uskon ja Koraanin pitämisen Allahin sanana?
Missään en ole ainakaan huomannut, että muslimeiden uskoa kyseenallaistetaan ja solvataan samalla tavalla kuin kristittyjen.
Missään en ole ainakaan huomannut, että muslimeiden uskoa kyseenallaistetaan ja solvataan samalla tavalla kuin kristittyjen.
Vastaukset 101
Vanhimmat
Hyvä kysymys. Islamia pidetään eksoottisena ja kunnioitettavana mutta kristinuskoa typeränä.
Hiljaisuu taitaa olla myöntävä vastaus....
Uskontoja on paljon, ja niissä toimitaan tavallaan, ja opiskellaan kirjoja. Näin on; hyväksyi tai ei.
Eli tavallaan älytön kysymys. Allah tarkoittaa jumalaa. Se on arabiaa.
Ateistina lasken islamin uskon samaan satu-osastoon kun muutkin uskonnot, mukaanlukien kotoinen kristinusko.
Oletko sinä käynyt siellä sanomassa, että he ovat saatananpalvojia?
Antiteistina katson kaikkien uskontojen kuuluvan historian ja unohuksiin enkä hyväksy ainuttakaan uskontoa nykyaikana. Tanskassa tässä vasta ikään poistettiin erillinen jumalanpilkka laki, mikä on muutos parenpaan päin ja on toivottavaa että syvästi hävettävä Suomi ottaa mallia nyt kaikista pohjoismaista. Olisin itse erittäi tyytyväinen, jos uskonnollisuuden tilaisuuden härintä ja uskonnollisten tilojen tärvely dekriminalisoitaisiin täällä Suomessa tai tehdä yskonnoista/uskovaisista kokonaan lainsuojattomia. Tällöin uskontoja voisi vastustaa näkyvämmin ja kovin ottein.
Yleisesti olisi hyvä hyväksyä toisen ihmisen arvot.
Siis vaikkapa naisen pukeminen hattivatiksi? Jos se on ihmisen arvojen mukaista, niin kai siltä naiselta voi leikellä klitoriksen ja häpyhuulet myös pois?
Unohtamatta tietysti pikkupoikien esinahkoja, jotka todellakin joideniin ihmisten arvojen mukaan tulee leikata pois.
Kuulostaa järkevältä, koska jumala.
Jos nainen haluaa pukeutua hattivatiksi, niin eikö hän saisi niin tehdä?
Mutta naisen pukeminen hattivatiksi: joku muu ehkä määrää.
Minusta on tärkeää ymmärtää m i k s i hän niin tekee.
Ainiin, unohdin ihmisarvoa halventavan imeväiskasteen, jota kristinuskonepäjumalaan uskovat käyttävät taikauskonsa vahvistamiseen.
Sori, tottakai nämä ovat normaaleja minkä tahansa itseään kunnioittavan taikauskoisyhteiskunnan tunnusmerkkejä.
Se ei tietenkään ole hyväksyttävää, ellei se ole vaikkapa työasu. Eerikan kommentissa mielestäni puhuttiin ihmisen omista arvoista ja niiden mukaan elämisestä.
Onhan se tärkeää, mutta ei hän meidän hyväksyntäämme tai lupaamme tarvitse. Eikä hänellä ole velvollisuutta meille syitään selvittää.
MItä ihmisarvoa halventavaa on lapsikasteessa?
Kerrotko miksi musliminaiset peittävät jopa itsensä kokonaan🤓❓
Miksi kristinuskonharhaisten mielestä naiset ovat alisteisia miehille, kuten muhammadanisminharhaisuudessakin?
Molemmissa naisen ei tule julistaa epäjumalansa sanaa, vaan olla kuuliainen miehelleen?
Sairaita ovat nämä ihmisen omaksi kuvakseen luomat jumalat mielestäni.
