Wikipedian mukaan ekumenia tarkoittaa eri kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien yhteistyötä ja pyrkimyksiä läheisempään yhteyteen. Olen ajatellut, että se on hyvä asia. Nyt kuitenkin kuulin erään julistajan sanovan, että meidän tulisi vastustaa sitä. Mitä mieltä olette? Miksi sitä pitäisi vastustaa vai pitäisikö?
Kysymys ekumeniasta
255
2629
Vastaukset
Eikö teille ole kirjoitettu se Lopun aika, teidän maailman loppu.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Tarkoitatko, että ekumenia kuuluu maailman loppuun?
Ekumeniaksi on alettu kutsua nykyään myös kaikkien uskontojen yhdistämistä. Yleistä sille on väite, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala.
Tästä hyvä esimerkki tälläkin palstyalla on mummomuorin väite, että Koraanin Allah ja Raamatun Jahve ovat sama persoona.usko.vainen kirjoitti:
Ekumeniaksi on alettu kutsua nykyään myös kaikkien uskontojen yhdistämistä. Yleistä sille on väite, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala.
Tästä hyvä esimerkki tälläkin palstyalla on mummomuorin väite, että Koraanin Allah ja Raamatun Jahve ovat sama persoona.Kaikkien uskontojen yhdistäminen taitaa olla aika vaikea, jos ei mahdoton, tehtävä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kaikkien uskontojen yhdistäminen taitaa olla aika vaikea, jos ei mahdoton, tehtävä.
Hyvinhän tuo näyttää onnistuvan. Tälläkin palstalla saa tämän tämän lukea, että kaikilla uskonnoilla on sama jumalan ja mummuomuorikin jo väittää, että Koraanin Allah ja Raamatun jumala on sama persoona, se on krislamia.
usko.vainen kirjoitti:

En muista törmänneeni sellaiseen tekstiin, jossa kerrottaisiin, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala, joten ei sitä varmaan ihan tämän tästä täällä kirjoiteta.
- niiseonniin
Kuusenjuuret kirjoitti:
Tarkoitatko, että ekumenia kuuluu maailman loppuun?
Antikristus on selvästi tunnistettavissa Raamatusta ja ainoastaan Raamatusta; sen kautta se on tunnistettavissa myös historiasta ja nykyisyydestä. Pastori Walter Veith käsittelee tätä arkaa aihetta erittäin huolellisesti. Emme halua erehtyä näin tärkeässä asiassa. Danielin kirjan 7. luku esittelee kaksitoista pienen sarvivallan ominaispiirrettä, joilla tunnistaa antikristillinen valta. Danielin profetian preteristinen ja
futuristinen tulkintaperiaate vievät katseet ovelasti ja pettävästi pois nykyajasta ja antikristillisen vallan tunnistamisesta. Nämä tulkintaperiaatteet ovat kuitenkin vastoin Raamattua, joka on kuin kaksiteräinen miekka, viiltäen totuuden ytimeen.
Suomenkielinen tekstitys
Tuottanut Amazing Discoveries
http://amazingdiscoveries.org/
Julkaisuoikeus saatu heiltä avoimella lisenssillä (http://creativecommons.fi/). Suomentanut Ville Suutarinen.
Copyright Amazing Discoveries
https://www.youtube.com/watch?v=GAel4StOlHI Kuusenjuuret kirjoitti:
En muista törmänneeni sellaiseen tekstiin, jossa kerrottaisiin, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala, joten ei sitä varmaan ihan tämän tästä täällä kirjoiteta.
Niin se kuitenkin on.
niiseonniin kirjoitti:
Antikristus on selvästi tunnistettavissa Raamatusta ja ainoastaan Raamatusta; sen kautta se on tunnistettavissa myös historiasta ja nykyisyydestä. Pastori Walter Veith käsittelee tätä arkaa aihetta erittäin huolellisesti. Emme halua erehtyä näin tärkeässä asiassa. Danielin kirjan 7. luku esittelee kaksitoista pienen sarvivallan ominaispiirrettä, joilla tunnistaa antikristillinen valta. Danielin profetian preteristinen ja
futuristinen tulkintaperiaate vievät katseet ovelasti ja pettävästi pois nykyajasta ja antikristillisen vallan tunnistamisesta. Nämä tulkintaperiaatteet ovat kuitenkin vastoin Raamattua, joka on kuin kaksiteräinen miekka, viiltäen totuuden ytimeen.
Suomenkielinen tekstitys
Tuottanut Amazing Discoveries
http://amazingdiscoveries.org/
Julkaisuoikeus saatu heiltä avoimella lisenssillä (http://creativecommons.fi/). Suomentanut Ville Suutarinen.
Copyright Amazing Discoveries
https://www.youtube.com/watch?v=GAel4StOlHIEn ehkä ihan ymmärrä, mitä tarkoitat. Tarkoitatko, että ekumenia on antikristus?
- adnmrt
Kuusenjuuret kirjoitti:
En ehkä ihan ymmärrä, mitä tarkoitat. Tarkoitatko, että ekumenia on antikristus?
Ekumenia on antikristuksen airut.
- dikduk
usko.vainen kirjoitti:
Ekumeniaksi on alettu kutsua nykyään myös kaikkien uskontojen yhdistämistä. Yleistä sille on väite, että kaikilla uskonnoilla on sama jumala.
Tästä hyvä esimerkki tälläkin palstyalla on mummomuorin väite, että Koraanin Allah ja Raamatun Jahve ovat sama persoona.Ekumenia on yksin kristillisten kirkkojen välistä muilla uskonnoilla ei ole, eikä voi olla siinä mitään osaa.
dikduk kirjoitti:
Ekumenia on yksin kristillisten kirkkojen välistä muilla uskonnoilla ei ole, eikä voi olla siinä mitään osaa.
Näin minäkin olen ekumenian ymmärtänyt.
dikduk kirjoitti:
Ekumenia on yksin kristillisten kirkkojen välistä muilla uskonnoilla ei ole, eikä voi olla siinä mitään osaa.
Mutta kun on. Helsingissä on Tuomasmessussakin ollut muiden uskontojen edustajia jopa shamanismeja.
- dikduk
usko.vainen kirjoitti:
Mutta kun on. Helsingissä on Tuomasmessussakin ollut muiden uskontojen edustajia jopa shamanismeja.
Jos joku kutsusta vierailee toisen uskonnon jumalanpalveluksessa ei se ole eikä voi olla ekumeniaa joka on nimenomaan kristillisten kirkojen ja suuntausten keskeistä.
dikduk kirjoitti:
Jos joku kutsusta vierailee toisen uskonnon jumalanpalveluksessa ei se ole eikä voi olla ekumeniaa joka on nimenomaan kristillisten kirkojen ja suuntausten keskeistä.
Jep, mutta kun nämä olivat siellä saarnaamassa.
dikduk kirjoitti:
Jos joku kutsusta vierailee toisen uskonnon jumalanpalveluksessa ei se ole eikä voi olla ekumeniaa joka on nimenomaan kristillisten kirkojen ja suuntausten keskeistä.
Täsmälleen näin.
- efewfefefeweweweew
1Moos.1:1 [arabiankielten äännekäännös/transliteraatio]
"Fee al-badi' khalaqa ALLAHU as-Samaawaat wa al-Ard . . . "
"Alussa loi JUMALA taivaan ja maan."
Kovin monet asiat voidaan nähdä uhkana ja harhaoppina, ekumenia on yksi niistä asioista.
Itse ajattelen niin, että ekumenia tuossa merkityksessä, jonka aloituksessa mainitsit, on juuri sitä yksi yhteinen Kristuksen kirkko, enkä itse osaa nähdä sitä uhkana tai harhaoppina vaan juuri Raamatusta nousevana ohjeena.....34. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne.
35. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13
Kristillisten kirkkojen määrittelykin on tietysti asia, joka jakaa mielipiteitä. Olen sillä tavalla "harhaoppinen" etten näe ongelmaa kyllä siinäkään, että tekisin yhteistyötä kenen tahansa kanssa. Yhteistyöhön liittyy aina yhteisten asioiden etsiminen ja erottavien asioiden hyväksyminen ja kompromissit siellä missä ne ovat mahdollisia. Tunnioittava suhtautuminen toisella tavalla ajattelevaan on aika hyvä kasvualusta myös yhteisille löydöille. Kristus minussa ei voi koskettaa toista, ellen suostu olemaan avoimessa ja rehellisessä vuorovaikutuksessa toisen kanssa.Kuusenjuuret kirjoitti:
Onko mielestäsi sellaista ekumeniaa, jota meidän tulisi vastustaa?
Varmasti on sellaista , josta ihmiset käyttävät termiä ekumenia ja joka on jotain muuta. Esim.se käännyttäminen, josta tuolla alempana mainittiin.
Mikä tahansa asia voi kääntyä myös huonoksi, vaikka olisi alunperin ollut hyvä, kun sitä väärinkäytetään vallan välineenä.
Hyvin yksinkertaisettuna yhteistyö ja yhteisien asioiden etsiminen on hyvä suunta. Ei meidän kai ole tarkoitus eristäytyä poteroihimme ja pelätä vieraita vaikutteita.
Joskus joku sanoi, ettei voisi rukoilla samassa tilassa esim.islaminuskoisen kanssa, koska tuo toinen ei rukoile samaa Jumalaa. En ihan ymmärtänyt sitä, koska mehän elämme kaiken aikaa maailman keskellä, jossa rukoillaan vaikka mitä ja jätetään rukoilematta. Ei minun tarvitse rukoilla vieraita jumalia, vaikka joku vieressäni niin tekeekin."...on juuri sitä yksi yhteinen Kristuksen kirkko, enkä itse osaa nähdä sitä uhkana tai harhaoppina vaan juuri Raamatusta nousevana ohjeena..."
Se onkin outoa, että toinen krisitty pitää toista kristittyä uhkana ja jyrkästi kieltäytyy tekemästä yhteistyötä muiden kanssa. Mutta tälläkin opilla on juurensa juuri fundamentalismissa.mummomuori kirjoitti:
"...on juuri sitä yksi yhteinen Kristuksen kirkko, enkä itse osaa nähdä sitä uhkana tai harhaoppina vaan juuri Raamatusta nousevana ohjeena..."
Se onkin outoa, että toinen krisitty pitää toista kristittyä uhkana ja jyrkästi kieltäytyy tekemästä yhteistyötä muiden kanssa. Mutta tälläkin opilla on juurensa juuri fundamentalismissa.Pitäisikö Raamattu-uskollisten fundamentalistien mielestäis tehdä yheistyötä teidän liberaaliteologiaan suuntautuneiden kanssa vaikka olette täysin eri suuntaus ja oppi?
Me katsos emme tingi Raamatun sanasta joten miten voisimme tehdä yhteistyötä?usko.vainen kirjoitti:
Pitäisikö Raamattu-uskollisten fundamentalistien mielestäis tehdä yheistyötä teidän liberaaliteologiaan suuntautuneiden kanssa vaikka olette täysin eri suuntaus ja oppi?
Me katsos emme tingi Raamatun sanasta joten miten voisimme tehdä yhteistyötä?Eikös sitä pitäisi kuitenkin tulla toimeen kaikkien tanssa? Varsinkin, jos ei tingi Raamatun sanasta. Kun tietää ettei itsekään yllä täyttämään Jeesuksen opetuksia niinkin keskeisessä asiassa kuin lähimmäisen kohtelussa, osaisi ehkä nöyrällä mielellä sallia sen toisillekin. Ilman Kristuksen sovitustyötä kun jäämme tiepuoleen jokainen, sekin , joka ajattelee olevansa Raamattu-uskollisenpi kuin joku toinen.
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
Eikös sitä pitäisi kuitenkin tulla toimeen kaikkien tanssa? Varsinkin, jos ei tingi Raamatun sanasta. Kun tietää ettei itsekään yllä täyttämään Jeesuksen opetuksia niinkin keskeisessä asiassa kuin lähimmäisen kohtelussa, osaisi ehkä nöyrällä mielellä sallia sen toisillekin. Ilman Kristuksen sovitustyötä kun jäämme tiepuoleen jokainen, sekin , joka ajattelee olevansa Raamattu-uskollisenpi kuin joku toinen.
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista?
usko.vainen kirjoitti:
Pitäisikö Raamattu-uskollisten fundamentalistien mielestäis tehdä yheistyötä teidän liberaaliteologiaan suuntautuneiden kanssa vaikka olette täysin eri suuntaus ja oppi?
Me katsos emme tingi Raamatun sanasta joten miten voisimme tehdä yhteistyötä?Voisi kuvitella, että esim. ruokajakelu tai ruuan tekeminen vähäosaisille olisi aika helppoa myös silloin kun jotkut osat-alueet uskosta ovat vähän eri värityksellä. Eikö taivaaseen pääsyn ehto ole vain se usko? Ei eri Raamatun paikkojen tulkinnat? Jos minä uskon, että Jumalan päivät luomisessa eivät ehkä ole meidän päiviämme ja sinä uskot, että ovat, niin tällä perusteellako toinen meistä pääsee taivaaseen ja toinen ei? Jos kuitenkin molemmat uskomme, että Jeesus kuoli meidän puolestamme ja nousi ylös taivaaseen?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Voisi kuvitella, että esim. ruokajakelu tai ruuan tekeminen vähäosaisille olisi aika helppoa myös silloin kun jotkut osat-alueet uskosta ovat vähän eri värityksellä. Eikö taivaaseen pääsyn ehto ole vain se usko? Ei eri Raamatun paikkojen tulkinnat? Jos minä uskon, että Jumalan päivät luomisessa eivät ehkä ole meidän päiviämme ja sinä uskot, että ovat, niin tällä perusteellako toinen meistä pääsee taivaaseen ja toinen ei? Jos kuitenkin molemmat uskomme, että Jeesus kuoli meidän puolestamme ja nousi ylös taivaaseen?
Miten ruuan laittamiseen tarvitaan ekumeniaa?
usko.vainen kirjoitti:
Miten ruuan laittamiseen tarvitaan ekumeniaa?
Se oli esimerkki siitä, että asioita voi tehdä yhdessä, vaikka jotkin opin kohdat olisivat erilaiset.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Se oli esimerkki siitä, että asioita voi tehdä yhdessä, vaikka jotkin opin kohdat olisivat erilaiset.
Todella huono esimerkki. Uskontoja ei tarvita ruuanlaitossa.
usko.vainen kirjoitti:
Todella huono esimerkki. Uskontoja ei tarvita ruuanlaitossa.
Itse asiassa se oli aika hyvä esimerkki. Eikö nälkäisten ruokkiminen ollut yksi Jeesuksen ihmeteoista?
Jos eri tavalla uskovat voivat palvella Jumalaa auttamalla yhdessä nälkäisin, siinä kyllä mielestäni toteutuu hienolla tavalla se sanan kohta, että siitä teidät tunnetaan...jnehomottajalle kirjoitti:
Onko homoseksin harjoittaminen Jumalan tahdon mukaista?
Tämä asia näyttää vaivaavan kovasti mieltäsi. Olet kysynyt tätä samaa asiaa jo monessa ketjussa.
Seksin harjoittaminen on tietenkin aika tärkeä asia ihmiselle ja varsinkin, jos ei ole avioliitossa, asia varmasti uskon näkökulmasta mietityttää.
Minä en kuitenkaan ole saanut opettamisen armolahjaa ja vaikka olisin saanutkin, täytyy muistaa, että meidän opetuksemme on aina vajavaista.
Tällä palstalla lähes päivittäin keskustellaan tästäkin asiasta ja varmasti niistä keskusteluista saat rakennusaineita, kun mietit omaa seksuaalisuuttasi ja suhdetta seksiin.
Kuitenkaan ihmisten sanoihin ei kannata tukeutua yksinomaan vaan etsiä sellaisia vastauksia, joiden kohdalla oma sydän on levossa. Jossain kohtaa Raamatussa sanotaan...odotas , katson löydänkö sen kohdan....
18. Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.
19. Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä,
20. että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
21. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
22. ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.
23. Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
24. Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut.
1 Joh.3
Onko tuosta kohdasta apua sinun kyselyysi?usko.vainen kirjoitti:
Todella huono esimerkki. Uskontoja ei tarvita ruuanlaitossa.
No entäpä olisiko vaikeaa osallistua ihmisoikeustyöhön tai rukoilla muiden kristittyjen puolesta?
Kuusenjuuret kirjoitti:
No entäpä olisiko vaikeaa osallistua ihmisoikeustyöhön tai rukoilla muiden kristittyjen puolesta?
Minä en osallistu ihmisoikeustyöhön koska ne ovat poliittisia hommia.
Mutta rukoilen pelastuneiden kristittyjen puolesta, että pysyvät vahvoina ja harhassa olevien "kristtittyjen" puolesta, että löytävät totuuden.Eerikatässämoi kirjoitti:
Itse asiassa se oli aika hyvä esimerkki. Eikö nälkäisten ruokkiminen ollut yksi Jeesuksen ihmeteoista?
Jos eri tavalla uskovat voivat palvella Jumalaa auttamalla yhdessä nälkäisin, siinä kyllä mielestäni toteutuu hienolla tavalla se sanan kohta, että siitä teidät tunnetaan...jneNiin minäkin ajattelin. :)
usko.vainen kirjoitti:
Minä en osallistu ihmisoikeustyöhön koska ne ovat poliittisia hommia.
Mutta rukoilen pelastuneiden kristittyjen puolesta, että pysyvät vahvoina ja harhassa olevien "kristtittyjen" puolesta, että löytävät totuuden.Löytyi sentään tuo rukoilu. Hienoa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Löytyi sentään tuo rukoilu. Hienoa.
Eikö rukoileminen ole täysin normaalia kristityn toimintaa?
usko.vainen kirjoitti:
Eikö rukoileminen ole täysin normaalia kristityn toimintaa?
Tottahan toki on ja rukoilu myös yhdessä on kristitylle täysin normaalia toimintaa. mehän rukoilemme siellä missä kuljemme ja varsinkin, jos joku esirukousta pyytää, eikö? Riippumatta siitä, kuka pyytäjä on.
usko.vainen kirjoitti:
Eikö rukoileminen ole täysin normaalia kristityn toimintaa?
Kyllä sen pitäisi olla. Tarkoitin vain, että hienoa, että löytyi edes yksi asia, jonka sinäkin hyväksyt ekumeniassa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kyllä sen pitäisi olla. Tarkoitin vain, että hienoa, että löytyi edes yksi asia, jonka sinäkin hyväksyt ekumeniassa.
Missä sanoin, että rukoilemiseni on ekumeniaa?
usko.vainen kirjoitti:
Missä sanoin, että rukoilemiseni on ekumeniaa?
Etkö siis hyväksy rukoilua muiden kristittyjen puolesta ekumenian nimissä, mutta sinun tekemänäsi se on ok?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Etkö siis hyväksy rukoilua muiden kristittyjen puolesta ekumenian nimissä, mutta sinun tekemänäsi se on ok?
Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa? Minä rukoilen aina Jeesuken nimessä.
usko.vainen kirjoitti:
Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa? Minä rukoilen aina Jeesuken nimessä.
Jos se on osa ekumeniaa ja sinäkin teet sitä, niin eikö se ole hyvä asia? Eikö se ole silloin jotain, jota voisit tehdä myös muiden kristittyjen kanssa, vaikka teillä olisi joku Raamatun kohdan ymmärrys vähän erilainen?

Missä olen sanonut, että se on ekumeniaa???

Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa?
Tänä päivänä on menty kovasti eteenpäin kuppikuntaisuudesta. Nyt on jo rukouskokouksia eri seurakuntiin ja kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen kesken ja se on mielestäni se suunta, johon Raamattu kehoittaakin meitä kristittyjä.
usko.vainen kirjoitti:
Missä olen sanonut, että se on ekumeniaa???
Minä olen sanonut sen olevan ekumeniaa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minä olen sanonut sen olevan ekumeniaa.
Se onkin vain sinun tulkintasi.
Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa?- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
Tänä päivänä on menty kovasti eteenpäin kuppikuntaisuudesta. Nyt on jo rukouskokouksia eri seurakuntiin ja kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen kesken ja se on mielestäni se suunta, johon Raamattu kehoittaakin meitä kristittyjä.
Mitä siellä rukoillaan avioliitosta?
usko.vainen kirjoitti:
Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa?
Pitäisi rukoilla muiden kristittyjen kanssa huolimatta joistain oppieroista. Jos rukoilet yksin, niin se tuskin täyttää ekumenian kriteereitä, mutta jos jo nyt rukoilet samaa aihetta, niin olisiko sinun vaikea rukoilla sitä, jos mukana olisi niitäkin, joilla on joku eri näkemys jostain Raamatun kohdasta?
Eerikatässämoi kirjoitti:
Tänä päivänä on menty kovasti eteenpäin kuppikuntaisuudesta. Nyt on jo rukouskokouksia eri seurakuntiin ja kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen kesken ja se on mielestäni se suunta, johon Raamattu kehoittaakin meitä kristittyjä.
Minunkin mielestäni Raamattu kehoittaa kristittyjä nimenomaan olemaan enemmän yhdessä kuin erikseen.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Pitäisi rukoilla muiden kristittyjen kanssa huolimatta joistain oppieroista. Jos rukoilet yksin, niin se tuskin täyttää ekumenian kriteereitä, mutta jos jo nyt rukoilet samaa aihetta, niin olisiko sinun vaikea rukoilla sitä, jos mukana olisi niitäkin, joilla on joku eri näkemys jostain Raamatun kohdasta?
Enkö jo sanonut, että rukoilen pelastuneiden kristittyjen puolesta, että pysyvät vahvoina ja harhassa olevien "kristtittyjen" puolesta, että löytävät totuuden.
Et vielä vastannut. Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa?Kuusenjuuret kirjoitti:
Minunkin mielestäni Raamattu kehoittaa kristittyjä nimenomaan olemaan enemmän yhdessä kuin erikseen.
Ja asinä pidät kaikkia itseään kristitykis kutsuvia kristittyinä, Jeesuksen seuraajina?
homottajalle kirjoitti:
Mitä siellä rukoillaan avioliitosta?
Käy kuuntelemassa, varmasti sinunkin pakkakunnallasi niitä on.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minunkin mielestäni Raamattu kehoittaa kristittyjä nimenomaan olemaan enemmän yhdessä kuin erikseen.
Ajattelen myös niin, että meidän tehtävämme ei ole testata sitä kuka uskoo oikealla tavalla ennen kuin rukoilemme tai teemme työtä hänen rinnallaan ja kanssaan.
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
Käy kuuntelemassa, varmasti sinunkin pakkakunnallasi niitä on.
Kerro sinä.
usko.vainen kirjoitti:
Enkö jo sanonut, että rukoilen pelastuneiden kristittyjen puolesta, että pysyvät vahvoina ja harhassa olevien "kristtittyjen" puolesta, että löytävät totuuden.
Et vielä vastannut. Miksi pitäisi rukoilla ekumenian nimissä? Miten se poikkeaa rukouksesta ilman ekumeniaa?Kyllä minä jo osittain vastasin. Muiden kristittyjen kanssa pitäisi rukoilla, koska Raamattu kehottaa meitä pitämään yhtä. Rukous ilman ekumeniaa tarkoittanee rukoilua yksin tai oman seurakunnan kanssa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kyllä minä jo osittain vastasin. Muiden kristittyjen kanssa pitäisi rukoilla, koska Raamattu kehottaa meitä pitämään yhtä. Rukous ilman ekumeniaa tarkoittanee rukoilua yksin tai oman seurakunnan kanssa.
Joo, ei todellakaan ole minun juttu!
usko.vainen kirjoitti:
Ja asinä pidät kaikkia itseään kristitykis kutsuvia kristittyinä, Jeesuksen seuraajina?
Sinänsä se ei vaikuta minuun ovatko kaikki itseään kristityksi kutsuvat Jeesuksen seuraajia vai ei. Sinäkin kutsut itseäsi kristityksi, mutta mistä minä voin tietää, onko sinun uskosi aito vai ei? Minä uskon siihen, mitä ihminen sanoo noin yleisesti ottaen. Eikä se vaikuta siihen, voisinko rukoilla samassa tilassa kanssasi. En minä kirkossakaan käy kaikilta kysymässä, oletko varmasti uskossa vai istuskeletko täällä muuten vain.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Ajattelen myös niin, että meidän tehtävämme ei ole testata sitä kuka uskoo oikealla tavalla ennen kuin rukoilemme tai teemme työtä hänen rinnallaan ja kanssaan.
Olisihan se jopa hankalaa, jos pitäisi kaikki tentata ennen kuin voisi olla tehdä työtä toisen kanssa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Sinänsä se ei vaikuta minuun ovatko kaikki itseään kristityksi kutsuvat Jeesuksen seuraajia vai ei. Sinäkin kutsut itseäsi kristityksi, mutta mistä minä voin tietää, onko sinun uskosi aito vai ei? Minä uskon siihen, mitä ihminen sanoo noin yleisesti ottaen. Eikä se vaikuta siihen, voisinko rukoilla samassa tilassa kanssasi. En minä kirkossakaan käy kaikilta kysymässä, oletko varmasti uskossa vai istuskeletko täällä muuten vain.
Minä en koskaan rukoile niiden kanssa jotka kyseenalsitavat Jumalan sana. Niin ei tehnyt Jeesus eikä tehnyt Paavali eikä he kehoittaneet ketään muutakaan niin tekemään.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Olisihan se jopa hankalaa, jos pitäisi kaikki tentata ennen kuin voisi olla tehdä työtä toisen kanssa.
Kenen kanssa sinä sitten rukoilet jos et tiedä heidän uskostaan?
usko.vainen kirjoitti:
Joo, ei todellakaan ole minun juttu!
Onpa surullista. Pystytkö sinä käymään seurakunnassa tai kirkossa lainkaan? Ethän voi tietää kaikkien sydämen tilaa ja joskushan siellä voi olla jopa ei-uskovaisia tai väärin uskovia. Aika yksinäiseltä vaikuttaa.

Mikä siinä on surullista?
