ollenkaan, kunnes se sitten syntyi hokkus pokkus, laajeni räjähdyksenomaisesti, mutta ei ulos päin jo olemassa olevaan tilaan jne.

        Jos ja kun avaruus on ääretön aina olemassa ollut tila joka itsessään on ei yhtään mitään, ei avaruuden tarvitse laajentua, eikä se edes voi muuttua millään tavalla.

        .


      • selitettytuhatkertaa
        MrPressure138999999 kirjoitti:

        Muuten ihan ok, mutta alkuräjähdysuskonlahkon ylipapapit julistavat etteivät galaksijoukot liiku avaruudessa pois päin toisistansa, mutta silti ne loittonevat koska laajeneva avaruus.

        Tätä hokkus pokkus avaruutta ei ensin ollut olemassa ollenkaan, kunnes se sitten syntyi hokkus pokkus, laajeni räjähdyksenomaisesti, mutta ei ulos päin jo olemassa olevaan tilaan jne.

        Jos ja kun avaruus on ääretön aina olemassa ollut tila joka itsessään on ei yhtään mitään, ei avaruuden tarvitse laajentua, eikä se edes voi muuttua millään tavalla.

        .

        Ongelmasi on se että neljävuotiaan aivoillasi et voi käsittää mitään abstraktia. Siksi mielikuvitusmaailmasi koostuu käsillä huitomisesta, kuperkeikoista ja tonttuhiukkaista sekä biljardipallofysiikasta.


      • MrPressure138999999
        selitettytuhatkertaa kirjoitti:

        Ongelmasi on se että neljävuotiaan aivoillasi et voi käsittää mitään abstraktia. Siksi mielikuvitusmaailmasi koostuu käsillä huitomisesta, kuperkeikoista ja tonttuhiukkaista sekä biljardipallofysiikasta.

        Luuserit turvautuu käsitteisiin joita voidaan verrata jumaliin.

        Käsitteisiin joita ette pysty kuvailemaan sanoin, ettekä visuaalisesti.

        .


      • TuhlasitElämäsi
        MrPressure138999999 kirjoitti:

        Luuserit turvautuu käsitteisiin joita voidaan verrata jumaliin.

        Käsitteisiin joita ette pysty kuvailemaan sanoin, ettekä visuaalisesti.

        .

        Kaikkea, ja varsinkaan fysiikkaa, kosmologiaa ja astrofysiikkaa EI VOI kuvailla sanoin, ei visuaalisesti, ei huitomalla, kuperkeikoilla eikä pantomiimilla, vaan ainoastaan matemaattisesti.

        Se että sinä et neljävuotiaan aivoillasi ymmärrä tieteen kieltä vaan ainoastaan Lego-palikoita ja tanssiesityksiä, on sinun ongelmasi, luuseri.


      • MrPressure138999999
        TuhlasitElämäsi kirjoitti:

        Kaikkea, ja varsinkaan fysiikkaa, kosmologiaa ja astrofysiikkaa EI VOI kuvailla sanoin, ei visuaalisesti, ei huitomalla, kuperkeikoilla eikä pantomiimilla, vaan ainoastaan matemaattisesti.

        Se että sinä et neljävuotiaan aivoillasi ymmärrä tieteen kieltä vaan ainoastaan Lego-palikoita ja tanssiesityksiä, on sinun ongelmasi, luuseri.

        Aurinkokeskisen mallin voi kuvailla sanoin ja visuaalisesti.

        Äärettömän 3 D maailmankaikkeuden ja sen miten se toimii voi kuvailla sanoin ja visuaalisesti.

        Hatusta tempaistuja jumalia ei voi kuvailla sanoin, eikä visuaalisesti.

        .


    • MrPressure01

      Näinhän se työntyu!!!

      😂😂😂

      😀

    • MrPressure08

      Juuri näin.

      😀

      • MrPressure08

        Osp-avaruutta itseään ei voi tutkia mitenkään. Ei tieteellisesti, eikä muutenkaan!

        Vain avaruudessa liikkuvia tiheneviä laajentumia voidaan tutkia tieteellisesti ja se perustuu siihen että ne säteilevät vanhaa valoa joka liikkuu kaareutuvasti vastapalloon avaruudessa.