Jokaisella on oikeus omiin arvoihinsa ja niitä tulisi kunnioittaa. Jos minä uskon, se on minun arvoni, jos joku ei usko, se on hänen arvonsa, eikä minulla ole oikeutta vaatia häntä uskomaan , eikä hänellä ole oikeutta vaatia minua olemaan uskomatta. Minun arvoni eivät ole paremmat kuin toisen arvot, eikä hänen arvonsa ole paremmat kuin minun arvoni.
Jos taas puhutaan vaikka näistä ympärileikkauksista ja tyttöjen silpomisista, pitää ymmärtää se, että ne perustuvat arvoihin ja vain niiden kriminalisointi ei poista niitä tapoja. Toisaalta voidaan kysyä missä menee raja toisen kulttuurin arvoihin puuttumisessa.
Onko kastettava lapsi kyvykäs ottamaan vastaan epäjumalasi ja kaiken sen saastan, jota tuo epäjumalasi edustaa?
Tärkeintä on tietää "miksi hän niin tekee".
Noniin, näin yksinkertaista se on.
Jos arvot eivät kohtaa, on niitä tarkasteltava muun kuin taikauskojen perusteella.
Valitettavasti taikauskolle ei jää minkäänlaista sijaa, kun järkeä ryhdytään käyttämään.
Jopa kukkahattutätieerikatkin joutuvat pakostakin luopumaan taikamaailmastaan, kun joutuvat tosiasioiden eteen.
Sinulla on oikeus mielipiteeseen ja sen esittämiseen vaikka sitten epäasiallisestikin, jos sen tyylilajin haluat valita.
Koska Allah on kehottanut heitä siihen. Muita vähäisempiä syitä on esimerkiksi ehto, jonka mukaan sekä miesten että naisten tulee olla vaatimattomia. Silloin heitä molempia arvioidaan heidän älynsä ja ominaisuuksiensa mukaan, ei ulkonäön tai seksuaalisuuden perusteella.
Tuossa pari kohtaa Islam Perusteet sivustolta. Jos asia kiinnostaa enemmänkin, niin tuolta löytyy: http://www.islamopas.com/hijab.html
Minkä saastan?
Ymmärräthän sinä varmaan, että lapsi joutuu ottamaan vastaan kaikenlaista vanhemmiltaan, opettajilta, kavereilta....yms. ?
Ei, sillä se on alostumisen merkki sekä länsimaisen etiikan ja moraalin vastaista. Naisen paikka ei ole alistua vaan olla itsenäinen ja vapaa yksilö.
Sinulla on oikeus hyväksyä kaikki ne raakuudet, joihin epäjumalien seuraajat syyllistyvät epäjumaliaan kunnioittaakseen.
Valitettavasti se ei tee sinua syyttömäksi rikoksista ihmiskuntaa vastaan, ellet pysty manaamaan esiin omaa jumalaasi ja siten todistamaan hänet ihan aikuisten oikeaksi uumalaksi.
Itsenäinen ja vapaa yksilö saa kai käyttää huivia, jos haluaa??
Ei Koraani käske naista peittämään itseään burghaan vaan pukeutumaan siveästi samoin kuin miestäkin🤓
Et liene raamattuasi lukenut tai vaihtoehtoisesti ymmärtänyt?
Raakuuksia ei voi hyväksyä. En ole tehnyt rikoksia ihmiskuntaa vastaan, oletko sinä? Ainakin käyttäydyt hyvin epäasiallisesti, mikä ei tietenkään ole rikos.
Ehkä pitaisi vain palata siihen vanhaan jossa vaadittiin kastettavaa ymmärtämään ja hyväksymään kaikki se asia mitä tälle oli opetettu ennen kuin tämä kastettiin. Kastetta tosin edelsi kolmen päivän paasto ja kastettaessa lausittiin uskontunnustus. Kaste myös oli riitti jonka kautta vihkiytynyt sai ottaa osaa Herran ehtoolliseen. Koska imeväiseltä puuttuu kyky puhua, eikä lapsella ole vielä ymmärrystä, ei heitä voi pitää vielä oikeustoimikelpoisina.
Lapsi joutuu väkisin omaksumaan perheensä mallit kunnes on riittävän vanha kyseenalaistamaan ne.
Ei saa, sillä jos nainen käyttää huivia tämä alistuu eikä ole ole enää vapaa ja itsenäinen. Se ei ole länsimaisen moraalin ja etiikan mukaista.
Tottakai.
Joulupukinkin totuusarvo selviää ajastaan, samoin hammaskeijun.
Jos aikuiset luulevat uskovansa ja uskottelevansa myös lapsilleen kostonhimoiseen, pikkumaiseen, sadistiseen ja ennenkaikkea olemattomaan epäjumalaansa rankaisten itse lapsiaan odottamatta tuon epäjumalan antamaa perseläpsyä, ollaan todellakin väärällä tiellä.
Eikö mielestäsi olisi hienoa, jos allahin seuraajat kaikessa rauhassa odottaisivat allahin itsensä katkovan vääräuskoisten kauloja? Maailma olisi paljon rauhallisempi.
Samoin kristinuskonharhaisten tulisi ihan ilmettäkään väräyttämättä ja propagandaa syöttämättä katsoa kuinka hienosti heidän epäjumalansa käännyttää vastasyntyneen huutamaan jeesusta isin ja äidin sijaan.
Lapsi voisi ottaa vasta kasteen sitten kun on tarpeeksi vanha ymmärtämään mistä asiasta on kyse ja käsittelemään sitä, jos siis niin haluaa. Sillä mimittäin ei ole mikään pakko, kuten ei apostolienkaan aikaan ollut mitään pakkoa ottaa vaan kaste oli vapaaehtoinen ja sen sai jos niin itse halusi. Eniten arvostan tätä varhaiskristillistä vapaaehtoisuutta, joka lapsikasteen myötä on kokonaan kadonnut.
No joo....
Et naisena tätä tietysti ymmärrä, mutta olen miesfeministi ja olen puolustanut naisten oikeuksia henkeni uhalla.
Syyllistyt koko ajan rikokseen ihmiskuntaa vastaan väittämällä jumalaasi olemassaolevaksi. Tuo epäjumalasi määrää sinut alamaiseksi miespuolisille, joten jospa kuuntelet epäjumalasi määräyksiä ja pidät pääsi kiinni?
Vanhemmat voivat toki jättää lapsensa kastamatta niin halutessaan.
Minun ymmärryksessäni ei ole mitään erityisempää vikaa. Sinä olet epäasiallinen ja epäilemättä sinulla on siihen syysi, mutta ei se silti tee siitä hyväksyttävää.
Koska epäjumalani mitä?
Minun Jumalani ei ole epäjumala. Sinä voit ajatella Hänestä mitä haluat ja voit toki raivota täällä ja purkaa turhautumisiasi epäasialliseen tyyliisi, se antanee sinulle jonkin tyydytyksen?
Ei, sillä se on alostumisen merkki sekä länsimaisen etiikan ja moraalin vastaista. Naisen paikka ei ole alistua vaan olla itsenäinen ja vapaa yksilö.
Miksi heidän pitäisi elää länsimaisen etiikan ja moraalin mukaisesti? Luulisin, että suuri osa naisista käyttävät niitä ihan omasta tahdostaan.
Epäjumasi voit helposti todistaa ihan aikuisten oikeaksi jumalaksi manaamalla hänet esiin tai osallistumalla amputoidun raajan rukouksellaparannustapahtumaani... ainiin, tästä jo jänistit, koska et uskonpuutteessasi halunnut itseäsi ja epäjumalaasi häpäistä.
Häpeäist edes tai pukeutuisit burkhaan ja vaikenisit, kuten epäjumalasi kirjassa käsketään.
Sinun aiheesi pyörivät tuossa samassa teemassa...amputoidun raajan ympärillä. Onko sinulta amputoitu raaja?
Vai niin. Sinä tunnut tietävän asiasta enemmän kuin minä. Kopioin vastaukseni Islam Perusteet -sivustolta, niin kuin vastauksestani kävi ilmi. Kerro sinä, miksi he pukeutuvat burghaan?
Kyllä, en näe saastaa siellä. Mutta mikä sinusta on saastaa vai etkö osaa nimetä sitä?
Osoita se kohta postauksestasi mssä sanoataan, että naisen pitää peittää itsensä niin, ettei hänestä näy mitään😳‼️
usko.vainen ainoasaan nälvii jokaista kirjoitusta.
En ole kirjoittanut, että naisen pitäisi peittää itsensä niin, ettei hänestä näy mitään. Näkyyhän hänestä aina silmät kuitenkin. Mutta vastaa nyt sinä vuorostasi. Se olisi reilua.
Kyllä sinä kirjoitit 21:03
Jos et tiedä, että burgha on sellainen, että se peittää naisen kokonaan niin sitten puhuit tietämättäsi.
On siinä sellainen ristikko, että silmät näkee sen läpi, ei tosin kovin selkeästi. Burka muuten kirjoitetaan ilman h:ta. Me molemmat kirjoitimme sen väärin.
Odotan yhä sinun vastaustasi, vaikka tuntuu, että turhaan.
Ei siitä näe läpi vaan siitä näkee läpi ja uusimmissa malleissa näkee vain toisella silmällä.
Et esittänyt sitä kohtaa postauksestasi missä sanotaan, että nainen pitää peittää tällä tavalla 😏
"Ei siitä näe läpi vaan siitä näkee läpi" Mitä?
En esittänyt kohtaa postauksessani, koska sitä ei ole.
Saat varmasti odottaa aika kauan....
Niin, Allah ei ole käskenyt naisen peittä itseään tuolla tavalla. Mistä luulet sitten sen johtuvan, että niin tekevät😳❓
Yksi syy varmaan on pelko kivitetyksi tulemisesta tai huonon naisen maineen välttämiseksi.
Miksi tuollaista pekäisivät😳❓Mistä uhka tulee❓
Koska joillain alueilla se on todellisuutta. Uhka tulee kenties fundamentalistien taholta.
Näyttää siltä, että olet oikeassa.
Miehiltä miehiltä. Itse olen nähnyt kaavusta huolimatta silmät.
Mutta kun missään Koraanissa ei käsketä kivittää naista joka ei ole peittänyt itseään🤔
Niin, ja?
Sitä vaan, että puhut pötyä kuj sanoit
"Koska Allah on kehottanut heitä siihen."
Ei Allah todellakaan ole kehoittanut heitä. Joten kuka kehoittaa ja miksi,😳❓
Jos kerran tiedät asian paremmin kuin minä, niin kerro sinä kuka kehoittaa ja miksi.
Myönnät siis, että Koraanissa ei olekaan naisille käskyä peittää itsensä kuten väitit🤓❓
En ole väittänyt noin.
Mihin sitten väitit Allahin heitä kehottaneen😳❓
Onko Allah Koraani?
usko.vainen kirjoitti:
Kerrotko miksi musliminaiset peittävät jopa itsensä kokonaan🤓❓
Kusenjuuret
Koska Allah on kehottanut heitä siihen. Muita vähäisempiä syitä on esimerkiksi ehto, jonka mukaan sekä miesten että naisten tulee olla vaatimattomia
Noin sanottiin siellä Islam Perusteet -sivulla.
Älä postaa sellaista mitä et pystyntodeksi osoittamaan. Missään Koraanissa eli Allahin sanassa ei puhuta mitään tuollaista kuten et itsekään sitä löydä postauksestasi😏
"Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias "
lainaus sieltä samalta islamin perusteet sivustolta
Pomotteletko taas?
En ole Koraanista maininnut mitään. Postaathan sinäkin asioita, joita et pysty todeksi osoittamaan. Miksi meille on eri säännöt?
Esitteletkö taas kompastuskiviäsi?