Kirkossa en käy ollenkaan. Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon. Mutta rukoileminenhan tapahtuu 99%:sesti ihan muualla kuin kirkossa tai kokouksissa.usko.vainen kirjoitti:
Kenen kanssa sinä sitten rukoilet jos et tiedä heidän uskostaan?
Minä rukoilen niiden kanssa, jotka ovat samassa tilassa tai yhteydessä kanssani ja rukoilevat kristinuskon Jumalaa. Tosin jos siinä tilassa on joku joka samalla itsekseen rukoilee jotain muuta, niin sitähän minä en voi tietää, ellei hän ole kovaääninen ääneen rukoilija.
Jos koko ajan pelkää, että seurakuntaan on tullut joku, jolla on vähän eri käsitys jostain Raamatun kohdasta kuin sinulla, niin aika vaikeaksi menee. Mitä sinä pelkäät?Kuusenjuuret kirjoitti:
Minä rukoilen niiden kanssa, jotka ovat samassa tilassa tai yhteydessä kanssani ja rukoilevat kristinuskon Jumalaa. Tosin jos siinä tilassa on joku joka samalla itsekseen rukoilee jotain muuta, niin sitähän minä en voi tietää, ellei hän ole kovaääninen ääneen rukoilija.
Jos koko ajan pelkää, että seurakuntaan on tullut joku, jolla on vähän eri käsitys jostain Raamatun kohdasta kuin sinulla, niin aika vaikeaksi menee. Mitä sinä pelkäät?Kai sinä tiedät kenen kanssa sinä olet samassa tilassa rukoilemassa ja heidän uskonsa?
Minulla ei ole mitään vaikeuksia valita niitä kenen kanssa rukoilen ja kenen en.usko.vainen kirjoitti:
Mikä siinä on surullista?
Kirkossa en käy ollenkaan. Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon. Mutta rukoileminenhan tapahtuu 99%:sesti ihan muualla kuin kirkossa tai kokouksissa."Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon."
Mistä tiedät varmasti, että he kaikki jakavat sinun kanssasi yhteisen uskon? Tunnetko heidät kaikki? Oletko kaikilta tentannut homostelut ja luomiskertomukset ym. asiat?
Minäkin muuten jaan sinun kanssasi yhteisen uskon, vaikka meillä joistain kohdista onkin erilaiset ajatukset.Kuusenjuuret kirjoitti:
"Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon."
Mistä tiedät varmasti, että he kaikki jakavat sinun kanssasi yhteisen uskon? Tunnetko heidät kaikki? Oletko kaikilta tentannut homostelut ja luomiskertomukset ym. asiat?
Minäkin muuten jaan sinun kanssasi yhteisen uskon, vaikka meillä joistain kohdista onkin erilaiset ajatukset.Kyllä minä tiedän, ole huoleti.
Sinä et jaa kanssani yhteistä uskoa. Sinä uskot evoluutioon.usko.vainen kirjoitti:
Kai sinä tiedät kenen kanssa sinä olet samassa tilassa rukoilemassa ja heidän uskonsa?
Minulla ei ole mitään vaikeuksia valita niitä kenen kanssa rukoilen ja kenen en.Minä en valikoi niitä, joiden kanssa rukoilen. Minä käyn kirkossa enkä todellakaan tunne kaikkia siellä istuvia.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minä en valikoi niitä, joiden kanssa rukoilen. Minä käyn kirkossa enkä todellakaan tunne kaikkia siellä istuvia.
Minä valitsen koska haluan tuntea heidän kanssaan yhteyttä.
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä minä tiedän, ole huoleti.
Sinä et jaa kanssani yhteistä uskoa. Sinä uskot evoluutioon.Minä jaan kanssasi yhteisen uskon Jumalaan ja Jeesukseen meidän pelastajana sekä Pyhään Henkeen. Vai etkö sinä uskokaan samaan? Minä uskon myös luomiskertomukseen.
Seurakuntien ovilla ei kysellä jäsenkirjaa, näin olen ymmärtänyt olevan muuallakin kuin niisssä paikoissa, joissa itse olen elämäni varrella käynyt. Seurakunnan kokuksissa ei ole vain uskovia ihmisiä. Siellä saattaa olla jopa maahanmuuttajia ja islaminuskoisia. Ja seurakuntien tilaisuuksissa rukoillaan.
usko.vainen kirjoitti:
Minä valitsen koska haluan tuntea heidän kanssaan yhteyttä.
Mielenkiintoista, kuinka sinulla on rajoitteita. Sinusta ei voi siis koskaan tulla ainakaan saarnaajaa tai opettajaa.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Seurakuntien ovilla ei kysellä jäsenkirjaa, näin olen ymmärtänyt olevan muuallakin kuin niisssä paikoissa, joissa itse olen elämäni varrella käynyt. Seurakunnan kokuksissa ei ole vain uskovia ihmisiä. Siellä saattaa olla jopa maahanmuuttajia ja islaminuskoisia. Ja seurakuntien tilaisuuksissa rukoillaan.
Ehkä usko.vaisella on joku ihan oma rajattu seurakuntansa, johon pääsee vain harvat ja valitut. Voihan sekin tietysti olla mahdollista.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mielenkiintoista, kuinka sinulla on rajoitteita. Sinusta ei voi siis koskaan tulla ainakaan saarnaajaa tai opettajaa.
Minulla ei ole mitään halua rukoilla niiden kanssa jotka eivä jaa yhteistä uskoa kanssani. Se ei suinkaan ole rajoite vaan uskovien yhteys.
Sinustako tuli opettaja ja saarnaaja kun olet niin ekumeeninen ja rajoitukseton?Kuusenjuuret kirjoitti:
Ehkä usko.vaisella on joku ihan oma rajattu seurakuntansa, johon pääsee vain harvat ja valitut. Voihan sekin tietysti olla mahdollista.
Minulla on uskovien yhteys missä on saman uskon jakavia ihmisiä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ehkä usko.vaisella on joku ihan oma rajattu seurakuntansa, johon pääsee vain harvat ja valitut. Voihan sekin tietysti olla mahdollista.
Onhan se mahdollista. Vapaaseurakuntien ovilla ei kysellä jäsenkirjaa. Eikä kyllä vissiin luterilaisen kirkonkaan ovilla kyselyjä tehdä.
Vapiksen tapa jakaa ehtoollista kaikille uskoville on tietysti haastava sellaiselle, joka on tarkka , että toinen uskoo samalla tavalla kuin itse uskoo.Käsittääkseni, tai ainakaan niissä seurakunnissa, joissa itse olen käynyt, ei ole kysytty ehtoollisella muuta kuin uskooko ehtoollisvieras Jeesuksen sovitustyöhön.usko.vainen kirjoitti:
Minulla ei ole mitään halua rukoilla niiden kanssa jotka eivä jaa yhteistä uskoa kanssani. Se ei suinkaan ole rajoite vaan uskovien yhteys.
Sinustako tuli opettaja ja saarnaaja kun olet niin ekumeeninen ja rajoitukseton?Ei minusta ole tullut opettajaa eikä saarnaajaa. Enkä ole läheskään rajoitukseton. Yritän noudattaa Jumalan tahtoa kohdatessani ihmisiä, olivatpa he uskovia tai ei.
"Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää."
"Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?"
"Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. "
"Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?" Tämä erityisesti on mielenkiintoinen kohta tähän yhteyteen.Kuusenjuuret kirjoitti:
Ei minusta ole tullut opettajaa eikä saarnaajaa. Enkä ole läheskään rajoitukseton. Yritän noudattaa Jumalan tahtoa kohdatessani ihmisiä, olivatpa he uskovia tai ei.
"Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää."
"Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia. Joka syö, älköön halveksiko sitä, joka ei syö; ja joka ei syö, älköön tuomitko sitä, joka syö, sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa. Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?"
"Niin tavoitelkaamme siis sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme. "
"Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin. Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."
"Mikä sinä olet tuomitsemaan toisen palvelijaa?" Tämä erityisesti on mielenkiintoinen kohta tähän yhteyteen.Sinä voit edellenkin tehdä ihan mitä haluat. Niin mikäkin teen mitä minä halkuan.
usko.vainen kirjoitti:
Minulla on uskovien yhteys missä on saman uskon jakavia ihmisiä.
Siis joku suljettu piiri?
Eerikatässämoi kirjoitti:
Onhan se mahdollista. Vapaaseurakuntien ovilla ei kysellä jäsenkirjaa. Eikä kyllä vissiin luterilaisen kirkonkaan ovilla kyselyjä tehdä.
Vapiksen tapa jakaa ehtoollista kaikille uskoville on tietysti haastava sellaiselle, joka on tarkka , että toinen uskoo samalla tavalla kuin itse uskoo.Käsittääkseni, tai ainakaan niissä seurakunnissa, joissa itse olen käynyt, ei ole kysytty ehtoollisella muuta kuin uskooko ehtoollisvieras Jeesuksen sovitustyöhön.Minulta ei muistaakseni koskaan ole kysytty ehtoollisella mitään.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Siis joku suljettu piiri?
Ei todellakaan suljettu. Mutta eikö ole täysin luonnollista, että samalla tavalla uskovat hakeutuvat toistensa seuraan ja siihen yhteisöön minkä arvot he jakavat?
usko.vainen kirjoitti:
Sinä voit edellenkin tehdä ihan mitä haluat. Niin mikäkin teen mitä minä halkuan.
Uskova yleensä haluaa tehdä Jeesuksen opetusten mukaan ja ne opetuksethan löytyvät Raamatusta vaikka siitä Vuorisaarnasta.
usko.vainen kirjoitti:
Sinä voit edellenkin tehdä ihan mitä haluat. Niin mikäkin teen mitä minä halkuan.
Itse asiassa en voi, mutta se siitä.
Minusta sinun kommenteistasi jotenkin välittyy hyvin rajattu elämänpiiri. Sinä torjut ihmiset, jotka ajattelevat jostain Raamatun kohdasta eri tavalla kuin sinä. Minä luulen, että jos käyt Raamatun läpi niiden uskonveljiesi kanssa, joku kohta löytyy, jonka toinen ajattelee eri tavalla kuin sinä. Hylkäätkö sinä sellaisen sitten yhteydestäsi? Jollain lailla sinun elämäsi vaikuttaa ankaralta ja raskaalta, jos sinun täytyy aina tarkistaa uuden ihmisen kohdatessasi, että hänellä on oikeat sukupuolielimet ja että hän uskoo Raamatun kaikki kohdat täsmälleen samalla tavalla kuin sinä. Minusta se on surullista.usko.vainen kirjoitti:
Ei todellakaan suljettu. Mutta eikö ole täysin luonnollista, että samalla tavalla uskovat hakeutuvat toistensa seuraan ja siihen yhteisöön minkä arvot he jakavat?
On se luonnollista. Mutta onko yksi sinun arvoistasi se, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi Raamatun kaikissa kohdin?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Itse asiassa en voi, mutta se siitä.
Minusta sinun kommenteistasi jotenkin välittyy hyvin rajattu elämänpiiri. Sinä torjut ihmiset, jotka ajattelevat jostain Raamatun kohdasta eri tavalla kuin sinä. Minä luulen, että jos käyt Raamatun läpi niiden uskonveljiesi kanssa, joku kohta löytyy, jonka toinen ajattelee eri tavalla kuin sinä. Hylkäätkö sinä sellaisen sitten yhteydestäsi? Jollain lailla sinun elämäsi vaikuttaa ankaralta ja raskaalta, jos sinun täytyy aina tarkistaa uuden ihmisen kohdatessasi, että hänellä on oikeat sukupuolielimet ja että hän uskoo Raamatun kaikki kohdat täsmälleen samalla tavalla kuin sinä. Minusta se on surullista.Jos sinusta rukoileminen ja hengellisen elämän harjoittaminen uskovien yhteydessä on rajoittunutta niin sitten se on sitä.
Sure sinä vain itseäsi ja häilyväisyyttäsi :DKuusenjuuret kirjoitti:
On se luonnollista. Mutta onko yksi sinun arvoistasi se, että kaikkien pitää olla samaa mieltä kanssasi Raamatun kaikissa kohdin?
Siinä yhteisössä ja niille ihmisille se on myös tärkeää joiden kanssa minä rukoilen.
usko.vainen kirjoitti:
Jos sinusta rukoileminen ja hengellisen elämän harjoittaminen uskovien yhteydessä on rajoittunutta niin sitten se on sitä.
Sure sinä vain itseäsi ja häilyväisyyttäsi :DEi ole, mutta sen rajoittaminen, kuka kelpaa uskovaksi, on rajoittunutta.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ei ole, mutta sen rajoittaminen, kuka kelpaa uskovaksi, on rajoittunutta.
Niin, kaikki eivät ole uskovia vaikka niin vättävätkin.
usko.vainen kirjoitti:
Niin, kaikki eivät ole uskovia vaikka niin vättävätkin.
Se on kyllä totta.
Mitä sinun seurakunnassasi tapahtuu, jos sinne tulee joku uusi ihminen?Kuusenjuuret kirjoitti:
Se on kyllä totta.
Mitä sinun seurakunnassasi tapahtuu, jos sinne tulee joku uusi ihminen?Mitä siinä tapahtuu? Sinne tulee uusi ihminen :O
usko.vainen kirjoitti:
Mitä siinä tapahtuu? Sinne tulee uusi ihminen :O
Mutta sillä kertaa jätätte rukoilematta kokonaan?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mutta sillä kertaa jätätte rukoilematta kokonaan?
