Hallintojohtaja eroaa 30.6.2018

ExKittilä

Kittilin kunnanhallituksen esityslistalla 8.5.2018:
"7
Eron myöntäminen Esa Mäkiselle hallintojohtajan virasta
100/01.01.04/2018
Khall

Hallintojohtaja Esa Mäkinen on 30.4.2018 tulleella sähköpostilla irtisanoutunut Kittilän kunnan hallintojohtajan virasta, niin että viimeinen virkasuhdepäivä on 30.6.2018.

Kittilän kunnan hallintosäännön 58 §:n mukaan palvelussuhteen purkamisesta koeajalla, irtisanomisesta, purkamisesta ja purkautuneena pitämisestä päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen.

Hallintosäännön 46 §:n 1. kohdan mukaan
1. Kunnanvaltuusto päättää kunnanjohtajan, hallintojohtajan, controllerin, perusturvajohtajan, sivistystoimenjohtajan ja teknisen johtajan valinnasta.
Näin ollen eron myöntää se viranomainen, joka valitsee viranhaltijan virkaan. Hallintojohtajalle eron myöntää kunnanvaltuusto.
Lain kunnallisesta viranhaltijasta 40 §:n 2 momentin 3. kohdan ja KVTES VIII 5 § 2 momentin mukaiset irtisanomisajat ovat samat. KVTES VIII 5 § 2 momentin mukaan:
"Viranhaltijan irtisanoessa virkasuhteensa tai työntekijän irtisanoessa työsopimuksensa, irtisanomisaika on vähintään
- 14 päivää, jos palvelussuhde on jatkunut enintään viisi vuotta
- yksi kuukausi, jos palvelussuhde on jatkunut yli viisi vuotta keskeytyksettä.
Jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle, irtisanomisaika on vähintään kaksi kuukautta."
Vs. kunnanjohtaja:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että hallintojohtaja Esa Mäkiselle myönnetään ero siten, että viimeinen virkasuhdepäivä on 30.6.2018."

Ymmärrän hyvin, että hallintojohtaja eroaa mutta Kittilän kunnalle ja erityisesti kuntalaisille suuri menetys.
Lex Kittilä taitaa johtaa Ex Kittilään

46

2903

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeuskunniaan

      Hän tietää mitä tuleman pitää, eikä halua olla enää mukana. Hatunnosto hänelle.

    • Hupin

      Eikö Äs Yyyy osaa sanoa, että Mäkinen jää eläkkeelle. Ihme esitys jälleen.

    • sotkutykkääjä

      Mäkinen lähtee hyvin ansaitulle eläkkeelle. Sen jälkeen pitää pari palkata tilalle muuten on hulabaloo kunnassa ja jos tämän porukan toilailuja joku selvittää niin siinä pitää pari henkilöä olla että nämä sotkut lopulta joku selvittää kun tuomiot paukkuu. Ei voi muuta sanoa kuin että huh . huh. kunta joutuu tuplapalkat seuraaville tulijoille maksamaan kukaan ei tuohon sotkupesään tule vähällä sotkuja selvittämään

    • Että...silleen

      Esa tietää että voi jäädä eläkkeelle rauhallisin mielin koska silloin on kaikki syytetyt ja nyt epäillyt nostettu tai kannettu kunnan asioita sotkemasta kunnanvirastolta ulos. Saattaapa Kittilä olla pakkoliitetty Rovaniemeen ja osa kunnasta on pilkottu naapurikunnille. Eihän tämä sotku muuten selviä.

    • se.on..konkurssipesä

      Viisainta palkata tilalle kokenut ja rutinoitunut pesänhoitaja/selvittäjä.

    • Julkishallinnosta

      Uudeksi hallintojohtajaksi valitaan joku "sopiva", ei pätevin. Liian virkaintoinen ja väärän jäsenkirjan omistava saattaisi noudattaa lakia liiankin tarkkaan.

    • näytetäänniille

      Nyt menee viimeinenkin järki kunnasta. Esa ala muuten valtuustoehdokkaaksi. Oikeudenmukaisten Kiittiläläisten kanssa. Olistpa muuten todellinen ääniharava.

