Atomimalleista

Onesimpleprinciple atomimalli on aivan ylivertainen verrattuna tämän päivän höpö höpö atomimalliin jossa ydin pystyy muka kontrolloimaan ympärillään liikkuvia elektroneja jotenkin jotenkin.

On aivan turhaa edes yrittää selittää miten ydin pystyisi sen muka tekemään koska ei se sitä tee!!!

Laajenevat atomien ytimet kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa jolla on mm. laajenevien elektronien ja laajenevan valon luonne.

Ja kun se on näin, ei ytimen edes tarvitse kontrolloida ympärillään muka pysytteleviä elektroneja.

Äärimmäisen paljon loogisempaa on olettaa atomien ytimien kierrättävän meille pimeää laajenevaa työntävää voimaa josta syntyy / konkretisoituu rekisteröitävissä olevia hiukkasia kuten elektroneja ja fotoneja.

Eli kun tutkija luulee irrottavansa ytimen ympäriltä elektronin, niin oikeasti hän saa syntymään uuden elektronin siitä laajenevasta työntävästä voimasta jota työntyy ulos laajenevasta atomin ytimestä.

Niin, ja kierrätykseen ei tarvita muuta kuin sitä mitä kierrätetään eli työntävää voimaa josta kaikki pohjimmiltaan koostuu.

.
12242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hoh...hoijaa, Kuopijon kävelevä laajentuva tyhmentymä se jaksaa trollata ja höperehtiä. Nykyinen atomimalli ja kvanttimekaniikka toimii hienosti. Ilman nykyistä mallia Kuopijon kuperkeikka-/ syväkyykkymestarilla ei olisi edes toimivaa puhelinta, millä spämmätä. Ime siitä!

Toimiiko osp-atomimalli? No ei! Se on vaan epämääräistä, lapsellista höperehtimistä laajentuvista tihentymistä ilman minkäänlaisia havaintoja tai todisteita. Suoraan sanottuna vajakin ja kylähullun houreita!

3Äänestä
  • Myöhästyit 9 minuuttia.

    Hävisin vedon sen takia.

    😂😂😂

    .

    Äänestä

  • MrPressure138999 kirjoitti:

    Myöhästyit 9 minuuttia.

    Hävisin vedon sen takia.

    😂😂😂

    .

    Täytyykö taas kertoa (tuki)työnantajallesi eli Kuopion kaupungille että spämmäilet roskaasi työaikana?

    Äänestä

  • MrPressure138999 kirjoitti:

    Myöhästyit 9 minuuttia.

    Hävisin vedon sen takia.

    😂😂😂

    .

    Toivottavasti oli iso panos !!! Vähintään ½ vuoden palkka, eli yli 137 eurova.

    😂😂😂

    .

    Äänestä

Kun muna mätänee
... onko kyseessä radioaktiivinen prosessi? Munan atomit ovat epästabiileja, tyyppiä elektronikaappaus tai beta-miinus hajoaminen. Munan happi-, hiili-, vety- ja typpiatomit muuttuvat toisiksi alkuaineiksi, ja muna alkaa maistua pahalta. Bakteeritoiminnasta ei ole kyse, sillä munankuori on ilmatiivis, basillit eivät pääse munaan. Mätänemistä voi hidastaa pitämällä munat kylmässä, hajoamisvakio laskee kylmässä. Sama pätee kaiketi lihan ja hedelmien mädäntyessä.

Äänestä

"Onesimpleprinciple atomimalli on aivan ylivertainen verrattuna tämän päivän höpö höpö atomimalliin"

Huutonaurua.

Höpinäsi kumoaa itse itsensä monellakin tavalla, eikä se edes ole mikään malli vaan alati muuttuva kokoelma erilaisia toistensa korjaamiseksi keksittyjä lisähöpötyksiä joiden suhteen et enää itsekään ole kärryillä.

1Äänestä

Todella huolestuttavaa.Mielenterveyspotilaat on jätetty heitteille ja mikä pahinta,heille on annettu tietokone.Ei hyvältä näytä Suomen tulevaisuus.

1Äänestä
  • Tämä ei ole mitään uutta. Noin 20 vuotta sitten tilanne oli aivan sama, keskustelufoorumi vain toinen. Muutamakin keskustelu suhteellisuusteoriasta keskeytyi siihen, että innokas Einsteinin ruttaaja pääsi suljetun puolelle huilaamaan pahimman maanisen vaiheensa ohitse. Joskus keskustelija jopa itse kertoi lähdöstään hoitoon tai aiemmista ongelmistaan. Lääkityksen poisjäämisen yleensä huomasi viestien tiheyden ja kiihkeyden lisääntymisestä.

    Jo tuolloin todettiin, että netin kautta ei skitsofreniaa eikä bipolaarisuuden maanista vaihetta pysty hoitamaan kun ihmisellä itsellään ei ole sairauden tunnetta ja hän on jättänyt lääkityksensä ottamatta. Netin kautta ei mielenterveyden vakavampia ongelmia voi korjata. Edes tuiki tavallinen ylivertaisuusvinouma on täysin mahdoton korjata keskustelemalla täällä.