13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.usko.vainen kirjoitti:
13. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;
14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.
21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.Hyvä kohta, mutta ei vastaa kysymykseeni.
Mutta sillä kertaa jätätte rukoilematta kokonaan?Kuusenjuuret kirjoitti:
Hyvä kohta, mutta ei vastaa kysymykseeni.
Mutta sillä kertaa jätätte rukoilematta kokonaan?Ei sinulle kuulu minun seurakuntani asiat.
usko.vainen kirjoitti:
Ei sinulle kuulu minun seurakuntani asiat.
Onko se siis joku salaseura?
usko.vainen kirjoitti:
Ei sinulle kuulu minun seurakuntani asiat.
Kun käyt vapaaseurakunnassa, siellä varmasti rukoillaan kaikkien niiden kanssa, jotka ovat sisälle tulleet, olivat he uskovia tai eivät.
Ennen vanhaan oli telttakokouksia ja sinnekin olivat tervetulleita kaikki ja aika usein sielläkin näki, että rukoiltiin sisälle tulleiden kanssa, vaikka he eivät olisi olleet uskossa tai uskoisivat toisin.Kuusenjuuret kirjoitti:
Onko se siis joku salaseura?
Ei todellakaan, se on maailmasta uloskutsuttujen Pyhien yhteisö.
- homottajalle
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kun käyt vapaaseurakunnassa, siellä varmasti rukoillaan kaikkien niiden kanssa, jotka ovat sisälle tulleet, olivat he uskovia tai eivät.
Ennen vanhaan oli telttakokouksia ja sinnekin olivat tervetulleita kaikki ja aika usein sielläkin näki, että rukoiltiin sisälle tulleiden kanssa, vaikka he eivät olisi olleet uskossa tai uskoisivat toisin.Kävisit sinäkin siellä joksus.
- sfnmrym
Kuusenjuuret kirjoitti:
Onko se siis joku salaseura?
Rukoiletko sinä jehovantodistajien tai muslimien kanssa?
usko.vainen kirjoitti:
Ei todellakaan, se on maailmasta uloskutsuttujen Pyhien yhteisö.
Mielenkiintoista. Pikagooglauksella ei löytynyt tuollaisen seurakunnan sivuja, mutta täytyypä etsiskellä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mielenkiintoista. Pikagooglauksella ei löytynyt tuollaisen seurakunnan sivuja, mutta täytyypä etsiskellä.
Se on Lutherin määritelmä seurakunnalle.
sfnmrym kirjoitti:
Rukoiletko sinä jehovantodistajien tai muslimien kanssa?
Riippuu siitä, ketä rukoillaan.
- sfnmrym
Kuusenjuuret kirjoitti:
Riippuu siitä, ketä rukoillaan.
Etkö tiedä ketä jehovat tai muslimit rukoilevat?
usko.vainen kirjoitti:
Se on Lutherin määritelmä seurakunnalle.
Ok. Eli kysymys siitä, ettekö te sinun yhteisössäsi rukoile silloin kun kokoukseen tulee joku uusi ihminen, on jotenkin arkaluontoinen.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ok. Eli kysymys siitä, ettekö te sinun yhteisössäsi rukoile silloin kun kokoukseen tulee joku uusi ihminen, on jotenkin arkaluontoinen.
Ei se ole arkaluontoinen mutta liian henkilökohtainen jaettavaksi kaltaistesi kanssa.
sfnmrym kirjoitti:
Etkö tiedä ketä jehovat tai muslimit rukoilevat?
Jos he haluavat, että minä rukoilen heidän puolestaan Jumalaa, niin kyllä minä rukoilen.
sfnmrym kirjoitti:
Etkö tiedä ketä jehovat tai muslimit rukoilevat?
Mikä merkitys sillä on mitä tai ketä muut rukoilevat?
usko.vainen kirjoitti:
Ei se ole arkaluontoinen mutta liian henkilökohtainen jaettavaksi kaltaistesi kanssa.
Miten seurakunnan käytännöt voivat olla henkilökohtaisia?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Miten seurakunnan käytännöt voivat olla henkilökohtaisia?
Minä puhun itsestäni.
usko.vainen kirjoitti:
Minä puhun itsestäni.
Minä kirjoitan uskonyhteisöstäsi. Ihan kuin häpeäisit sitä, kun et voi vastata avoimesti.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Miten seurakunnan käytännöt voivat olla henkilökohtaisia?
On varmasti vaikea kutsua ihmisiä sanan kuuloon, kun ei voi jakaa sitä tietoa muille kuin niille, jotka ovat samanmielisiä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minä kirjoitan uskonyhteisöstäsi. Ihan kuin häpeäisit sitä, kun et voi vastata avoimesti.
Minä kirjoitan omasta rukouksestani.
- Breh
Eerikatässämoi kirjoitti:
On varmasti vaikea kutsua ihmisiä sanan kuuloon, kun ei voi jakaa sitä tietoa muille kuin niille, jotka ovat samanmielisiä.
Mihin sinä kutsut ihmisiä sanankuuloon?
Breh kirjoitti:
Mihin sinä kutsut ihmisiä sanankuuloon?
Seurakuntiin ja hengellisiin tapahtumiin.
Eerikatässämoi kirjoitti:
On varmasti vaikea kutsua ihmisiä sanan kuuloon, kun ei voi jakaa sitä tietoa muille kuin niille, jotka ovat samanmielisiä.
Evankeliumin julistaminen voi olla aika hankalaa silloin.
- Breh
Eerikatässämoi kirjoitti:
Seurakuntiin ja hengellisiin tapahtumiin.
Esimerkikisi mihin seurakuntaan ja mihin tapahtumiin. Miten heitä kutsut?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Evankeliumin julistaminen voi olla aika hankalaa silloin.
Huomaatko miten sekoitat taas puurot ja vellit?
usko.vainen kirjoitti:
Minä kirjoitan omasta rukouksestani.
Mutta minä kysyin, kuinka sinun uskonyhteisössäsi toimitaan rukouksen osalta silloin kun sanan kuuloon tulee joku uusi ihminen. Miksi et voi vastata? Ihan vastikään kerroit vastaavasi kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin.
Breh kirjoitti:
Esimerkikisi mihin seurakuntaan ja mihin tapahtumiin. Miten heitä kutsut?
Näihin paikallisiin seurakuntiin ja tapahtumiin. Kerron kysyttäessä niistä tapahtumista joita tiedän olevan tarjolla.
Kuinka sinä kutsut, jos kutsut, ihmisiä hengellisiin tilaisuuksiin.?Kuusenjuuret kirjoitti:
Mutta minä kysyin, kuinka sinun uskonyhteisössäsi toimitaan rukouksen osalta silloin kun sanan kuuloon tulee joku uusi ihminen. Miksi et voi vastata? Ihan vastikään kerroit vastaavasi kaikkiin sinulle esitettyihin kysymyksiin.
Ja minä sanoin sinulle, että mitä se sinulle kuuluu.
Minä olen koko ajan puhunut siitä kenen kanssa minä rukoilen. Ja olen sanonut, että en rukoile niiden kanssa jotka eivät jaa yhteistä uskoa kanssani. En esimerkiksi koskaan voisi rukoilla Askolan tai Mäkisen kanssaa. Auttaako asian ymmärtämisessä?- Breh
Eerikatässämoi kirjoitti:
Näihin paikallisiin seurakuntiin ja tapahtumiin. Kerron kysyttäessä niistä tapahtumista joita tiedän olevan tarjolla.
Kuinka sinä kutsut, jos kutsut, ihmisiä hengellisiin tilaisuuksiin.?Mitä ne ovat ja miten sinulta voi mitään kysyä kun olet aina täällä?
Eikä kysymykseen vastaaminen ole mitään kertomista. usko.vainen kirjoitti:
Huomaatko miten sekoitat taas puurot ja vellit?
Millähän tavalla tällä kertaa?
Breh kirjoitti:
Mitä ne ovat ja miten sinulta voi mitään kysyä kun olet aina täällä?
Eikä kysymykseen vastaaminen ole mitään kertomista.Et vastannut kysymykseeni? Miten sinä kerrot?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Millähän tavalla tällä kertaa?
Keksit omiasi. Minä olen puhunut omasta rukouselämästäni enkä keitä seurakuntaan tulee ja mitä se merkitsee.
- Breh
Eerikatässämoi kirjoitti:
Et vastannut kysymykseeni? Miten sinä kerrot?
En mitenkään niinkuin et sinäkään.
usko.vainen kirjoitti:
Ja minä sanoin sinulle, että mitä se sinulle kuuluu.
Minä olen koko ajan puhunut siitä kenen kanssa minä rukoilen. Ja olen sanonut, että en rukoile niiden kanssa jotka eivät jaa yhteistä uskoa kanssani. En esimerkiksi koskaan voisi rukoilla Askolan tai Mäkisen kanssaa. Auttaako asian ymmärtämisessä?Ymmärrän tuon sinun osuutesi, mutta mietin vain, että kuinka se samanmielinen seurakunta toimii. Ilmeisesti niissä kokouksissa, joihin joku uusi ihminen eksyy, ei rukoilla lainkaan. Tai sitten sinä olet erilainen seurakuntalainen ja olet yksin rukoilematta, kun muut rukoilevat. Joka taas tosiaan tarkoittaa, että ette te sitten niin yksimielisiä olekaan.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ymmärrän tuon sinun osuutesi, mutta mietin vain, että kuinka se samanmielinen seurakunta toimii. Ilmeisesti niissä kokouksissa, joihin joku uusi ihminen eksyy, ei rukoilla lainkaan. Tai sitten sinä olet erilainen seurakuntalainen ja olet yksin rukoilematta, kun muut rukoilevat. Joka taas tosiaan tarkoittaa, että ette te sitten niin yksimielisiä olekaan.
Sinulle ilmeisesti rukous on kirkonpenkissä selkä kyttyrässä toistaa papin sanoja?
usko.vainen kirjoitti:
Sinulle ilmeisesti rukous on kirkonpenkissä selkä kyttyrässä toistaa papin sanoja?
Hieno tulkinta...mistähän se nousi :)
usko.vainen kirjoitti:
Keksit omiasi. Minä olen puhunut omasta rukouselämästäni enkä keitä seurakuntaan tulee ja mitä se merkitsee.
Olen yrittänyt tulkita, mitä sinä kirjoitat. Olet puhunut seurakunnastasi, joten ei se mikään uusi asia ole. Jostain syystä seurakuntasi asiat ovat sinulle arka paikka, koska et voi siitä kertoa. Keskustelu etenee yleensä asiasta toiseen eikä junnaa paikallaan samassa asiassa.

Älä tulkitse vaan lue ja ymmärrä mitä kirjoitan.
Eerikatässämoi kirjoitti:
Ok, kiitos vastauksesta.
Minä sitten aina ihmettelen näitä toisen asiat tietäviä..
usko.vainen kirjoitti:
Sinulle ilmeisesti rukous on kirkonpenkissä selkä kyttyrässä toistaa papin sanoja?
Eipähän olekaan.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Eipähän olekaan.
Kerro sitten mitä sinulle on kirkossa tai mussa ryhmässä rukoileminen.
usko.vainen kirjoitti:
Älä tulkitse vaan lue ja ymmärrä mitä kirjoitan.
Minua kiinnostaa sinun seurakuntasi käytännöt tuon yllä mainitun asian tiimoilta. Sinä olet vastannut, että et rukoile toisin uskovien kanssa ja toisaalta olet kertonut, että seurakuntasi on samalla tavalla ajattelevia ihmisiä kuin sinä, joten siitä on helppo päätellä, että sinun seurakuntasi kokouksissa ei rukoilla, jos sinne tulee joku uusi ihminen.

Minä puhun vai omasta rukouselämästäni.
usko.vainen kirjoitti:
Kerro sitten mitä sinulle on kirkossa tai mussa ryhmässä rukoileminen.
Se on sitä, että kun joku rukoilee niin minä ajatuksen kanssa yhdyn siihen rukoukseen. Voi olla, että selkäni on silloin kumarassa, mutta ei kovin paljon.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Se on sitä, että kun joku rukoilee niin minä ajatuksen kanssa yhdyn siihen rukoukseen. Voi olla, että selkäni on silloin kumarassa, mutta ei kovin paljon.
Yhdyt vaikka olisit eri mieltä mitä rukoilija rukoilee?
usko.vainen kirjoitti:
Minä puhun vai omasta rukouselämästäni.
Mutta kirjoittamistasi kommenteista voimme hyvin päätellä seurakuntasi käytännön, mikäli olet ollut rehellinen.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mutta kirjoittamistasi kommenteista voimme hyvin päätellä seurakuntasi käytännön, mikäli olet ollut rehellinen.
Et sinä voi päätellä yhtään mitään.
usko.vainen kirjoitti:
Yhdyt vaikka olisit eri mieltä mitä rukoilija rukoilee?
En tietenkään jos olen eri mieltä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
En tietenkään jos olen eri mieltä.
