Työssä kuntoilu vs kntosali

EroaOnAsialla

Monesti kuulee raskasta fyysistä työtä tekeviltä, ettei tarvi kuntosalille mennä kuntoilemaan, kun raskaassa työssä saa riittävästi treeniä, kuten metsurit ja muut raskasta fyysistä työtä tekevät.
Kyllähän siinä lihaskunto kasvaa ja kestävyyttä tulee.
Tosin on sillä kuitenkin eroa salitreeneihin verrattuna.
Olen ollut metsätöissä ja aina päivän jälkeen illalla on selkä kipeä ja jalat niin kipeät, ettei meinaa kävelemään päästä.
Loin tässä lunta katolta. Selkä ja jalat olivat sen jälkeen taas kipeät.
Samoin esim. perunamaan tai kasvimaan rikkaruohojen kitkemisestä on selkä ja jalat kipeinä, kun työasento on epäergonominen selkää ja jalkoja rasittavaa kurkottamista.

Joku sanoo tietenkin, että sehän kuluu asiaa, että työpäivän jälkeen on selkä ja jalat kipeät.
Mielestäni sen ei pitäisi kuulu asiaan, että työpäivän jälkeen on jalat ja selkä kipeänä.
Olen käynyt salilla ja ei muuten ole tullut selkä, eikä jalat kipeiksi treenien jälkeen, vaikka kovaa treenaisi.
Enenmminkin on vähemmän selkäkipua ja jalkakipua, kun salilla käy.
Vaikka metsurin työssä saakin kuormittaa lihaksia, niin se ei ole ergonomista verrattuna salitreeneihin.
Metsässä maasto on epätasaista, pöllejä nostetaan ja siirretään epäergonomisessa asennossa usein kivet, oksat, kannot, juuret riesana, joihin kompuroi pölliä siirrettäessä.
Nosto asennot ja liike radat ovat sellaisia, jotka rasittavat selkää ja maasto epätasaista, mikä rasittaa jalkoja, vaikka olisi tukevat metsurin kengät, jotka tukevat nilkkoja ja jalkaterää.

Salilla liikkeet voidaan tehdä ergonomisesti oikein ja oikealla liikeradalla.
Toki salitreeneissä paikat kipeytyy alussa, jos ei ole koskaan treenannut, mutta enemmän treenanneella paikat kipeydy salitreenien jälkeen, kuten vaikka metsätöissä.
Tietenkin salitreeneilläkin saa selkänsä ja jalkansa kipeiksi, jos tekee liikkeet väärin.

5

1564

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex_metsuri

      Kuntosalilla käynti, ja etenkin siellä jotain tekeminen, helpottaa työntekoa. Ne lihakset ei kipeydy työstä niin helposti. Kun on totuttanut kroppansa tekemään maastavetoa 100kg x 10, niin se pöllikin tuntuu kevyeltä. Työnteko ei tee kenestäkään muskelimiestä.

    • onnistuu_se

      Kuntosalilla voi simuloida metsätyötäkin tekemällä liikkeet väärin.

    • työopettaa

      Töissä lihasten kuormitus yksipuoleista.
      Jos nostelee ja joutuu puristamaan paljon niin selkä ja käsivarret kovilla. Tästä seuraa usein kulumia ja kipuja pitkässä ajassa.
      Jaljojen vahvistaminen salilla niin ei mene kaiki nostos selälle. Tukilihasten vahvistaminen salilla helpompaa kun pysyy kuormat järkevinä. Vastalihasten tekoa myös niin ei tule lihasepätasapainoa.
      Eli kumpikin hyödyntää toista, ei sulje pois.
      Itse käyn 2-3kertaa vkossa salilla ja kun tulee metsä hommia, ojan kaivuuta, puitten pilkkomista, talonmaalausta ym. niin eipä paikat ole kuin pienen hetken vähän kipeät.Ja työteho heti alusta asti hyvä, ei tarvii pitää rööki taukoa kokoajan..
      Ja salilla taas kulkee hyvin kun on ollut työjakso takana.

    • yjgffghj

      Yleensä näiden "työssä on tarpeeksi kuntosalia" toteajien sanomisessa paistaa läpi epävarmuus, uskovat itsekin treenamisesta olevan hyötyä. Taitaa olla vaan pelkkää small talkia niinkuin "kaunis päivä tänään" toteamus.

      Aika harvassa taitaa nykyään olla tosi raskaat työt, jos puhutaan kahdeksan tunnin päivistä. Eli treenata jaksaa ja ehtii ja kannattaa ainakin vähän.

    • Lhhjhgjhhh

      Työssä kuntoilu on liian yksipuolista, mutta toistojen määrä on taas valtava, mikä taas on pitkällä juoksulla huono juttu. Itse teen fyysistä työtä rakennusalalla ja reilun 20 vuoden aikana tullut siihen lopputulokseen, että paras tapa pysyä kunnossa on työ JA treeni. Kuntosali treeni luo vastapainoa työn yksipuolisella rasitukselle. Myös lihashuolto pitää muistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      970
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      913
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      857
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      781
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      673
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      632
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      594
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      573
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      71
      558
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      530
    Aihe