    • PerusasiatHaltuun

      Taas juridisesti ihan osaamaton listateksti. Myös virkamiehen irtisanoutuminen virkasuhteesta on yksipuolinen oikeustoimi. Se ei edellytä mitään "eron myöntämistä", siis päätöstä. Jos asia halutaan käsitellä, päätösesitys ja päätös on tiedoksi merkitseminen. Asiasta löytyy selkeä KHO: n ennakkopäätös. Aikanaan virkasäännöissä oli eron pyytäminen ja myöntäminen, mutta ei enää, ks. L kunnallisista virkamiehistä

      • Ihmevikinää

        Oleppa tollo hiljaa. Mäkinen irtisanoo itsensä 30. 4. ja haluaa virkasuhteensa päättyvän VASTA 30.6. ei kuukauden päästä. Tämä pidennetty irtisanomisaika myönnetään.


      • Eivikinäävaantietoa
        Ihmevikinää kirjoitti:

        Oleppa tollo hiljaa. Mäkinen irtisanoo itsensä 30. 4. ja haluaa virkasuhteensa päättyvän VASTA 30.6. ei kuukauden päästä. Tämä pidennetty irtisanomisaika myönnetään.

        Lueppa kunnan hallintosääntö pykälä 58 ja L kunnallisesta viranhaltijasta pykälä 40 , niin viisas tutust itsekin "ihmevikinää"


      • Mokiamokanperään
        Eivikinäävaantietoa kirjoitti:

        Lueppa kunnan hallintosääntö pykälä 58 ja L kunnallisesta viranhaltijasta pykälä 40 , niin viisas tutust itsekin "ihmevikinää"

        Perusasiat haltuun ja Eivikinäävaantietoa ovat oikeassa. Mäkisen irtisanoutuminen on vain tiedoksi merkittävä asia. Kunnanhallituksen esityslistalla on hallintosäännön pykälää tulkittu virheellisesti eli Mäkisen tapauksessahan ei ole työnantajan toimesta tapahtuva irtisanominen. Ihmetellä täytyy juristi vs:n osaamattomuus jälleen.


      • puolella-paranee

        Entäpä jos Pekka olis päättäny ettei suostu irtisanomiseen, vaan nostaaki
        palkkan kaksinkertaiseksi ?


    • Helpottaako

      Viranhaltija tai työntekijä voi hakea vanhuuseläkettä, kun hän on saavuttanut yleisen eläkeiän. Vanhuuseläkkeen hakeminen edellyttää irtisanoutumista palvelussuhteesta.

      Irtisanomisaika on 14 kalenteripäivästä kahteen kuukauteen palvelussuhteen keskeytymättömästä kestosta riippuen.

      Kun palvelussuhde on jatkunut keskeytymättä jatkunut enintään 5 vuotta​ on irtisanomisaika vähintään 14 päivää yli 5 vuotta​ on irtisanomisaika vähintään 1 kuukautta. Jos viranhaltijan ottaminen kuuluu valtuustolle, irtisanomisaika on vähintään 2 kuukautta.

      Irtisanomisaika alkaa kulua sitä päivää seuraavasta päivästä, jona irtisanominen on annettu tai saatettu tiedoksi.

      • PerusasiatHaltuun

        Puolella-paranee kommentista "Entäpä jos Pekka olis päättäny ettei suostu irtisanomiseen" johdosta:

        Yksipuolinen oikeustoimi tarkoittaa juuri sitä, että tämän Pekan suostumuksilla ei ole asiassa mitään merkitystä. Kun EM on tehnyt asianmukaisen irtisanoutumisilmoituksensa kunnalle, irtisanoutuminen tulee voimaan riippumatta vs kj:n teksteistä tai kh:n toimista. Siis vs kj:n osaamaton listateksti ei irtisanoutumisen pätevyyttä muuta.

        Listateksti on kuitenkin sillä tavoin ikävää luettavaa, että se osoittaa, että sen kirjoittaja ei tunnista kahta jurisista peruskäsitettä: "irtisanominen" ja irtisanoutuminen". Näiden asioiden kuitenkin pitäisi olla juristille ihan itsestään selviä, koska nämä kaksi käsitettä kuuluvat juristikoulutuksessa ns. peruskurssitason osaamiseen.

        Entä jos sitten haluttaisiin tehdä puolella-paranee kommentin mukainen tarjous EM:lle, joka tarjous sitten saisi EM:n vielä muuttamaan mielensä? Irtisanoutumisen peruuttaminen puolestaan ei ole yksipuolinen oikeustoimi, irtisanoutumisen peruuttamisen hyväksyminen vaatisi kunnan puolelta nimenomaisen, asiassa toimivaltaisen elimen, suostumuksen=päätöksen.

