Taloustutkimuksen 2018 laatimaan tutkimukseen vastasi tuhatkunta 18–29-v nuorta. Tutkimuksessa kysyttiin, mitä puolueita nuoret äänestäisivät, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt. Puoluekantansa määritelleistä vastaajista vihreiden kannatus oli 30 prosenttia ja kokoomuksen 25 prosenttia.
Nuoret äänestävät vihreitä ja kokoomusta
4477699
8165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
https://youtu.be/QVFSzHZF6Fg
Video: Kurkistus Helsingin Merilahden monikulttuuriseen peruskouluun
Tältä näyttää suomalainen peruskoulu Helsingin Merilahdessa.
Hjalliksen ja Jungnerin Liike on jo yksi kevään merkki siitä, että tulevaisuudessa politiikka muuttuu. Kokoomuksessa tapahtuu sukupolvenvaihdos ja toimintakulttuuri muuttuu. Vihreät kasvattaa kannatustaan. Mummu-pappa-valtuusto ajaa nuoret etelään ja pilaa ympäristön. Kyllä tarvitsisitte nuoria päättäjiä, respektiä uusille ideoille ja ympäristöasioille.
Nyt on uusien puolueiden aika, pienpuolueet suuriksi.
Kemijärvellä on ollut jo esimakua pienpuolueista, kun oli se Nurmikummun KTP ja Harjulan (Suomu) Muutos puolue. Nyt on Harkimon puoluekin nousemassa, kuka sitten tulee uutena? Kansallisesti - tietenkin!
Pistäkää pienet puolueet omia pieniä listoja ja isoja listoja, ja kaikkia listoja vaan. Tämä on KANSANVALLAN JUHLAPÄIVÄ!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005653813.html
Yle: Espoossa pohdittu ”aktiivimallia” leipäjonoihin: Ruoka-avun toiminnanjohtaja tyrmistyi – antaa karun esimerkin
https://youtu.be/DpgbOUKAcSg
Vieraslaji rantautuu
Torjuntaryhmällä on kova työ saada torjuttua vieraslaji nimeltä Perccottus glenii hallaahoensis. Se on hyvin haitallinen ja Suomen vesissä eläville alkuperäislajeille todellinen uhka.
Saa nähdä äänestävätkö kokooomusta kun hoksaavat, että hallitus luo pysyvät pätkätyömarkkinat nuorille. Ainakin kepunuoret ovat suivaantuneet.
Sama tulos lokakuussa 2018 vihreät ja kokoomus.
Kuka nyt demareita äänestäisi. Menneisyyden puoluehan se on .Elää vielä 1960 lukua.