Parannusehdotuksia...
Meikäläistä ainakin sapettaa joskus nämä niin pienet mutta isot asiat.
Kauppaan tultaessa "kärrykarsinat" pois ja pienemmille ostoksille ostoskoreja.
Joku edes joskus kävisi katsomassa hedelmä- ja vihannes osastoa.(Jos ei pystytä tärjoamaan "raikkaita" vihanneksia olisi parempi olla myymättä kokonaan, eikä myydä paskaa.)
Kassa:
Oikean kokoisia muovikasseja vai onko tarkoitus että niistä saadaan hyvät katteet, kun perhe pakkaa ostokset 14 pieneen muovikassiin?
Oikeasti liukuhihna kassan päähän. Jos tommonen kärryyn ja sitten vasta kassiin pakkaaminen on saksalaisten mielestä kätevää, niin mulle on vähän vaikeeta.
Luottokortit... Tuntuu erittäin kummalliselta, että Suomessa 2005 ei pysty maksamaan ostoksia yleisemmillä luottokorteilla. Mihin perustuu, että ne käy kaikissa kaupoissa paitsi kyseisessä.
Kyllä siellä on hyviäkin tuotteita ja edullisia hintoja, mutta se ei kyllä aina riitä.
Mielelläni kuulisin muita parannusehdotuksia, nii voisimme lähettää sitten yhteenvedon pääkonttorille:)
LIDL!
212
93408
Vastaukset
- Per Saukko
Sinuna vaihtaisin kauppaa. Mene vaikka Prismaan. Vaikka Lidl yrittäisi myydä paskaa, en ostaisi sitä.
- ja myös
huonoa.Muut kaupat joutuivat laskemaan hintoja.Sikamainen kohtelu työntekijöitä kohtaan.Esim. näytä syömäsi banaanin osto kuitti ettet vaan oo varastanut hyllystä.
- Prismassa kaikki toisin
Ihan viisas päätös jäättää paskat ostamatta Lidl:sta - Prismassa ilmeisesti hoidat sitten myös tämänkaltaiset ostoksesi? Itse jättäisin ne kokonaan ostamatta - myytiin ne sitten minkä tahansa ketjun merikillä varustettu..
- Stasia vihaava
Hyvä tuntematon ystäväni Sebbo!Jätä hyvä mies se LIDL-puoti väliin kokonaan kauppareissullasi,sehän
on kuin suuren amerikkalaisen vankilan myymälä,
kolminkertainen porttijäerjestelmä,kassa tarkas-
taa ostoskärryt kassalla,kameroita kaikkialla,
filmille pääsy 100-%varmaa joka hetki.Puodissa vallitsee outo,pysähtynyt ilmapiiri,kuin Ruotsin-
laivan verovapaassa myymälässä.Ihmiset kyyläävät toisiaan kuin muinoin Itä-saksassa.Taitaa olla
sieltä koko LIDL kotoisin,vanha Stasin upseeri-myymälä.Älä hyvä veli sinne nenääsi työnnä enää
milloinkaan ! - Utelias
Stasia vihaava kirjoitti:

milloinkaan !Montako vuotta vietit amerikkalaisessa vankilassa?
Taidat tuntea heidän myymälänsä aika hyvin.
Minun on pahoitettava mielesi,LIDL ei ole kotoisin entisestä Itä-Saksasta. - !!!!-!!
Utelias kirjoitti:
Montako vuotta vietit amerikkalaisessa vankilassa?
Taidat tuntea heidän myymälänsä aika hyvin.
Minun on pahoitettava mielesi,LIDL ei ole kotoisin entisestä Itä-Saksasta.että tarttis Liiterissä asioida,
vaikka ilmaiseksi jakaisivat tavaraa ! :) - NAURATTAA :D
!!!!-!! kirjoitti:
että tarttis Liiterissä asioida,
vaikka ilmaiseksi jakaisivat tavaraa ! :)Kun Lidlissä asioi. Muutamalla kympillä saan kassiin kerättyä tavaraa pitkäksi aikaa, mikä muualla maksais ainakin 30-50% enemmän.
Jos rahaa olis, niin kyllä mäkin ostaisin herkkuja stockan ym. herkkutiskeiltä, mutta kun ei ole valinnan varaa, niin kiitän Luojaa Lidlistä. Se on ainoa ruokakauppa, missä köyhäkin hymyilee. - NAURATTAA :D
NAURATTAA :D kirjoitti:
Kun Lidlissä asioi. Muutamalla kympillä saan kassiin kerättyä tavaraa pitkäksi aikaa, mikä muualla maksais ainakin 30-50% enemmän.
Jos rahaa olis, niin kyllä mäkin ostaisin herkkuja stockan ym. herkkutiskeiltä, mutta kun ei ole valinnan varaa, niin kiitän Luojaa Lidlistä. Se on ainoa ruokakauppa, missä köyhäkin hymyilee.Lidlin lohkoperunat ovat todella hyviä, lapset ei muuta söiskään ja - hinta n. 0.8 ekua. Tuuttipaketti (10 kpl) n. 1,6 e (mikä on hinta yleensä tuutti/kpl). Mausteet irtoaa 0,4 ekulla (hinta muualla mitä lie, onneks ei oo enää tarvinnut katsella muiden hintoja). Kaprikset, limut, juustot, vessapaperit, hammastahnat, pesuaineet ym. ym. Siis PERUSTARVIKKEET ovat aivan omaa luokkaansa - siis hinnaltaan. Ja aivan yhtä hyviä kuin mistä tahansa muusta liikkeestä/-ketjusta ostetut. Jauhelihat ym. ostan muualta kuin Lidlistä. Halpaliike kun on, ei liha ym. tuotteet muuta kuin pakasteita. Vihannekset sen sijaan - meidän Lidlissä ei ainakaan voi valittaa valinnan tai hinnan korkeutta - eikä sen puolin siisteyttäkään. Samalla lailla ovat esillä kuin missä tahansa marketissa. Paitsi että puolet halvemmalla ;) Vieläkin naurattaa köyhää!
- ole ajatellut
Stasia vihaava kirjoitti:
Hyvä tuntematon ystäväni Sebbo!Jätä hyvä mies se LIDL-puoti väliin kokonaan kauppareissullasi,sehän
on kuin suuren amerikkalaisen vankilan myymälä,
kolminkertainen porttijäerjestelmä,kassa tarkas-
taa ostoskärryt kassalla,kameroita kaikkialla,
filmille pääsy 100-%varmaa joka hetki.Puodissa vallitsee outo,pysähtynyt ilmapiiri,kuin Ruotsin-
laivan verovapaassa myymälässä.Ihmiset kyyläävät toisiaan kuin muinoin Itä-saksassa.Taitaa olla
sieltä koko LIDL kotoisin,vanha Stasin upseeri-myymälä.Älä hyvä veli sinne nenääsi työnnä enää
milloinkaan !Voisitko olla hiukan paranoidinen ? Miten jotakuta rehellistä henkilöä voi vaivata jonkin myymälän valvonta etenkin kun kaikki tietää, mikä määrä kaupoista katoaa tavaraa myymälävarkaiden kassiin !!!!
- että olet köyhä
!!!!-!! kirjoitti:
että tarttis Liiterissä asioida,
vaikka ilmaiseksi jakaisivat tavaraa ! :)Sekin aika voi tulla, että olet köyhä. Koskaan et voi tietää, mihin päin maailma kallistuu.
- !!!!-!!
että olet köyhä kirjoitti:
Sekin aika voi tulla, että olet köyhä. Koskaan et voi tietää, mihin päin maailma kallistuu.
Köyhä minäkin, en kai painottanut tarpeeksi sanaa NIIN.. :)Mun asiointini vaatisi Liiterin täydellisen monopolin Suomessa.Ja tiesitkö, sitähän sakut yrittää! Valloittaa Suomen markkinat
"Lidl by Lidl" :)) - nääs
NAURATTAA :D kirjoitti:
Lidlin lohkoperunat ovat todella hyviä, lapset ei muuta söiskään ja - hinta n. 0.8 ekua. Tuuttipaketti (10 kpl) n. 1,6 e (mikä on hinta yleensä tuutti/kpl). Mausteet irtoaa 0,4 ekulla (hinta muualla mitä lie, onneks ei oo enää tarvinnut katsella muiden hintoja). Kaprikset, limut, juustot, vessapaperit, hammastahnat, pesuaineet ym. ym. Siis PERUSTARVIKKEET ovat aivan omaa luokkaansa - siis hinnaltaan. Ja aivan yhtä hyviä kuin mistä tahansa muusta liikkeestä/-ketjusta ostetut. Jauhelihat ym. ostan muualta kuin Lidlistä. Halpaliike kun on, ei liha ym. tuotteet muuta kuin pakasteita. Vihannekset sen sijaan - meidän Lidlissä ei ainakaan voi valittaa valinnan tai hinnan korkeutta - eikä sen puolin siisteyttäkään. Samalla lailla ovat esillä kuin missä tahansa marketissa. Paitsi että puolet halvemmalla ;) Vieläkin naurattaa köyhää!
Se valmiiksi pakattu jauheliha tulee Suomen Tampereelta, Raholasta. Eli on HK:n valmistamaa. Se selviää paketissa olevasta EY-merkinnästä.
- Tarkka
NAURATTAA :D kirjoitti:
Lidlin lohkoperunat ovat todella hyviä, lapset ei muuta söiskään ja - hinta n. 0.8 ekua. Tuuttipaketti (10 kpl) n. 1,6 e (mikä on hinta yleensä tuutti/kpl). Mausteet irtoaa 0,4 ekulla (hinta muualla mitä lie, onneks ei oo enää tarvinnut katsella muiden hintoja). Kaprikset, limut, juustot, vessapaperit, hammastahnat, pesuaineet ym. ym. Siis PERUSTARVIKKEET ovat aivan omaa luokkaansa - siis hinnaltaan. Ja aivan yhtä hyviä kuin mistä tahansa muusta liikkeestä/-ketjusta ostetut. Jauhelihat ym. ostan muualta kuin Lidlistä. Halpaliike kun on, ei liha ym. tuotteet muuta kuin pakasteita. Vihannekset sen sijaan - meidän Lidlissä ei ainakaan voi valittaa valinnan tai hinnan korkeutta - eikä sen puolin siisteyttäkään. Samalla lailla ovat esillä kuin missä tahansa marketissa. Paitsi että puolet halvemmalla ;) Vieläkin naurattaa köyhää!
samaa mieltä, että Lidlistä saa hyvää tavaraa halvemmalla. Käyn vartavasten ostamassa ½ litran luonnonjogurttia. Siinä on vain 1,5 % rasvaa, on erinomaista maultaan ja se on pakattu pikariin eikä sellaisiin inhottaviin tetroihin, joihin jää sisään reunoihin 1-2 dl ja menee jätteisiin. Siisti ja kätevä käyttää. Ostaisin kalliimmallakin, kun vain jostain muualta saisi. Jos on hyvä omatunto, ei valvontakamerat häiritse. Niitä nyt on joka paikassa muuallakin. Luottokorttien kelpaamattomuus johtuu siitä, että mm. nopea rahankierto mahdollistaa halvat hinnat. Käykää te nipottajat vaan kalliimmissa kaupoissa, valinta on vapaa!
- Henkka
että olet köyhä kirjoitti:
Sekin aika voi tulla, että olet köyhä. Koskaan et voi tietää, mihin päin maailma kallistuu.
Henkisesti köyhä saattaa käyrä saksalaisessa sekatavarakaupassa koska hänellä ei ole arvotettua elämää.Ei arvoja minkä mukaan toimii elämässään,siis todella köyhiä ovat lillin asiakkaat.Ei paskankaan väliä mieten työntekijöitä kohdellaan.Koskahan Suomessakin lillin työntekijöiden pitää kuukautisten aikana käyttää otsapantaa kuukautisten aikana,että työnjohto tietää päästää WC:ssä käymään,kun sinne muilla ei ole oikeutta mennä.Näin on jo eteläisemmässä Euroopassa.Töissäni olen luvannut kuukauden palkan sille joka näkee minut kyseisessä sekatavarakaupassa.Tapahtuma on yhtä mahdollinen kuin lottovoitto eli minun pitäisi menettää mielenterveyteni.Jos niin kävisi niin tuskin silloin kävisin siellä ostoksia tekemässä.
Ay-miehenä sanon myös sen, että nuorin poikani kaupallisesta koulutuksestaan huolimatta ei tule koskaan työkentelemään saksalaisten sekatavarakaupassa.Minun perheessä,suvussa on arvoja jotka pitää!!!!Ellei muuta arvoa ole kuin tavaran hinta kannattaako sillion puhua elämisestä,markinapaskalle alistuttua kuolemaa se silloin on!! - vähävarainen
NAURATTAA :D kirjoitti:
Kun Lidlissä asioi. Muutamalla kympillä saan kassiin kerättyä tavaraa pitkäksi aikaa, mikä muualla maksais ainakin 30-50% enemmän.
Jos rahaa olis, niin kyllä mäkin ostaisin herkkuja stockan ym. herkkutiskeiltä, mutta kun ei ole valinnan varaa, niin kiitän Luojaa Lidlistä. Se on ainoa ruokakauppa, missä köyhäkin hymyilee.kyllä paljon enemmän voimme ostaa Lidlistä, eikä huoleta paljonko taas tulee maksamaan. olen monasti saanut kuulla miten huono kauppa tämä on, mutta minun elämääni se on huomattavasti helpottanut. tuotteet ovat hyviä ja ne mitä ei sieltä saa, voi aina ostaa muualta. onneksi on Lidl! =)
- ????-???
!!!!-!! kirjoitti:
että tarttis Liiterissä asioida,
vaikka ilmaiseksi jakaisivat tavaraa ! :)Älä ole noin sairaan "ylpeä",voi käydä niin ikävästi,että vielä istut hattu kourassa Liiterin edessä kerjäämässä.Pilkka ja ylpeys kun useasti sattuu omaan nilkkaan.
- "Asiakas"
Lidl on ylhäältä päin norsunluutornista johdettu umpimielinen talo. Siellä jos missä ei päde se lause, jonka mukaan asiakas on aina oikeassa.
Lidl tekee kaikkialla asiat omalla lidlmäisellä tavallaan. Saapa kaupassa miten hyviä tuotteita tahansa miten halvalla tahansa, niin yhtiön yrityskulttuuri on vieraannuttavan vastenmielinen. Lidlissä ei asioi mielikseen.
Kaikki muu asiakaspalaute kuin hiljainen boikotti on turhaa.- totta
Toi on ihan totta mitä sanoit..
- totoro
En ole itse käynyt koskaan lidl-kaupassa, ja enkä tule käymään, mutta eikö siellä tosiaan voi maksaa luottokortilla? Ei millään? Kuullostaa aika uskomattomalta. Toisaalta itse pyrin käyttämään käteistä aina kun se on mahdollista, mutta silti ihmetyttää.
- Keksijä
Luottokortilla maksamisesta veloitetaan kauppiaalta muutaman prosentin suuruinen palkkio. Sikäli on ymmärrettävää, että kauppa joka pyrkii mahdollisimman halpoihin hintoihin kustannuksia karsimalla ei ota luottokortteja vastaan. Pankkikortithan tietysti kelpaavat.
- "Asiakas"
Keksijä kirjoitti:

Olen Luottokunnan VISA-asiakas lähes alusta asti. Kortti tuli markkinoille alkukesästä 1980 ja minulla oli sellainen taskussani muistaakseni saman kesän heinäkuusta lähtien.
Suomessa kortti kävi alusta lähtien lähes kaikissa vähittäismyymälöissä. Saksassa oli nurjamielisempää: jos kortti ylipäänsä kävi, piti sillä maksaa tietyllä nimetyllä kassalla jne. Kehitys lienee mennyt parempaan suuntaan. Aivan viime vuosina en ole Saksassa käynyt.
Viimeinen tietoni pankkien omistaman Luottokunnan perimästä VISA-provisiosta on jossain 1,5-2 prosentin välimaastossa. Ei se käteisen rahan käsittelykään ilmaista ole, joten tuonsuuruiseen välistävetoon pitäisi kaupalla kuin kaupalla olla varaa. Ainakin minä asioin paljon mieluummin liikkeessä, jossa VISAni käy. Jos alle 2 prosentin VISA-provisio on Lidlille liikaa, niin saa olla ilman minulta tulevaa rahaa muiltakin osin.