Missä Allah sitten on sitten tuon kehoituksensa esittänyt?
usko.vainen kirjoitti:
Kerrotko miksi musliminaiset peittävät jopa itsensä kokonaan🤓❓
Kuusenjuuret kirjoitti:
Koska Allah on kehottanut heitä siihen.
Ymmärräthän sen, että minä en tunne kaikkia musliminaisia, joten en osaa sanoa kaikkien puolesta. Ehkä Allah puhuu heille tai se löytyy sieltä Koraanista. Eerikahan tuossa jo postasi aika hyvän otoksen tähän asiaan.
Tuo " koska Allah on kehoittanut heitä siihen" on ihan suora kopio tuolta islamin perusteet sivustolta.
"Sano uskovaisille miehille, että he luovat katseensa maahan ja hillitsevät halujaan. Tämä on heille säädyllisintä, ja Jumala tietää mitä he tekevät. Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen..."
(Koraani 24:30-31)
No miten niiden musliminaisten kohdalla on jotka tunnet ja heidän perusteellaan sanot, että Allah on kehottanut heitä siihen🤓❓ Miten on heitä kehottanut❓
Missä tuossa käsketään verhota koko nainen 😳❓
Olen tainnut jo pariin otteeseen kirjoittaa, että kopioin tuon sieltä Islam Perusteet -sivulta.
Missä olen sanonut, että siiinä sanottaisi niin?
Miski sitten sanoit, ettet tunne ka i k k i a musliminaisia jos et tunne yhtään😳❓
Nyt saatte Tiuhti ja Viuhti jatkaa kaksistaan minä alan nukkumaan💤😴
Ehkä sinä joskus joudut pysähtymään tuon kielen synnin kohdalla.
Hyvää yötä
Olenko sanonut jossain, etten tunne yhtään? Sinä kyllä olet mestari vetämään oletuksia toisten kirjoituksista. Huomaatko muuten sen, että minä olen vastaillut sinun kysymyksiisi, joihinkin jopa useampaan kertaan, mutta sinä et ole vieläkään vastannut minulle. Mutta hyvää yötä, Jeesus myötä.
Sinä olet riidanhenki ja pahansuopa syyttäjä joka ei osaa muuta kuin jankuttaa tuon toisen samanlaisen homottajan kanssa.
Tarkoitatko usko.vaista?
Suomen kielessä käytetään kysymysmerkkiä osoittamaan kysymystä. Olen esittänyt jo kaksi kysymystä, joihin tosin en kumpaankaan ole saanut vastausta.
Tollo. Kysyttiin MIKSI heillä on kaapu.
Ja Eerikatässämoi ansiokkaasti sanoo, että Koraanissa käsketään musliminaisia verhoilemaan itsensä. Mistä kaivoit sen, että Koraani ei käske kivittämään jos ei käytä- siitä ei ollut puhekaan.
"Missään en ole ainakaan huomannut, että muslimeiden uskoa kyseenallaistetaan ja solvataan samalla tavalla kuin kristittyjen."
Hahahahahahahahahahaha aaahahahahahahahahaha oletko kenties sokea, kuuro vai molempia?
Kieltämättä on aika kummallista, jos ei ole törmännyt muslimien uskon kyseenalaistamiseen...
Missä olet sen kyseenalaistanut?
En missään, en näe järkevänä kyseenalaistaa toisen arvoja.
Pääasia on että saa uhriutua palvellessaan mielikuvitusolentoja, olennosta riippumatta.
Evoluutiotako palvelet?
Heh. Tollo, miten palvellaan evoluutiota?
Kaikki uskonnot perustuvat luuloihin ja uskomuksiin sekä juutalaisuus myös valheisiin. Eli yhtä oikeita ja aitoja ovat.
Koraani on muslimeille Jumalan (Allahin) sanaa samalla tavalla kuin Raamattu on meille.
Ja samalla "korkein auktoriteetti".
Mutta koska Koraani on pitkälti Raamatun kopio, eivät muslimitkaan tee Koraanin mukaan kuin joitakin asioita. Sen jälkeen on laadittu sharia-laki, ja sitä noudatetaan ehkä paremmin?