Kohtalontovereita...yksin suhteessa...

Meillä on kaksi lasta, ja mieheni ei kestä yhtään heidän tappeiluitaan tai kinaamisia jne. Ns. hermot pettää eli ei keksi muutakuin, että pitää huutaa ja kiroilla ja sitten poistuu tilanteesta esim. menemällä vaan tosta vain päikkäreille. Ekan lapsen kanssa oli enemmän ulkona jne kun oli pieni jne. mutta toisen syntymästä saakka on jotenkin ollut sellainen että ei vaan kiinnosta mennä koko perheen kanssa mihinkään. Pyydän mukaan kaikkeen, mutta aina vastaa että ei jaksa tai on 'töitä. Usein olen vain kaksin lasten kanssa ja saan yksin tehdä ja suunnitella kaiken. Hän ei ota mitään kantaa mihinkään ja ei suunnittele mitään. Tää tuli aika iskuna mulle kun ymmärsin että hän oli valmis olemaan isä ja myös halusi saada paljon lapsia. Ei taida olla enää kiinnostunut :-( Luulin, että hän olisi hyvä isä lapsillemme mutta hän on vain mieluummin tietokoneella kuin leikkii lastemme kanssa. Ei koskaan pelaa pelejä, vaikka pyydän mukaan, ei vie lapsiamme yksin minnekään että pystyn siivoamaan tai tehdä jotain muuten välillä yksin. Huom. rakastan lapsiamme mutta mielestäni se on väärin ja epäoikeudenmukaista jos pääsen yksin puolen tunnin kävelylle vuodessa!!!! Enkä valehtele. Ja meillä ei ole ketään, joka katselisi lapsia sen aikaa kun olemme yhdessä jossain. Siksi emme olekaan. Emme tee kaksin koskaan mitään eikä hän ole ikinä halunnut edes järjestää lapsenvahtia vaikka joskus sellainen olisikin ollut lähellä. Siis mikä ihme on?? Pitääkö mun vaan muuttaa yksin lasten kanssa, jos kerta hänella ei ole minkäänlaista kiinnostusta ja mua pitää niinkuin lastenhoitajana. Olen monta kertaa sanonut tuostakin, että voisiko mennä yksin lasten kanssa jonnekin niin saan vaikka nukuttua kun muakin väsyttää. Luulisi ymmärtävän varsinkin kun itsekin menee vaan nukkumaan milloin huvittaa ja tekee mitä huvittaa. Hän on vapaa tekemään mita vain, eikö mullakin ole siihen oikeus???? Hän on aivan kuin... Sinkku.