Eurocardin/Mastercardin provisio on käsittääkseni jokseenkin samaa luokkaa kuin VISAlla, mutta Diners Clubin ja American Expressin provikat ovat huomattavasti korkeammat (5-6 %, luulisin).
Saattaa olla, että VISAnkin provisio Saksassa on korkeampi kuin Suomessa. Lidlin johto on ehkä tehnyt kaikkia maita koskevan kategorisen päätöksen siitä, ettei luottokortteja hyväksytä missään.
USA:ssa on päinvastoin: siellä suhtaudutaan käteisellä maksavaan asiakkaaseen vähintään epäillen. Ilman luottokorttia olet Amerikassa monessa paikassa varsin heikoilla!
Hyvin VISA toimii muuallakin maailmalla (kehitysmaa Saksaa lukuunottamatta). Kokeilin VISAa Papeeten kadulla olevassa pankkiautomaatissa muutama vuosi sitten. Kone sylki kouraani empimättä Polynesian frangeja ja vaihtokurssi oli ihan kelvollinen. - Luottokortit ovat petosta
"Asiakas" kirjoitti:
Olen Luottokunnan VISA-asiakas lähes alusta asti. Kortti tuli markkinoille alkukesästä 1980 ja minulla oli sellainen taskussani muistaakseni saman kesän heinäkuusta lähtien.
Suomessa kortti kävi alusta lähtien lähes kaikissa vähittäismyymälöissä. Saksassa oli nurjamielisempää: jos kortti ylipäänsä kävi, piti sillä maksaa tietyllä nimetyllä kassalla jne. Kehitys lienee mennyt parempaan suuntaan. Aivan viime vuosina en ole Saksassa käynyt.
Viimeinen tietoni pankkien omistaman Luottokunnan perimästä VISA-provisiosta on jossain 1,5-2 prosentin välimaastossa. Ei se käteisen rahan käsittelykään ilmaista ole, joten tuonsuuruiseen välistävetoon pitäisi kaupalla kuin kaupalla olla varaa. Ainakin minä asioin paljon mieluummin liikkeessä, jossa VISAni käy. Jos alle 2 prosentin VISA-provisio on Lidlille liikaa, niin saa olla ilman minulta tulevaa rahaa muiltakin osin.
Eurocardin/Mastercardin provisio on käsittääkseni jokseenkin samaa luokkaa kuin VISAlla, mutta Diners Clubin ja American Expressin provikat ovat huomattavasti korkeammat (5-6 %, luulisin).
Saattaa olla, että VISAnkin provisio Saksassa on korkeampi kuin Suomessa. Lidlin johto on ehkä tehnyt kaikkia maita koskevan kategorisen päätöksen siitä, ettei luottokortteja hyväksytä missään.
USA:ssa on päinvastoin: siellä suhtaudutaan käteisellä maksavaan asiakkaaseen vähintään epäillen. Ilman luottokorttia olet Amerikassa monessa paikassa varsin heikoilla!
Hyvin VISA toimii muuallakin maailmalla (kehitysmaa Saksaa lukuunottamatta). Kokeilin VISAa Papeeten kadulla olevassa pankkiautomaatissa muutama vuosi sitten. Kone sylki kouraani empimättä Polynesian frangeja ja vaihtokurssi oli ihan kelvollinen.Kun puhutaan käteiskaupasta, niin sillä tarkoitetaan sileällä rahalla maksettua kauppaa. Ei siis parin päivän viiveellä tulevaa pankkikorttisuoritusta ( pankkikortti laajasti ajateltuna luetaan kyllä usein käteiseksi).
Kohtuutonta on se, että jotkut asiakkaat puhuvat käteiskaupasta. Kun tulee maksun aika, kaivavat jonkun hemmetin dinersin tai amexin.
Jos tehdään oikeasti tiukkaa kauppaa, niin luotto on sama kuin tarjoaisi kauppiaalle väärää rahaa.
Iso ostos esim tuhat euroa 6 % kauppiaalta pois eli 60 €.
Miettikää ite kumpi on reilumpaa, ehkä ottaisitte mielummin tuon 60 vaikka alennuksena! - ali
Luottokortit ovat petosta kirjoitti:
Kun puhutaan käteiskaupasta, niin sillä tarkoitetaan sileällä rahalla maksettua kauppaa. Ei siis parin päivän viiveellä tulevaa pankkikorttisuoritusta ( pankkikortti laajasti ajateltuna luetaan kyllä usein käteiseksi).
Kohtuutonta on se, että jotkut asiakkaat puhuvat käteiskaupasta. Kun tulee maksun aika, kaivavat jonkun hemmetin dinersin tai amexin.
Jos tehdään oikeasti tiukkaa kauppaa, niin luotto on sama kuin tarjoaisi kauppiaalle väärää rahaa.
Iso ostos esim tuhat euroa 6 % kauppiaalta pois eli 60 €.
Miettikää ite kumpi on reilumpaa, ehkä ottaisitte mielummin tuon 60 vaikka alennuksena!Kyllähän Lidlin osalta syy on juuri siinä, että Saksassa ei luottokortit ole lainkaan niin yleisiä kuin Suomessa,kuten aikaisempikin kirjoittaja totesi. Jos Saksassa ei tarvita, ei kai Lidlin päättäjien mielestä pienessä Suomessakaan voi tarvita??
Ja nuo puheet 6%:n komissiosta ovat höpö-juttuja. Esim. Visan komissio on alle prosentti. Jonkin amexin osalta prosentti taitaa pahimmillaan nykyään olla 3-4%. - persaukiset
"Asiakas" kirjoitti:
Olen Luottokunnan VISA-asiakas lähes alusta asti. Kortti tuli markkinoille alkukesästä 1980 ja minulla oli sellainen taskussani muistaakseni saman kesän heinäkuusta lähtien.
Suomessa kortti kävi alusta lähtien lähes kaikissa vähittäismyymälöissä. Saksassa oli nurjamielisempää: jos kortti ylipäänsä kävi, piti sillä maksaa tietyllä nimetyllä kassalla jne. Kehitys lienee mennyt parempaan suuntaan. Aivan viime vuosina en ole Saksassa käynyt.
Viimeinen tietoni pankkien omistaman Luottokunnan perimästä VISA-provisiosta on jossain 1,5-2 prosentin välimaastossa. Ei se käteisen rahan käsittelykään ilmaista ole, joten tuonsuuruiseen välistävetoon pitäisi kaupalla kuin kaupalla olla varaa. Ainakin minä asioin paljon mieluummin liikkeessä, jossa VISAni käy. Jos alle 2 prosentin VISA-provisio on Lidlille liikaa, niin saa olla ilman minulta tulevaa rahaa muiltakin osin.
Eurocardin/Mastercardin provisio on käsittääkseni jokseenkin samaa luokkaa kuin VISAlla, mutta Diners Clubin ja American Expressin provikat ovat huomattavasti korkeammat (5-6 %, luulisin).
Saattaa olla, että VISAnkin provisio Saksassa on korkeampi kuin Suomessa. Lidlin johto on ehkä tehnyt kaikkia maita koskevan kategorisen päätöksen siitä, ettei luottokortteja hyväksytä missään.
USA:ssa on päinvastoin: siellä suhtaudutaan käteisellä maksavaan asiakkaaseen vähintään epäillen. Ilman luottokorttia olet Amerikassa monessa paikassa varsin heikoilla!
Hyvin VISA toimii muuallakin maailmalla (kehitysmaa Saksaa lukuunottamatta). Kokeilin VISAa Papeeten kadulla olevassa pankkiautomaatissa muutama vuosi sitten. Kone sylki kouraani empimättä Polynesian frangeja ja vaihtokurssi oli ihan kelvollinen.ostaa päivittäistavaroita visalla, joten tässä mielessä luulisi lidlin kannalta olevan hyvä juttu hyväksyä ne kun koko kauppa on tehty köyhille
- pulla
persaukiset kirjoitti:
ostaa päivittäistavaroita visalla, joten tässä mielessä luulisi lidlin kannalta olevan hyvä juttu hyväksyä ne kun koko kauppa on tehty köyhille
Persaukiset eivät edes saa visaa.
- erkki
pulla kirjoitti:
Persaukiset eivät edes saa visaa.
Kyllä vain saavat, sellaiset persaukiset joilla on tuloja joilla ssa joka kuukautisen visa laskun juuri ja juuri maksettua.
- näitä on paljon
erkki kirjoitti:
Kyllä vain saavat, sellaiset persaukiset joilla on tuloja joilla ssa joka kuukautisen visa laskun juuri ja juuri maksettua.
Pankkikortilla kun ei voi maksaa tili tyhjä....
- Jussi
Puolalainen kermatoffee ja tsekkiläiset croissantit ovat hyviä.Lidl ihan natsifirma.Myyvät suomalaisille junteille halvalla paskaa,jota sakut ei enää osta,HALVALLA!!!
- "Asiakas"
persaukiset kirjoitti:
ostaa päivittäistavaroita visalla, joten tässä mielessä luulisi lidlin kannalta olevan hyvä juttu hyväksyä ne kun koko kauppa on tehty köyhille
Olen ostanut lähes kaikki päivittäistavaraostokseni Visalla kohta neljännesvuosisadan ajan. Aika tavalla siinä leikissä on rahaa palanut, totisesti! Mummonmilli on varmasti mennyt puhki jo ajat sitten.
Joskus reilut 15 vuotta sitten menin pöljä vielä vaihtamaan tavallisen VISAni Premier-versioon, jonka vuosimaksu on kovempi (vastapainona mm. jatkuva matkavakuutus).
Aluksi Premierillä ei ollut edes luottokattoa, mutta joskus sellainen tuli. Oli aluksi 30.000 mk; olisikohan nykyisin sitten 5.000 euroa? En ole kuitenkaan koskaan saanut aikaan isompaa kk-laskua kuin 12.000 mk (2.000 eur).
Ihmekös tuo sitten tosiaan on, että olen aina persaukinen!
Kiva kun kerroit - nyt selvisi tuokin mysteeri. - aks
Luottokortit ovat petosta kirjoitti:
Kun puhutaan käteiskaupasta, niin sillä tarkoitetaan sileällä rahalla maksettua kauppaa. Ei siis parin päivän viiveellä tulevaa pankkikorttisuoritusta ( pankkikortti laajasti ajateltuna luetaan kyllä usein käteiseksi).
Kohtuutonta on se, että jotkut asiakkaat puhuvat käteiskaupasta. Kun tulee maksun aika, kaivavat jonkun hemmetin dinersin tai amexin.
Jos tehdään oikeasti tiukkaa kauppaa, niin luotto on sama kuin tarjoaisi kauppiaalle väärää rahaa.
Iso ostos esim tuhat euroa 6 % kauppiaalta pois eli 60 €.
Miettikää ite kumpi on reilumpaa, ehkä ottaisitte mielummin tuon 60 vaikka alennuksena!Ei käy edes nämä elekroniset kortit, jotka veloittaa tiliä suoraan. Ilmeiseti Saksassaan ei oo mennyt tieto, että netti on jo olemassa. Itse ostan, mikäli mahdollista juustot sieltä, ovat todella edullisia, enkä mitään muuta.
- electro
Keksijä kirjoitti:
Luottokortilla maksamisesta veloitetaan kauppiaalta muutaman prosentin suuruinen palkkio. Sikäli on ymmärrettävää, että kauppa joka pyrkii mahdollisimman halpoihin hintoihin kustannuksia karsimalla ei ota luottokortteja vastaan. Pankkikortithan tietysti kelpaavat.
eli visa electro ei käy ja se jos mikä on pankkikortti!
- Gopher.
Lidl on oikeasti saksalainen, umpimielinan talo...se pitää paikkansa mutta:
- Hedelmät ja vihannekset ovat usein jopa 50% edullisempia kuin vaikka Prismassa. Joskus osasto tosin on skeidaa täynnä mutta niin saattaa olla myös muualla.
- Muovikasseja on (ainakin) kahta kokoa...kandee kysäistä. Jättipusseja ei ole,
- Luottokorttien käyttö kaupalle maksaa joko paljon tai helkkarin paljon. Halpisketjulla ei niihin yksinkertaisesti ole varaa.
Toisaalta tässäkin Lidl on saksalainen...saksassa ei juurikaan käytetä kortteja, edelleen käteinen rulettaa siellä aika pitkälle. Hyvä jos visa toimii, KV luottarit ainoastaan paremmissa paikoissa ja kansainvälisissä ketjuissa.- puhe kerrassaan
taidatkin olla itse näitä lidlin ketjuun kuuluvia "pikkuporvareita" jotka teettävät duunareillaan ilmaista työtä! aikoinaan kun kyseinen putiikki espooseen "rantautui" kävin mielenkiinnosta katsomassa,kun naapuritkin olivat käyneet... viimeiseksi kerraksi se ainakin minulle jäi. krääsää saa vaikkapa lähetystoriltakin,ei tosin puolimätiä hedelmiä, mutta sen myydyn krääsän tuotto menee avustuksena hyvään tarkoitukseen, eikä saksalaisen riistäjän tilille!
- lkj
kylläpäs muualla euroopassa lidlien kassat toimivat.... kukaan ei valita jne . esim. kassojen tiskien koosta! Musta tommonen valitus on turhaa kun asiaan kerran on ratkaisu! VAIHDA KAUPPAA! lopeta itsesi kiusaaminen! XD
- xxxxxxxxxxxxcc
"kukaan ei valita jne . esim. kassojen tiskien koosta!"
mistä tällainen tieto on peräisin? mielikuvituksestasi? - kassa lidlissä
xxxxxxxxxxxxcc kirjoitti:
"kukaan ei valita jne . esim. kassojen tiskien koosta!"
mistä tällainen tieto on peräisin? mielikuvituksestasi?asiakkaat! itse siellä töissä ja jokapäivä sama jupina! ihan ku se ois meistä kii! eivät tajua et pakkauspöytä erikseen...
- työntekijöitä?
kassa lidlissä kirjoitti:
asiakkaat! itse siellä töissä ja jokapäivä sama jupina! ihan ku se ois meistä kii! eivät tajua et pakkauspöytä erikseen...
Kiinnostaisi tietää oletteko te osa-aikaisia vai onko myös kokopäiväisiä työntekijöitä? Entä viikottaiset työtuntimäärät?
- Jaana
työntekijöitä? kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää oletteko te osa-aikaisia vai onko myös kokopäiväisiä työntekijöitä? Entä viikottaiset työtuntimäärät?
Kuule valitettavasti kaikki ollaan tuli persuksen alla ja käytännössä osa-aikaisia, kun tunteja ei anneta, kuin 15-20 viikossa. Elä sillä sitten!
Kaikki kyylää ja kyttää toisia...ihan ihme meininki...sairasta! Olenkin pistänyt hakupaperit muualle...ei täällä jaksa olla. Jokainen yrittää hullunlailla, että saisi tunteja. Toisesta päästä lähtee ja toisesta päästä otetaan kokoajan uusia tilalle, vaikka entisillä ei ole riittävästi tunteja. Se on tämän puljun tahto...siinä sitten työntekijät ovat varpaisillaan. - Lidlin asiakas
kassa lidlissä kirjoitti:
asiakkaat! itse siellä töissä ja jokapäivä sama jupina! ihan ku se ois meistä kii! eivät tajua et pakkauspöytä erikseen...
Niinpä, mutta mikä ihmeen pakkauspöytä? Jos tarkoitat sitä ikkunaseinällä olevaa kukkalautaa, niin saisi kyllä olla vähän paremmin järjestetty "pakkauspöytä". Ja se tila siinä kassan jälkeen saisi olla edes sen verran isompi, että sen ehtisi samassa tahdissa tyhjentää kärryyn kuin kassa siihen tavaraa lappaa. Ainakin vanhemmilla ihmisillä voi olla vaikeaa pysyä tahdissa, kun meillä nuoremmillakin. Vika ei ole kassojen ja muun henkilökunnan vaan järjestelmän joka tämän on suunnitellut. Palvelu on kyllä ihan hyvää, kiitos henkilökunnan.
- tyytyväinen asiakas
Jaana kirjoitti:
Kuule valitettavasti kaikki ollaan tuli persuksen alla ja käytännössä osa-aikaisia, kun tunteja ei anneta, kuin 15-20 viikossa. Elä sillä sitten!
