Korkein oikeus on antanut 9.4.2018 kolme ennakkopäätöstä (KKO 2018:27-29), joissa kaikissa Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa työskentelevä tuomari KAARLO HAKAMIES on tehnyt virheitä.
Yhdessä ennakkopäätöksessä (KKO 2018:28) käräjäoikeuden virheellinen tuomio jäi kuitenkin voimaan, koska syyttäjä oli tehnyt siitä ennakkopäätösvalituksen ilman, että valitusta olisi toimitettu korkeimpaan oikeuteen valtakunnansyyttäjän viraston kautta. Syyttäjän virheellinen menettely pelasti siis yhden väärän tuomion niin, että se jäi voimaan!
Käräjätuomari ei ollut osannut soveltaa sakkomenettelystä annettua uutta lakia siten, että vastaajalla ei ole ollut oikeutta hakea muutosta saamaansa rikesakkomääräykseen. Näin ollen käräjäoikeuden ei olisi tullut ottaa valitusta lainkaan tutkittavakseen. Tällä tavalla tehtyjä virheitä oli käräjätuomarilla kahdessa tapauksessa ja yhdessä hän oli saanut ottaa asian tutkittavakseen, mutta valitus olisi tullut hylätä (KKO 2018:27).
Tapauksessa 2018:28 oli vastaaja tehnyt valituksen saamansa päiväsakon rahamäärästä. Valittajan mukaan hänen työttömäksi jäämisensä oli pudottanut tuloja olennaisesti. Hän oli kuitenkin tunnustanut teon sakkomenettelyssä, luopunut suullisesta käsittelystä ja hyväksynyt seuraamuksen. Tästä syystä valitusoikeutta ei lain mukaan ole olemassa.
Tapauksessa 2018:27 vastaaja oli ajoneuvon kuljettajana jättänyt käyttämättä pakolliseksi määrättyä ajopiirturia. Sakkomääräyksen mukaan vastaaja oli tunnustanut teon, hyväksynyt seuraamuksen sekä luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. Tässä tapauksessa valitusoikeus oli kuitenkin olemassa, koska vastaaja vetosi siihen, että sakotettu teko ei ollut lainkaan rikoslaissa rangaistavaksi säädetty teko. Siitä syystä valitus kuului tutkia ns. väärän lain soveltamisen perusteella, mutta korkein oikeus kuitenkin tuomitsi vastaajan rangaistukseen, koska "käsillä olleissa olosuhteissa vastaaja on ollut velvollinen noudattamaan ajopiirturin käyttöä koskevia säännöksiä".
Tapauksessa 2018:29 vastaaja oli syyllistynyt järjestysrikkomukseen pitämällä koiraansa irrallaan taajama-alueella. Hän oli tunnustanut teon ja hyväksynyt seuraamuksen sekä luopunut oikeudestaan suulliseen käsittelyyn. Siitä huolimatta käräjäoikeus oli tutkinut valituksen, vaikka vastaaja ei valituksessaan vedonnut muuhun kuin siihen, että hän oli pitänyt koiransa kiinni. Vastaaja siis kiisti aiemmin poliisille tunnustamansa asian. Valitusoikeutta tässä tilanteessa ei tietenkään ole tällaisella perusteella! Jo annettu tunnustus on pitävä, koska sen pätevyyttä ei ollut valituksessa kiistetty.
Kolmen sarja saman käräjätuomarin mokia! Kahdessa niistä (KKO 2018:28 ja 29) oli kysymys ihan selvästä tunnustetun teon mukaisesta vastaajan tuomitsemisesta sakkoon tai rikesakkoon. Valitusoikeutta ei olisi tietenkään ollut lain mukaan, mutta käräjätuomari ei tätä ymmärtänyt. Hän tutki valiutukset ja toisen kohdalla käräjätuomarin ratkaisu niistä jäi voimaankin, koska syyttäjä oli mokannut oman hommansa ja lähettänyt valituksensa suoraan korkeimpaan oikeuteen, vaikka lain mukaan se tulee toimittaa valtakunnansyyttäjän arvioitavaksi ennen kuin korkein oikeus sen käsittelee. Tapaus oli tuplamoka!!
KKO 2018:27 oli sikäli vähän vaikeampi tapaus, että ajopiirturin käyttövelvollisuus on säännelty myös EU:n tasolla ja niiden säännösten ja oikeuskäytännön tuntemus vaatii enemmän osaamista. Tapauksessa EU:n tason poikkeukset ajopiirturin käyttämistä koskien eivät koskeneet vastaajan menettelyä, joten hänet tuli tuomita rangaistukseen ajopiirturin käyttämättä jättämisestä toisin kuin käräjätuomari oli saman asian ratkaissut.
Kaiken kaikkiaan tapaukset osoittavat hyvin heikkoa ammattiosaamista käräjätuomarilta!
KKO: käräjätuomarin virheet rikesakkojutuissa
2
372
Vastaukset 2
- äläpäsnytvöyhötä
Ei, vaan mainitut tapaukset osoittavat sitä, miten päin persettä sakkouudistus aikanaan säädettiin, ja miten vähän apua lain soveltamiseen käytännössä esimerkiksi esitöistä on saanut. Esim. kysymys siitä, voidaanko antaa aineellinen ratkaisu siten, että päiväsakon rahamäärää alennetaan tulojen muuttumisen vuoksi, on ollut aidosti epäselvä. Muutkin kuin Hakamiehen Kalle ovat tulkinneet lakia niin, että vaihtoehtona ei ole vain valituksen hylkääminen kokonaan tai sakkoratkaisun poistaminen, vaan että päiväsakon rahamäärä voidaan tutkia käräjäoikeudessa.
Se, että ylempi oikeus muuttaa alemman ratkaisua ei tarkoita automaattisesti sitä, että alemman tuomioistuimen ratkaisu on ollut virheellinen tai väärä. Kyse voi olla siitä, että asia on tulkittu eri tavoin, niin kuin tässä.- poliisihoitaa
Nyt oik.yo takaisin koulunpenkille! Asianosainen on hyväksynyt seuraamuksen, joten ei siinä ole edes oik.yo:lle mitään vaikeaa laintulkintaongelmaa ratkaistavana. Suomessa on vain joillakin tuomareilla tuo ammattitaito ihan alkeellisen heikolla tasolla.
Eräs esimerkki omana kokemuksena, kun käräjätuomari ryhtyi ratkaisemaan tekemääni "hakemusta" puolustajan määräämiseksi vastaajalle. Paha vain, että en ollut lainkaan tehnyt mitään hakemusta käräjäoikeudelle asiassa!! Olin hovioikeudelle osoittanut valituksen yhteydessä pyynnön, että vastaaja haluaa vaihtaa avustajaansa. Täysin tumpelo Kät pyysi lisätietoja "hakemuksen" johdosta, jota ei ollut lainkaan olemassa, eikä hän ymmärtänyt virhettään edes sen jälkeen, kun siitä oli hänelle huomautettu.
Hovioikeus aikanaan ratkaisi puolustajan vaihtamisen asiaan kuuluvasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.113940Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo114840En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568