Flettner-roottoriahan pyöritetään ja tuulen suunnasta riippuen saadaan "imua" kulkusuuntaan päin. Onnistuessaan imutehoa muodostuu ilmeisesti enemmän mitä tarvitaan pyöritystehoa.
Savoniuksen versiossa taas ilmavirta pyörittää roottoria, josta otetaan sitten energiaa talteen.
Jos ajatellaan otsapinta-aloiltaan vastaavan kokoisia roottoreita, niin kumpi mahtaa olla hyötysuhteeltaan parempi? Flettner vaatii ulkopuolista energiaa pyöritykseen, ja Savonius taas tuottaa energiaa, mutta vastustaa tietysti ilmanvastuksen verran myös kulkua.
Savoniuksen versiossa taas ilmavirta pyörittää roottoria, josta otetaan sitten energiaa talteen.
Jos ajatellaan otsapinta-aloiltaan vastaavan kokoisia roottoreita, niin kumpi mahtaa olla hyötysuhteeltaan parempi? Flettner vaatii ulkopuolista energiaa pyöritykseen, ja Savonius taas tuottaa energiaa, mutta vastustaa tietysti ilmanvastuksen verran myös kulkua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyötysuhteeltaan parempi? Ensiksi pitäisi määritellä hyötysuhde. Ilmeisesti tarkoitat laivoja ja niiden kuljettamiseen vaaditun tehon ja siten polttoaineen säästöä.
Savonius on aika huono tuulivoimala. Potkurityyppinen on paljon parempi ja siksi yleisesti käytetty. Voimalan muodostama akseliteho ei tyhjästä synny, vaan aiheuttaa tietysti voiman, joka on kohtisuorassa suhteelliseen tuuleen. Laivat liikkuvat melko kovaa Itämeren tuuliin nähden, jolloin suhteellinen tuuli on lähes aina etuviistosta eli jarruttaa laivaa. Tuosta sitten pitää huomioida sekä laivan propulsiohyötysuhde että tuulivoimalan hyötysuhde. Lopputulos on se, että kovaa myötätuulta lukuunottamatta voimalasta on vain haittaa ja kova myötätuuli on hyvin harvinainen.
On kyllä mahdollista tehdä alus, joka liikkuu pelkästään tuulivoimalan ja vesipotkurin avulla suoraan vastatuuleen. Tämä edellyttää erinomaisia hyötysuhteita ja saavutettu nopeus on varsin vaatimaton. Savoniuksella tuskin onnistuu lainkaan.
Sitten se Flettner. Se toimii purjeen tai siiven tavoin eli pyörittäminen tekee siitä virtauksen kannalta kutakuinkin siipeä vastaavan. Se siis aiheuttaa nostovoiman, joka suuntautuu etuviistoon, kun tuuli on riittävän paljon sivusta eli ei suoraan vastaan. Pyörittämiseen vaadittava teho on hyvin pieni eli tuosta on hyötyä aina kun tuuli on riittävän voimakas ja suunnaltaan jokin muu kuin lähes suoraan vastaan. Tyynessä tai suorassa vastatuulessa Flettner aiheuttaa pelkkää vastusta eikä sitä hyödytä pyörittää. Kokonaisuudessa tuolla voi saada etua.
Joakim1 on oikeassa. Fletner käyttää magnus efektiä. tehdessään nostetta tai voimaa liki sivusuuntaan tuuleen nähden. Rulla pyöriessään kiihdyttää tuulta ja siksi paine laskee sillä puolen.
tuulimyllyn siivissä voisi olla myös Rullasiivet, siis pyörivät roottorit. Pyöriessään siivet loisi nostetta ja koko rullasiipi roottoiristo alkaisi pyöriä. Pyörivien rulla siipien vastus olisi aika suuri, joskin nosteetkin olisi aika suuria.
On vaikea saada tavallista lautaa "lentämään" Kuitenkin pyörimään laitettu lauta lentää todella hyvin päristessään. Jopa lattaraudan pätkän saa lentämään pyörimällä. Vaikea kuvitella samanlaista rautaa muutoin lentämään aerodynaamisten voimien avulla. Eron huomaa kun laittaa pyörimään väärinpäin. huomaa että lauta kaartaa nopeasti maahan.
Niin Ihan kuin Joakim sanoi. myötätuulessa ei pyöritys auta, ja vastatuulessa koko roottorista on vain vastusta. pyöri tai ei. Pyöriessään kampeaa todella paljon sivulle vastatuulessa.
Silkoisen sileä roottori ei tartu tuuleen niin hyvin kuin karkea tai esim hieman rimoitettu. Oma mielipide. siksi katsoin noita siloisia roottorieta laivoissa, olenko tuossa väärässä tuon pinnan karheuden osalta?
Kuinkahan paljon Savonius-mallin roottori "jarruttaa" menoa, jos sen annetaan pyöriä lähes vapaasti, eli ei otettaisi lainkaan tehoa, jos tuulen suunta on huono? Sen verran vaan jarrutettaisiin ettei alkaisi pyörimään hallitsemattomasti.
Voisiko Flettnerin ja Savoniuksen yhdistää? Savonius tuottaisi pyörimisvoiman ja Flettner sitten siirtovoiman.
Flettner on kieltämättä hieman erikoinen viritelmä. Miksei laiteta vastaavan kokoluokan siipeä pystyyn "purjeeksi"? Säädettäisiin siiven kulmaa aina tuuleen ja kulkusuuntaan sopivaksi. Vähän tähän malliin: http://www.solarnavigator.net/boats/boats_images/walker_wingsail_patent_foil_wing_sails_zefyr_43_trimaran_southampton.jpg
Tässä on joku erikoinen ilmalla täytettävä purjeidea: https://dunked.cdn.speedyrails.net/assets/prod/87211/p19nfcc13f17gu5an1laa1veg1hfh3.jpg