Kaikki kyylää ja kyttää toisia...ihan ihme meininki...sairasta! Olenkin pistänyt hakupaperit muualle...ei täällä jaksa olla. Jokainen yrittää hullunlailla, että saisi tunteja. Toisesta päästä lähtee ja toisesta päästä otetaan kokoajan uusia tilalle, vaikka entisillä ei ole riittävästi tunteja. Se on tämän puljun tahto...siinä sitten työntekijät ovat varpaisillaan.hei,
vapaa maa valita työpaikkansa. Jos kurppii se, ettei saa syödä oman työpaikan tuotteita vapaasti tai lorvia, kandee varmaan vaihtaa paikkaa tai olla olematta töissä.
Olen nauttinut Lidlissä käynnistä joka kerta ja liike tuntuu pistäneen vähän vauhtia tähän bresneviläiseen keskusliikemeininkiin. - Henkka
tyytyväinen asiakas kirjoitti:
hei,
vapaa maa valita työpaikkansa. Jos kurppii se, ettei saa syödä oman työpaikan tuotteita vapaasti tai lorvia, kandee varmaan vaihtaa paikkaa tai olla olematta töissä.
Olen nauttinut Lidlissä käynnistä joka kerta ja liike tuntuu pistäneen vähän vauhtia tähän bresneviläiseen keskusliikemeininkiin.voi vain olla tyytyväinen tuosta meiningistä ja nauttia kaupassa leijuvasta keskitysleiri kulttuurista työelämässä.Terävät ja kyvykkäät työntekijät sieltä lähtevätkin ja sairaita asiakkaita jää paapomaan kyvöttömät työntekijät.
- Malla
Kassojen suhteen. Itsekin siellä muutamia kertoja käyneenä olen ihmetellyt kassojen epäkäytännöllisyyttä. Eipä siellä isoja ostoksia varsinkaan ruuhka-aikaan viitsi tehdä. Tosin meidän kaupungin Lidlissä käydessä ei montaa ihmistä kaupassa ole.
Toinen asia mikä ärsyttää siellä on tarjoustuotteiden (erikoistavarat) loppuminen heti kättelyssä. Jos et ole heti ovien auetessa hakemassa tuotetta on sitä turha mennä muutamaa tuntia myöhemmin kyselemään. Vastaus kuuluu: loppu ! Itselle on muutaman kerran näin käynyt. - miten on huonosti
Pelkästään hyviä kokemuksia L:sta. Ja asiakkaita ainakin paikkakunnalla riittää.
- tiitutaatu
moi!itse käyn ko.firmassa tekemässä kaikki ostokseni.20 eurolla saa saman verran tavaraa kun lähikaupasta 35 eurolla.Olen tehnyt useita "ostokori"vertailuja. Sitäpaitsi pakkauskoot usein suurempia.
- lähi
tiitutaatu kirjoitti:
moi!itse käyn ko.firmassa tekemässä kaikki ostokseni.20 eurolla saa saman verran tavaraa kun lähikaupasta 35 eurolla.Olen tehnyt useita "ostokori"vertailuja. Sitäpaitsi pakkauskoot usein suurempia.
Eikä kohta sitten enää ole tätä "kallista" lähikauppaa josta ostetaan unohtunut sinappi ja maidot ja makkara kotibileisiin perjantai-iltana yhdeksän pintaan
Auto alle ja Liideliin - erittäin tyytyväinen
lähi kirjoitti:
Eikä kohta sitten enää ole tätä "kallista" lähikauppaa josta ostetaan unohtunut sinappi ja maidot ja makkara kotibileisiin perjantai-iltana yhdeksän pintaan
Auto alle ja Liideliinolemme nelihenkinen perhe. ainakin Järvenpään lill issä on erittäin hyvälaatuiset vihannekset ja muu turetuotteet. Olemme aikaisemmin olleet prisman asiakkaita. nyt käymme prismassa sekä lidlissä. ostamme ne tuotteet saksalaiselta, joissa tiedämme säästävämme. tämähän pakottaa muita kauppoja tarkistamaan hintojaan. ja se jos mikä tulee kuluttajien eduksi. kuukausimenomme päivittäistarvikkeiden osalta on pienentynyt kolmanneksella. HUOM. Prisma on kyllä edullisin suomalainen kaupppa.
- nainen
erittäin tyytyväinen kirjoitti:
olemme nelihenkinen perhe. ainakin Järvenpään lill issä on erittäin hyvälaatuiset vihannekset ja muu turetuotteet. Olemme aikaisemmin olleet prisman asiakkaita. nyt käymme prismassa sekä lidlissä. ostamme ne tuotteet saksalaiselta, joissa tiedämme säästävämme. tämähän pakottaa muita kauppoja tarkistamaan hintojaan. ja se jos mikä tulee kuluttajien eduksi. kuukausimenomme päivittäistarvikkeiden osalta on pienentynyt kolmanneksella. HUOM. Prisma on kyllä edullisin suomalainen kaupppa.
Jepp, ei mitään valittamista Lidlin suhteen. Edulliset hinnat ja hyvät tuotteet. Lapsiperhe säästää uskomattomat määrät euroja.
Suomessa on nimittäin euroopan kallein ruoka.
Siksi ihmettelenkin tätä ilmiötä, että kun suomalaisille tarjotaan ruokaa edulliseen tukkuhintaan, (n.-30-40% halvemmalla)niin sitä aletaan halveksimaan ja haukkumaan.
Hyvä vain, että saadaan hintakilpailua aikaiseksi ja loppuu tuo Prismojen ja Citymarkettien rahan riisto. - joo
nainen kirjoitti:
Jepp, ei mitään valittamista Lidlin suhteen. Edulliset hinnat ja hyvät tuotteet. Lapsiperhe säästää uskomattomat määrät euroja.
Suomessa on nimittäin euroopan kallein ruoka.
Siksi ihmettelenkin tätä ilmiötä, että kun suomalaisille tarjotaan ruokaa edulliseen tukkuhintaan, (n.-30-40% halvemmalla)niin sitä aletaan halveksimaan ja haukkumaan.
Hyvä vain, että saadaan hintakilpailua aikaiseksi ja loppuu tuo Prismojen ja Citymarkettien rahan riisto.Tuota ihmettelen minäkin. Muistan kun koulussa oli ruokailu, niin eipä kukaan oppilaista kohdellut ilmaista ruokaa kovin kunnioittavasti. Eikä ihminen siitä kauheesti vanhetessaankaan aikuistu.
- zz zz
Lidl on parasta mitä Suomen vähittäiskaupassa on tapahtunut viime vuosina. Yhteenvetosi pääkonttorille sisältää todennäköisesti sanat KIITOS LIDL! Jos tosiaan uskot että muovikassista 7c jää paljon katetta kun tiedät mitä ne muualla maksaa olen hämmästynyt. Oma kori tai kaupasta otettu pahvilaatikko auttaa asiaa. Kassalinja on nopea ja hyvä. Olen hevi puolella nähnyt mainitsemiasi huonoja tuotteita joten haen ne silloin muualta, helppoa ja yksinkertaista.
- Nipsu
... LIDLissä on paljon tuotteita jotka tulee haettua sieltä. Uusimpana löytönä iso tölkki kuivattua ruohosipulia joka on tosi hyvää ja monikäyttöistä näin talvella. Hedelmiä ja kasviksia ostan, jos ne ovat hyviä, muuten haen muualta.
- nöpö
kuinka iso se on? paljon maksaa? ajattelin vaan pupulleni... :) kun noi tuoreruohosipat on nii kalliita...
- Asiakas
Malmin Lidlissä ainakin on jo ostoskorit käytössä. Vaatikaa niitä oman paikkakunnan Lidliin, niin voi olla että tulee muihinkin Lidleihin.
Vihannekset ei ole minusta Lidlissä sen huonompia kuin muuallakaan ja muovikasseja on kahta eri kokoa.- manselainen
Niin on Tampereen Lidlissäkin ollut jo monta kuukautta ostoskorit käytössä. Riippuu kai sitten kaupungista, onko koreja vai ei.
- Keskustapuolue
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
- nuukajussi
Keskustapuolue kirjoitti:

Tyrsk:)) Minäpäs ajattelin alkaa suomalaiseksi banaaninviljelijäksi. Saa ainakin EU:lta hyvät katokorvaukset! Musta on hyvä että Lidl tuli suomeen vähän polkemaan hintoja, alkoi suomalaisten kauppiaitten ahneus jo riistäytyä käsistä. Tottakai käyn Lidlissä jos saan sieltä sapuskat lähes puolta halvemmalla. Suinkaan kaikki ei sielläkään ole hyvää mutta tietyt ruoat ostan aina sieltä. Juustot, pähkinät, lihat, kalat, pakastevihannekset, maitotuotteet jne..
- harrastelijakirurgi
manselainen kirjoitti:
Niin on Tampereen Lidlissäkin ollut jo monta kuukautta ostoskorit käytössä. Riippuu kai sitten kaupungista, onko koreja vai ei.
....ei ainakaan sammonvaltatien lidlissä.......ostoskoreja nimittäin......tunsin muuten itseni isänmaanpetturiksi käytyäni moisessa kaupassa....enpä oo senjälkeen käynyt..
- Tainio
harrastelijakirurgi kirjoitti:
....ei ainakaan sammonvaltatien lidlissä.......ostoskoreja nimittäin......tunsin muuten itseni isänmaanpetturiksi käytyäni moisessa kaupassa....enpä oo senjälkeen käynyt..
Eikä ole myöskään Lielahdessa. Tosin eihän siellä käy nykyään kuin lähinnä eläkeläisiä ja arabeja.
- pulla
Ei ainakaan ollut. Pitää ottaa jotain tyhjiä mehulaatikoita sitten.
- niin ja olut!
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
kyllä saksalainen makkara ainakin meidän koiralle kelpasi,tosin aikansa haisteltuaan uskaltautui ottamaan.lapsille ei kelvannut,enkä sitä itsekään suurella ruokahalulla syönyt,niin ja se olut...
en ole ruunan kusta maistanut,mutta saatan vain kuvitella sen olevan juuri sen kaltaista,mitä lidlin oluet yleensä! - polkemaan!!!
nuukajussi kirjoitti:
Tyrsk:)) Minäpäs ajattelin alkaa suomalaiseksi banaaninviljelijäksi. Saa ainakin EU:lta hyvät katokorvaukset! Musta on hyvä että Lidl tuli suomeen vähän polkemaan hintoja, alkoi suomalaisten kauppiaitten ahneus jo riistäytyä käsistä. Tottakai käyn Lidlissä jos saan sieltä sapuskat lähes puolta halvemmalla. Suinkaan kaikki ei sielläkään ole hyvää mutta tietyt ruoat ostan aina sieltä. Juustot, pähkinät, lihat, kalat, pakastevihannekset, maitotuotteet jne..
ja ....tut! sanon minä... työntekijöiden hintoja ne polkee! paskaa saa muualtakin,jossa henkilöstölle maksetaan edes siedettävä palkka... !
- LLII
niin ja olut! kirjoitti:
kyllä saksalainen makkara ainakin meidän koiralle kelpasi,tosin aikansa haisteltuaan uskaltautui ottamaan.lapsille ei kelvannut,enkä sitä itsekään suurella ruokahalulla syönyt,niin ja se olut...
en ole ruunan kusta maistanut,mutta saatan vain kuvitella sen olevan juuri sen kaltaista,mitä lidlin oluet yleensä!Kuules tytteli, lue tuoteseloste Dulanon makkaroista niin huomaat että kyse on laatumakkarasta eikä jauhopaakusta, koirasi voit viedä saunan taa ja am... Maistappa sitä ruunan kusta niin löydät kotoisen Lapin Kullan maun.
- Kataguru
Tainio kirjoitti:
Eikä ole myöskään Lielahdessa. Tosin eihän siellä käy nykyään kuin lähinnä eläkeläisiä ja arabeja.
Niin muiden kauppojen hintataso olis varmasti kalliimpi. Joten Kuluttaja on tässä kuningas. Oman kauppansa saa jokainen itse valita.
- puutarhuri yo
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
Kyllä mm. joulun aikaan oli tarjolla suomalaisia juureksia Lidlissä.
Siinä menee silti minullakin raja ostoksissa: en osta vihanneksia Lidlin polkuhinnoilla, vaan suomalaiskaupan hevi-tiskiltä. Lidlistä ostan satunnaisesti tuotteita, joita ei muissa kaupoissa ole ostettavissa. - mä vaan
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
Mistä lähtien Suomessa on banaani kasvannut?tai appelsiini? no haloo! Lidlissä ne ovat kuitenki edullisempia ku muualla.Itse asiassa Lidlin hedelmät ovat monesti makeita ja todella hyviä,vaikken muuten niin välitä koko kaupasta.
- appelsiineja.....

...ja banaaneita saa ostaa?? Missäs päin suomea niitä ksvatetaan??? ;)
- Suosi kotimaisia..banaaneja..
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
On ilmeisesti maatalousministeri Korkeoja (kesk.) käynyt vierailulla sielläpäin kun on jo trooppisille kasveille omata plantaasit..kaikkea sitä voi kokeilla - kunhan rahoituksen hoitaa EU..
- xyzyx
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
Kasvaako Suomessa todella Suomalaisia banaaneja & appelsiineja? missä?
- NIIN MÄKIN
nuukajussi kirjoitti:
Tyrsk:)) Minäpäs ajattelin alkaa suomalaiseksi banaaninviljelijäksi. Saa ainakin EU:lta hyvät katokorvaukset! Musta on hyvä että Lidl tuli suomeen vähän polkemaan hintoja, alkoi suomalaisten kauppiaitten ahneus jo riistäytyä käsistä. Tottakai käyn Lidlissä jos saan sieltä sapuskat lähes puolta halvemmalla. Suinkaan kaikki ei sielläkään ole hyvää mutta tietyt ruoat ostan aina sieltä. Juustot, pähkinät, lihat, kalat, pakastevihannekset, maitotuotteet jne..
suomalaisten perussynti: KATEUS
- es13run12
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
niitä suomalaisia banaaneja ja appelsiineja???!! Haloo, on tainnut sullakin jäädä jokunen aukko sivistykseen. WAS? En ole törmännyt henkilökohtaisesti vielä kertaakaan Suomessa suomalaisiin em. hedelmiin...ja tuskin ne sitäpaitsi on saksalaisiakaan alkuperältään ainakaan banaanit tai appelsiinit, jollei keski-Euroopan lämpötila ole viimeaikona radikaalisti lämmennyt???!!
- yxkax
harrastelijakirurgi kirjoitti:
....ei ainakaan sammonvaltatien lidlissä.......ostoskoreja nimittäin......tunsin muuten itseni isänmaanpetturiksi käytyäni moisessa kaupassa....enpä oo senjälkeen käynyt..
Sinulle harrastelijakirurgi, suosittelen "lobotomiaa".. ihan oman hyvinvointisi vuoksi.
- töissä siellä
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
siellä myydään useimmiten espanjalaisia tuotteita.. ei saksalaisia kuten mainitsit.. ota herran tähden selvää ennen kuin kirjotat tänne
- töissä siellä..
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
kasvaako suomessa banaani ???? voi herran jestas sentään mitä kirjottelette tänne....
- töissä siellä
polkemaan!!! kirjoitti:
ja ....tut! sanon minä... työntekijöiden hintoja ne polkee! paskaa saa muualtakin,jossa henkilöstölle maksetaan edes siedettävä palkka... !
me saadaan yli tessin palkkaa,joten puhu sitten vasta kun tiedät asioista.. ja palkka riippuu MYYJÄN työvuosista, meillehän tulee töihin mm.opskelijat ja nuoret, jotka ovat ens kertaa töissä, joten työssäolo vuodethan palkan määrää,niinku mikä tahansa työpaikka vaatii kokemusta alasta.... eli turha nassuttaa jostain palkoista.. !!!
- töissä siellä
puutarhuri yo kirjoitti:
Kyllä mm. joulun aikaan oli tarjolla suomalaisia juureksia Lidlissä.
Siinä menee silti minullakin raja ostoksissa: en osta vihanneksia Lidlin polkuhinnoilla, vaan suomalaiskaupan hevi-tiskiltä. Lidlistä ostan satunnaisesti tuotteita, joita ei muissa kaupoissa ole ostettavissa.lidl pystyy pitämään halvat hinnat, koska se tuo itse maahaan tavarat,, ei ole mitään keskoja välissä jotka vie omansa,, maksa vaan samasta tavarasta tupla hinta.. sunhan ne rahat on ! :)tyhmä maksaa enemmän !
- huonot banaanit
mä vaan kirjoitti:
Mistä lähtien Suomessa on banaani kasvannut?tai appelsiini? no haloo! Lidlissä ne ovat kuitenki edullisempia ku muualla.Itse asiassa Lidlin hedelmät ovat monesti makeita ja todella hyviä,vaikken muuten niin välitä koko kaupasta.
Enää ei saa banaaneja 0.99 eurolla. Kun viimeksi sain niin ostin niitä paljon. Vein takaisin kauppaan. Aikaisemmin ne olivat syötäviä, mutta ei nämä vaan ne oli tosi huonoja. Siis eivät maistuneet miltään tai olivat yli-imeliä Merkki oli mitä tahansa. Niin kyllä niissäkin on eroa. En osta sieltä enää banaaneja.
Kyllä sen ulkopuolinen huomaa. Työntekijöitä sorretaan ja henkilöstöllä on paha olla. Siellä on vielä niitä nuoria opiskelijoita, joille maksetaan huonosti ja vaihtuva henkilökunta. Uskottavuutta kauppaan tosi se että siellä olisi vanhempaakin myyjää kasalla. Siis pysyvää henkilökuntaa ja niille paremmat olot.
Niin vielä huomautus ! Eipä sitä työpaikkaa vaihdeta niin vaan. Se on harvinaista herkkua. Että jos jokun työpaikan on saannut niin siitä on pidettävä kiinni. Harmi vaan että työntekijöiden kohtelu on huonon laista.
Mutta lidissä on myös hyviäkin tuotteita ja edullisesti. Ei kuitenkaan mitenkään viihtyisä kauppa. - puutarhuri yo
töissä siellä kirjoitti:
lidl pystyy pitämään halvat hinnat, koska se tuo itse maahaan tavarat,, ei ole mitään keskoja välissä jotka vie omansa,, maksa vaan samasta tavarasta tupla hinta.. sunhan ne rahat on ! :)tyhmä maksaa enemmän !
Viestini koski suomalaisia vihanneksia ja juureksia, joita myös myydään Lidlissä. Niiden myynti polkuhinnalla viittaa siihen, että ne myös ostetaan polkuhinnalla suomalaisilta tuottajilta.
Maksan mielelläni enemmän kotimaisesta tuotannosta, jos se merkitsee sitä, että viljelijät pystyvät tekemään työtään täällä kannattavasti. Ei suurta haittaa ole, jos samalla tulee kannatettua myös Lidliä pienempiverkostoisia kotimaisia liikeyrityksiä.
Suomessa avomaalla viljelty vihannes on sitäpaitsi puhtaampi keskieurooppalaiseen verrattuna, myös epäluomussa tuotannossa.
Tyhmä maksaa vähemmän, jos ei ajattele, mistä halpa hinta tulee! - es13run12
töissä siellä.. kirjoitti:
kasvaako suomessa banaani ???? voi herran jestas sentään mitä kirjottelette tänne....
Jopa on joillakin pipo tiukalla, jos ei vitsiä ymmärretä...halooo?!!?
- toi
es13run12 kirjoitti:
Jopa on joillakin pipo tiukalla, jos ei vitsiä ymmärretä...halooo?!!?
Ei varmaan kukaan oikeesti puhu suomal. banaaneista, hih hih....
- mtk
Keskustapuolue kirjoitti:
Lidlin vihannekset ja hedelmät eivät voi olla hyviä koska ne ovat saksalaisia. Etkö tiennyt että suomalainen ruoka on maailman parasta? Itse ostan suomalaisesta kaupasta suomalaiset banaanit, appelsiinit jne.
Missä niitä suomalaisia banaaneita kasvatetaan???
Minäkin ostaisin. - banaani-Terttu
mtk kirjoitti:
Missä niitä suomalaisia banaaneita kasvatetaan???
Minäkin ostaisin.Miten olisi vielä muutama kymmenen kysymystä letkan jatkoksi otsikolla "SUOMALAISIA??????? BANAANEITA?????????", niin keskustelussa säilyisi edes jonkinlainen taso.
- kerro
banaani-Terttu kirjoitti:
Miten olisi vielä muutama kymmenen kysymystä letkan jatkoksi otsikolla "SUOMALAISIA??????? BANAANEITA?????????", niin keskustelussa säilyisi edes jonkinlainen taso.
Mitenpäin banaani on tertussa.....no se on kai Tertun oma asia=)))))
- turhasta
Lidl ketjun ideat on ihan "jees." Eniten pidän siitä, että kaupan kuin kaupan pohjapiirustus on sama, eli menitpä etelä-suomessa tai pohjoisessa pistäytymään kaupassa, niin siellä ei mene tolkuttomasti aikaa tavaroiden löytämiseen. Siellä tekee aina ostokset nopeasti, aivan kuin lähikaupassaan, kun tavaroita etsiessä ei tarvitse koluta koko myymälää läpi.(Ketä, hei, kiinnostaa hieroa tunti tolkulla ruokakaupassa??)
Nämä tavaran paakkaamis systeemit on pikku haittoja vain. Nämä ihmiset jotka vinkuvat tälläisistä jutuista; käyttäytyvätkö he ulkomailla lomillaan samalla tavoin? Mahtavaa...
Lidl polkee mukavasti myös hedelmien hintoja, mielelläni kannan sieltä hedelmiä kotiini talven synkkinä kuukausina.- vertailija
Kolme Lidliä kolunneena voin kertoa, että jokaisessa myymälässä on ollut eri järjestys ja aikaa on mennyt etsimiseen, mikä hyllyrivi ja kylmäallas on missäkin päin kauppaa.
Erikoista että olet tullut eri tulokseen myös monta myymälää kiertäneenä. Ehkä ne ovat sijainneet varta vasten rakennetuissa myymälätiloissa - minulla kaksi näistä oli vanhoissa rakennuksissa. - töissä siellä myöskin
vertailija kirjoitti:
Kolme Lidliä kolunneena voin kertoa, että jokaisessa myymälässä on ollut eri järjestys ja aikaa on mennyt etsimiseen, mikä hyllyrivi ja kylmäallas on missäkin päin kauppaa.
Erikoista että olet tullut eri tulokseen myös monta myymälää kiertäneenä. Ehkä ne ovat sijainneet varta vasten rakennetuissa myymälätiloissa - minulla kaksi näistä oli vanhoissa rakennuksissa.Tollo!!!Olet käynyt oikeaan ja vasempaan kiertävissä myymälöissä!!! Eikai ne siellävoikaan olla samassa kohdassa!!! Jos menet kahteen esim.oikealle kirtävään myymälään, hyllyt ja pakastealtaat ON samassa paikassa!!!
- vertailija
töissä siellä myöskin kirjoitti:
Tollo!!!Olet käynyt oikeaan ja vasempaan kiertävissä myymälöissä!!! Eikai ne siellävoikaan olla samassa kohdassa!!! Jos menet kahteen esim.oikealle kirtävään myymälään, hyllyt ja pakastealtaat ON samassa paikassa!!!
kaikki kolme, missä olen käynyt, ovat olleet oikealta päin kierrettäviä ja tuoteryhmät eri kohdissa myymälää.
- lidliläinen
vertailija kirjoitti:
kaikki kolme, missä olen käynyt, ovat olleet oikealta päin kierrettäviä ja tuoteryhmät eri kohdissa myymälää.
no voi herrajumala!!! pystytköhän nyt elämään tämän asian kanssa kun pakaste potut onkin eri kohdassa???
voi tuota turhamaisuutta! XD - vertailija
lidliläinen kirjoitti:
no voi herrajumala!!! pystytköhän nyt elämään tämän asian kanssa kun pakaste potut onkin eri kohdassa???
voi tuota turhamaisuutta! XDKaikissa kauppaketjuissa Suomessa vaihtelevat tuoteryhmien paikat myymäläkohtaisesti.
Pelkästään ihmettelen, miksi täytyy kiihkeästi väittää vastaan, että ei meidän Lidlissä, kun olen empiirisissä tutkimuksissa tullut siihen tulokseen, että tilanne on sama myös Lidlin myymälöissä.
- Minä
Jos kauppa ei sinua miellytä,pysy sieltä pois. Et taida viihtyä muissakaan paikoissa.
Tuommoisiin pikkuseikkoihin ei voi puuttua kuin suomalainen tyypillinen sellainen...HUH..HUH. - etelä
Asun etelä suomessa ja tammisaaressa on yksi Lidhl kauppa.Pari kertaa olen käynyt siellä. Ja kyllä siinä kaupassa saa maksaa luottokortilla.
- xxxx
Lidlin mainoslehdessä lukee, että "Maksuvälineinä käteinen ja suomalainen pankkikortti". Visa electron ei käy (sen olen itse kysynyt), mutta eikös silloin muut käy? Vai mikä ero on luotto- ja pankkikortilla?
- Käy ja ei käy
Visa Electron on luottokorti Visan "pikkusisar". Teknisesti pystyt sillä nostamaan käteistä tietyistä automaateista, ja se kelpaa joissakin vaadittavaan on-linejärjestelmään liittyneissä liikkeissä "käteisenä" sillä, toisin kuin luottokortilla, tililtäsi siirtyy rahat "realiajassa". Monet liikkeet eivät kuitenkaan hyväksi elekton Visaa mm siitä syystä että se voidaan - vanhempien suostumuksella - myöntää myös 11-17 vuotialle....
- kotimaa
Olen käynyt lidlissä muutaman kerran ja pettynyt.
Nyt rakentavat Siwaa tuohon 200 m päähän ei tarvi enää muualla käydä.
Säästän matkakuluissa kun ei tarvi autoa käyttää.- on koominen
SIWAssa hyvä lihatiski on ihan kunnia-asia.
on parasta, mitä Suomen ruokakaupoissa on tapahtunut 50 vuoteen!
Ainut haittapuoli on tuo pakkaustiskin puute, mutta kyllä liike muuten on pelkkää PLUSSAA!
Persaukiset menkööt ostoksille muualle, minulla ainakin on varaa maksaa ruokani aina käteisellä! Ja muutakin, aina käteisellä. En halua ostosteni jäävän Ison Veljen listoille enkä muutenkaan välitä jättää merkkejä itsestäni nuuskijoitten iloksi enempää, kuin on aivan pakko.
Muovikasseista on turha rutista. Ota kauppaan mennessäsi mukaan sopiva kassi, niin on varmasti sopiva.
Taidat, sobbo, kuulua niihin UUSAVUTTOMIIN ja RAHATTOMIIN!
Koetahan Sinäkin viisastua ja vaurastua!- kelpaa
Mutta tilillä pitää olla rahaa.Periaateesta ostan lidilistä suomalaisten riistäjäkauppiaiden kiusaksi ja pankkikortilla.
- Per Saukko
Tervehdin ilolla Lidlin saapumista Suomeen Pankkikortti kelpaa maksuvälineenä ja ostokset on nopeaa ja helppoa mättää takaisin ostoskärryyn kassalla.
Lidl on käsitykseni mukaan tullut Suomeen sen takia, että täällä on kaikkein kalleimmat elintarvikkeet ja muut päivittäistavarat. Vaikka Lidl kilpailee hinnoilla, jää heille kuitenkin vielä hyvä voitto.
Meitä suomalaisia vanhat päivittäistavaraketjut ovat vuosikausia jymäyttäneet. Lidlin tuoma hintakilpailu on kuluttajan etu. - Orvokki
Per Saukko kirjoitti:
Tervehdin ilolla Lidlin saapumista Suomeen Pankkikortti kelpaa maksuvälineenä ja ostokset on nopeaa ja helppoa mättää takaisin ostoskärryyn kassalla.
Lidl on käsitykseni mukaan tullut Suomeen sen takia, että täällä on kaikkein kalleimmat elintarvikkeet ja muut päivittäistavarat. Vaikka Lidl kilpailee hinnoilla, jää heille kuitenkin vielä hyvä voitto.
Meitä suomalaisia vanhat päivittäistavaraketjut ovat vuosikausia jymäyttäneet. Lidlin tuoma hintakilpailu on kuluttajan etu.Odotan Lidintulemista Kuopion pojoispuolelle on hieman vihiä , että tulisi.Käyn Lidissä. Joka
siellä käy tietää, että hinnat ovat reilusti halvenpia. Pitkä matka estää päivittäiset käynnit.Mutta käydessäni ostan reilusti. - sa.
Taidat itte olla persaukinen kun käyt Lidlissä ;) ei se kortilla maksaminen sitä tarkoita ettei ole rahaa !! kyllähän ne laskutkin on maksettava.. Lidlissä ei ole mitään muuta hyvää kun mineraalivesi 1,5 l pulloissa , kaikki muu on saksalaista pa...kaa.!
- lidliläinen
sa. kirjoitti:

MOT:ssä kun kerrottiin että saarioinen ja valio toimittaa lidlille tuoretavaraa! eli ihan suomalaista paskaa niiss lidlin paketeissa on...(lihat, maito jne)
- aks
kelpaa kirjoitti:
Mutta tilillä pitää olla rahaa.Periaateesta ostan lidilistä suomalaisten riistäjäkauppiaiden kiusaksi ja pankkikortilla.
olen yrittänyt monen kaupungin lidliin tarjota Sampo Visa Elekron kortia ja tuloksetta.Kaikissa on sanottu, ettei elekron kortti heillä käy. Kortti ei kelpaa mihinkään jos tilillä ei ole rahaa, on siinä jonossa mukava seistä kun toiset tuijottaa, että yrittikö tuo jätkä fluhvia tyhjällä tilillä. Onneksi on ollut aina käteistä mukana. Hyvää lidlissä on se, että sai muut kaupat laskemaan hitoja. Tilinpäätöstietojen mukaan kaikki suomen lidlit ovat tehneet tappiota koko täällä olonsa ajan. Että se siitä...............
- nainen
sa. kirjoitti:
Taidat itte olla persaukinen kun käyt Lidlissä ;) ei se kortilla maksaminen sitä tarkoita ettei ole rahaa !! kyllähän ne laskutkin on maksettava.. Lidlissä ei ole mitään muuta hyvää kun mineraalivesi 1,5 l pulloissa , kaikki muu on saksalaista pa...kaa.!
Te uskomattomat juntit, jotka olette suomalaisuuden perään viimeiseen asti. Kurkatkaapas joskus missä on "Jyväshyvät" ja "Koulunäkit" valmistettu? Ellen pahasti erehdy JyväsHyvän Paussi on lähtöisin Tsekkoslovakiasta ja Koulunäkki näyttää tulevan Englannista, että siinä sitä kotimaisuutta kerrakseen.
- töissä siellä
sa. kirjoitti:
Taidat itte olla persaukinen kun käyt Lidlissä ;) ei se kortilla maksaminen sitä tarkoita ettei ole rahaa !! kyllähän ne laskutkin on maksettava.. Lidlissä ei ole mitään muuta hyvää kun mineraalivesi 1,5 l pulloissa , kaikki muu on saksalaista pa...kaa.!
samaa tavaraa kuin muuallakin... eri purkissa vaan,, ottakaa oikeesti selvää ennen kuin tänne purnaatte perättömiä viestejänne....
- kukasusta ?
Kuka susta on niin kiinnostunut, että nuuskii ???? Tämähän on tosi jännää. Harmi kun ei mun elämä ole noin tapahtumarikasta, että joku yrittäisi nuuskia mun kortin käyttöä kaupassa. Hihihiiiii.....
- xxx
kukasusta ? kirjoitti:
Kuka susta on niin kiinnostunut, että nuuskii ???? Tämähän on tosi jännää. Harmi kun ei mun elämä ole noin tapahtumarikasta, että joku yrittäisi nuuskia mun kortin käyttöä kaupassa. Hihihiiiii.....
Ketkä jaksavat olla meistä asiakkaista niin kiinnostuneita, että asentavat valvontakameroita myymälätiloihin? En muuten ota kantaa siihen, onko se hyvä vai huono asia, vaikka joku Lidl-fanaatikko alkaa nyt varmasti paasata minulle kameroiden tärkeydestä.
- vaihtelua kaipaava
Minulle Lidl toi iloisen yllätyksen: siellä on hyviä keksejä ja suklaita sekä kaikenlaisia eksoottisia ruokatavaroita, joita ei peruskaupoissa ole. Ja muistelkaapa valikoimaa joulun alla, kaikki saksalaiset pehmeät piparit ja stollenit! Ennen kannoin niitä ulkomailta.