Miksi yleensä rukoilet sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa olet eri mieltä?
usko.vainen kirjoitti:
Et sinä voi päätellä yhtään mitään.
Tuossa ylhäällä kirjoitin päätelmäni. Onko siinä jotain virheellistä ja jos on, niin mitä?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Tuossa ylhäällä kirjoitin päätelmäni. Onko siinä jotain virheellistä ja jos on, niin mitä?
Päätelmäsi on täysin sinun omaa tulkintaasi.
usko.vainen kirjoitti:
Miksi yleensä rukoilet sellaisen ihmisen kanssa jonka kanssa olet eri mieltä?
Mistäs tuollaisen päätelmän tempaisit? En muista, että olisin ollut eri mieltä kanssani rukoilijan kanssa.
usko.vainen kirjoitti:
Päätelmäsi on täysin sinun omaa tulkintaasi.
Niin on. Mutta jos siinä on joku logiikkavirhe, niin korjaa, ettei jää väärää käsitystä.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mistäs tuollaisen päätelmän tempaisit? En muista, että olisin ollut eri mieltä kanssani rukoilijan kanssa.
Miten olet onnistunut löytämään luterilaisesta kirkosta papin jonka kanssa olet aina samaa mieltä? Vai eikö siellä ole muuta kuin ne liturgiset rukoukset?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Niin on. Mutta jos siinä on joku logiikkavirhe, niin korjaa, ettei jää väärää käsitystä.
Täysin mätä on helpompi purkaa kuin korjata.
usko.vainen kirjoitti:
Miten olet onnistunut löytämään luterilaisesta kirkosta papin jonka kanssa olet aina samaa mieltä? Vai eikö siellä ole muuta kuin ne liturgiset rukoukset?
Olen ehkä ollut onnekas tai sitten rukoukissa ei käsitellä oppikysymyksiä vaan puhutaan Jumalalle.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Olen ehkä ollut onnekas tai sitten rukoukissa ei käsitellä oppikysymyksiä vaan puhutaan Jumalalle.
Mitä puhutte Jumalalle?
usko.vainen kirjoitti:
Täysin mätä on helpompi purkaa kuin korjata.
Et siis seiso sanojesi takana?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Et siis seiso sanojesi takana?
Minäseison sanojeni takana mutta en sinun tulkintojesi takana.
usko.vainen kirjoitti:
Mitä puhutte Jumalalle?
En ole viime aikoina käynyt seurakunnissa, mutta rukoilen äitini kanssa puhelimessa. Rukoilemme perhekuntamme puolesta, niiden asioiden puolesta, jotka ovat sillä hetkellä akuutteja. Rukoilemme, että Jumalan tahto tapahtuisi. Sellaisia.

No, niin. Nyt päästään asiaan. Sinäkin valitset ihmiset joiden kanssa rukoilet.
usko.vainen kirjoitti:
No, niin. Nyt päästään asiaan. Sinäkin valitset ihmiset joiden kanssa rukoilet.
On kyllä jotenkin humoristista tuo tapasi tulkita asioita.
usko.vainen kirjoitti:
Minäseison sanojeni takana mutta en sinun tulkintojesi takana.
Ja olen sanonut, että en rukoile niiden kanssa jotka eivät jaa yhteistä uskoa kanssani.
Siinä yhteisössä ja niille ihmisille se on myös tärkeää joiden kanssa minä rukoilen.
Minulla on uskovien yhteys missä on saman uskon jakavia ihmisiä.
Minulla ei ole mitään halua rukoilla niiden kanssa jotka eivä jaa yhteistä uskoa kanssani. Se ei suinkaan ole rajoite vaan uskovien yhteys.
Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon.
Nuo ylläolevat ovat sinun kirjoituksiasi. Joko siis seurakuntasi ei rukoile, kun kokoukseen tulee joku uusi tai hänet heitetään pellolle rukouksen ajaksi tai sitten sinä et rukoile silloin muiden kanssa, jolloin olet erimielinen seurakuntalaistesi kanssa. Onko muita vaihtoehtoja?usko.vainen kirjoitti:
No, niin. Nyt päästään asiaan. Sinäkin valitset ihmiset joiden kanssa rukoilet.
Miten tuohon päätelmään päädyit?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ja olen sanonut, että en rukoile niiden kanssa jotka eivät jaa yhteistä uskoa kanssani.
Siinä yhteisössä ja niille ihmisille se on myös tärkeää joiden kanssa minä rukoilen.
Minulla on uskovien yhteys missä on saman uskon jakavia ihmisiä.
Minulla ei ole mitään halua rukoilla niiden kanssa jotka eivä jaa yhteistä uskoa kanssani. Se ei suinkaan ole rajoite vaan uskovien yhteys.
Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon.
Nuo ylläolevat ovat sinun kirjoituksiasi. Joko siis seurakuntasi ei rukoile, kun kokoukseen tulee joku uusi tai hänet heitetään pellolle rukouksen ajaksi tai sitten sinä et rukoile silloin muiden kanssa, jolloin olet erimielinen seurakuntalaistesi kanssa. Onko muita vaihtoehtoja?Kyllä ja minä seison noiden sanojen takana.
Eikös sinun pidä ensin osoittaa, että seurakuntaan tulleet uudet ihmiset EIVÄT jaa kanssamme samoja arvoja? Esität törkeitä syytöksiä ilman peinintäkään perustetta.Kuusenjuuret kirjoitti:
Miten tuohon päätelmään päädyit?
Siten, että sinä rukoilet äitisi kanssa koska hän jakaa kanssasi samat arvot.
usko.vainen kirjoitti:
Kyllä ja minä seison noiden sanojen takana.
Eikös sinun pidä ensin osoittaa, että seurakuntaan tulleet uudet ihmiset EIVÄT jaa kanssamme samoja arvoja? Esität törkeitä syytöksiä ilman peinintäkään perustetta.Ei pidä. Tiedätkö sinä uudesta ihmisestä, joka sinne tulee ja istuutuu johonkin penkkiin mitään sanomatta, että hän jakaa samat arvot kanssasi? Vai tehdäänkö hänelle tentti ensialkuun? Heitetäänkö hänet sitten ulos, jos hän ei usko?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ei pidä. Tiedätkö sinä uudesta ihmisestä, joka sinne tulee ja istuutuu johonkin penkkiin mitään sanomatta, että hän jakaa samat arvot kanssasi? Vai tehdäänkö hänelle tentti ensialkuun? Heitetäänkö hänet sitten ulos, jos hän ei usko?
Aha, että sinä voit ladella törkeyksiäsi ilman piennitäkään perustetta?
usko.vainen kirjoitti:
Aha, että sinä voit ladella törkeyksiäsi ilman piennitäkään perustetta?
Paitsi ettei Kuusenjuuret latele törkeyksiä.
usko.vainen kirjoitti:
Siten, että sinä rukoilet äitisi kanssa koska hän jakaa kanssasi samat arvot.
Minä rukoilen tällä hetkellä vain äitini kanssa sen takia, että sairauteni on siinä vaiheessa, että en jaksa osallistua Jumalanpalveluksiin tai seurakuntien kokouksiin. Kyse on siis olosuhteista, ei valinnasta. Jos joku haluaa rukoilla kanssani, niin en estä tänne tulemasta tai puhelimessa rukoilemista hänen kanssaan. Rukoilin esim. sairaalapapin kanssa kun hän kävi minua tapaamassa. Minä voisin rukoilla sinunkin kanssasi, vaikka meillä onkin vähän eri käsitykset joistain osista Raamattua.
usko.vainen kirjoitti:
Aha, että sinä voit ladella törkeyksiäsi ilman piennitäkään perustetta?
Kutsutaanko tuota nyt maalin siirtämiseksi?
Kuusenjuuret kirjoitti:
Minä rukoilen tällä hetkellä vain äitini kanssa sen takia, että sairauteni on siinä vaiheessa, että en jaksa osallistua Jumalanpalveluksiin tai seurakuntien kokouksiin. Kyse on siis olosuhteista, ei valinnasta. Jos joku haluaa rukoilla kanssani, niin en estä tänne tulemasta tai puhelimessa rukoilemista hänen kanssaan. Rukoilin esim. sairaalapapin kanssa kun hän kävi minua tapaamassa. Minä voisin rukoilla sinunkin kanssasi, vaikka meillä onkin vähän eri käsitykset joistain osista Raamattua.
Minä rukoilen sinun puolestasi.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kutsutaanko tuota nyt maalin siirtämiseksi?
Ei vaan totuuden sanomiseksi siitä, että sinä solvaat seurakuntaa jota et edes tunne.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Kutsutaanko tuota nyt maalin siirtämiseksi?
"Vai tehdäänkö hänelle tentti ensialkuun? Heitetäänkö hänet sitten ulos, jos hän ei usko? "
Oletko ylpeä noista sanoistasi?usko.vainen kirjoitti:
Ei vaan totuuden sanomiseksi siitä, että sinä solvaat seurakuntaa jota et edes tunne.
Paitsi ettei hän solvaa.
usko.vainen kirjoitti:
Ei vaan totuuden sanomiseksi siitä, että sinä solvaat seurakuntaa jota et edes tunne.
En minä solvaa, yritän vain selvittää, mitä seurakunnassasi tapahtuu silloin kun sinne tulee uusi, tuntematon ihminen. Se, että siellä ei rukoiltaisi silloin, ei ole minulle sen paremmin hyvä tai huono asia. Se on seurakunnan asia ja siten siis ok. Siksi minua hämmästyttääkin, että et ole halukas vastaamaan siihen kysymykseen.
usko.vainen kirjoitti:
"Vai tehdäänkö hänelle tentti ensialkuun? Heitetäänkö hänet sitten ulos, jos hän ei usko? "
Oletko ylpeä noista sanoistasi?En. Ehkä innostuin liikaa, pyydän anteeksi, jos loukkasin.
Kuusenjuuret kirjoitti:
En minä solvaa, yritän vain selvittää, mitä seurakunnassasi tapahtuu silloin kun sinne tulee uusi, tuntematon ihminen. Se, että siellä ei rukoiltaisi silloin, ei ole minulle sen paremmin hyvä tai huono asia. Se on seurakunnan asia ja siten siis ok. Siksi minua hämmästyttääkin, että et ole halukas vastaamaan siihen kysymykseen.
ihan turhaan käytät aikaasi.
Kuusenjuuret kirjoitti:
En. Ehkä innostuin liikaa, pyydän anteeksi, jos loukkasin.
Et loukannut mutta se oli todella typerää. Saat anteeksi.
usko.vainen kirjoitti:
ihan turhaan käytät aikaasi.
Siltä se alkaa vaikuttaa. Sinulla on syysi vaikenemiseen, olkoon niin.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Siltä se alkaa vaikuttaa. Sinulla on syysi vaikenemiseen, olkoon niin.
Ei vaan minulla ei ole mitään syytä vastata typerään kysymykseesi.
usko.vainen kirjoitti:
Ei vaan minulla ei ole mitään syytä vastata typerään kysymykseesi.
Oletko ylpeä sanoistasi?
usko.vainen kirjoitti:
Ei vaan minulla ei ole mitään syytä vastata typerään kysymykseesi.
Alkuperäinen kysymykseni ei ollut typerä vaan ihan asiallinen tiedustelu mieltäni vaivaavasta asiasta.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Alkuperäinen kysymykseni ei ollut typerä vaan ihan asiallinen tiedustelu mieltäni vaivaavasta asiasta.
Vapautan sinut nyt lepäämään ja itse alan katsoa Selviytyjiä.
usko.vainen kirjoitti:
Vapautan sinut nyt lepäämään ja itse alan katsoa Selviytyjiä.
Minä katselen Pawsonin opetusta Roomalaiskirjeestä.
Kävikö tässä keskustelussa nyt niin, että toinen uskova pyysi anteeksi, toinen ei tainnut nähdä mitään anteeksi pyydettävää?
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kävikö tässä keskustelussa nyt niin, että toinen uskova pyysi anteeksi, toinen ei tainnut nähdä mitään anteeksi pyydettävää?
😀😀😀
- myrkynkeittäjälle
Eerikatässämoi kirjoitti:
Kävikö tässä keskustelussa nyt niin, että toinen uskova pyysi anteeksi, toinen ei tainnut nähdä mitään anteeksi pyydettävää?
Mitä sinä siinä säkätät?
myrkynkeittäjälle kirjoitti:
Mitä sinä siinä säkätät?
Teen huomioita, mitä sinä siinä teet?
usko.vainen kirjoitti:
Anna sen säkättää yksinään 😂😂😂
Miten niin yksin, onhan täällä muitakin, sinäkin olet siinä kauniine hymynaamoinesi :)
Eerikatässämoi kirjoitti:
Miten niin yksin, onhan täällä muitakin, sinäkin olet siinä kauniine hymynaamoinesi :)
Yksin oot, sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. 😀
Kuusenjuuret kirjoitti:
Yksin oot, sinä ihminen, kaiken keskellä yksin. 😀
Hieno runo muuten tuo :)
Kuusenjuuret kirjoitti:
Ja olen sanonut, että en rukoile niiden kanssa jotka eivät jaa yhteistä uskoa kanssani.
Siinä yhteisössä ja niille ihmisille se on myös tärkeää joiden kanssa minä rukoilen.
Minulla on uskovien yhteys missä on saman uskon jakavia ihmisiä.
Minulla ei ole mitään halua rukoilla niiden kanssa jotka eivä jaa yhteistä uskoa kanssani. Se ei suinkaan ole rajoite vaan uskovien yhteys.
Ja kokouksissa niiden kanssa jotka jakavat minun kanssani yhteisen uskon.
Nuo ylläolevat ovat sinun kirjoituksiasi. Joko siis seurakuntasi ei rukoile, kun kokoukseen tulee joku uusi tai hänet heitetään pellolle rukouksen ajaksi tai sitten sinä et rukoile silloin muiden kanssa, jolloin olet erimielinen seurakuntalaistesi kanssa. Onko muita vaihtoehtoja?"Joko siis seurakuntasi ei rukoile, kun kokoukseen tulee joku uusi tai hänet heitetään pellolle rukouksen ajaksi tai sitten sinä et rukoile silloin muiden kanssa, jolloin olet erimielinen seurakuntalaistesi kanssa. Onko muita vaihtoehtoja?"
Niin, emme voi lukea toistemme ajatuksia. Eikä tarvitsekaan. Miksi jaotella uskovia jopa tuossa asiassa?mummomuori kirjoitti:
"Joko siis seurakuntasi ei rukoile, kun kokoukseen tulee joku uusi tai hänet heitetään pellolle rukouksen ajaksi tai sitten sinä et rukoile silloin muiden kanssa, jolloin olet erimielinen seurakuntalaistesi kanssa. Onko muita vaihtoehtoja?"
Niin, emme voi lukea toistemme ajatuksia. Eikä tarvitsekaan. Miksi jaotella uskovia jopa tuossa asiassa?Niinpä. Luulisi elämän menevän aika hankalaksi.
- Tolkulla.pärjää
Varmaankin "paremmin tietävät" vastustavat kaikkea ymmärrystä ja yhteistyötä. Onneksi ollaan suomessa jossa aika humaania vielä nämä uskonkinasiat vaikka joku karvalakki putkijakkaralahko jossain ostarinkupeessa olisivatkin sitä mieltä, että kaikkien vähänkään maltillisten päät pitäisi ripustaa seipäännokkaan, niin onneksi se todellinen ei siis mikään hiljainen enemmistö näkee asiat vielä toisin. Siksipä nuokkin saavat ihan rauhassa maalailla lopunaikojaan. Vaihtoehtonahan noille sitten jos demokratian mukaan asiaa katottaisiin olisi heidän seurakuntien jonkunsortin lopettaminen, taitaisi tosin siinä vaiheessa äänikellossa muuttua.
Mihin se perustuu ?
Jos evankeliumiin, niin se on antisemitistinen ja antiesmitismi on rasismia. Se rikkoo ihmisoikeuksia jotka kuuluvat kaikille .
Paavin kirkko on lisäksi pedofiliaa, rahan pesua, natsien auttamista, eli monilahjakkaasti rikkollista.
Mutta onhan niitä kaikenlaisia rikollisjärjestöjä aina ollut, jotka vihaavat lakia.Olet ennenkin kirjoittanut tuosta että evankelium on antisemitistinen ja antisemitistinen on rasismia. Olisi kiinnostavaa, jos avaisit tuota ajatusta hiukan enemmän. Mitä itse asiassa tarkoitat sillä?
- Harhaoppia
Miksi tehdä yhteistyötä harhaoppisten ja mahdollisesti jopa vääräuskoisten kanssa? On vain yksi Jumala ja yksi Pelastus. Kannattaako seurakunnan johtaa laumaansa sairaiden sairaiden lampaiden joukkoon. On eri asia tietysti jos ekumenia tarkoittaisi harhaoppisten käännyttämistä, mutta kun se ei tarkoita vaan sitä että omaksutaan dollarinkuvat silmissä vieraan kirkon vieraita oppeja kunhan ne tuovat jollain konstilla rahaa kirstuun. Sitä on ekumenia ja vain sitä.
" On eri asia tietysti jos ekumenia tarkoittaisi harhaoppisten käännyttämistä, mutta kun se ei tarkoita vaan sitä että omaksutaan dollarinkuvat silmissä vieraan kirkon vieraita oppeja kunhan ne tuovat jollain konstilla rahaa kirstuun. Sitä on ekumenia ja vain sitä."
En haluaisi olla osana ekumeniaa, joka päämäärä on käännyttäminen , eikä minusta ekumenia sitä olekaan, ei myöskään tuota miten sinä sen määrittelit.Ja se oikea oppi löytyy mistä seurakunnasta esim. Suomesta?
Ja mikä tekee juuri ko. seurakunnan opista sen oikean?Eerikatässämoi kirjoitti:
" On eri asia tietysti jos ekumenia tarkoittaisi harhaoppisten käännyttämistä, mutta kun se ei tarkoita vaan sitä että omaksutaan dollarinkuvat silmissä vieraan kirkon vieraita oppeja kunhan ne tuovat jollain konstilla rahaa kirstuun. Sitä on ekumenia ja vain sitä."
En haluaisi olla osana ekumeniaa, joka päämäärä on käännyttäminen , eikä minusta ekumenia sitä olekaan, ei myöskään tuota miten sinä sen määrittelit.En kylllä edes ymmärrä, miten tuollaisia voidaan kytkeä yhteistyöhön ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Taitaa vain olla niin vanhanaikaista joidenkin mielestä -nyt tykätään riidoista jne.
- rkv
Kuusenjuuret kirjoitti:
Mielenkiintoista. Kuinka määrittelet harhaoppiset ja vääräuskoiset?
Jokainen jolla on erottelukyky
- rkv
Hups, luin ensin: kuka määrittelee ..
- 556jtrtrtr
Katolinen kirkko käytttää ekumeniaa keppihevosenaan saadakseen kaikki pienemmät seurakunnat valvontansa ja valtansa alle.
- valvontaa.pitää.olla
No valvontaa kaivataa todella, asiat jotka noista uskispiireistä kuuluvat eivät häviä yhtään katolilaiselle kirkolle mitä tulee lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tosin tuossahan valvoo sitten ihan samanlainen. Onneksi siis olemme suomessa ja kaikki tuollaiset nostetaan framille , olkoon mikä seurakunta tahansa.
Kuusenjuuret kirjoitti:
Jos tuo on totta, niin ei vaikuta kovin hyvältä.
Ei taida olla, onhan taas joku salaliittoteoria.
Ekumenia on hyvä asia.
- vsh
Puhtaimmillaan . Sitä on varmaan monenlaista.
Ekumenia tarkoittaa Jeesuksen toivomaa kristittyjen yhteyttä.
http://www.ekumenia.fi/ekumenian_tietopankki/mummomuori kirjoitti:
Niinpä. Kyllä meidän kristittyjen pitäisi mieluummin katsoa sitä, mikä meitä yhdistää.
Miten sinä sovitat kaksi täysin erilaista oppia ja suunatsuat yhteen? Siis Raamatun sanan ja liberaaliteologian?
usko.vainen kirjoitti:
Miten sinä sovitat kaksi täysin erilaista oppia ja suunatsuat yhteen? Siis Raamatun sanan ja liberaaliteologian?
Olisi monta kertaa hyvä katsoa sitä valtavan suurta, mikä yhdistää, eikä jokaista pientä palasta, mikä erottaa. Siihen verrattuna, että pelastumme uskomalla Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja itsekin Jumala, joka ristiinnaulittiin syntimme sovittaen, ja nousi ylös kuolleista, ovat kaikki muut opilliset kysymkset huomattavasti vähäpätöisempiä.
Tipale kirjoitti:

Jeesus eikä Paavali eivät etsineet mitään yhteisiä nimittäjiä väärille opeille vaan käskivät pitää opin puhtaana.
Sinun mallillasi annetaan sormi pirulle ja pienikin hapatus hapattaa koko taikinan.
Luterilaisen kirkon moniäänisyys on hyvä esimerkki tästä.usko.vainen kirjoitti:
Jeesus eikä Paavali eivät etsineet mitään yhteisiä nimittäjiä väärille opeille vaan käskivät pitää opin puhtaana.
Sinun mallillasi annetaan sormi pirulle ja pienikin hapatus hapattaa koko taikinan.
Luterilaisen kirkon moniäänisyys on hyvä esimerkki tästä.Yhteyttähän etsitäänkin niihin, jotka tunnustavat Jeesuksen Jumalan pojaksi ja syntiemme sovittajaksi, kuten muuten Tipale sanoikin.
Tipale kirjoitti:
Olisi monta kertaa hyvä katsoa sitä valtavan suurta, mikä yhdistää, eikä jokaista pientä palasta, mikä erottaa. Siihen verrattuna, että pelastumme uskomalla Jeesuksen olevan Jumalan Poika ja itsekin Jumala, joka ristiinnaulittiin syntimme sovittaen, ja nousi ylös kuolleista, ovat kaikki muut opilliset kysymkset huomattavasti vähäpätöisempiä.
"Olisi monta kertaa hyvä katsoa sitä valtavan suurta, mikä yhdistää, eikä jokaista pientä palasta, mikä erottaa. "
Toivokaamme että tämä olisi jonain päivänä mahdollista.<<Ekumenia tarkoittaa Jeesuksen toivomaa kristittyjen yhteyttä. >>
Ekumenia ei ole tämä Jeesuksen tarkoittama yhteys. Ekumenia on ihmisten aikaansaannos ja sillisalaatti, jossa kaikki hyväksytään. Jeesuksen tarkoittama yhteys on sitä, kun Pyhä Henki opastaa oikeaan ja yhdistää uskovia (kristittyjä ja ei-kristittyjä, myös mihinkään uskontoon kuulumattomia). Tämä on kyllä havaittavissa Messiaanisessa liikkeessä, jossa eri seurakunnista tulleet ja eri seurakunnissa olevat tai seurakuntaan kuulumattomat ovat löytäneet saman uskon, Jeesuksen uskon. Se on Pyhän Hengen työtä. Ekumeenia on kirkkojen kouhotusta.
Mutta Pyhän Hengen antama valo innostaa kertomaan myös "sokeille" sitä oikeaa evankeliumi. Ei tuomiten toisia, vaan rakastaen.Yksi_usko kirjoitti:
<<Ekumenia tarkoittaa Jeesuksen toivomaa kristittyjen yhteyttä. >>
Ekumenia ei ole tämä Jeesuksen tarkoittama yhteys. Ekumenia on ihmisten aikaansaannos ja sillisalaatti, jossa kaikki hyväksytään. Jeesuksen tarkoittama yhteys on sitä, kun Pyhä Henki opastaa oikeaan ja yhdistää uskovia (kristittyjä ja ei-kristittyjä, myös mihinkään uskontoon kuulumattomia). Tämä on kyllä havaittavissa Messiaanisessa liikkeessä, jossa eri seurakunnista tulleet ja eri seurakunnissa olevat tai seurakuntaan kuulumattomat ovat löytäneet saman uskon, Jeesuksen uskon. Se on Pyhän Hengen työtä. Ekumeenia on kirkkojen kouhotusta.
Mutta Pyhän Hengen antama valo innostaa kertomaan myös "sokeille" sitä oikeaa evankeliumi. Ei tuomiten toisia, vaan rakastaen.”Ekumenia ei ole tämä Jeesuksen tarkoittama yhteys…” ja ”Jeesuksen tarkoittama yhteys on sitä, kun Pyhä Henki opastaa oikeaan ja yhdistää uskovia…”
En ihan ymmärrä, mitä tuolla oikeasti tarkoitat? Aivan samalla tavalla PH on läsnä myös ekumeniassa. Totta kai me ihmisinä teemme ja meidän tuleekin tehdä kaikenlaista. Vai ajatko takaa että meidän tulisi olla kuin zombit, ajelehtien etsiä ja tapailla toisiamme?
”Tämä on kyllä havaittavissa Messiaanisessa liikkeessä…”
Ekumenia??
Voi olla, että messiaaniset tarvitsevat sitä keskenäänkin. Löysin oikein hyvä artkkelin, josta asia selviää.
Koska kyse on liikkeestä, niin messiaanisilla ei ole yhteistä tunnustuspohjaa. Voidaan kai siten verrata eri kirkkokuntiin?
1. Juutalainen kristinusko; Kristus-keskeinen, reformoitu näkemys
”Ryhmän keskeisin opettaja on Baruch Maoz, joka luonnehtii itseään etnokulttuuriseksi juutalaiskristityksi.”
2. Dispensationalistinen heprealaiskristillisyys
”Tämän ryhmän johtava teologi on Arnold Fruchtenbaum.”
”Keskiössä on eskatologia, jossa odotetaan Jeesuksen pikaista paluuta, tempausta, vaivan aikaa ja tuhatvuotista valtakuntaa.”
3. Israelilainen nationalismi ja Israelin ennalleenasettaminen
”…Gershon Nerel on tämän suuntauksen keskeisin hahmo.”
”Nerelin ajattelu kasvaa itsenäisestä evankelikaalisesta virtauksesta messiaanisten parissa, jotka muuttivat Israeliin valtion alkuvuosina 1950-luvulla.”
4. Uuden testamentin halacha, karismaattisuus ja evankelikaalisuus
”Nimekkäimmät hahmot ovat David Stern ja Daniel Juster.”
”Toora määritellään uudelleen suhteessa Jeesukseen ja suullista tooraa arvioidaan kriittisesti Uuden testamentin valossa.”
5. Perinteinen judaismi ja Messias
Heitä ovat John Fischer ja Michael Schiffman Yhdysvalloista ja Ariel Berkowitz, David Freedman ja Arieh Powlinson Israelista.
”Heidän eskatologiansa on premillenialistinen. Raamattua luetaan ylimpänä auktoriteettina mutta rabbiinisen perinteen valossa.”
6. Postmissionaarinen messiaaninen juutalaisuus
Mark Kinzer
”Kinzerin teologia asemoi hänet protestanttisen evankelikaalisuuden valtavirran ulkopuolelle. Hänelle tärkeää on solidaarisuus juutalaista yhteisöä kohtaan…”
7. Rabbiininen halacha Uuden testamentin valossa
Joseph Shulam edustaa tätä joukkoa, joka ammentaa ortodoksijuutalaisuudesta.
”Shulam ottaa etäisyyttä kristinuskon valtauomaan ja haastaa messiaanista liikettä katkaisemaan napanuoran, joka sitoo sen kristillisiin tunnustuskuntiin.”
8. Messiaaninen rabbiininen ortodoksia
”Elazar Brandt edustaa pientä vähemmistöä messiaanisten keskuudessa: opetus on lähellä ortodoksijuutalaisuutta. Hänen mukaansa on ”vähemmän vaarallista seurata väärää messiasta kuin väärää tooraa”.”
”Brandt kutsuu luopumaan hengellistävästä Raamatun lukutavasta ja palaamaan kirjaimelliseen tulkintaan ja kuuliaisuuteen.” ja ”Tässä ryhmässä ei enää välttämättä hyväksytä klassista kristologiaa tai kolminaisuusoppia.”
Seurakuntalainen 18.10.2017 ”Messiaanisen juutalaisuuden monet suuntaukset”- dikduk
mummomuori kirjoitti:
”Ekumenia ei ole tämä Jeesuksen tarkoittama yhteys…” ja ”Jeesuksen tarkoittama yhteys on sitä, kun Pyhä Henki opastaa oikeaan ja yhdistää uskovia…”

Seurakuntalainen 18.10.2017 ”Messiaanisen juutalaisuuden monet suuntaukset”Nämä messiaaniset juutalaiset kaikista keskinäistä oppierimielisyyksistään huolimatta ovat kristittyjä mutta yrittävät sen jotenkin kätkeä, milloin mitenkin . He puhuvat Jeshuasta ja ottavat mukaan juutalaisia tapoja, joilla ei tietenkään ole mitään merkitystä kristinuskossa ja joista osaa ei edes ollut Jeesuksen aikaan.
Kukaan ei kuitenkaan voi tunnustaa kahta eri uskontoa samaan aikaan, kristinusko rukousviitan ja kipan kera kun uskotaan että messias voi olla jumala ja jumala on kolmiyhteinen, on silti kristinuskoa eikä millään tavoin juutalaisuutta. dikduk kirjoitti:
Nämä messiaaniset juutalaiset kaikista keskinäistä oppierimielisyyksistään huolimatta ovat kristittyjä mutta yrittävät sen jotenkin kätkeä, milloin mitenkin . He puhuvat Jeshuasta ja ottavat mukaan juutalaisia tapoja, joilla ei tietenkään ole mitään merkitystä kristinuskossa ja joista osaa ei edes ollut Jeesuksen aikaan.
Kukaan ei kuitenkaan voi tunnustaa kahta eri uskontoa samaan aikaan, kristinusko rukousviitan ja kipan kera kun uskotaan että messias voi olla jumala ja jumala on kolmiyhteinen, on silti kristinuskoa eikä millään tavoin juutalaisuutta.En malta olla kopioimatta erästä kohtaa Michael Brownin kirjasta aito kosher-Jeesus.
"Jeesus-liike oli aluksi kokonaan juutalainen. Sitä pidettiin juutalaisena lahkona fariseusten, saddukeusten ja essealaisten rinnalla. Vuosisatojen kuluessa enemmän ja enemmän pakanataustaisia liittyi suuntaukseen, ja juutalaiset uskovat havaitsivat olevansa hankalassa tilanteessa.
Pakanaenemmistöinen kirkko ei enää ymmärtänyt juutalaisia, koska se oli kadottanut näyn uskonsa juutalaisista juurista. Tästä juuri Paavali oli varoittanut pakanoita. Kirkon viesti juutalaisille uskoville oli: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän täytyy luopua juutalaisuudestanne." Juutalaisia Jeshuan seuraajia, jotka pitivät Tooran, oli vielä monia vuosisatoja Hänen kuolemansa jälkeen. Juutalainen yhteisö taas kertoi heille: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän on luovuttava Jeesuksesta." Niinpä 300-400 vuoden kuluttua (vaikka jotkut sanovatkin, että siihen meni 600-700 vuotta) kirkko oli täysin sulauttanut sisäänsä juutalaiset uskovat.
Neljänteen vuosisataan mennessä kirkko oli irrottautunut juutalaisista juuristaan niin, että se julisti Pietarin ensimmäiseksi paaviksi. Kirkko myös kielsi kristityiltä seitsemännen päivän viettämisen lepopäivänä eli sapattina (se muutettiin sunnuntaiksi). Pääsiäistä juhlittiin eri ajankohtana omalla tavalla sen sijaan, että olisi juhlittu Messiaan kuolemaa ja ylösnousemusta juutalaisen pääsiäisen aikana, kuten ensimmäiset uskovat tekivät.
Onneksi asiassa on tapahtunut suuria muutoksia. Jos käyt Israelissa nykypäivänä, maassa on noin 10 000 juutalaista, jotka seuraavat Jeshuaa Messiaanaan. Ympäri maata on kymmeniä messiaanisia seurakuntia, jotka kokoontuvat yhteen ylistämään ja rukoilemaan sapattina...."dikduk kirjoitti:
Nämä messiaaniset juutalaiset kaikista keskinäistä oppierimielisyyksistään huolimatta ovat kristittyjä mutta yrittävät sen jotenkin kätkeä, milloin mitenkin . He puhuvat Jeshuasta ja ottavat mukaan juutalaisia tapoja, joilla ei tietenkään ole mitään merkitystä kristinuskossa ja joista osaa ei edes ollut Jeesuksen aikaan.
Kukaan ei kuitenkaan voi tunnustaa kahta eri uskontoa samaan aikaan, kristinusko rukousviitan ja kipan kera kun uskotaan että messias voi olla jumala ja jumala on kolmiyhteinen, on silti kristinuskoa eikä millään tavoin juutalaisuutta."Kukaan ei kuitenkaan voi tunnustaa kahta eri uskontoa samaan aikaan..."
Oikestaan ei voi mutta jos tekee itselleen uuden uskonnon, jossa on molemmista noista jotain?- dikduk
Yksi_usko kirjoitti:
En malta olla kopioimatta erästä kohtaa Michael Brownin kirjasta aito kosher-Jeesus.
"Jeesus-liike oli aluksi kokonaan juutalainen. Sitä pidettiin juutalaisena lahkona fariseusten, saddukeusten ja essealaisten rinnalla. Vuosisatojen kuluessa enemmän ja enemmän pakanataustaisia liittyi suuntaukseen, ja juutalaiset uskovat havaitsivat olevansa hankalassa tilanteessa.
Pakanaenemmistöinen kirkko ei enää ymmärtänyt juutalaisia, koska se oli kadottanut näyn uskonsa juutalaisista juurista. Tästä juuri Paavali oli varoittanut pakanoita. Kirkon viesti juutalaisille uskoville oli: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän täytyy luopua juutalaisuudestanne." Juutalaisia Jeshuan seuraajia, jotka pitivät Tooran, oli vielä monia vuosisatoja Hänen kuolemansa jälkeen. Juutalainen yhteisö taas kertoi heille: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän on luovuttava Jeesuksesta." Niinpä 300-400 vuoden kuluttua (vaikka jotkut sanovatkin, että siihen meni 600-700 vuotta) kirkko oli täysin sulauttanut sisäänsä juutalaiset uskovat.
Neljänteen vuosisataan mennessä kirkko oli irrottautunut juutalaisista juuristaan niin, että se julisti Pietarin ensimmäiseksi paaviksi. Kirkko myös kielsi kristityiltä seitsemännen päivän viettämisen lepopäivänä eli sapattina (se muutettiin sunnuntaiksi). Pääsiäistä juhlittiin eri ajankohtana omalla tavalla sen sijaan, että olisi juhlittu Messiaan kuolemaa ja ylösnousemusta juutalaisen pääsiäisen aikana, kuten ensimmäiset uskovat tekivät.
Onneksi asiassa on tapahtunut suuria muutoksia. Jos käyt Israelissa nykypäivänä, maassa on noin 10 000 juutalaista, jotka seuraavat Jeshuaa Messiaanaan. Ympäri maata on kymmeniä messiaanisia seurakuntia, jotka kokoontuvat yhteen ylistämään ja rukoilemaan sapattina...."Jeesus oli juutalainen samoin hänen oppilaansa, Paavalikin oli juutalainen, nk. Jeesus-liike oli alkujaan juutalainen eikä todennäköisesti Jeesuksen eläessä edes olisi ottanut mukaan ei- juutalaisia jos näitä olisi ollut tulossa.
Kristinusko sen sijaan ei ole juutalainen uskonto, vaan täysin uusi, sen jumala on kolmiyhteinen, missään muussa uskonnossa ei ole tuollaista jumalaa , muutkin kristinuskon opit, koko sen teologia, ovat täysin erilaiset kuin muiden uskontojen, juutalaisuus mukaan lukien . Yksi_usko kirjoitti:
En malta olla kopioimatta erästä kohtaa Michael Brownin kirjasta aito kosher-Jeesus.
"Jeesus-liike oli aluksi kokonaan juutalainen. Sitä pidettiin juutalaisena lahkona fariseusten, saddukeusten ja essealaisten rinnalla. Vuosisatojen kuluessa enemmän ja enemmän pakanataustaisia liittyi suuntaukseen, ja juutalaiset uskovat havaitsivat olevansa hankalassa tilanteessa.
Pakanaenemmistöinen kirkko ei enää ymmärtänyt juutalaisia, koska se oli kadottanut näyn uskonsa juutalaisista juurista. Tästä juuri Paavali oli varoittanut pakanoita. Kirkon viesti juutalaisille uskoville oli: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän täytyy luopua juutalaisuudestanne." Juutalaisia Jeshuan seuraajia, jotka pitivät Tooran, oli vielä monia vuosisatoja Hänen kuolemansa jälkeen. Juutalainen yhteisö taas kertoi heille: "Jos haluatte olla osa meitä, teidän on luovuttava Jeesuksesta." Niinpä 300-400 vuoden kuluttua (vaikka jotkut sanovatkin, että siihen meni 600-700 vuotta) kirkko oli täysin sulauttanut sisäänsä juutalaiset uskovat.
Neljänteen vuosisataan mennessä kirkko oli irrottautunut juutalaisista juuristaan niin, että se julisti Pietarin ensimmäiseksi paaviksi. Kirkko myös kielsi kristityiltä seitsemännen päivän viettämisen lepopäivänä eli sapattina (se muutettiin sunnuntaiksi). Pääsiäistä juhlittiin eri ajankohtana omalla tavalla sen sijaan, että olisi juhlittu Messiaan kuolemaa ja ylösnousemusta juutalaisen pääsiäisen aikana, kuten ensimmäiset uskovat tekivät.
Onneksi asiassa on tapahtunut suuria muutoksia. Jos käyt Israelissa nykypäivänä, maassa on noin 10 000 juutalaista, jotka seuraavat Jeshuaa Messiaanaan. Ympäri maata on kymmeniä messiaanisia seurakuntia, jotka kokoontuvat yhteen ylistämään ja rukoilemaan sapattina...."”Jos käyt Israelissa nykypäivänä, maassa on noin 10 000 juutalaista, jotka seuraavat Jeshuaa Messiaanaan.”
Et muuten vastannut siihen, miten ekumenia toimii messiaanisten kesken?
Juu, juutalaiset eivät kovin innoissaan ole:
”Elisabeth Levy kertoo, että uskonnolliset juutalaiset eivät yleisesti ottaen ole innoissaan messiaanisen liikkeen kasvusta. Niin sanotut maallistuneetkaan juutalaiset eivät katso messiaanisten toimintaa hyvällä. Tooraa tiukimmin tulkitsevat ortodoksijuutalaiset ovat jopa perustaneet messiaanista liikettä vastustavan Yad Leachim –järjestön.”
Israelin valtio ei tunnusta moisia lainkaan: ”…hallitus ei edelleenkään pidä messiaanisia oikeina juutalaisina, eikä heidän katsota kuuluvan myöskään the Law of Return –säädöksen piiriin.”
”The Law of Return on vuonna 1950 perustettu laki, joka takaa ympäri maailmaa asuville juutalaisille oikeuden palata Israeliin ja saada Israelin kansalaisuus.”
