(Yritä) Pelasta(a) parisuhteesi II

Rennosti M:
"60-luvulla oli muotia "sensitivity training". Siinä kookoontui ryhmä, jonka jäsenet vuorotellen lausuivat "rehellisen" mielipiteensä toisistaan. Menetelmä oli kuulemma niin ihana, että siinä kukin löytää oikean arvion itsestään ja samalla terapoituu ja paranee. "

Menee vähän asian viereen. Se mistä viimeksi keskusteltiin oli omista tunteistaan puhuminen parisuhteessa. Se ei ole sama asia kuin mahdollisimman sensuroimattoman mielipiteen kertominen toisesta. Päinvastoin, omat tunteet ovat itsensä arviointia, ei toisen.

Nää on aika isoja asioita mistä täällä(kin) on juteltu. Käytösmallien muuttaminen voi viedä yllättävän paljon aikaa. Mutta sitä ennen tulisi tietenkin alkaa ajattelemaan asioita sellaisista näkökulmista jotka ovat aiemmin saattaneet olla täysin vieraita. Sillä jos ajattelee asioita aina samalta kantilta, tuskin mikään ikinä voi todella muuttua.

"....Menetelmä oli kuulemma niin ihana, että siinä kukin löytää oikean arvion itsestään ja samalla terapoituu ja paranee. "

Mikään "menetelmä" ei ole eikä tue toisten kiusaamista.

Wikipedia tiedottaa:

"Sensitivity training is a form of training with the goal of making people more aware of their own goals as well as their prejudices, and more sensitive to others and to the dynamics of group interaction."

Eli vapaasti suomennettuna, Sensitivity training on harjoitusmuoto ihmisten päämäärien ja ennakkoasenteiden tiedostamiseksi, ja lisää herkkyyttä muihin, ja ryhmän voimaperäiseen vuorovaikutukseen.

Kyllähän tämä menetelmä aivan passelilta kuullostaa esim. työnohjauksen apuna, ja ryhmäterapian keinona. Hutaisten tutkin, mutta mistään en löytänyt mainintaa, että harjoittelussa haukutaan ja arvostellaan toisia.

Tuosta tulikin mieleeni kiva työnohjauksen muoto. Ei ollut draamaterapiaa, mutta jotain sinne päin. Eli työntekijöitä haastatellaan, ja kerätään tietoa ohjattavan ryhmän ongelmista. Muutama näyttelijä esittää kohtauksia muunnelluista tilanteista "käsikirjoituksen mukaan". Jolloin jokainen katsomossa oleva työntekijä voi miettiä kuka hän on näytelmässä, ja millaisena muut näkevät hänen käytöksensä. Superb.

Aloitus koski kuitenkin parisuhteen tunneilmaisua. Ja siihen minä loikkaankin edellisen esimerkkini kanssa. Yrittäkääpä nähdä sielunne silmin itsenne suhteessa kumppaniinne, ja vaikka ihan ulkopuolisenakin. Miltä näyttää? Miltä kuulostaa? Käytätkö rumia sanoja? Arvosteletko? Haukutko? Kieltäydytkö? Vetäydytkö? Vaikenetko?

Kaikki eivät ilmaise tunteitaan sanallisesti, ei tarvitsekaan, jos arjen dialogi on suurin piirtein kaunista kuunnella ja ilmaisee tunteitaan teoin. Hyvä on tietää mikä itselle ja kumppanille on luontevaa tunneilmaisua.

Kyllä se pitää pelastaa mikä pelastettavissa on. Menettämättä omia kasvojaan kun itse tietää leikkineensä. Tämä jälkihoito on raskasta aikaa. Mutta jos tämä nyt menisi kuten edellinenkin. Uskon siihen.