    Oletteko huomanneet, että höyrähtäneiden nojatuoliteoreetikkojen kanssa keskustelu olisi nykyään johtanut yhtään parempaan tulokseen? Neuvomisella ja opastamisella saatu nojatuoliteoreetikko oppimaan fysiikkaa, huutamlla, haukkumalla, uhkailemalla tai spämmäämällä saatu trolli hiljenemään? Olen ollut siellä, tehnyt sitä enkä saanut edes T-paitaa saati sitten hiljentänyt möykkääjää.

    Te jotka oikeasti tiedätte tilanteen: Miksi jatkatte edelleen? Teillä on vain yksi elämä ja jossakin vaiheessa siitä on jäljellä enää yksittäisiä vuosia tai kuukausia. Joskus elämä loppuu ilman mitään etukäteisvaroitusta.

    Montako kuukautta tai vuotta ainutkertaisesta elämästänne olette käyttäneet tähän ja vastaavanlaiseen nolla-harrastukseen Suomi24:n puolella?

    1Äänestä

OSP atomimallia ei voi tutkia, ihan kun ei voi osp herran mielestä möskään laajenevia tihentymiä.
Mitäs herra sanoo laajenevasta avaruudesta, ei voi tutkia= tyhjäväite

OSP herra sanoo että aikanaan tiede tulee todistamaan väitteen vääräksi tai oikeaksi.
No siihen asti se on tyhjäväite. Sitä tukee se että tähän asti tiede on todistanut sen havaitsemattomuuden kautta vääräksi. Ei edes mikään nyky teoria kaipaa niitä.
Ollakseen kokonaan havaintojen ulkopuolella kaikilla mittereilla ja tutkimusvälineillä, niitä tosiaankin piisaa. On OSP herra määrittänyt havaitsemattomille tihentymille valtavasti ominaisuuksia, (Miltei väriä myöten) Tosin lukuarvot on epämääräisiä, tsiljoonia, kertaluokkaa ym.

1Äänestä

"Onesimpleprinciple atomimalli"

Onesimplepimple- höpinäsi on tasan yhtä paljon atomimalli kuin piparkakkutalo on kiinteistö.

1Äänestä

"Mallisi" kumoamiseen riittää yksi yksinkertainen tosiasia.
Useimmilla ympärillämme olevilla kappaleilla ei ole sähkövarausta. Ja jos hankaamisen jäljiltä onkin, se on joka tapauksessa paljon pienempi kuin se olisi, jos siinä ei olisi elektroneja.
Sillä jokaisessa atomiytimessähän on protoneja, joilla on positiivinen sähkövaraus. Mutta kun ympärillä on elektroneja, joilla on negatiivinen varaus, ulospäin atomi kokonaisuutena vaikuttaa sähköttömältä, sillä positiiviset ja negatiiviset varaukset kumoavat toistensa vaikutuksen.
Vai väitätkö, että kaikki esineet OVAT sähköisiä ja että niillä vieläpä on aivan tavattoman voimakas sähkövaraus?
Tietysti voit heti kysyä, MIKSI protonilla ja elektronilla on sellainen sähkövaraus kuin on. Hyvä kysymys sinänsä, mutta valitettavasti en tiedä miksi. Itse olet kyllä yrittänyt sitäkin arvailla, mutta pelkkiä arvauksiahan arvauksesi siinäkin ovat. Tiedän vain, että joka tapauksessa protonilla kuitenkin on varaus ja elektronilla vastakkainen varaus. Ja se tieto riittääkin "mallisi" kumoamiseen. Tämän ei luulisi olevan sen vaikeampaa ymmärtää kuin että viisi miinus viisi on nolla.

Äänestä

Ja höpö höpö. Thomsonin rusinakakkumallikin oli paljon lähempänä oikeaa kuin Sinun höpö höpö-mallisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MrPressure138999999 kirjoitti:

Onesimpleprinciple atomimalli on aivan ylivertainen verrattuna tämän päivän höpö höpö atomimalliin jossa ydin pystyy muka kontrolloimaan ympärillään liikkuvia elektroneja jotenkin jotenkin.

On aivan turhaa edes yrittää selittää miten ydin pystyisi sen muka tekemään koska ei se sitä tee!!!

Laajenevat atomien ytimet kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa jolla on mm. laajenevien elektronien ja laajenevan valon luonne.

Ja kun se on näin, ei ytimen edes tarvitse kontrolloida ympärillään muka pysytteleviä elektroneja.

Äärimmäisen paljon loogisempaa on olettaa atomien ytimien kierrättävän meille pimeää laajenevaa työntävää voimaa josta syntyy / konkretisoituu rekisteröitävissä olevia hiukkasia kuten elektroneja ja fotoneja.

Eli kun tutkija luulee irrottavansa ytimen ympäriltä elektronin, niin oikeasti hän saa syntymään uuden elektronin siitä laajenevasta työntävästä voimasta jota työntyy ulos laajenevasta atomin ytimestä.

Niin, ja kierrätykseen ei tarvita muuta kuin sitä mitä kierrätetään eli työntävää voimaa josta kaikki pohjimmiltaan koostuu.

.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu