Kansan ja valtiontuhoamishallitus on teoriassa mahdollista muodostaa jos Antti Rinne voittaa vaalit. Näin ei saa missään tilanteessa koskaan ikinä päästää käymään, koska se tietäisi äärimmäisen tukalaa aikaa tavalliselle ja rehelliselle veronmaksajalle. Ainoa keino estää tämä on äänestää kokoomusta jolloin Rinne ei pääse muodostamaan hallitusta ja pääministerinä. SDP ei pysty aiheuttamaan massiivista tuhoa jos hallituksessa on mukana kokoomus tai keskusta. Pelastetaan Suomi ja äänestetään Kokoomusta tai edes Keskustaa tai Sinisiä, koska näin voimme myös estää Rinteen mahdollisuutta muodostaa kansantuhohallitus.
Vasemmistohallitus on teoriassa mahdollinen.
toimitaan.oikein
63684
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 63
Vanhimmat
Minä äänestän SDP:tä kuten tulee äänestämään suurin osa suomalaisista. SDP muodostaa seuraavan hallituksen ja teidän isänmaallisten toivoma Suomen "puolustusoperaatio" jää toteutumatta. Tämä maa saa punavihreän hallituksen.
Sdp voi olla hallituksessa mutta ei missään tilanteessa ilman kokoomusta tai keskustaa.
Kokoomuspersu "tietää".
SDP muodostaa hallituksen yhdessä vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Kokoomus ja Keskusta jätetään oppositioon kylmästi. Perskekohallituksen puolueista mikään ei ole seuraavassa hallituksessa!
Haista paska. Näin ei tapahdu joten lopeta valehtelu.
Minä äänestän SDP:tä kuten tulee äänestämään suurin osa suomalaisista. SDP muodostaa seuraavan hallituksen ja teidän kokoomuslaisten ja kepulien toivoma Suomen "myynti- ja putsausoperaatio" jää toteutumatta. Tämä maa saa demarihallituksen.
Antti Rinne ja Eero Heinäluoma tuovat demareille takaisin äijävoiman ja ottavat SDP:n hallitusohjelmaan Tanskan sosiaalidemokraattien tiukan maahanmuuttopolitiikan, jota myös Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat nyt ottamassa ohjelmaansa. Sama on myös Norjan kriittisen maahanmuuttopolitiikan linjana.
Tämän Rinteen ja Heinäluoman uuden Pohjoismaisen SDP-politiikan takia Halla-ahon persut suostuvat hallituskumppaniksi ja näin maa saa SDP-perussuomalaisten hallituksen, jossa Antti Rinne on pääministeri, Jussi Halla-aho valtiovarainministeri ja Laura Huhtasaari sisäministeri.
Hyvinvointivaltio saadaan näin pois porvarien ikeestä ja itsenäinen Suomi kunniaan sekä rajat ja maahanmuutto hallintaan. Tämä palvelee suomalaisten hyvinvointia.
Mistä sinä sen tiedät kokoomuspersu?
Kataisen kabinetissa vasurienemmistö oli niukka 10-9 mutta silti valtionvarain- ja työministerinä SDP tuhohallitsi erttäin tehokkaasti.
Kokoomuspersu taas valehtelemassa tapansa mukaan notta korvat heiluvat. Onneksi kukaan ei ota horinoitasi vakavasti tällä palstalla.
Kataisen hallituksessa oli porvarillinen enemmsitö koska porvarilliset vihreät ja kristilliset olivat kokoomuksen apupuolueita.
Eikö sinua kyllästytä koko ajan copypastettaa tätä samaa kommenttia.
Etenkin kun se osoittaa minkälainen marionetti demarit ovat.
Itse olet palstan pahin copyttaja kokoomuspersu marionetteinesi.
Jos SDP pääsee hallitukseen, sen on korjattava syrjintä Suomessa eli vähemmistöön jäänyt sosiaalitueton 1/4 osa kansasta päästetään myös sosiaaliseen tulonsiirtoon osalliseksi.
Kaikki Suomessa saavat sosiaalitukia, ja koska suuri osa sosiaalituista on tuloperusteisia itse asiassa hyväosaiset ja huvätuloiset saavat Suomessa enemmän sosiaalitukia kuin pienituloiset, köyhät ja työttömät. Ja silti kermaperseluokka marisee ja itkupotkuraivoaa veroista.
MIksi olet huolissasi, kun sanot että tulisi tukalat oltavat rehelliselle veronmaksajalle. Ethän sinä ole kumpaakaan.
Sitä et muuten sinä päätä etkä tiedä.
Tiedän kyllä, koska olen älykäs. Mutta olet oikeassa siinä että en kyseistä päätöstä ole tehnyt. Itsehän olet asiasi päättänyt. Suomalaiset arvostavat veronmaksajia ja rehellisiä, siksi sinä olet jäänyt arvostuksesta paitsi etkä sitä nytkään saa.
Sinä et sitä päätä ja itse olet epärehellinen.
Kyllä minä vaan päätän ketä arvostan eli olin sinua kohtaan täysin rehellinen. Ja kerron myös salaisuuden, ei sinua arvosta kukaan isänmaallinen rehellinen kantasuomalainen. Ja tätä asiaa minun ei tarvitse päättää vaan jokainen kyseiseen ryhmään kuuluva kyllä tekee sen johtopäätöksen ihan itse sinusta.
Täältä sivusta kehiin:
Minä en ole rehellinen veronmaksaja.
Teen vuosittain pimeitä töitä ja jonkun satkun onnistun joka vuosi huijaamaan verovähennyksissäkin.
Tosin minulta menisi varmaan miljoona vuotta yhtä suureen veropetokseen kuin joku kokkare tekee viikossa. Ja myös moni demari.
Kansan ja valtion- ja hyvinvointivaltion pelastamishallitus on teoriassa mahdollista muodostaa jos Antti Rinne voittaa vaalit. Näin ei saa missään tilanteessa koskaan ikinä päästää käymään, koska se tietäisi äärimmäisen tukalaa aikaa elinkeinoelämälle ja omistajaluokan pääomapiireille. Ainoa keino estää tämä on äänestää kokoomusta tai väärentää galluptulokset ja vaalitulos jotka ovat onneksi pääomapiirien käsissä, jolloin Rinne ei pääse muodostamaan hallitusta ja pääministeriksi. SDP ei pysty aiheuttamaan massiivista tuhoa rahamafialle ja veronkiertotahoille jos hallituksessa on mukana kokoomus tai keskusta. Pelastetaan Suomen veronkiertäjäeliitti ja äänestetään Kokoomusta tai edes Keskustaa tai Sinisiä, koska näin voimme myös estää Rinteen mahdollisuutta muodostaa kansan- ja hyvinvoinnin pelastajahallitus.
Neuvostoliitossa ei ollut kapitalisteja, eikä DDR:ssä.
Annettakoon Antin rakentaa kapitalistiton Suomi.
Vaalivilppi on täysin hyväksyttyä, oikeutettua ja jopa pakollista jos sillä tavoin voidaan estää vasemmiston valtaan pääsy.
Neuvostoliittohan vihasi yli kaiken sosiaalidemokraatteja koska he keksivät ja rakensivat maailman parhaimman ja kehittyneimmän yhteiskuntamallin pohjoismaisen hyvinvointivaltion.
Vain vaalivilppija massiivinen media/gallupmanipulaatio mahdollistaa 5.000€/kk tienaavien ja elinkeinoelämän etuja ajavan marginaalivähemmistöpolitiikan ajajien vallassapysymisen.
Tämän takia ja kansan tahdon toteutumiseksi äänestys- ja vaalijärjestelmää pitää muuttaa eliitti- ja syvävaltioturvalliseksi ettei kansan tahtoa rikota:
Ehdotus: Vaalihuijausvapaa vaalijärjestelmä!
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15167254/ehdotus-vaalihuijausvapaa-vaalijarjestelma!
"Idioottivarma vaalijärjestelmä estämään ulkoiset ja maan sisäiset vaalivilpit. Jokainen suomalainen tai ulkomaalainen voi tarkistaa vaalituloksen ja sen kaikki yksityiskohdat."
SDP vetää paljon kokoomusta raaempaa politiikkaa köyhiä ja huono-osaisia kohtaan, ja pieneläkeläisethän ovat kohta 20 vuotta olleet demarien aloittamassa köyhyyttämiskurimuksessa.
Kaikkein hulluinta tässä tilanteessa on äänestää mitään vasemmistopuoluetta, koska niiden päästyä valtaan maa putoaisi polvilleen heti. Nykyisellä kepu-kokkarelinjalla on ihmisillä sentään muutama vuosi aikaa pelastautua, tosin lopputulos on yhtä tuhoisa. Mutta on kumminkin vähän aikaa pelastautua.
