Työkaveri näki baarissa sairaslomalla

Olin viikon sairaslomalla koska minulle läheinen ihminen kuoli yllättäen. Sairasloman aikana vietin paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa ja yritin tehdä kaikkea mahdollisimman mukavaa jotta saisin ajatukset muualle. Menin perjantai-iltana ystäväni kanssa pelaamaan biljardia paikalliseen pubiin ja siellä vastaan tuli työkaverini. Nyt tämä kyseinen työkaveri on juoruillut kaikille että minä olen pyörinyt baareissa sairasloman aikana. Pitääkö minun nyt mennä selittelemään hänelle ja muille sairasloman syytä vai annanko olla omassa arvossaan? Olen terveysalalla sairaanhoitajana.
2325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jokainen suree tavallansa. Toinen vetää säkin päällensä ja vetäytyy luolaansa. Toinen ottaa troppia. Sinulla se on tukeutuminen perheeseen, ystäviin ja heidän seuraansa. Varmasti sinunkin ajatuksesi ovat olleet poismenneen läheisesi luona sairauslomasi aikana. Se tuttu työkaveri kertoo että on nähnyt sinut pubissa kun kerran itsekin siellä pubissa pyörii. Suurin osa tervejärkisistä työkavereistasi varmasti ymmärtää että teet suruasi omalla tavallasi. Ainakin jos ovat normaalilla järjellä varustettuja ihmisiä. Ei sinulla ole mitään syytä pitää puolustuspuheita työkavereillesi, kun et ole mitään väärää edes tehnyt. Suru vie aikansa.

Äänestä

Jätä omaan arvoon. Harva sairaslomalainen on vuodepotilas, eli ei kuulu muille tippaakaan mitä teet. Liian monet ihmiset saavat jotain iloa elämäänsä sillä että saa toiselle kurjan olon. Koita jaksella, ja tee juuri sitä mikä saa olosi paremmaksi. Oli se sitten mitä vaan. Minäkin menetin muutama vuosi sitten ainoan läheisen ihmisen. Työkaveri rupesi silloin ystäväkseni. Muuten en varmaan olisi enää tässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sh1 kirjoitti:

Olin viikon sairaslomalla koska minulle läheinen ihminen kuoli yllättäen. Sairasloman aikana vietin paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa ja yritin tehdä kaikkea mahdollisimman mukavaa jotta saisin ajatukset muualle. Menin perjantai-iltana ystäväni kanssa pelaamaan biljardia paikalliseen pubiin ja siellä vastaan tuli työkaverini. Nyt tämä kyseinen työkaveri on juoruillut kaikille että minä olen pyörinyt baareissa sairasloman aikana. Pitääkö minun nyt mennä selittelemään hänelle ja muille sairasloman syytä vai annanko olla omassa arvossaan? Olen terveysalalla sairaanhoitajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu