Aivot näkevät harhoja (ja se on normaalia)

AivoistammeSanottu

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

"Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille."

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

25

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Valkotakkiset

      Olen huolestunut. Jos näet harhoja, kannattaa hakeutua hoitoon ja vaatia paikkaa suljetulta osastolta. Siellä kyllä tietävät mitä tekevät.

      • akuutti

        Pelkkä harhojen näkeminen ei vaadi hoitoa. Pitää olla myös itsetuhoista käytöstä tai ympäristön vahingoittamista.


    • Pitää kuitenkin muistaa, että aivot eivät välttämättä luo tietoisuutta vaan ainoastaan vaikuttavat sen sisältöön. Vastaavalla tavalla, jos juot pullollisen olutta, niin olut vaikuttaa tietoisuuden sisältöön, muttei varsinaisesti ole tietoisuutena tunnetun ilmiön perimmäinen luoja. Toki voi uskoa, että 50000-60000 vuotta sitten ihmiset oppivat juomaan olutta ja vahingossa
      aikaansaivat universaalin tietoisuuden.

      • LehdenLukenut

        Tuo artikkeli on aika mielenkiintoinen, se nimittäin esittää väitteen että jokainen näkee niitä vaaleanpunaisia eleffantteja vaikka olisi ohan selvinpäin. Toki se on ristiriidassa sen aiemman teorian kanssa että muuntuneeseen mielentilaan päästäkseen tulee nauttia päihdeaineita. Kannataa käydä lukemassa kirjastossa kyseinen lehti.


      • Jos ihminen on vain kasa hiukkasia, niin puhuttaessa universaalista tietoisuudesta puhutaanko enää ollenkaan hiukkasista? Keskiaikaisen käsityksen mukaan ihminen on enemmän kuin vain ainetta ja tätä aineen ja enemmän kuin ainetta kokonaisuutta kutsuttiin substantiaaliseksi muodoksi. Tiede on siis löytämässä substantiaaliset muodot uudelleen.


    • ” Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.”

      En löytänyt tarkkaa selitettä tuolle entoplastiselle, mutta tuo herätti muutamia ajatuksia.

      Aivot toimivat monella tasolla, ja monet toiminnoista ovat sellaisia, joita emme tiedosta, joten emme osaa pukea niitä kielellisesti mutta visuaalisesti ehkä paremmin. Abstraktioita pyrimme muuttamaan muotoon, jolla tietoinen tajunta niitä voi paremmin käsitellä – kuvina ja sanoina.

      ”Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.”

      Tuossa ei oikein käynyt selville, tarkoitetaanko jonkinlaisia mielikuvia vai näköaistimusta, joka koetaan todellisena – siis nähdään jotain, mitä muut eivät ehkä näe?

      ”Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.”

      Tuo on aivan totta. Ehkä arkipäiväisin kokemus on mm. kuumeessa tai juuri nukahtamisen rajamailla. Me koemme asioita, mutta jotka eivät sitten olekaan ”totta”, mutta kokemushetkellä ne ovat totta. Näitä voi tulla väsyneenä tai muuten, kun tajuntamme todellakin syystä tai toisesta vaihtelee.

      • WikipediaApuun

        Ainakin serrealismia kutsuttiin aikoinaan koulusaa myös entoptiseksi taiteeksi. Kaiketi se liittyy jotenkin visuaaliseen hamotuskykyyn. Wikipedian mukaan Entoptic phenomena (entoptinen kuva, kreikan sanoista entos "-ssa" ja optikos "näköön perustuva") on visuaalinen ilmiö, jonka lähde on itse silmän sisällä. Tällöin sopivissa olosuhteissa silmään heijastuva valo voi näkyä tietyistä kohdista silmän sisällä.


      • WikipediaApuun

        Jatkoa edelliseen. Googlaamalla selvisi lisää, eli entoptiset kuvat ovat optisia illuusioita jotka aiheuttavat silmän pinnalla olevat ilmakuplat ja pölyhiukkaset. Nämä aiheuttavat näkökenttään esimerkiksi palloja, spiraaleja ja "matoja".


      • WikipediaApuun

      • WikipediaApuun kirjoitti:

        Ainakin serrealismia kutsuttiin aikoinaan koulusaa myös entoptiseksi taiteeksi. Kaiketi se liittyy jotenkin visuaaliseen hamotuskykyyn. Wikipedian mukaan Entoptic phenomena (entoptinen kuva, kreikan sanoista entos "-ssa" ja optikos "näköön perustuva") on visuaalinen ilmiö, jonka lähde on itse silmän sisällä. Tällöin sopivissa olosuhteissa silmään heijastuva valo voi näkyä tietyistä kohdista silmän sisällä.