- Faxe
Lidl hävisi viime syksynä ruokakorivertailun Prismalle, että se siitä edullisuudesta. S-ryhmä on ottanut tavoitteeksi olla kokonaisedullisin päivittäistavarakauppa kaikilla paikkakunnilla, K-ryhmä vapisee jo, seuraavaksi on Lidlin vuoro.
- Kiitos
"S-ryhmä on ottanut tavoitteeksi olla kokonaisedullisin päivittäistavarakauppa kaikilla paikkakunnilla"
- Nauraja
Nyt vasta vitsin kerroit!! Lidl ei tosiaan häviä, kuin maksetut testit tyyliin " teettäjä s-ryhmä" ja "tutkikaa nämä hinnat" ja ne on juuri testiä varten laskettu päiväksi. Sekin on muuten tutkittu, että niillä paikkakunnilla, joihin tuli LIDL, hinnat laski vähintään 10%. Miksiköhän? Ja kotimaisia keinovalo tomaatteja ylihinnalla en todella osta! S-ryhmähän on tähkätanelien omistama ja ne määrää sen, mitä siellä myydään. Kilpailu on aina kuluttajan etu!
- realistinen
Ja se ruokakorihäviö ilmeni muutaman päivän sisällä paikkansa pitämättömäksi.
Hesarin toimitus oli vahingossa valinnut väärän kokoisia tuotteita. Kun otettiin paremin yhteismitalliset tuotteet kaikista kaupoista, olikin Lidl halvin - edelleen.
Valitettavasti nuo suomalaisuusintoilijat eivät muista sen vertailu-uutisen tarkennusta. Taitavat tietoisesti unohtaa sen. - ffffffffffffffff
realistinen kirjoitti:
Ja se ruokakorihäviö ilmeni muutaman päivän sisällä paikkansa pitämättömäksi.
Hesarin toimitus oli vahingossa valinnut väärän kokoisia tuotteita. Kun otettiin paremin yhteismitalliset tuotteet kaikista kaupoista, olikin Lidl halvin - edelleen.
Valitettavasti nuo suomalaisuusintoilijat eivät muista sen vertailu-uutisen tarkennusta. Taitavat tietoisesti unohtaa sen.onneksi hinta ei ole minulle ainut ostokriteeri.
- nainen
ffffffffffffffff kirjoitti:
onneksi hinta ei ole minulle ainut ostokriteeri.
Taidat olla farakas.
- Kuluttaja
Vaikea ymmärtää tuota jatkuvaa marinaa tästä halpahallista. Ei siellä ole pakko käydä. Käykää vaan K-Kaupoissa, Sokoksissa ja mitä näitä onkaan. Nehän ne ovat ajaneet kuluttajan etua viimeiset vuosikymmenet ja hinnoitelleet tuotteensa "edullisesti" kuten kaikki asioita seuraavat tietävät. Parantamisen varaa on toki Lidlissäkin, mutta mistäpä sen virheettömän kaupan löydät. Hyvä, että joku pöllyttää edes vähän tätä "hyvävelijärjestelmää" ja tunkkaista sisäpiirien temmellyskenttää.
- Larkovitsh
Pitää paikkansa. Lidlin hyöty oli juuri tuossa hintatasoa alentavassa vaikutuksessa.
Muuten tuo Lidl-ylistys huvittaa, vaikka se puhtaana omien toimintojen ja kulutustottumusten defensiivireaktiona tulkitaankin. Jokaisessa maassa, johon Lidl on rantautunut, se on aiheuttanut närää lain rajamailla (Tshekin kuukautishuivit, työntekijöiden tarkastukset, tuotemerkintöjen puuttuminen, kuvauskiellot, omat palautuspullot jne) liikkuvilla joustamattomilla toiminnoillaan. Sitten täällä tehdään Lidlistä joku messias, vaikka se on monikansallinen ja taatusti vähemmän humaani ketju kuin mikään suomalaisketjuista.
Toisaalta tämän ymmärtää helvetin hyvin. Suomessa ostetaan aina halpaa, laadusta niin välittämättä. Muistelkaahan aikaa reilut 10v taaksepäin, kun Ladat olivat vuosi toisen jälkeen Suomen myydyimpiä autoja. - Pulloista..
Larkovitsh kirjoitti:
Pitää paikkansa. Lidlin hyöty oli juuri tuossa hintatasoa alentavassa vaikutuksessa.
Muuten tuo Lidl-ylistys huvittaa, vaikka se puhtaana omien toimintojen ja kulutustottumusten defensiivireaktiona tulkitaankin. Jokaisessa maassa, johon Lidl on rantautunut, se on aiheuttanut närää lain rajamailla (Tshekin kuukautishuivit, työntekijöiden tarkastukset, tuotemerkintöjen puuttuminen, kuvauskiellot, omat palautuspullot jne) liikkuvilla joustamattomilla toiminnoillaan. Sitten täällä tehdään Lidlistä joku messias, vaikka se on monikansallinen ja taatusti vähemmän humaani ketju kuin mikään suomalaisketjuista.
Toisaalta tämän ymmärtää helvetin hyvin. Suomessa ostetaan aina halpaa, laadusta niin välittämättä. Muistelkaahan aikaa reilut 10v taaksepäin, kun Ladat olivat vuosi toisen jälkeen Suomen myydyimpiä autoja.Hyvä ettei lähteny Lidl siihen kotimaiseen pullokartelliin. Se on todella kallis systeemi. Hyvä on ollu hinnoitella, kun on ollu monopoli.
- ffffff
Pulloista.. kirjoitti:
Hyvä ettei lähteny Lidl siihen kotimaiseen pullokartelliin. Se on todella kallis systeemi. Hyvä on ollu hinnoitella, kun on ollu monopoli.
ja miten se kalleus näkyy kuluttajalle?
- Rikkinäisiä kaljapulloja ka...
ffffff kirjoitti:
ja miten se kalleus näkyy kuluttajalle?
Citymarketissa 0,33 l Holstein oluttölkki - 1,15 Euroa josta pantin osuus 15 senttiä. 0,33 l Karhu III-olut 1,05 josta pantin osuus 10 senttiä..
- ..edelliseen
Rikkinäisiä kaljapulloja ka... kirjoitti:
Citymarketissa 0,33 l Holstein oluttölkki - 1,15 Euroa josta pantin osuus 15 senttiä. 0,33 l Karhu III-olut 1,05 josta pantin osuus 10 senttiä..
Holstein on siis alkoholiton vaihtoehto, kaiken lisäksi!!
- mitään tekemistä
Rikkinäisiä kaljapulloja ka... kirjoitti:
Citymarketissa 0,33 l Holstein oluttölkki - 1,15 Euroa josta pantin osuus 15 senttiä. 0,33 l Karhu III-olut 1,05 josta pantin osuus 10 senttiä..
Pullonpalautussysteemin kanssa.
- kuullut radiosta
lidlin kauppoihin oli piilotettu raha kuoriajoilla testattiin onko työntekijät rehellisiä.?
Aika outoa?
Ammattiliiton edustajia ei haluttu kauppaaan!
Joku mättää aika pahasti tos kaupas,en käy .- Nähty on
Laskisiko tuotteiden hinnat ja paranisiko esillepano, jos liiton tyypit huseeraisivat siellä LIDLissä?
Me nähtiin jo miten sen E-liikkeen kävi. Ei ole kuin muutama Siwa jäljellä miljardikonsernista. - lammasch
Nähty on kirjoitti:
Laskisiko tuotteiden hinnat ja paranisiko esillepano, jos liiton tyypit huseeraisivat siellä LIDLissä?
Me nähtiin jo miten sen E-liikkeen kävi. Ei ole kuin muutama Siwa jäljellä miljardikonsernista.eli sun mielestä on ok, että työntekijöiden rehellisyyttä testataan rahakuorilla ja kuukautisten aikana tytöt pitävät otsapantaa? :)
- zzz
Mikäs se semmoinen kuoriajo on? :)
- käy lidlissä
Kyllä käyn lidlissä ja usein! Kaupassa ei ole mitään vikaa, pari kertaa kun käy niin oppii uuden kaupan tavat, jos vaan viitsii! Kodinhoitotuki on pieni raha, jolla on elettävä kun lapset on pieniä. Kaupasta saa paljon edullisia tuotteita, kaikkia ei tarvise ostaa, voi valikoida!! Lidl ei ole mikään köyhien kauppa, vaan säästäväisten ja tarkkojen. Jokainen elää elämäntilanteensa mukaan. Jos kauppa olisi aivan kurja työpaikka, niin tuskin sinne kukaan menisi töihin. Tiukka linja on joskus hyväkin, ei tietenkään joka asiassa.
- Alemania Aachen
"Lidl ei ole mikään köyhien kauppa, vaan säästäväisten ja tarkkojen."
just äsken valittelit kodinhoitotuen pienuutta :)
vai maksatko kenties sillä kodinhoitotuen lopulla asuntolainaa? :)
"Jos kauppa olisi aivan kurja työpaikka, niin tuskin sinne kukaan menisi töihin."
satuitko katsomaan eilisen dokumentin Nokian alihankkijasta Kiinassa? olis ehkä kannattanut. - Koti-isä
kirjoitit fiksusti. Niin mekin käymme lidl issä.
Se on myös protesti suomalaisille kauppiaille heidän harjoittamastaan ryöstöpolitiikastaan.
- Triple:.
Natsisiwahan se on eikä mikään muu. Kauppojen malli on täsmälleen samanlainen kuin Saksassakin ja muualla mailmaa. Saksassa en muista nähneeni, että olisi ollut muunlaisia kassamalleja kuin mitä lidlissä on. Ranskassakin on samanlainen kassamalli kuin meillä.
Tänään huomasin juuri tuon kassiongelman myös otin yhden kassin niin eipä siihen sopinut kun pari pulloa limsaa ja pitsalaatikko. Loput piti viedä kärryillä autoon.
Luottokortilla et voi maksaa edes Saksassa lidlin kassalla. Ihmetys oli suuri kun olin maksamassa ostoksia ja tarjosin Mastercardia kassalle. Tyly ilmoitus, että ei käy. No kauppa sattui olemaan Saksan ja Ranskan rajalla niin pystyin maksamaan frangeilla mikä kyllä myös vähän ihmetytti.
Samaa mieltä olen myös minä, että sieltä löytyy hyviä tuotteita ja vielä edullisia mutta palvelussa olisi parantamisen varaa. Mutta kun yritystä johdetaan tyypillisellä saksalaisella mentaliteetillä niin muutakaan voisi odottaa.
Ongelma ei ole heidän vaan asiakkaan jos jokin ei miellytä. Tämän sain oppia työskentelemällä saksalaiselle urakanantajalle. Syy oli minussa jos oli ongelmia tai minusta johtuvaa ja ongelma ei kuulu heille millään lailla. Se on sinun ongelmasi hoida se itse.- Georg
Taitaa olla kokemuksistasi aika monta vuotta, kun vielä frangeilla maksoit. Eurojahan meillä EU:ssa nykyisin käytetään. Tuohon aikaan ei Saksassa luottokortit käyneet _missään_ ruokakaupoissa suurimpien kaupunkien tavaratalojen herkkuosastoja lukuunottamatta.
Ei Lidlistä palvelua haeta, vaan hyvää hinta-laatusuhdetta tuotteille. Muutaman kerran on tullut tilanne, että olen halunnut tavaran vaihtaa tai palauttaa Lidlissä, eikä asiassa ole mitään hankaluuksia ollut koskaan. Jos se saksalainen tehokkuus tarkoittaa edullisempia hintoja, ehkä suomalaistenkin kauppojen kannattaisi siitä tehokkuudesta opikseen ottaa. - Euro mun persettä
Georg kirjoitti:
Taitaa olla kokemuksistasi aika monta vuotta, kun vielä frangeilla maksoit. Eurojahan meillä EU:ssa nykyisin käytetään. Tuohon aikaan ei Saksassa luottokortit käyneet _missään_ ruokakaupoissa suurimpien kaupunkien tavaratalojen herkkuosastoja lukuunottamatta.
Ei Lidlistä palvelua haeta, vaan hyvää hinta-laatusuhdetta tuotteille. Muutaman kerran on tullut tilanne, että olen halunnut tavaran vaihtaa tai palauttaa Lidlissä, eikä asiassa ole mitään hankaluuksia ollut koskaan. Jos se saksalainen tehokkuus tarkoittaa edullisempia hintoja, ehkä suomalaistenkin kauppojen kannattaisi siitä tehokkuudesta opikseen ottaa.saksalaisella tehokkuudella ja lidlillä on yhtä paljon tekemistä keskenään kuin puhtaalla suomalaisella kestävyysjuoksulla ja Martti Vainiolla.
- Harri
Voi hyvä Triple. Kun se kauppa on niin kurja ja ne saksalaiset niiin ikäviä ihmisiä, niin vaihda nyt hyvä ystävä kauppaa ja mene vaikka näihin sokoksiin, jotka Suomessa kaikki on erilaisia ja niin jumalattoman viihtyisiä. Ja jos nyt vielä menet tähän huonoon natsisiwaan, niin otapa oma kassi mukaan , johon mahtuu kaikki ostokset eikä maksa mitään. Ei Sinun ole PAKKO käydä tässä kurjassa kaupassa. Eläköön moniarvoisuus !
- Triple:.
Harri kirjoitti:

Ei minun mielestä ainakaan täällä Rovaniemen lidlissä ole ainutta saksalaista työntekijää. Vai onko sinulla kenties parempaa tietoa asiasta? Ja Sokokseen ei ole asiaa kun sellaista täälä ei ole. Lidlissä käyn vain ja ainoastaan sen takia kun ostan sieltä, jotain tiettyjä tuotteita niiden edullisuuden vuoksi. Muut ostokset suoritan muissa kaupoissa.
Ja kyllä minun mielestä sinne kauppapussiin pitää sopia muutakin kuin se yksi pottupussi ja maitopurkki.
Mielestäni en valittanut Lidlin olevan kurja otin vain kantaa tiettyhin asioihin miten minä ne näen kyseisessä kaupassa. Vaikka tietyt asiat ovat erilailla kuin muissa kaupoissa tulen silti Lidlissä käymään jatkossakin. Minun mielestäni ei olisi pahitteeksi jos asiakastyytyväisyyteen hieman panostettaisiin Lidlissä. Asiakkaathan ne rahan tuo sisälle ja jos asiakkaita ei ole niin äkkiä kaupankäynti loppuu. Minusta asia voisi nähdä niin päin, että panostamalla asiakastyytyväisyyteen ja muuhunkin se voisi tuoda, jopa lisää asiakkaita Lidlille. - Ruokaa ilman kenkälankkia
Harri kirjoitti:
Voi hyvä Triple. Kun se kauppa on niin kurja ja ne saksalaiset niiin ikäviä ihmisiä, niin vaihda nyt hyvä ystävä kauppaa ja mene vaikka näihin sokoksiin, jotka Suomessa kaikki on erilaisia ja niin jumalattoman viihtyisiä. Ja jos nyt vielä menet tähän huonoon natsisiwaan, niin otapa oma kassi mukaan , johon mahtuu kaikki ostokset eikä maksa mitään. Ei Sinun ole PAKKO käydä tässä kurjassa kaupassa. Eläköön moniarvoisuus !
Jopa KESKO:kin alkoi matkimaan. On se kuitenkin omituista, että K-market riisuttuna muista merkeistä ja plussa-pisteistä on nyt sitten HALPA. Euroshopperit eivät ole mitään 1-laatua, Pirkkakin olisi ollut laadukkaampaa. Onneksi sentää toi paikallista kilpailua maidoissa ja limuissa S-marketille ainakin Pihlajamäessä Helsingissä.
- kilpailua tuli
Valikoima vain on hieman eri kuin kotoisissa kaupoissa.
Ei valittamista saatiin pientä kilpailua aikaiseksi kuitenkin.
Se hyvä. - lidl
Lidlillä on siksi pilaantuneita vihanneksia ja hedelmiä hyllyssä (lue: lavetilla) kun siellä ei ole niitä myymälätätejä palvelemassa. Ei muita kuin pari kassatyttöä (juuri ja juuri täysi-ikäisiä, halpatyövoimaa) jotka päivän rahastavat asiakkaita (juuri niin, sillä olemattomalla kassalla, liukuhihnaa on kyllä metreittäin) ja sitten vielä illan päätteeksi siivoavat. Ihan kaikkea eivät hekään ehdi. Vai oletko nähnyt Lidlissä "ylimääräistä" henkilökuntaa? Mutta me emme siis maksa hinnoissa palvelusta jota ei ole. Siksi hinta on alhaisempi (en sanoisi alhainen tai halpa) kuin laadukkaammissa myymälöissä. Kukin arvostaa mitä tahtoo. En ole itse ko. ketjua vastaan vaikka monesta asiasta olen samaa mieltä kuin edellä kirjoittaneet. En valita, ostospaikkan valinta on omani. Lidlissä on paljon kotimaisia valmisteita jotka on valmistettu "Lidlille" ja myydään halvemmalla. Vert. Fazerin kokojyväleipä Fazerin leipomon pussissa ja sama tavara Pirkka pussissa (=samaa leipää, hintaero...)
- käy vain "extracommuni...
Kuten italialaiset EU:n ulkopuolisia kansalaisia "nimittävät". Eli maahanmuuttajia pääosin afrikkalaisia joilla valitettavasti raha tiukemmalla kuin laatutietoisella italialaisella. Ja laadusta ei Lidl:ssä tietoakaan.
- se on...
Buahahhahahhahahah. Käypä joskus ihan itsekin.
- kommentaattori
....nyt ei muutenkaan ruokatavaroita osteta marketeista (ei siellä mitkään prismatkaan jyllää), vaan toreilta, halleista, lihakaupoista, leipurilta yms.
- Sloppy Joe
Ainakin meidän Lidlissä on kolmea eri kokoista muovikassia, joista suurimppaan mahtuu jo lähes hevosen puolikas. Se ettei ole koreja on tietoinen valinta. Niitä ei ole minkään maan Lidlissä, koska niiden kerääminen työllistää ja lisäksi niitä häviää ja menee rikki eli tässäkin on turhia kustannuksia karsittu. Siellä on joka puolella erittäin tukevia tyhjentyviä laatikoita, joihin monet näyttävät keräävän ostokset, mikäli ei ole tarvetta kärryyn.
Ja luottokortti ei kelpaa missään maassa Lidlissä, koska se lisää kustannuksia. Pakkaaminen on kärryyn erittäin kätevää, kun ajaa kärryn vinottain liukuhihnan päätyyn sille tarkoitettuun paikkaan, jolloin kassatoimihenkilö lataa tavarat kärryyn ja itse voi keskittyä hymyilemään neidille kassalla.
Mitä tulee vihannesten laatuun, niin ei ne ole tähän aikaan vuodesta järin hyviä yhdessäkään kyltillisessä kaupassa ei sen paremmin Prismassa kuni Citymarketissakaan. Kaikki johtuu huonoista säistä niissä maissa, joista tavarat tulee.
Kóhta laatu taas paranee kun ilmat lämpenee.
Lidl on todella hyvä kauppa ja viimeisimpien hinnanalennustensa jälkeen rajusti halvempi kuin herra kauppiaan puoti tai Prisma.Joten kaikki joukolla ostoksille kauppaan jossa on kaikki mietitty valmiiksi. Esimerkiksi tavarat, jotka tulee kauppaan eivät ole kutistemuovilla pakattuja, kuten kaikissa muissa, vaan pakkaukset on kehitetty mahdollisimman ympäristöystävällisiksi ja ne voidaan myymälässä avata ilman mitään teräaseita ja saksia yksinkertaisesti vain nostamlla kansi pois eli mitään muoveja ei tarvi repiä auki ja taas säästyy kallista työaikaa. Siitä huolimatta henkilökunnalle maksetaan korkeampaa palkkaa kuin K-kaupassa ja Prismassa. Näin on näppylät.- Pasila
Ainakin Pasilan Lidlissä. Taitaa olla tietoinen valinta ja tarpeen sanelema.
- töissä siellä
hyvä ku joku muukin puuttuu aiheeseen... samaa mieltä sun kanssa !!! paitsi että korit on tullu tiettyihin myymälöihin jo.. keskustoihin joissa käy paljo asiakkaita !!!
- pysty
sopeutumaan, niin ...
- Finskein
Toivottavasti ihmiset lukevat näitä viestejä ja tajuavat kiertää Lidl -myymälät kaukaa.
Ja maailma pelastuu!
- on paras
Hintojen pudottaja koko Suomen elintarvikekaupassa sataan vuoteen.Kannatan lämpimästi myös ulkomaisia muiden alojen esim.rautakauppa,koneliike,autokauppa sekä vakuutus ym.ketjujen tuloa pikaisesti Suomen kartellisoituneille kotimarkkinoille.
- !!!!!!!!!!!!
-PURNAAJAT ITSELLENNE ELÄMÄ !!!
- Rahami€$
!!!!!!!!!!!! kirjoitti:
-PURNAAJAT ITSELLENNE ELÄMÄ !!!
Kilpailu laskee hintoja kuluttaja eduksi. Ylihinnoittelevien välistävetäjien hallitsemille markkinoille tulee aina ulkomaalaisia kilpailijoita.
Vapaaehtoinen nyljettäväksi suostuminen on yhteiskuntajärjestelmämme markkinatalouden vastainen teko. - fantti
Rahami€$ kirjoitti:
Kilpailu laskee hintoja kuluttaja eduksi. Ylihinnoittelevien välistävetäjien hallitsemille markkinoille tulee aina ulkomaalaisia kilpailijoita.
Vapaaehtoinen nyljettäväksi suostuminen on yhteiskuntajärjestelmämme markkinatalouden vastainen teko.Ainain eilen tuli mainos, jossa City-Market tms. ilmoitti laskevansa 1000 tuotteen hintoja. Enpä usko, että tätä olisi tullut ilman Lidlin mukanaan tuomaa kilpailua.
- Loiner
fantti kirjoitti:
Ainain eilen tuli mainos, jossa City-Market tms. ilmoitti laskevansa 1000 tuotteen hintoja. Enpä usko, että tätä olisi tullut ilman Lidlin mukanaan tuomaa kilpailua.
No niin...tähän on tultu, että minäkin joudun jo ottamaan kantaa "Lidl"-keskusteluun. Aion tässä oikaista pari väärää käsitystä Lidl-kauppojen toiminnasta. Olen ollut kyseisessä kaupassa reilun vuoden töissä, joten luulen tietäväni asiasta enemmän kuin muutamat muut keskustelijat täällä.
"Lidl polkee työläisten oikeuksia":
Onhan siellä muutamia hassuja sääntöjä, mutta itse en näe siinä juurikaan paheksuttavia asioita, ainakaan Suomen maaperällä. Kun ajattelee, että myymälöitä on Euroopassa 5000-6000, niin on varmasti helpompi johtaa firmaa kun tietää, että myymälöissä asiat tehdään suurinpiirtein samalla kaavalla. Palkkakin
on työehtosopimuksen yläpuolella.
"Lidl myy vain saksalaista p***aa":
Joopa joo...kuten täälläkin on mainittu, niin Suomessa myydään erittäin paljon suomalaisia tuotteita, esim. maidot, piimä, juusto, jogurtti, liha, osa vihanneksista, tuore leipä. Muita tuotteita tulee ympäri maailman. Ostetaan isoja eriä, jotta voidaan myydä halvalla eteenpäin.
"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan"
"Lidlin kassat on p***eestä"
Tätäkin saa kuulla vielä päivittäin, vaikka ketju on ollut Suomessa 2½ vuotta. Se systeemi ei vain toimi, jos asiakas ei osaa toimia. Siihen ei ole tarkoitus jäädä ihmettelemään ottaako ison vai pienen muovikassin tai kaivelemaan jotain 5-senttistä jostain kengänpohjalta. Tavarat kärryyn tai laatikkoon, rahat kassalle ja heippa.
Tässäpä nämä päällimmäiset nyt olivat. Jos asiat kaivavat mieltä vielä tämänkin jälkeen, niin ainahan voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. He ovat koulutettuja kuuntelemaan kaiken maailman jonninjoutavaa valitusta. - Myyjä
fantti kirjoitti:
Ainain eilen tuli mainos, jossa City-Market tms. ilmoitti laskevansa 1000 tuotteen hintoja. Enpä usko, että tätä olisi tullut ilman Lidlin mukanaan tuomaa kilpailua.
No niin...tähän on tultu, että minäkin joudun jo ottamaan kantaa "Lidl"-keskusteluun. Aion tässä oikaista pari väärää käsitystä Lidl-kauppojen toiminnasta. Olen ollut kyseisessä kaupassa reilun vuoden töissä, joten luulen tietäväni asiasta enemmän kuin muutamat muut keskustelijat täällä.
"Lidl polkee työläisten oikeuksia":
Onhan siellä muutamia hassuja sääntöjä, mutta itse en näe siinä juurikaan paheksuttavia asioita, ainakaan Suomen maaperällä. Kun ajattelee, että myymälöitä on Euroopassa 5000-6000, niin on varmasti helpompi johtaa firmaa kun tietää, että myymälöissä asiat tehdään suurinpiirtein samalla kaavalla. Palkkakin
on työehtosopimuksen yläpuolella.
"Lidl myy vain saksalaista p***aa":
Joopa joo...kuten täälläkin on mainittu, niin Suomessa myydään erittäin paljon suomalaisia tuotteita, esim. maidot, piimä, juusto, jogurtti, liha, osa vihanneksista, tuore leipä. Muita tuotteita tulee ympäri maailman. Ostetaan isoja eriä, jotta voidaan myydä halvalla eteenpäin.
"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan"
"Lidlin kassat on p***eestä"
Tätäkin saa kuulla vielä päivittäin, vaikka ketju on ollut Suomessa 2½ vuotta. Se systeemi ei vain toimi, jos asiakas ei osaa toimia. Siihen ei ole tarkoitus jäädä ihmettelemään ottaako ison vai pienen muovikassin tai kaivelemaan jotain 5-senttistä jostain kengänpohjalta. Tavarat kärryyn tai laatikkoon, rahat kassalle ja heippa.
Tässäpä nämä päällimmäiset nyt olivat. Jos asiat kaivavat mieltä vielä tämänkin jälkeen, niin ainahan voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. He ovat koulutettuja kuuntelemaan kaiken maailman jonninjoutavaa valitusta. - aiti3
Myyjä kirjoitti:
No niin...tähän on tultu, että minäkin joudun jo ottamaan kantaa "Lidl"-keskusteluun. Aion tässä oikaista pari väärää käsitystä Lidl-kauppojen toiminnasta. Olen ollut kyseisessä kaupassa reilun vuoden töissä, joten luulen tietäväni asiasta enemmän kuin muutamat muut keskustelijat täällä.
"Lidl polkee työläisten oikeuksia":
Onhan siellä muutamia hassuja sääntöjä, mutta itse en näe siinä juurikaan paheksuttavia asioita, ainakaan Suomen maaperällä. Kun ajattelee, että myymälöitä on Euroopassa 5000-6000, niin on varmasti helpompi johtaa firmaa kun tietää, että myymälöissä asiat tehdään suurinpiirtein samalla kaavalla. Palkkakin
on työehtosopimuksen yläpuolella.
"Lidl myy vain saksalaista p***aa":
Joopa joo...kuten täälläkin on mainittu, niin Suomessa myydään erittäin paljon suomalaisia tuotteita, esim. maidot, piimä, juusto, jogurtti, liha, osa vihanneksista, tuore leipä. Muita tuotteita tulee ympäri maailman. Ostetaan isoja eriä, jotta voidaan myydä halvalla eteenpäin.
"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan"
"Lidlin kassat on p***eestä"
Tätäkin saa kuulla vielä päivittäin, vaikka ketju on ollut Suomessa 2½ vuotta. Se systeemi ei vain toimi, jos asiakas ei osaa toimia. Siihen ei ole tarkoitus jäädä ihmettelemään ottaako ison vai pienen muovikassin tai kaivelemaan jotain 5-senttistä jostain kengänpohjalta. Tavarat kärryyn tai laatikkoon, rahat kassalle ja heippa.
Tässäpä nämä päällimmäiset nyt olivat. Jos asiat kaivavat mieltä vielä tämänkin jälkeen, niin ainahan voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. He ovat koulutettuja kuuntelemaan kaiken maailman jonninjoutavaa valitusta.olen todella ihmeissäni tästä purnaus rumpasta ku se lidl on minusta todella hyvä kauppa ku sieltä saa edullisesti tavaraa niin ku on mainittu sekä onhan siellä huonoakin mut niin on joka ikisessä kaupassa suomessa myöskin ehkä ei ole vaan osunnu juuri kohdalle tai edellinen on vienny sen henkilökunnalle juuri aijemmin nimittäin ei sitä missään kaupassa ole niin paljon henkilökuntaa et kaikki pystyy tarkistaa joka päivä helposti pilaantuvien lisäksi on hitaammin pilaantuvia joita ei tartte aina kattoa itelleni on käynny suht usein näin tai sit olen niin tarkka silmäinen ku olen ennen ollu kaupassa töissä mene ja tiedä kuin on ja joka kaupassa on omia säänöksiä jotka tuntuu aina jonkun mielestä oudoilta sitäpaitsi kassat on meille vaan oudot emme ole tottunu niihin väittäisin et tuleva sukupolvi ei edes huomaa tätä niin kutsuttua ongelmaa asiakkaitten pitää osata odottaa vuoroa eikä se ole iso ongelma jos joutuu odottaa 30s kauvemmin saapa hengähtää hetki niin asiakas ja myyjä ei niitä hitaita asiakkaita ole kauhean paljon kohta ku vaan kassa systeemi iskostuu mieleen vähitellen aijon jatkossaki asioida lidl-ssä saan todella hyvää ja asianmukaista tavaraa ja jos ei tyydytä joku ostos mitä meinas hankkia juuri silloin niin haen sen muualta ja saan jonkun toisen ahaa ostoksen tilalle näin olen saanut uusia makueläimyksiä itselleni ja muille perheenjäsenilleni et semppiä ja kyllä minulla on luki ja kirjoitushäiriö jos asia häiritsee niin ei tartte lukea kuin ei tartte myöskään asioida koko kaupassa jos ei halua näin yksinkertaista se on
- Stoppia huhuille
Loiner kirjoitti:
No niin...tähän on tultu, että minäkin joudun jo ottamaan kantaa "Lidl"-keskusteluun. Aion tässä oikaista pari väärää käsitystä Lidl-kauppojen toiminnasta. Olen ollut kyseisessä kaupassa reilun vuoden töissä, joten luulen tietäväni asiasta enemmän kuin muutamat muut keskustelijat täällä.
"Lidl polkee työläisten oikeuksia":
Onhan siellä muutamia hassuja sääntöjä, mutta itse en näe siinä juurikaan paheksuttavia asioita, ainakaan Suomen maaperällä. Kun ajattelee, että myymälöitä on Euroopassa 5000-6000, niin on varmasti helpompi johtaa firmaa kun tietää, että myymälöissä asiat tehdään suurinpiirtein samalla kaavalla. Palkkakin
on työehtosopimuksen yläpuolella.
"Lidl myy vain saksalaista p***aa":
Joopa joo...kuten täälläkin on mainittu, niin Suomessa myydään erittäin paljon suomalaisia tuotteita, esim. maidot, piimä, juusto, jogurtti, liha, osa vihanneksista, tuore leipä. Muita tuotteita tulee ympäri maailman. Ostetaan isoja eriä, jotta voidaan myydä halvalla eteenpäin.
"Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan"
"Lidlin kassat on p***eestä"
Tätäkin saa kuulla vielä päivittäin, vaikka ketju on ollut Suomessa 2½ vuotta. Se systeemi ei vain toimi, jos asiakas ei osaa toimia. Siihen ei ole tarkoitus jäädä ihmettelemään ottaako ison vai pienen muovikassin tai kaivelemaan jotain 5-senttistä jostain kengänpohjalta. Tavarat kärryyn tai laatikkoon, rahat kassalle ja heippa.
Tässäpä nämä päällimmäiset nyt olivat. Jos asiat kaivavat mieltä vielä tämänkin jälkeen, niin ainahan voi ottaa yhteyttä asiakaspalveluun. He ovat koulutettuja kuuntelemaan kaiken maailman jonninjoutavaa valitusta.Hyvä Loiner! Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Hyvä kun tulee raikas tuulehdus firman sisältä niin tulee jotain tolkku näihin "kaikkitietäväisten" spekulaatioihin!
- töissä siellä
fantti kirjoitti:
Ainain eilen tuli mainos, jossa City-Market tms. ilmoitti laskevansa 1000 tuotteen hintoja. Enpä usko, että tätä olisi tullut ilman Lidlin mukanaan tuomaa kilpailua.
"Malmin Lidlissä ainakin on jo ostoskorit käytössä. Vaatikaa niitä oman paikkakunnan Lidliin, niin voi olla että tulee muihinkin Lidleihin. "
älkää sitten "vaatiko" niistä koreista kassoille vaan soittakaa asiakaspalveluun ja kertokaa sinne toiveenne. lidlissä ei todellakaan ole sellaista systeemiä (esim. listaa) minne myyjät voivat ilmoittaa asiakkaiden toiveista. tämä vaatisi resursseja. ja näin toimii moni, moni muukin suomalainen yritys, mainittakooon esimerkkinä vaikka R-kioski.
eli siis soitto asiakaspalveluun :)
ps.
-muovikasseja on kahta kokoa
-myymälöissä ei ole kameravalvontaa
-
- Kokenut
Varokaa, sama juttu, kun puhelin ketjussa!
Äsken kirjoittanut ei päässyt tähän juttuun vääriä sanoja, sakemannilla on hyvä ote. - Sivustalukija
Itse en enää käy muualla kuin Lidlissä ja syynä on yksinkertaisesti halpa hinta. Muut kaupat ovat sitten uusavuttomille, jotka eivät osaa omin avuin kaupassa asioida, ottaa mukaansa mieleisensä kokoisia kasseja, katsoa, mitä ostavat tai ymmärtää, että suomalaiset työntekijät ovat suuri hävikki melkein mille tahansa työnantajalle, joten heitä on vahdittava.
Mielestäni saksalainen johtamistapa voitaisiin yleistää Suomessa, niin kansainvälinen kilpailukykykin nousisi samalla ja yhteiskuntaa voitaisiin pitää pystyssä ilman lainarahaa.- ,,,monopoleja....
...niin olis halpaa...hah aha hah..
- 63.
olla työtön loinen
- Suunniteltu juttu
Tietysti ajatuksena on ostaa kärry täyteen tavaraa, hieman mietin sitä miten "14 pienen muvipussin ostokset" mahtuisivat tällaiseen ostoskoriin..?
Puuttuvan kassahihnan taustalla on pyrkimys välttää jonojen muodostumista. Olematon, kassanjälkeinen tavaroiden kasaantumispaikka "pakottaa" asiakkaat ripeään toimintaan - kamat kärryyn, kärry pihalle auton viereen ja kärryt takaisin riviin, liikkeen ulkopuolella. Tarkoitus ei ole jäädä sähläämään heti kassan jälkeen kirkuvine kakaroineen ja ostoksineen.
Konsepti on erittäin tehokas, mutta hitaille ja juroille suomalaisille kova pala. Mutta onhan niitä muita marketteja olemassa..- Asiakas
Hyvä sivustalukija olen kanssasi samoilla linjoilla -joka ei osaa asioida lidissä menköön muualle !! Ja tämä kassojen jälkeinen toiminta -oko se esim. prismassa parempaa -tuskin !!
- hohhoijaa
Ei tarvitse liittää suomalaisuutta siihen seikkaan, että kaikilta ihmisiltä ei syystä tai toisesta siirry tavarat kassiin ripeällä vauhdilla. On mm. erilaisia sairauksia, jotka estävät pikatahtiin liikehtimisen, ja näillä ihmisillä tulisi myös oikeus käydä ostoksilla kaupassa, ilman pönttöpäiden mulkoiluja. Mielestäni myös Lidlissä.
Ongelmathan ovat aina muissa ihmisissä? - tyytyväinen asiakas
tuo on niin viisaasti huomioitu!
Itse opin moisen käytännön Saksassa asuessani, se ei käytössä vain Lidlissä, vaan myös monissa muissa ketjuissa jo siitä syystä, että niiden liiketilat eivät marketteja vaan esim. keskustan kivijalkojen liiketiloja, johon suomalaiset hehtaarihallit eivät mahtuisi.
Suomalaiset voisivat ottaa opiksi. ja lapsiperheet voisivat leikkiä muualla kiipeilyä jne, eivät kaupan kassalla
- hyvä kauppa
Hyvä kauppa lid on ,tulipahan kilpailua hintoihin..se on vaan niin tyhmää maksaa liikaa .Käyn aina lid koska halpaa on ..Muut kaupat kateellisia kun lidissä asiakkaita riittää ja kauppa käy..
- MOT !!!
hyvä kauppa. ja sillä sipuli.
- osku
Moro vaan köyhät ja keskituloiset ! Aivan sama mistä kauppaketju on kotoisin kun vaan kilpailu on rehtiä ja kyllä kuluttaja aina löytää edullisimmat ostokset, jos tarvii ja asia kiinnostaa. Kupongit ja pisteet on sairasta touhua, ajaa nyt vaikka toiselle puolelle kaupunkia et sais perserättejä 20 c halvemmalla, polttoaineessa kuluu jo helposti euron verran. Tervetuloa uudet kauppaketjut ja uudet kujeet !
- -katja-
http://www.yle.fi/mot/ss050221/kasikirjoitus.htm
http://www.pamliitto.fi/pamliitto/pamlehti.nsf/CreateFrames?ReadForm&EncodedQuery=lidl&Search=1
http://www.prekariaatti.org/lidl.html
http://www.artto.kaapeli.fi/ay-uutiset/AY2005/pam/g0218
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=549&posting=22000000004502541
Ja ikinä en kyseiseen kauppaan jalallani astu. - sama
Plösöt,aivan sama mistä haetta ruoan.Harva tekee
nykyisin kotona ruokaa,kaikki ostetaan lähes
valmiina.Sipsejä ja olutta,ja lösötetään
tv ääressä.,katellen ruoka-ohjelmia.Haahaaaa - lidl-asiakas
Lidlissä on halvimmat ja maukkaimmat karkit, jätskit ja jogurtit. Se riittääkin syyksi opiskelijalle asioida Lidlissä.
- Little
Lildlin markkinat ovat suunnattu 500 miljoonan kuluttajien tarpeisiin loisin kuin lähiosuuskaupan kuponkitarjoukset. Lidl on halpa maassa kuin maassa.
On onni että suomenkin kaltaisessa breshneviläisessä
kartellikauppojen luvatussa maassa on edes jokin vaihtoehto. Hyvä Lidl!! - ke.
Little kirjoitti:
Lildlin markkinat ovat suunnattu 500 miljoonan kuluttajien tarpeisiin loisin kuin lähiosuuskaupan kuponkitarjoukset. Lidl on halpa maassa kuin maassa.
On onni että suomenkin kaltaisessa breshneviläisessä
kartellikauppojen luvatussa maassa on edes jokin vaihtoehto. Hyvä Lidl!!Lidlissä asioivat ne joiden aivotoiminnan etäisin piste on omassa nenänpäässä.Normaalit ihmiset käyvät muissa kaupoissa.
- roope
Mun mielestä Lild antaa tervettä kilpailua muille
kaupoille.Tavarat hyviä ja edullisia.Itse en muussa kaupassa käy kuin pakosta. - AJH
Jospa alkaisivat kohdella työntekijöitään hieman ihmismäisemmin etenkin Itä-Euroopan toimipisteissään niin saattaisin harkitakin käymistä. Tosin ulkomaisia elintarvikkeita tuskin ostaisin, suosin lähiruokaa.
- nainen
Kurkkaa sinäkin ne "koulunäkkien" alkuperä maat, koska nykyisin kyseinen ruoka voidaan valmistaa ihan missä tahaansa ja pakata SUOMESSA, suomalaisiin pakkauksiin.
Oli siinä anoppini naama hauskan näköinen, kun hän ei kuulema osta muuta kun "kotimaista". Kävimme hänen kaappiaan läpi ja paperinenäliinat olivat ainoat, jotka olivat kotimaisia tuotteita.
Hyvin oli vuosikausia maistuneet "JyväsHyvän" Paussit vaikka alkuperä maa olikin Tsekki.
- Markkinavoima
Jospa alkaisivat kohdella työntekijöitään hieman ihmismäisemmin etenkin Itä-Euroopan toimipisteissään niin saattaisin harkitakin käymistä. Tosin ulkomaisia elintarvikkeita tuskin ostaisin, suosin lähiruokaa.
- Bennett4
Ei kai sinne ketään pakoteta töihin. Jos työntekijöillä on pienemmät palkat, se näkyy meille kuluttajille edullisempina hintoina.
- olis
Bennett4 kirjoitti:
Ei kai sinne ketään pakoteta töihin. Jos työntekijöillä on pienemmät palkat, se näkyy meille kuluttajille edullisempina hintoina.
Ja jos sulla olisi pienempi palkka, se näkyisi etuna mulle siinä asiassa, mitä sinä teet? Eiks vaan? Joten alotetaan se alennus vaikka nyt ekana sun palkasta....
- Bennett4
olis kirjoitti:
Ja jos sulla olisi pienempi palkka, se näkyisi etuna mulle siinä asiassa, mitä sinä teet? Eiks vaan? Joten alotetaan se alennus vaikka nyt ekana sun palkasta....
Kukaan ei edelleenkään pakota menemään töihin Lidliin.
- työläinen
Kyllä Lidl'in henkilöstö politiikka on turhan kovaa. Mutta on siitä se etu, että Ruokavarasto ketjun työpaikat tuntuvat hyviltä.
Käyppäs lahdentakana Virossa ja yritä ottaa selvää
miten rakkaat suomalaiset työnantajat kohtelevat siellä paikallisia. Niin jopa tulee eri ääni kelloon.
- Faxe
Lidl on tehnyt tähän mennessä tappiota Suomessa n. 700 miljoonaa euroa. Lidlin liikevaihto viime tilikaudella oli n. 500 miljoonaa euroa vuodessa. En todellakaan aio osallistua näihin harjoituksiin.
- nainen
Me ostamme Lidlistä ruokaa, emme osakkeita.
Tyhmää maksaa tyhjää katetta "Prismakauppiaalle", halvalla ruualla lähtee nälkä yhtä hyvin ja ei tule niin kalliiksi. - minä
nainen kirjoitti:
Me ostamme Lidlistä ruokaa, emme osakkeita.
Tyhmää maksaa tyhjää katetta "Prismakauppiaalle", halvalla ruualla lähtee nälkä yhtä hyvin ja ei tule niin kalliiksi.Ihan tiedoksi vaan että prismalla ei ole kauppiasta....ne ovat osuuskauppojen omistamia...keskolla on kyllä joka putiikilla kauppias...
- EM.
Sama säkemys kirjoittajan kanssa!
- kuluttaja
mitä se sinulle kuuluu lidl in tappiot. tuskin tulevista voitoistakaan saat taskuusi mitään.
kietelet ja kaartelet etkä osaa tunnustaa tosiasiaa.
Lidl hän osoittaaa olevansa tosissaan, tappiot tämä päivänä voivat olla tulevaisuuden sijoitus.
ja lidl hän on ainoa ketju, joka on tajunnut suuren markkinaraon eli siis kuluttajia rokotetaan kohtuuttomilla hinnoilla. Mikä oli todistettava ::)) MOT. - Faxe
kuluttaja kirjoitti:
mitä se sinulle kuuluu lidl in tappiot. tuskin tulevista voitoistakaan saat taskuusi mitään.
kietelet ja kaartelet etkä osaa tunnustaa tosiasiaa.
Lidl hän osoittaaa olevansa tosissaan, tappiot tämä päivänä voivat olla tulevaisuuden sijoitus.
ja lidl hän on ainoa ketju, joka on tajunnut suuren markkinaraon eli siis kuluttajia rokotetaan kohtuuttomilla hinnoilla. Mikä oli todistettava ::)) MOT.Suomessa on 2-3 ulkomaalaista kauppaketjua, jotka tekevät täällä voittoa. Muut ovat raskaasti tappiollisia, enkä todellakaan aio nostaa niitä kuiville.
- Tappio
Faxe kirjoitti:
Suomessa on 2-3 ulkomaalaista kauppaketjua, jotka tekevät täällä voittoa. Muut ovat raskaasti tappiollisia, enkä todellakaan aio nostaa niitä kuiville.
Lidi toimii säätiö pohjalla -eihän säätiö saa tehdä tulosta ja tuottaa voittoa !! Entäs sitten tämä Cassa ketjun liikkeet ?? Kävin yhdessä semmoisesa enkä mee toiste -menen edelleenkin Lidiin!!
- Ihmettelijä
Onko ihan tosi et sellaisilla lidlissä työskentelevillä naisilla joilla on kuukautiset täytyy olla punainen huivi kaulassa ja ne saavat käydä useammin wc:ssä kuin muut..?Aika outoa minusta..=)
- asddddd
se huivi oli päässä. hyvä käytäntö :DDDD tosi humaani työnantaja. sekin on ihan ok, että omista eväistä pitää olla kuitit. luottamus pelaa! :)
- ketsuppi
Olet "ihmettelijä" toveripropagandan uhri etkä taida itsekkään siellä käydä kun tollaista kysyt.
Avajaisista asti siellä olen käynyt eikä yhtään punaista liinaa oo silmiin osunut - Liian
ketsuppi kirjoitti:
Olet "ihmettelijä" toveripropagandan uhri etkä taida itsekkään siellä käydä kun tollaista kysyt.
Avajaisista asti siellä olen käynyt eikä yhtään punaista liinaa oo silmiin osunutKäyn Lidlissä harvoin. Syitä on monta.
Yksi syy on hinta. En ole vielä löytänyt sellaista tuotetta, joka kuuluisi ostosvalikoimaani ja jota läheinen Eurospar ei myisi samaan tai ainakin lähes samaan hintaan - tai jopa halvemmalla. Ei se saksalainen juusto Eurosparissa sen kalliimpaa ole, mutta muita juustoja siellä on enemmän.
Toinen syy on tuotevalikoima. Ostan paljon peruselintarvikkeita, en pakasteita tai pizzoja tai muita valmisruokia. Lidlissä ei ole kunnon leipää eikä käyttämiäni maitolaatuja kuten ykkösmaitoa. Vihannekset ja hedelmät täytyy Lidlissä ostaa sen mukaan, mitä siellä sattuu olemaan eikä sen mukaan, mitä haluaisi. Lidlistä ei ikinä saa kaikkea mitä tarvitsisi.
Kolmas syy: karsastan räikeitä saksalaisia pakkauksia ja ätläköitä, lisäaineilla pumpattuja valmisruokia, makeisia, keksejä. Lidlin kirsikkajäätelö jäi jäätelöä suurkuluttavassa viisihenkisessä perheessäni syömättä - karsean esanssista.
Neljäs syy: karsastan ajatuksena kansainvälistä jättikauppaa, joka ei piittaa pätkääkään asiakkaan mielipiteistä tai työntekijäin oikeuksista (vaikka tarinat kuukautisotsanauhoista nyt jätänkin omaan arvoonsa), ja jos nyt ei ihan riko lakia niin yrittää ainakin esimerkiksi salaamalla tietoja.
Karsastan omaa pullopanttijärjestelmää - standardien hyödyllisyys ja halpuus on kyllä kansantaloudessa nähty.
Lidlin liikkeet ovat epäviihtyisiä, kalseita ja likaisia. Kurasäällä tulee navetta mieleen.
Kassajärjestelmä on tyhmä, mutta se ei haittaa. Perässä tulijoiden ongelma on, että joutuvat odottamaan, kun pakkaan tavarani kassalla. Ei niitä yleensä paljon ole. Minulla on muutakin tekemistä kuin ladella ostoksiani edestakaisin kärryyn, hihnalle, kärryyn, pöydälle...
Haluan vaikuttaa siihen, mitä syön enkä vain siihen, mitä se maksaa. Mutta olkoon Lidl - kuriositeettina. - Vek
Liian kirjoitti:
Käyn Lidlissä harvoin. Syitä on monta.
Yksi syy on hinta. En ole vielä löytänyt sellaista tuotetta, joka kuuluisi ostosvalikoimaani ja jota läheinen Eurospar ei myisi samaan tai ainakin lähes samaan hintaan - tai jopa halvemmalla. Ei se saksalainen juusto Eurosparissa sen kalliimpaa ole, mutta muita juustoja siellä on enemmän.
Toinen syy on tuotevalikoima. Ostan paljon peruselintarvikkeita, en pakasteita tai pizzoja tai muita valmisruokia. Lidlissä ei ole kunnon leipää eikä käyttämiäni maitolaatuja kuten ykkösmaitoa. Vihannekset ja hedelmät täytyy Lidlissä ostaa sen mukaan, mitä siellä sattuu olemaan eikä sen mukaan, mitä haluaisi. Lidlistä ei ikinä saa kaikkea mitä tarvitsisi.
Kolmas syy: karsastan räikeitä saksalaisia pakkauksia ja ätläköitä, lisäaineilla pumpattuja valmisruokia, makeisia, keksejä. Lidlin kirsikkajäätelö jäi jäätelöä suurkuluttavassa viisihenkisessä perheessäni syömättä - karsean esanssista.
Neljäs syy: karsastan ajatuksena kansainvälistä jättikauppaa, joka ei piittaa pätkääkään asiakkaan mielipiteistä tai työntekijäin oikeuksista (vaikka tarinat kuukautisotsanauhoista nyt jätänkin omaan arvoonsa), ja jos nyt ei ihan riko lakia niin yrittää ainakin esimerkiksi salaamalla tietoja.
Karsastan omaa pullopanttijärjestelmää - standardien hyödyllisyys ja halpuus on kyllä kansantaloudessa nähty.
Lidlin liikkeet ovat epäviihtyisiä, kalseita ja likaisia. Kurasäällä tulee navetta mieleen.
Kassajärjestelmä on tyhmä, mutta se ei haittaa. Perässä tulijoiden ongelma on, että joutuvat odottamaan, kun pakkaan tavarani kassalla. Ei niitä yleensä paljon ole. Minulla on muutakin tekemistä kuin ladella ostoksiani edestakaisin kärryyn, hihnalle, kärryyn, pöydälle...
Haluan vaikuttaa siihen, mitä syön enkä vain siihen, mitä se maksaa. Mutta olkoon Lidl - kuriositeettina.Myymälät näyttävät päältäpäin aivan nykyaikaisilta sikalarakennuksilta sisäänmenokin on kuin johonkin karsinaan kävelisi Ei kyllä mitenkään viihtyisä, tulee siellä ihan ahdistava olo
- Krisse
Oikeasti ällää käykö Lidlssä. Se on niin natsikauppa kuin vaan voi olla. Ihme että Suomen ammattiliitot ei tee asian eteen mitään, kun sen nyt kaikki tietää, miten siellä kohdellaan työntekijöitä.
Mun ystävä oli kyseisessä kaupassa 9 kuukautta töissä ennenkuin tuli mitta täyteen. Siellä ei saa työntekijät syödä eväitä jos ei ole näyttää kuitteja. Jos kassa tuntee jonkun asiakkaan, hän joutuu pyytämään toisen myyjän myymään. HALOO!!!
Ei uskoisi että tuollaista tekevä kauppaketju saa toimia 2000-luvun Suomessa. - yuyu
Minä olen ollut tyytyväinen Keravan Lidliin ja löytänyt sieltä erittäin edullisia ja hyviä tuotteita verrattuna suomalaisiin. En ymmärrä, miksi jotkut ovat niin hienoja, etteivät käy siellä ostoksilla. Olisiko syy huonossa itsetunnossa, kun pelätään, että leimaannutaan huonompiosaisiin. Minua ei hävetä Stockmannin tavaratalossa tai Lidlissä. Hinta ja laatu ovat pääasiat.
No - huomautettavaakin on:Paha haju (oluttölkit) sisään tultaessa ja ostoskorien puuttuminen.
Hyviä puolia hintojen lisäksi ovat esim.:Parempilaatuiset tuotteet(jogurteissa vähemmän lisäaineita ja väriaineita, mutta enemmän hedelmiä tai marjoja) makkarat lihaisempia, vihannekset maukkaampia, juusto herkullista jne.
Oletteko muuten maistaneet Lidlin tummaa suklaata!
Lidl myy herkullista meetwurstiaan puolella hintaa siihen nähden, mikä on saksalaisen meetwurstin hinta Stockmannilla. Suomestakin sai joskus kotimaassa valmistettua meetwurstia, joka oli hyvän makuista, mutta ajat ovat muuttuneet! Aionpa kokeilla tuota yhden kirjoittajan suosittelemaa tölkkijogurttia, koska olen kyllästynyt inhoittaviin Valion tetrapakkauksiin.- japsi
tiesitkö, kuinka paljon metwurstissa on rasvaa? tuskinpa se sinua haittaa.
- yuyu
japsi kirjoitti:
tiesitkö, kuinka paljon metwurstissa on rasvaa? tuskinpa se sinua haittaa.
Minun kolesteroliarvoni (kokonais-) on 2,9, samoin miehelläni ja huonokin kolesteroli on paljon alle raja-arvojen. Painoa on 43,5 kg. Rasva ei ole pahasta, sen määrä ja suhde tyydyttyneiden ja tyydyttämättömien rasvojen välillä on tärkeä. Ilman rasvaa eivät imeydy tietyt vitamiinit. Kohtuus kaikessa ja herkutellakin saa. Mikä on oma painosi ja kolesteroliarvosi?
- japsi
yuyu kirjoitti:

mies, 187cm/81kg. kolesteroliarvoa en tiedä, mutta koitan silti vältellä rasvaisia ja suolaisia ruokia.
- Tarkka
Minulla on kyllä Visa ja mm. Stockmannin luottokortti, mutta silti käyn Lidlissä juuri muutamien hyvien ja edullisten tuotteiden takia. Siellä maksan pankkikortilla, kun olen tottunut korttien käyttöön. Eikä hävetä yhtään käydä Lidlissä, vaikka monet ovat kirjopittaneet, että vain köyhät sieltä ostavat. Ne on muuten PIKAREISSA ne ½l luonnonjogurtit. Kahvilaadut, etenkin Belarom Espresso, ovat myös erinomaisia.
- yuyu
japsi kirjoitti:
mies, 187cm/81kg. kolesteroliarvoa en tiedä, mutta koitan silti vältellä rasvaisia ja suolaisia ruokia.
Toivottavasti et loukkantunut kysymyksestäni, mutta me ihmiset olemme erilaisia, mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Tuosta suolan välttelystä vielä: Välimerenmaissa matkustellessa olen nähnyt suomalaisia suolanvälttelijöitä sairaalassa tajuttomina, kun eivät ole ymmärtäneet syödä suolaa normaalia enemmän. Kuumassa hikoilee ja hien mukana poistuu suolaa. Tila on vaarallisempi kuin auringonpistos.
No itse sain natriummyrkytyksen syödessäni pussillisen lakritsia.
Hyvä, kun pidät kunnostasi huolta! :) - kylläkyllä
>Oletteko muuten maistaneet Lidlin tummaa suklaata!
Nimenomaan! "Madagaskar" on mielestäni ehdottomasti loistavaa. Tuosta vielä tummemmasta en enää niin välitä (rakenteesta kyllä). - on hyvää
kylläkyllä kirjoitti:
>Oletteko muuten maistaneet Lidlin tummaa suklaata!
Nimenomaan! "Madagaskar" on mielestäni ehdottomasti loistavaa. Tuosta vielä tummemmasta en enää niin välitä (rakenteesta kyllä).lidlistä saa tosi hyvää ja edullista jäätelöä, myös suklaa on ok. ahkerana leipojana ostan sieltä myös jauhot ja kuivahiivat. lidlin mysli on täyttä tavaraa.
huonoa lidlissä on asiakaspalvelu. sitä ei nimittäin liiemmälti ole. hyvä ettei henkilökunta tallo asiakkaita kumoon. Kassoilla on hirveä kiire päästä asiakkaasta eroon. Se hyvä puoli siinä on, ettei tartte pelätä kenenkään jäävän rupattelemaan kassan kanssa ilmoista... - pääelinkeinona ruokailu
Käyn jatkossakin LIDL'issä - mutta nyt uudella 4-vetomaasturilla, mikä minun oli vara vaihtaa, kun vertasin kuukausittain menevän rahan määrää Prisma/LIDL - erotus riittää hyvin auton kuukausimaksuun...
- nainen
on hyvää kirjoitti:
lidlistä saa tosi hyvää ja edullista jäätelöä, myös suklaa on ok. ahkerana leipojana ostan sieltä myös jauhot ja kuivahiivat. lidlin mysli on täyttä tavaraa.
huonoa lidlissä on asiakaspalvelu. sitä ei nimittäin liiemmälti ole. hyvä ettei henkilökunta tallo asiakkaita kumoon. Kassoilla on hirveä kiire päästä asiakkaasta eroon. Se hyvä puoli siinä on, ettei tartte pelätä kenenkään jäävän rupattelemaan kassan kanssa ilmoista...Lidlin "Auringonkukkaleipä" vasta hyvää on. 30% auringonkukansiemeniä tummassa ihanassa ruisleivässä, paljon maukasta purtavaa, kilon painaa ja 1,89 euroa maksaa.
- keliaakikko
nainen kirjoitti:
Lidlin "Auringonkukkaleipä" vasta hyvää on. 30% auringonkukansiemeniä tummassa ihanassa ruisleivässä, paljon maukasta purtavaa, kilon painaa ja 1,89 euroa maksaa.
Saisipa Lidlistä gluteenitonta leipää! Vuohelan tattarilimppu, jota Stockmann myy maksaa 10,00 € ja painoa on 750 g. On siinä leivällä hintaa! Kelan korvaus on 21,00 € kuukaudessa. Tämä on ainut leipä, joka maistuu ruisleivältä ja on tosi hyvää!
- Anselmi Vallaton
on hyvää kirjoitti:
lidlistä saa tosi hyvää ja edullista jäätelöä, myös suklaa on ok. ahkerana leipojana ostan sieltä myös jauhot ja kuivahiivat. lidlin mysli on täyttä tavaraa.
huonoa lidlissä on asiakaspalvelu. sitä ei nimittäin liiemmälti ole. hyvä ettei henkilökunta tallo asiakkaita kumoon. Kassoilla on hirveä kiire päästä asiakkaasta eroon. Se hyvä puoli siinä on, ettei tartte pelätä kenenkään jäävän rupattelemaan kassan kanssa ilmoista...Enpä moittisi Lidlin kassahenkilöitä, ei ne huonompia ole kuin muuallakaan, mutta olematon kassapöytä on ihan perseestä. Samoin se kukkapöytä, jossa pakataan. Tulipa mieleeni, että kun seuraavan kerran on kukkatarjous, ostan kymmekunta kukkaa ja laitan ne sinne kukkapöydälle metrin välein, ikäänkuin unohtaisin, voisipa olla pieni kiusa perässätulijoilla missä pakkaisivat. Ei kai mun ole pakko viedä tavaraa ulos?
- Vilimanni
kassojen toimintaa Lidlissä. Esimerkiksi Kempeleen Lidlissä on pitkä tiski kassan takana, johon ostokset voi syöttää. Ihan toimiva ja samanlainen, kuin yleisesti muissa kaupoissa. Siellä on mukava asioida.
Raahen Lidlissä taas on kassalla sellainen pieni puolen neliön taso, josta ostoksen on viskottava kovalla kiireellä kärryyn, ettei jää hidastamaan seuraavaa asiakasta. Asiointi tällaisella kasalla on aina koettelemus ja tyytymättömyys kauppaa kohtaan nousee jokaisen kokemuksen jälkeen.
Lidl voisi myös kiinnittää henkilökunnan rekrytoinnissa huomiota palveluasenteeseen. Mikä ihme saa Lidlin kassat näyttämään jatkuvasti hapanta naamaa, jolta ei hymy irtoa. Ärsyttää myös se yleinen tapa, että
vaihtorahat kääritään nopeasti kuittiin, josta tehdään rutistelemalla epämääräinen mytty, joka lyödään asiakkaan kouraan.- lidlissä
Viimeksi kun kävin, ei sieltä löytynyt edes hapankaalia. Kartellimarketeista sen sijaan löytyy erinomaista saksalaista hapankaalia (ja aika hyvää suomalaista myös).
- Lihavaksi
Huijarikauppa. Tänään HS:ssa oli LIDL:n mainos, piti olla pakastesei 0,99 paketti ja lenkkimakkara samoin. Ei ollut merkintää rajoitetusta erästä. Menin iltapäivällä Kontulan LIDL:iin, molemmat tuotteet olivat loppuneet jo aamulla. Eipä tarvitse toista kertaa enää mennä tuohon kauppaan.
- valivalivali
Ei se kauppaa huijariksi tee, jos tavara loppuu, olet vain itse myöhässä. En usko että lähikauppiaasikaan tilaa tonnikaupalla tuollaista tavaraa mattimyöhäisiä ajatellen, kaikki loppuu aikanaan ja nopeat syövät hitaan, muutaman kymmenen sentin takia ei kannata yöuniaan menettää ja tuskin tuolla hinnalla ilman ostorajoitetta on ollut myynnissä. Tai ehkä lähikauppiaasi on hakenut laarit tyhjäksi voidakseen myydä sinulle kalliimmalla hinnalla ja juhlistaa nyt erotuksen tuomalla voitolla lauantai-iltaansa nauttimalla halpaa saunamakkaraa.
- TRAWE
KOIRAT HAUKKUU,MUT LIDL KULKEE.ERITTÄIN HYVÄÄ PALVELUA HENKILÖKUNNALTA KO. KAUPOISSA NIIN SAKSASSA KUIN SUOMESSA.OSTOSKÄRRYT JA KORIT LÖYTYY MYÖS.HYVÄ ETTÄ JOKU KILPAILEE S:N JA K:N MONOPOLIN KANSSA. HINNAT/TARJOUKSET HYVIÄ ,KANNATAN.!
- Bonusta!
Palvelun lisäksi parhaat ja pirteimmät vihannekset! BONUS tulee käteen heti jos
on vähänkään hintatietoinen. S:stä ostan 200 e niin bonus on 3 e Cittarista saan
joskus jo 50 e 10 e bonusta heti. Kyllä hintatietoinenkin pitää olla ja siinä LIdl on kilpailukykyinen...
- LIDL = HALPA
Vaihdoin s-ryhmän kaupat lidliin jo ajat dsitten enkä ole katunut.K-ryhmä jäi siinä samalla.
- tarvii ruokaakin
Ruuat pitää kuitenkin hakea kaupasta, S tai K-kaupasta.
- Anonyymi
Ei antaneet hakemalla ja joutui vielä maksamaan enemmän kuin Lidlissä.
- Liideliin
Ihminen, joka syö normaalia kotiruokaa, saa kaikki tarvitsemansa Lidlistä. T. Olen käynyt viimeisen vuoden ainoastaan Lidlin myymälöissä.
- Anonyymi
Sellaisiakin ihmisiä löytyy jotka kyttäävät vanhoihin ketjuihin osallistuvia. Toki on edullinen harrastus. Entä jos olisikin jotain uutta sisältöä?
Olen ihmetellyt tätä "50 eurolla saan enemmän tavaraa kassiin" -näkökulmaa. Minusta se vihjaa siihen suuntaan, että KAIKKI ostetaan yhdestä ja samasta kaupasta, ja sitten verrataan mistä saa mitenkin paljon. No, Lidl ei sentään myy ihan kaikkea joten muissakin kaupoissa pitää vielä nykyään käydä. Tämä johtaa mielestäni siihen, että kaikkea ei ole pakko ostaa mistään yhdestä ja ainoasta kaupasta (esim. Lidlistä) vaan sieltä täältä kun muutenkin joutuu ajelemaan. Siis jos on oikeasti tiukkaa tai tarkka rahoistaan. Tai jos ne pyhät periaatteet sallivat, eivätkä vain pelkästään rajoita. Koska meillä on keskimäärin kaikki laadukasta jää kilpailu vahvasti vain hinnan perusteella. - Anonyymi
LIEEDL PAKILAN NUORET NAAIS TYÖNTEKIJÄT OVAT JÄRKYTTÄVÄN EPÄKOHTELIAITA
- Anonyymi
Lidl on ylivoimaisesti paras kauppa. Aina ystävällinen palvelu ja halvat hinnat sekä parhaat tuotteet, suosittelen.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113515MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411576Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59826- 170823
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768