        Olisiko sitten puolella-paranee kysymyksen mukaisesti Pekalla toimivaltaa "nostaaki
        palkkan kaksinkertaiseksi" -tarjousten tekemiseen? No, ei todellakaan. Tämäkin asia tulisi hoitaa asiassa toimivaltaisten elinten päätöksillä.


    • vissiinniin

      Joo. se on näin. Valtion ja kunnan viroista haetaan eroa eläkkeelle jäädesään. Se on factaa.. ne kun ovat virkoja joihin on aikoinaan haettu ja virkoihin valittu hakee eroa virasta. Virasta ei lähdetä niin kuin yksityisen työpaikasta. Tietysti virasta voidaan erottaa, jos on tehnyt jotain väärää, sillojn erottaja on se joka on siihen henkilön nimittänytkin. Onpahan hauskaa SY;n ja PR:n asioiden lain tuntematonta tehtailua. Olikohan se SY :n lakiasian tuntemus kriteerinä valintaan, mutta voihan olla että hallintolain tunneilta ja luennoilta oli pois.

    • Pykälä

      Oikeustieteen tohtori Köpi voisi sijastaa ennen uuden löytymistä. Kunnallisoikeuden tohtorin luulisi pykälät tietävän ja ohje - säännöt.

    • Fuckfuckinfuck

      Raili,Sakke,Merja,Vilho,Pekka ja Tarmo! Voi hyvä isä mikä combo!😂😂😂😂

      • Että...silleen

        Osa syytettynä ja loput tutkinnassa 😂😂eiköhän tutkinnassa olevatkin ole tässä kuussa jo syytteetkin saava 😂😂


      • Nätti-Jussi

        Molko-Villen vielä jotenkin ymmärtäis, mutta muut tällä listalla, ovat jo liikaa !


    • paitsiKittilässä

      Onko Suomi24-keskustelupalstan säännöissä kielletty kopioimasta viesteihin kunnallisten päätösten pöytäkirjapykäliä? Eilen kopioin tuon 8.5. kh:n kokouksen päätöksen hallintojohtajan erosta. Esittelijä oli laittanut pykälään hakuilmoituksen ja Tarmo Salonen esitti siihen muutoksia. Muutokset hyväksyttiin 6-2. Ihmettelin itse noita esitettyjä muutoksia ja olisin halunnut porukan mielipiteen asiasta. Viestini oli poistettu. Parin tunnin päästä kopioin pelkän pöytäkirjapykälän tänne enkä laittanut mitään kommentteja. Sekin oli poistettu: " Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena."

      Lukekaa nyt kuitenkin

      http://dynasty.kittila.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=20181613-9

      Ei kai julkisista päätöksistä vinkkaaminen voi olla sääntöjen vastaista

      • sutkitlinnaan

        Tämmöstähän se tahtoo näitten kanssa olla.


    • Matinpoika67

      Tämäm keskustelu palstan ohjeissa oli

      MILLAINEN VIESTI ON SÄÄNTÖJEN VASTAINEN?
      Viesti sisältää rasistista, väkivaltaan yllyttävää, raakaa pornografiaa, lapsipornoon liittyvää tai muuten epäeettistä tekstiä tai muuta materiaalia. Toisten käyttäjien henkilöiden loukkaaminen ja herjaaminen kuuluu myös asiattomaan sisältöön. Aiheeseen liittymättömän sisällön kirjoittaminen sekä massapostitus, eli samansisältöisen viestin lähettäminen usealle palstalle tai muualta tekijänoikeuslain vastaisesti kopioidun sisällön levittäminen on myös kielletty. Lue tarkat säännöt täältä.

      Tämmöset poistetaan.

    • Kiirettäpitää

      Julkiset pöytäkirjat eivät ole mitään noista. Tosin kuntapäättäjät itse asettavat itsensä arvostelun kohteeksi kerta toisensa jälkeen omilla kyseenalaisilla esityksillään. Luulisi kuntapäättäjillä olevan muutakin tekemistä, kuin roikkua keskustelupalstoilla poistattamassa keskusteluja julkisista pöytäkirjoista ja päätöksenteosta.