Valtakunnan varojen ryöstelyhän jatkuisi kumminkin samanlaisena, Rinne kyllä pystyy ihan samaan kuin Sipiläkin.
Kahdensortin persuja ei ainakaan kannata äänestää koska ne ovat porvarillisia puolueita aatemaailmaltaan ja jso sattuisivat pääsemään hallitukseen alkavat kepun tai kokoomuksen apupuolueiksi.
Tyypilliseen tapaan kokkare yrittää valkopestä kokoomustaa likapyykkiä lumivalkoiseksi.
Antti+Rinne+lupasi:
1.+Poistaa+työläisten+KiKy-leikkaukset
2.+Poistaa+työläisten+Aktiivimallituloleikkurin
3.+Antaa+alle+1.400€/kk+tienaaville+eläkeläisille+100€/kk+lisää+eläkettä+eli+1.200€/vuodessa
4.+Poistaa+Orvon+kokoomuksen+eliitille+sorvaaman+5%+Apteekkarivähennyksen+joka+tuo+keskiverto+ökyapteekkarille,+juristille,+lääkärille+yli+10.000€/vuosi+lisänettotuloja+n.+200.000€/vuosi+nettotulojen+päälle.
5.+Lupasi+että+myös+varakkaat+ja+elinkeinoelämä+osallistuvat+Suomen+nousutalkoisiin+sen+sijaan+että+he+osallistuvat+vapaaehtoisesti+kuten+Sipilä+ja+Orpo+päättivät+(kukaan+ei+osallistunut)
-+Käy+äänestämässä+sillä+äänestämättömyys+on+samaa+kuin+äänestäisit+Kokoomusta+tai+Kepua.
Tossa on jo syytä käydä äänestämässä.
6. HS: SDP ehdottaa eläke- ja sijoitusrahastojen osinkotuloille viiden prosentin veroa
https://www.ksml.fi/kotimaa/HS-SDP-ehdottaa-eläke-ja-sijoitusrahastojen-osinkotuloille-viiden-prosentin-veroa/1188929
"Oppositiopuolue SDP aikoo esittää, että eläke- ja sijoitusrahastojen, yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden osinkotuloille asetettaisiin viiden prosentin lähdevero, kertoo Helsingin Sanomat. Nykyisin mainitut tahot on vapautettu osinkoveroista. Tätä lähdeveroa maksaisi myös paljon parjattu VVO!"
7. Lupaus. Koska edelliset lupaukset 1-6 vaativat toteutuakseen sen ettei Kokoomus ole hallituskumppani, SDP:n seitsemäs lupaus on että Kokoomus pysyy koko hallituskauden oppositiossa.
Tää on kova lupaus!
Sadistinen Rinne hyökkää ensimmäisenä työpäivänään pääministerinä täysin viattomien maanviljelijöiden ja yrittäjien kimppuun. Tämä tulevaisuudenkuva tiedetään kyllä ja se on estettävä kaikin mahdollisin keinoin mitä on käytettävissä.
Yksikään maanviljelijä tai yrittäjä ei ole viaton.
Sitä et edelleenkään sinä päätä!!!!! Suomalaiset yrittäjät ja maanviljelijät ovat maailman rehellisintä väkeä ja pitävät tätä maata pystyssä. FAKTA.
Kokoomuspersu on jo ihan paniikissa ensi eduskuntavaalituloksesta. Nyt olisi iltamömmöjenoton aika niin saat nukuttua ensi yönä ilman painajaisia.
Minä puolustan omaisuuttani ja rehellisten yrittäjien ja maanviljelijöiden omaisuutta ja elantoa. Niihin ei rosvoavat demarit näpeillään koske jos se minusta on kiinni.
Tukijussit ja tukiyrittäjät saadaan myös mukaan KiKy-talkoisiin. Etkö haluakaan että saadaan Suomi nousuun, Suomi nousuun!?
Ei ole sinusta kiinni. Voit yhden äänen antaa vaaleissa jos pääset äänestyspaikalle. Sinun vaatimattomasta omaisuudestasi ei kukaan ole kiinnostunut. Ja muutenkin puhut satuolennoista, ei ole olemassakaan rehellisiä yrittäjiä tai maanviljelijöitä.
Myös yrittäjien ja maanomistajien pitää osallistua veronmaksuun veronmaksukykynsä mukaan,
Suomessa on ollut viimeiset 12 vuotta porvarienemmistöisiä hallituksia ja ne ovat rosvonneet kansalaisia jatkuvasti kohonneilla kaikista tuotteista ja palveluista maksettavailla arvonlisäverolla, valmisteveroilla, polttoaineverolla, sähköverolla ja kiinteistöverolla.