        Osp-avaruus itse ei tihenevästi laajene mitenkään!

        Eli ei ole olemassa vanhaa valoa joka olisi peräisin uudesta valosta, vaikka kaikki valo avaruudessa tihenevästi laajentuen liikkuukin.

        Kaikki tihenevä laajentuma on peräisin kohteista jotka koostuvat ziljoonista vastapalloon kierrättyvistä tihenevistä laajentumista ja liikkuvat avaruudessa vastapalloon keikkuen.

        Toki aine itsekin on tihenevästi laajentuvaa vanhaa valoa.

        Avaruus itse ei ole tiheneviä laajentumia, eikä aine koostu mistään fyysisen konkreettisesti olemassa olevasta, vaan tihentyvistä laajentumista.

        Laajeneva vanha valo ei liiku missään paikassa, niin kuin avaruudessa liikkuvat kohteet laajentuvasti tihentyvät vastapalloon käänteisesti avaruudessa suhteessa toisiinsa.

        Avaruus on ääretöntä vastapalloon kierrättyvää vanhaa valoa ja aina olemassa ollut ziljoonia tiheneviä laajentumia joka itsessään on ei yhtään mitään.

        Vanha vastapalloon kierrättyvä valo ei voi säteillä informaatiota, koska se itsessään ei koostu mistään fyysisen konkreettisesti olemassa olevasta josta voi irtaantua säteilyä / informaatiota siten kuin avaruudesta, josta irtaantuu säteilyä / infoa.

        :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
        Et voi pysähtyä tutkimaan yhtä ja samaa tiettyä osp-tihentymän laajenevaa kohtaa, koska se laajenee ziljoonakertaisella valonnopeudella.

        Et mitenkään vaikka seisoisit päälläsi!!!

        Liikut Maapallon mukana ylivalon nopeudella turpoovassa avaruudessa.

        Aurinkokunnan mukana vastapalloon kiertyen.

        Linnunradan mukana kierteisesti tihentyvänä laajentumana.

        Oman galaksiryhmämme tihentyvien laajentumien mukana.

        Galaksijoukkomme mukana pompotellen kierteisesti.

        Koko näkyvän maailmankaikkeuden takana kierrättyen.

        Eli olet heti pois siltä avaruuden alueelta jonne juuri siirryit ja et mitenkään ehtisi tutkimaan tiettyä osp-tihentymän laajenevaa kohtaa vaikka se olisikin jotenkin mahdollista.

        Mutta eihän se silti olisi mahdollista, koska laajentuvasti tihentyvät laajentumat ei säteile infoa.

        Jos sinulla on laajentuvista tihentymistä tyhjä tila jossakin laatikossa täällä Maapallolla, niin sekin on EI YHTÄÄN MITÄÄN.

        Eli tutkimalla laatikon sisällä olevaa tihenevästi laajentuvaa tihentymää, et tutki tietyn tihentymän kohtaa, koska se laajenee ziljoonakertaisella valon nopeudella.

        Jos saat infoa laatikon sisällä olevasta tihenevästä laajentumasta, niin sekin on aikoja sitten karannut ziljoonakertaisella valon nopeudella joka liikkuu avaruudessa kiertyen vastapalloon myönteisesti, jolloin se ei ole tihenevästi laajentuva tihentymä, vaan vanhaa viime vuosituhannen valoa.

        Tihenevästi laajentuvat tihentymät on keisari alasti tai ei ehkä edes sitä!!!

        Muutos perustuu aina muuttuvan tihenevästi laajentuvan systeemin ziljoonakertaista valonnopeutta suhteessa toisiinsa ja liikkuva tarvitsee taustalleen ziljoonakertaista ikuista kierrätystä.

        Joten laajentuvat tihentymät tarvitsisi taustalleen vielä erilaisen laajentuvan tihentymän jossa se muuttuisi, mutta silloin laajentuva tihentymä olisi samanlaista kuin tihenevä laajentuma avaruudessa.

        Joten laajentuva tihentymä on tyhjä hypoteesi.

        Turpoovat ja kierrättyvät tihentymät on Täyttä huuhaata!!!

        😂😂😂

        😀


        .


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6093
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3866
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      252
      2218
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1870
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1313
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1276
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1010
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      949
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      888
    Aihe