      • sutkilinnaan

        Eikö siihen olisi paremmin sopinut hallintojohtajan hakukriteeriksi; Yliopistollisen korkeakoulututkinnon omaava, Kittilän sutkipäättäjille mieleinen henkilö tai kouluttamatonkin reipas poika saa hallintojohtajan paikan. Ps. Pilkuntarkasti oikeudenmukaisuutta vaativat älkööt vaivautuko!


    • DesingTyö

      Päätökseksi tuli, että muodollisista kelpoisuusehdoista kaikki kokemukseen liittyvät vaatimukset poistettiin, pelkkä tutkinto riittää. Kenelle tämä paikka räätälöitiin?

      • LähteenMäki

        Eikö se kysymys olisi ennemminkin, että kenelle tätä paikkaa OLTIIN RÄÄTÄLÖIMÄSSÄ. Nythä ovi avautui useammille mahdollisuuksille. Näin se musta ja valkoinen taas sekoittuu


      • Torvi4

        Trolliko se taas siellä sekoilee?


      • KukaVoisiOllaKittilästä
        LähteenMäki kirjoitti:

        Eikö se kysymys olisi ennemminkin, että kenelle tätä paikkaa OLTIIN RÄÄTÄLÖIMÄSSÄ. Nythä ovi avautui useammille mahdollisuuksille. Näin se musta ja valkoinen taas sekoittuu

        Alkaako Timo hallintojohtajaksi?


      • leevileviltä

        Aprillipäivä meni jo.


      • oikeuskunniaan
        KukaVoisiOllaKittilästä kirjoitti:

        Alkaako Timo hallintojohtajaksi?

        Yle uutiset kirjoitti 17.10.2017 klo 14:58

        https://yle.fi/uutiset/3-9887319

        "Kunnanjohtajan viransijaisena toiminut Timo Kurula vetäytyy tehtävästä
        loppuvuoden ajaksi. Kurula jää ensin sairauslomalle ja sitten vuosilomalle ja virkavapaalle. Viransijaisuus päättyy vuodenvaihteessa.

        – Olen perustellut omaa vetäytymistä hyvällä hallintotavalla, toisaalta haluan itse suojata omaa työnantajaani. Katson, että näin toimiessani toteutuu kunnan etu, Kurula sanoo.

        Olisiko pitänyt erota jo aiemmin?

        – Ei tietenkään.
        Kurulaa vastaan nostettiin perjantaina syytteet
        törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä liittyen kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen. Syytteet virka-aseman väärinkäytöstä liittyvät kunnanhallituksen 2013 tekemään päätökseen peruuttaa kunnan omistaman hissiyhtiön Levi Ski Resortin toimitusjohtajasta Jouni Palosaaresta tehty tutkintapyyntö.

        Monimutkainen jupakka sai alkunsa
        Levi Ski Resortin hissihankinnan epäselvyyksistä.

        – Täytyy sanoa, että liian raskaasti lähdettiin liikkeelle suhteessa asiaan, Kurula kommentoi saamiaan syytteitä. Hän sanoo, että Mäkelän irtisanomisasiassa kyse oli menettelytapavirheestä, eikä toiminta ollut tarkoituksellista.

        Syytteet törkeästä virka-aseman väärinkäytöstä nostettiin 27:ä nykyistä ja entistä kuntapäättäjää vastaan. Heistä yksitoista istuu nykyisessä valtuustossa.

        – He ovat kuntalaisten valitsemia ja kyllä sen legitimiteetin pitäisi olla sen verran pyhä asia, että sitä pitäisi kunnioittaa. Kun vaalikausikin on vielä vaihtunut, niin näen sen kansanvallan kunnioituksen tässä isona asiana."

        Hänen mukaansa kunnan päättäjä saa tehdä vaikka lain vastaisia päätöksiä, jos kuntalaiset ovat hänet valinneet. Todella omituinen päättelykyky kirjanoppineella ihmisellä. Ei ihme että kunnan asiat ovat sekaisin.


      • enväitämuttakysynvaan

        Minulle ei ole vieläkään avautunut miksi Päivikki niin kovasti tuki Timpe Kurulaa kunnan luottamustehtäviin ja kansanedustajaksikin. Tilapäisen valiokunnan työskentelyn tuotoksesta näki, ettei nämä kuntapäättäjät saa omin päin aikaiseksi muuta kuin sutta ja sekundaa, mutta Timpe otti lausunnon kyselemättä vastaan ja järjesti kunnanjohtajan laittoman erottamisen. Hän olisi voinut panna tilapäisen valiokunnan järjestykseen, kun V-M Junnola ei valiokunnan pj.nä sitä osannut tehdä.
        Eipä ole Timpe myöhemminkään osoittanut kummoisia johtajaominaisuuksia, vaikka kulki uutiskuvissa lakikirja kainalossa ja paikallistuntemus oli kohta parempi kuin postinkantajalla.

        Onko Päivikki erehtynyt henkilöarvioinnissaan, vai onko hän tarkoituksella etsinyt helposti johdateltavia kuntapäättäjiä.


    • alanmies-remmiin

      Koska kh :n mielestä uuden hallintojohtajan ei enään tarvitsekkaan olla hyvä-
      maineinen, niin voivat myös syytteessä olevat hakea virkaa, ja voi se,
      - syytteessa olo - jopa olla etu, virkaa täytettäessä .

      • jopassattui

        Mitä eroa on Kittilän sutkipäättäjällä ja ämpärillisellä paskaa? No ämpäri.


      • pienempitorvi

        Osalla päättäjiä ämpäri päässä?


    • hohhoijaa

      Hallintojohtajan hakuilmoituksesta jätettiin äänestämällä pois kohta, että hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan sijaisena. Kuitenkin hallintosäännön mukaan hallintojohtaja toimii kunnanjohtajan sijaisena, ei sitä hakuilmoituksessa muuksi muuteta.

      • Korvasieni

        No niinpä tietenkin! Ei menny putkeen !


      • Että...silleen

        Koskas niillä menee putkeen 😂😂😂 ei näköjään koskaan 😎


    • köppänäkö

      Jotenkin tuntuu että näiden päättäjien vanhemmilla ei ole mennyt putkeen,ainakaan oikeaan, vaan pakoputken.

    • Oikeutta

      Uskomatonta on tämä Päivikin vainoaminen. Kai jonakin päivänä jouduttee nöyrinä anteeksi pyytämään häneltä vihaanne,

      • jännäksimenee

        PP ja JP pyytävät anteeksi kuntalaisilta tekemiään vääryyksiä. Niinpäin sen täytyy mennä.


    • Että...silleen

      Turha odottaa mitään anteeksi pyyntöä heiltä. He tuntevat olevansa kaikkien muiden yläpuolella myös lain.

      • 666ap

        Tuntevat - eikun ovat :)


      • jännäksimenee

        Lähivuodet näyttää kaikille ns. kaapin paikan. Myös Palosaarille. Raha ehkä viivyttää joitain tuomioita, mutta nekin tulee aikanaan?


    • pelakuu

      Uskomatonta on tämä pahansuopaisuus, ihmisten parjaus ja arvosteleminen milloin mistäkin asiasta näillä palstoilla. Jostakin tehdään vaikka tikulla kaivaen joku aihe, että saadaan aloittaa taas uusi keskustelu ja päästään aloittamaan uusi mollaus. Milloinhan tämä loppuukaan - ei varmaan koskaan.
      Kirjoittelijoiden kirjoituksista voi päätellä suoraan minne sitä ollaankaan matkustamassa, mitkäs on matkustusfiilingit ja kuka tai mikä on milloinkin matkalla riesana.

      • Kysyn

        Minne matkalla?


      • sutkitlinnaan

        Kysynpä "pelakuulta", onko pahansuopaisuutta se, että on kyllästynyt luottamustehtävään valittujen henkilöiden jatkettuun epärehelliseen toimintaan Kittilässä? Määrätietoisesti he tekevät uusia laittomia päätöksiä peitellessään aiempia laittomuuksia. Uskon, että jos nämä Kittiläsutkit vetäytyisivät tehtävistään, niin kirjoittelu loppuisi itsestään.

        Palosaarten osallisuus tämän prosessin käynnistämiseen on osoitettu kiistattomasti.

        Mikä tässä on pahansuopaisuutta? Palosaarten kieroiluohjailu vai sutkipäättäjien kuntalaisten kukkarolle käyvä laittomien päätösten tehtailu ?


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1635
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1275
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      90
      1182
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1106
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1102
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      991
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      942
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      907
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      771
    Aihe