Yrittäjät ja maanomistajat eivät voi rehellisyydellä levennellä koska suosivat veroluikurointia.
Euroa kohden maksettiin tukia lähes kaksi euroa.
Maalaiset elättää meidät ;-)
Suomen kansallisen tukipolitiikan lähtökohdaksi on otettu maanviljelijän oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa.
Tälle lähtökohdalle rakennettu järjestelmä on aiheuttanut sen, että suomalaisilla maanviljelijöillä ei ole ollut tarvetta kehittää toimintaansa samalla tavalla kuin muissa Euroopan maissa.
Suomen maataloustuet olivat jälleen kerran ylivoimaisesti Euroopan korkeimmat suhteessa sektorin tuottamaan arvonlisään.
Jokaista maatalouden tuottamaa euroa (1) kohden maksettiin tukia lähes kaksi (2) euroa.
Kakkosena maataloustuissa olleessa EU-maassa tukia maksettiin alle puolet Suomen maataloustukemisesta! EU-keskivertomaan tuki oli 0,3 euroa tukea maatalouden tuottamaa euroa kohden.
http://mikkokiesilainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232378-suomi-tukee-maataloutta-eniten-euroopassa
Suomella ei ole enää varaa ylläpitää nykyistä tukijärjestelmää eikä maatalouden nykyinen kannattavuuskriisi ratkea lisäämällä maataloustoiminnan tukia.
Miten Suomalainen ostaa EU:n kalleinta kotimaista ruokaa, jota tuetaan vielä ylivoimaisesti EU:n eniten? Toivottavasti Antti Rinteen SDP-johtoinen hallitus myllää tämän tukitunkion pohjiaan myöten.
Maataloustuet osuutena maatalouden tuottamasta arvonlisästä
Prosenttia, 2015 (Lähde: Eurostat)
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sites/default/files/imagecache/biggest/domain-17304/kuvat/maatalous2015.PNG
Antti Rinne pääministerikisi niin loppuu vihdoinkin porvarien velaksi eläminen. Viimeksi 90-luvulla SDP-johtoinen Paavo Lipposen hallitus laski oikein kunnolla Suomen valtionvelkaa, jota oli taas edellinen porvarijohtoinen Esko Ahon hallitus järkysti nostanut eli nykyrahaksi muutettuna 50 miljardiin euroon. SDP-johtoisen Paavo Lipposen hallituksen jälkeen KAIKKI hallitukset ovat olletkin sitten PORVARIJOHTOISIA ja kasvattaneet Suomen valtionvelkaa koko ajan. Myös tämä Sipilän ja Orpon täysporvarihallitus. On muutoksen aika ja siihen tarvitaan SDP-johtoinen Antti Rinteen hallitus laskemaan valtionvelkaa jota porvarijohtoiset hallitukset ovat nostaneet jo 106,2 miljardiin euroon http://velkakello.fi/
Päähallituspuolue tekee hallituspolitiikan päälinjat ja apupuolueet hyväksyvät ne ja yrittävät ehkä hieman vähentää tuhoja tai siirtyvät kiltisti oppositioon kasvamaan. Sipilän hallitus toteuttaa kokoomuksen EKokoomuspolitiikkaa koska Sipilä on multimiljonääriyrittäjänä ajatusmaailmaltaan kokoomuslainen. Muistakaa että porvari elää velaksi ja nimenomaan valtiovelaksi, sen kertoo hallitusten velanottograafi.
Sipilä on saanut velanoton laskuun. Rinne ottaisi lisää velkaa. Fakta.
Ei ottaisi vaan kiristäisi pääomatuloverotusta joka on Suomessa OECD maiden alhaisin ja osa pääomatuloista on täysin verovapaita. Rinne karsisi myös ylisuuria yritystukia.
Eli hyökkäisi rosvon tavoin viattomien yrittäjien kimppuun ja täysin laittomasti.
Ei ole laitonta, jos eduskunta hallituksen esityksestä päättää muuttaa verotusta. Toisekseen ei ole olemassakaan viattomia yrittäjiä.
Myös yrittäjien ja maanomistajien on maksettava veroa todellisen veronmaksukykynsä mukaan koska niin tekee myös palknasaaja jolla ei ole mahdollista veroluikuroida kuten yrittäjillä ja maanomistajilla.
Maanomistajat ja yrittäjät pitävät tätä maata pystyssä eli ovat veronsa maksaneet moninkertaisesti jo sukupolvien ajan. Fakta.
Linkki väitteeseesi että "moninkertaisesti" maksaneet veronsa", muutoin hhuuhaahorinaa.
Mutta eivät todellisen veronmaksukykynsä mukaan koska saavat verohelpotuksia kuten uusimpana kepu Sipilän metsänomistajille antama lahjaverohuojennus ja muut verohuojennukset sukupolvenvaihdoksessa ja ns. apteekkarivähennys rikkaille apteekinomistajille. Lisäksi maanomistajilla on lukuisia muita verohelpotuksia erilaisten verovähennysten takia.
Linkki:
https://www.yrittajat.fi/uutiset/501784-yrittaja-maksaa-tuloistaan-reippaasti-enemman-veroja-kuin-palkansaaja
No+sinun+mukaasi+oikeudenmukainen+vero+yrittäjälle+tai+maanomistajalle+olisi+90%.
Älä liioittele kokoomuspersu. Riittää että yrittäjät ja maanomistajat maksavat veronsa todellisen veronmaksukykynsä mukaan.
Palkansaajat+maksavat+aina+vähintään+20%+veroluonteisia+bruttotuloistaan.+Maanviljelijä+maksaa+henkilökohtaisista+tuloistaan+veroa+noin+5%,+koska+alle+90+000+euron+pääomatuloista+ei+makseta+täyttä+veroa.
Sipilä ja Orpo mitään valtiovelanottoa saaneet laskuun, puhut täyttä jaskaa. Katsopa http://velkakello.fi/ miten valtionvelka nousee koko ajan. Olisi hyvä tietää edes perusteet kun täällä kirjoittelee.
Joo, yrittäjiä siis ei voi ottaa mukaan talkoisiin vaikka kaikkia muita ryhmiä heitä tukijusseja ja pääomansaajia lukuunottamatta ei ole vielä KiKytetty?
Maata pitävät pystyssä ahkerat työläiset jotka tekevät kaiken työn, lisäarvon, tuloksen, voitot ja osingot. Kiitos siis isolle D:lle eli ahkeralle Duunarille joka pitää maan pystyssä.
Sosialistinen Suomi on teoriassa mahdollinen. Rinne uhkailee jo sisällissodalla, mutta olisiko sen seurauksena sosialismi vai käykö niinkuin viimekerrallakin.
Eikö vuoden 1918 tapahtumista opittu mitään? Kuka siitä hyötyisi jos punaiset taas poistetaan elävien luettelosta?
Et ole historiaa näköjään paljon lukenut, muuten tietäisit että SDP, vasemmisto ja työväenliike lue ay-liike rakensivat Suomen Pohjoismaisen hyvinvointivaltion jonka takia sinäkin voit nyt narista ja itkupotkuraivota veroista. Neuvostoliittokin vihasi juuri siksi SDP:tä erityisesti että se loi maailman parhaimman ja kehittyneimmän yhteiskuntamallin kommunismin ja kapitalismin väliin. Ja nyt Neuvostoliiton alasajon jälkeen kapitalistit koittavat tuhota tätä maailman parasta järjestelmää ja Suomessa kokoomus, kepu ja rkp ovat tätä myyräntyötä tehneet hyvinvointivaltion rakentamisen alusta asti, tosin nyt he ovat saaneet vahvat ulkoiset isännät taakseen tuhotyön varmistamiseksi. Malli on liian vaarallinen riiston estäjä kehittyvien talouksien matkittavaksi, joten se pitää koittaa tuhota ennen kuin muut alkavat apinoida sitä enemmän. Parempaahan ei ole.
Hyvinvointivaltion paradoksi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14382252/hyvinvointivaltion-paradoksi
Jos SDP pääsee hallitukseen tulee 100 000 uutta työtöntä ja 100 miljardia lisää velkaa kuten kövi viimeksi kun SDP oli hallituksessa. hotaen valtiovarainministerin ja työministerin salkkua.
. SDP:llä ei ole mitään talousohjelmaa vaan ainoastaan veronkorotusohjelma ja yritysten tuhoamisohjelma takataskussaan kun tarkoitus on himoverottaa yritykset kuoliaaksi.
Eivätkö kansalaiset ole vielä oppineet että maanpetospuolue SDP tuhoaa Suomen jos pääsee valtaan ja Ay-liikkeen etäohjaama Antti Rinne haistattaa pskan äänestäjille kun on vallassa.