        "...visuaalinen ilmiö, jonka lähde on itse silmän sisällä."

        Ehkä jotenkin tuo avaa, mutta ei ihan selitä kokonaisuutta.


    • asbckjdv

      Nukkuessa ja unia nähdessä olemme "toisessa todellisuudessa", joten mikä estää meitä tietyissä tapauksissa "näkemästä" niitä myös muutoin kuin varsinaisessa unitilassa.

      • HöröttäväLääkäri

        Jos näet unia, näkyjä ja muita hallusinaatioita, kannattaa lopettaa kärpässienen käyttö ja hakeutua mahdollisimman pian hoitoon.


    • Pääkallo

      Aivot näkee, mutta harhat tuotta käyttäjä. Hoitoon ohjaus paikallaan. Kirkkovene airoilla, lisää syntyvyyttä, nyt on katkaistu airot, kuvanaiset ei vastaa aitoa naista. Nykyään tökitään minne sattuu, luonto on mennyt sekasin. Taide syö toisten tekemää kakkua, nyt sekin hakkaa tekoälyn tuottamaa. Taide uudistuu , mutta ihminen taantuu, toukka asteelle.

    • ttkkl

      kOKKOLINTU UHKASI SUURILLA VESILLÄ LIIKKUVIA, ELI SILLE VEIVÄT HHIRVEN SYÖTÄVÄKSI, JOLLOIN SAATTOIVAT LIIKKUA VESILLÄ RAUHASSA.

      • NÄKYHÄN_SEKIN

        TERKKI MENEE METSÄÄN JA TULJ ILMANPÄÄTÄ POIS?


    • Aitoluterilainen

      Mites edellinen höpinä liittyy luterilaisuuteen?

      • älös.unta.nää

        Mikä täällä liittyy? saivartelu ja moittiminenkö? homoista jankuttaminenko?


      • vai.mitä

        trollien mestähä tää o.


    • mistä.tietäis

      Unethan ovat joko päivänkertausta tai painajaisten muodossa valmistautumista mahdollisiin uhkiin. Ihmisellä kun on aika uniikki-halu täällä selviytyä, tosin mistäpä sitä eläinten unia tietää mutta jonkun jutun muistan lukeneeni jossa oli ns. eläinverrokki niiin niihin verrattuna ihmisen aivot eivät koskaan lepää. Uskaltaapa osa tutkijoista väittää, että tuolloin aivon olisivat kuin "suuremmillaan" koska tuon henkilön joka nukkuu ei tarvitse keskittyä muihin ärsykkeisiin.

    • Paavalin näyt on asintuntijoiden mukaan mahdollisia epilepsiakohtauksissakin.

      • PaavaliTeorioita

        Paavalin näyt olivat aineista johtuvia hallusinaatioita, joissa R. Carrierin mukaan Paavali kohtasi tämän muumuassa Filonin, Jesajan ja Sakarjan kirjoissa mainitun Jeesus -nimisen taivaallosen ylipappienkelin. Toisen teorian mukaan Paavalin harhaisuus ja jumalusko johtui vioittuneesta hippokampuksesta tai vaurioituneesta etuaivolohkosta. Tämän teorian mukaan terveillä eli normaaleilla aivoilla Paavali olisi ollut rationaaliseen ajatteluun kykenevä taspainoinen, invidualistinen ja sekulaari aivopestyn hihhulin sijaan.


      • akuutti

        Mun papalla oli epilepsia. Ei keksiny uutta maailmanuskontoa. Ratko ristikoita ja kuorsasi.


      • Nämä ovat tietysti vain spekulaatioita.


    • tietoisuudesta
    • Apnormi

      Kyllä itse täytyy tietää on harhassa vaiko ei, ohjata toiset haraan niin se on johtamista, saadaan hynät pois, se on ainoa todellisuus jolla jotain tekee, sillä voi ostaa vaikka järkeä, ei saa helmasyntiä kun naisilla ei ole helmoja vaan housut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      968
    2. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      294
      860
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      60
      780
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      683
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      96
      603
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      590
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      46
      581
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      24
      579
    9. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      564
    10. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      13
      529
    Aihe