Kuuntelin Harkimoa tvstä tänään. Harkimo on täysin oikeassa siinä, että hyvin pieni porukka päättää asioista. Sipilä uhkasi hajoittaa hallituksen jos kaikki eivät äänestä soten puolesta. Miksi pitää äänestää soten puolesta jos ei itse kannata sitä. Nuoret ovat täysin Harkimon kannalla, nuoret eivät näe kykyisessä poliittisessa järjestelmässä mitään järkeä, siksi he eivät käy äänestämässä. Toivon että Harkimon homma avaa uuden pohjan paremmalle kansanvallalle,
harkimo oikeassa. nykypolitiikka aikansa elänyt
Hyväjallis
6347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nimenomaan. Sotea kannattaa vähemmistö, jopa hallituksen sisällä!
Sama pätee kunnallispolitiikkaan, onha tämä kittilän tilanne tyyppiesimerkki nykypolitikoinnista. Mitä tavallinen sallalainen tietää kuntamme asioista, jos kysyt joltakin poliitikolta kunnan asioista eivät he vastaa mitään. Poliitikot vetoavat mm salaisiin asioihin. Ompa kuultu huhuja siitä että kokouksissa pannaan asioita salaisiksi ettei kunnan virkamiesten tarvitse kuunnella "kuntalaisten valituksia".
Mitenkä Kittilä mikään tyyppiesimerkki, kun on aivan ainutlaatuinen tapaus Suomen politiikan historiassa. Älkää höpertäkö diiba daabaa.
Harkimon puheet on isolta osin naivia populismia, vaikka sieltä löytyy ihan asiaakin.
Tuollaisia liikkeitä nousee aika ajoin, eikä niistä ole minkään muutoksen tekijäksi. Pirattipuolue puhunut samoja asioita kuin Harkimokin ja viimeksi NuorSuomalaiset yritti ajaa noita Harkimon teesejä 90-luvulla.
Politiikka sinänsä on aina ja kaikkialla ollut harvojen valtaa, diktatuurit, kuningashuoneet ja jopa kommunismi ovat aina sitä olleet, demokratiakaan ei juuri siitä eroa.
On aivan selvää, että kansasta ei ole päättämään asioista, koska jo taustatietojen puute estää järkevä päätökset. Satavuotta sitten punakaarteissa tehtiin päätöksiä huutoäänestyksellä ja kylmät kävi tosi nopeasti.
Ei kait se Kittilä ole ainoa esimerkki, nyt vuorossa Pellon vanhat puolueet ( erotetaan väkeä ja tehdää poliisille ilmoituksia) Vanhat puolueet menettävät jäseniään kiihtyvästi, mm kepu menettänyt kymmeniätuhansia jäseniä, Jotakin uutta todella kaivataan politiikan tekoon, hyvä kun joku edes uskaltaa kokeilla uutta tapaa saada tavallisen kansan ajatukset esiin.
Ja Kemijärven. Kyllä riittää.
Kepu on vanhakantainen junttipuolue johon on sotkettu vielä lestatiolaisuus.