Seurakuntalainen ”Israel: Messiaanisten juutalaisten määrä jyrkässä nousussa” 19.01.2018- rtv
dikduk kirjoitti:
Nämä messiaaniset juutalaiset kaikista keskinäistä oppierimielisyyksistään huolimatta ovat kristittyjä mutta yrittävät sen jotenkin kätkeä, milloin mitenkin . He puhuvat Jeshuasta ja ottavat mukaan juutalaisia tapoja, joilla ei tietenkään ole mitään merkitystä kristinuskossa ja joista osaa ei edes ollut Jeesuksen aikaan.
Kukaan ei kuitenkaan voi tunnustaa kahta eri uskontoa samaan aikaan, kristinusko rukousviitan ja kipan kera kun uskotaan että messias voi olla jumala ja jumala on kolmiyhteinen, on silti kristinuskoa eikä millään tavoin juutalaisuutta.Eri suuntaukset painottavat eri asioita. Toiset painottavat lakia ja toiset evankeliumia.
Mutta molempia tarvitaan. Yhteys löytyy Messiaassa eli Kristuksessa ,
ja yhteyttä on vain Hänen kautta. Jeshua on laki ja evankeliumi. rtv kirjoitti:
Eri suuntaukset painottavat eri asioita. Toiset painottavat lakia ja toiset evankeliumia.
Mutta molempia tarvitaan. Yhteys löytyy Messiaassa eli Kristuksessa ,
ja yhteyttä on vain Hänen kautta. Jeshua on laki ja evankeliumi.Niin muuten perinteiset kirkotkin tekevät. Painotukset messiaanisilla vaihtelevat kyllä aika rajusti. Hyvä jos he silti kykenevät ekumeniaan keskenään.
Yksi_usko kirjoitti:
<<Ekumenia tarkoittaa Jeesuksen toivomaa kristittyjen yhteyttä. >>
Ekumenia ei ole tämä Jeesuksen tarkoittama yhteys. Ekumenia on ihmisten aikaansaannos ja sillisalaatti, jossa kaikki hyväksytään. Jeesuksen tarkoittama yhteys on sitä, kun Pyhä Henki opastaa oikeaan ja yhdistää uskovia (kristittyjä ja ei-kristittyjä, myös mihinkään uskontoon kuulumattomia). Tämä on kyllä havaittavissa Messiaanisessa liikkeessä, jossa eri seurakunnista tulleet ja eri seurakunnissa olevat tai seurakuntaan kuulumattomat ovat löytäneet saman uskon, Jeesuksen uskon. Se on Pyhän Hengen työtä. Ekumeenia on kirkkojen kouhotusta.
Mutta Pyhän Hengen antama valo innostaa kertomaan myös "sokeille" sitä oikeaa evankeliumi. Ei tuomiten toisia, vaan rakastaen.Niin, odotan sitä miten messiaaniset keskenään ekumeniaa tekevät? Vaikka on noinkin isot erot näkemyksissä.
<<Wikipedian mukaan ekumenia tarkoittaa eri kristillisten kirkkojen ja tunnustuskuntien yhteistyötä ja pyrkimyksiä läheisempään yhteyteen. >>
Hyvää siinä mielessä, että se ei pakota ketään uskomaan samalla tavalla, vaan on lojaali muita uskontoja kohtaan. Luulen, että kristillisten kirkkojen aika on tavallaan ohi. Jokainen voi toitottaa ekumeniaa niin paljon kuin vain sielu sietää. Nyt kun on selvinnyt (kiitos Messiaanisten juutalaisten) se, että meidän juuret ovat juutalaisuudessa eikä Jeesus - Jeshua tullutkaan perustamaan uutta uskontoa, niin kaikki kristilliset uskonnot ovat tavallaan vanhentuneita ja aikansa eläneitä. Ne ovat historiaa ja pelkkiä perinteitä. Joka rakastaa perinteitä, niin heitä varten. Mutta ekumenia - ei herätä minussa tunteita puolesta eikä vastaan.Eikä ihan samalla tavalla tuokin ole juuri perinnettä, että pyrkii palaamaan johonkin synteesiin juutalaisuuden ja kristinuskon välillä?
Niin, miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?- dikduk
mummomuori kirjoitti:
Eikä ihan samalla tavalla tuokin ole juuri perinnettä, että pyrkii palaamaan johonkin synteesiin juutalaisuuden ja kristinuskon välillä?
Niin, miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?Synteesi eri uskontojen välillä ei ole mahdollinen, siinähän aina jomman kumman osapuolen pitäisi luopua omista perusopeistaan eikä se ole mahdollista .
Esim. juutalaisuus ja islam ovat molemmat ehdottoman monoteistisia, kummassakaan ei ole jumalaa joka olisi, tai voisi olla kolminaisuus, vaikka jotkut kristityt sellaista juutalaisuuteen yhä väkisin yrittävät tunkea .
Yritys on turha ja myös hyvin epärehellinen, jostain syystä he tässä kuitenkin jättävät islamin monoteismin rauhaan, se ei ehkä ole heistä historiallisteologinen uhka tai ongelma? dikduk kirjoitti:
Synteesi eri uskontojen välillä ei ole mahdollinen, siinähän aina jomman kumman osapuolen pitäisi luopua omista perusopeistaan eikä se ole mahdollista .
Esim. juutalaisuus ja islam ovat molemmat ehdottoman monoteistisia, kummassakaan ei ole jumalaa joka olisi, tai voisi olla kolminaisuus, vaikka jotkut kristityt sellaista juutalaisuuteen yhä väkisin yrittävät tunkea .
Yritys on turha ja myös hyvin epärehellinen, jostain syystä he tässä kuitenkin jättävät islamin monoteismin rauhaan, se ei ehkä ole heistä historiallisteologinen uhka tai ongelma?Islam ja juutalaisuus ovat kuin yö ja päivä tai paremminkin kuin pimeys ja valkeus. Muuten tiesitkö, että Allahilla oli 3 tytärtä? No, se on sellainen sekasotku ettei hullukaan saa selvää.
Mitä tulee juutalaisuuteen ja kristinuskoon, niin ne ovat kuin kaksi huonekuntaa, joiden tulee kulkea yhdessä. Juutalaisilla ja kristityillä on jumalasta täysin samanlainen käsitys. Tämän yhteisen sävelen ovat löytäneet Messiaaniset juutalaiset. Herra heitä ja heidän työtään runsaasti siunatkoon. Siis kristityilläkin pitäisi olla vain yksi Kaikkivaltias Jumala, joka voi vierailla kenen luona tahtoo, myös syntyä seimen lapseksi, olematta silti Jumala taivaassa. Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin.- eiolelöytynyt
Olla käsitys Jumalasta... Siinäpä iskit asian ytimeen: niin kauan uskonnot ovat harhateillä, kun Jumala on käsitys ja oppinormisto
mummomuori kirjoitti:
Eikä ihan samalla tavalla tuokin ole juuri perinnettä, että pyrkii palaamaan johonkin synteesiin juutalaisuuden ja kristinuskon välillä?
Niin, miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?<<miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?>>
Eri kristilliset kirkkokunnat korostavat omia perinteitään, jotka osin ovat heidän omaa ja pakanuudesta tullutta perinnettään. Jeesus - Jeshua EI tullut tuomaan uutta uskontoa, vaan täyttämän kirjoitukset. Kristinuskoa ei oikeastaan pitäisi olla olemassakaan, ainoastaan juutalaisuus ja juutalaisuuteen kuuluva Jeesukseen uskovien lahko, johon kuuluu sekä juutalaisia että pakanauskovia.
Kristillinen kirkko on historiassa näyttäneet sen, mikä sille on ollut rakasta. Nimittäin vainota juutalaisia ja Raamatulle uskollisia kristityitäkin. Kirkon ikävän historian takia juutalaiset ja kristityt ovat niin kaukana toisistaan kuin nyt ovat.
Nytkin kirkon omat perinteet näyttävät olevan kovin tärkeitä. Raamattua, Jumalan Sanaa väännetään omien oppien mukaisiksi. Niitä kirkko on opettanut ja ne opit ovat nuoren päähän rippikoulussa iskostettu. Kun eri kirkkokunnat korostavat osaksi omia perinteitään, niin riitaahan siitä vain tulee. Riitaa ja ennakkoluuloja. Jeesus ei sellaista hyväksyisi eikä sellaista uskoa tuonut. Jeesus oli 100% juutalainen. Hän on sanonut, ettei tullut kumoamaan Tooraa (ei pienintäkään piirtoa) vaan täyttämään lain. EI KUMOAMAAN VAAN TÄYTTÄMÄÄN. Juutalaiset Jeesukseen uskovat ja pakanauskovat olivatkin alkuun samassa uskossa. Kunnes KIRKKO pikku hiljaa MUUTTI tuota Jeesuksen uskoa.
Mutta miksi kristittyjen välinen yhteistyö ei minua kiinnosta? Kirkot voivat lähentyä ja lähentyvätkin ja ovat lähentyneet. Mutta miten lähentyneet? Miksi he eivät ole lähentyneet kohti juutalaisuutta? Kirkko on edelleen hyvin kaukana Jeesuksen opetuksesta. Toki mukana on Jeesuksen opetusta mutta enemmän pakanaperinnettä. Tällainen sekoitusko minua kiinnostaisi? Ei sitten niin vähääkään. Jeesus ei siirtänyt arvovaltaansa kirkolle. Ei todellakaan.
Voisiko kirkkojen yhteistyö johtaa kirkkojen yhtentymiseen? Ketä siinä tapauksessa kuunneltaisiin? Eikö sitä kirkkoa, jolla on suurin valta? Ei suinkaan sitä, joka on lähinnä totuutta. On muistettava, että Jeesus oli juutalainen ja myös alkuseurakunta oli juutalaisia. Apostolit olivat juutalaisia. Pakanakäännynnäiset noudattivat juutalaisia tapoja. Ympärileikkauksesta oli kiistaa, jonka Paavali ei sanonut koskevan pakanoita. Mutta muuten Paavali kävi sapattisin synagogassa, vietti juutalaisia juhlia ... Eli jos kirkkojen yhteistyö johtaa juutalaisille juurille palaamiseen, niin sitten se olisi tietenkin hyvä, mutta näin ei ole. Kirkkojen yhteistyössä ei taideta puhua juutalaisista mitään. Heidät on heivattu jo aikoja sitten pois laskuista. Ei kirkko nöyrry siihen, että tunnustettaisiin, että kirkko on ollut väärässä.
Kirkkojen yhteistyö ei kiinnosta minua, koska se ei johda mihinkään. Se ei vie lähemmäksi Jeesusta.Yksi_usko kirjoitti:
<<miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?>>

Kirkkojen yhteistyö ei kiinnosta minua, koska se ei johda mihinkään. Se ei vie lähemmäksi Jeesusta.Kristittyjen yhteistyö voi viedä lähemmäs Jeesusta myös heitä, jotka katselevat kristittyjä, jos siis he näkevät rakkauden, joka meitä yhdistää ja josta meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, eikö se Raamattu niin sano?
Eri tavoilla uskovat ihmiset eivät ole uhka, ei ainakaan pitäisi olla, hänelle, joka seuraa Kristusta.Eerikatässämoi kirjoitti:
Kristittyjen yhteistyö voi viedä lähemmäs Jeesusta myös heitä, jotka katselevat kristittyjä, jos siis he näkevät rakkauden, joka meitä yhdistää ja josta meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, eikö se Raamattu niin sano?
Eri tavoilla uskovat ihmiset eivät ole uhka, ei ainakaan pitäisi olla, hänelle, joka seuraa Kristusta.Ainahan on hyvä, jos kirkot pystyvät olemaan riitelemättä, mutta ongelmia on. Henkilökohtaisesti en tee kompromisseja Raamatun sanan ja kirkon välillä. Raamattu on ainoa auktoriteettini uskon asiaoissa, ei kirkkojen opinkappaleet. Minulle Jeesus - Jeshua on se ainoa pappi, joka tekee parhaillaan pappispalvelusta. Kirkoilla on paljon ongelmia ekumenian kanssa.
Poiminta seuraavasta linkistä https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekumenia
"Keskeisimmät ekumeeniset ongelmat liittyvät kasteen, ehtoollisen ja kirkollisen viran – erityinen pappeus ja sen merkitys, piispuus, kirkon johtajuus (erit. paavius) – erilaisiin tulkintoihin. "
<<Kristittyjen yhteistyö voi viedä lähemmäs Jeesusta myös heitä, jotka katselevat kristittyjä, jos siis he näkevät rakkauden, joka meitä yhdistää ja josta meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, eikö se Raamattu niin sano?>>
Kristityt ovatkin lähentyneet ja Messiaanisessa liikkeessä onkin eri seurakunnista tulleita, jotka ovat alkaneet etsimään juutalaisia juuriaan. On ollut ihanaa huomata, että ajattelemme samalla tavalla, vaikka olemme eri seurakunnista. Tämä on juuri sitä Pyhän Hengen työtä. Sitä ei löydy ihmiskeksinnöistä, kuten ekumeniasta. Pyhä Henki yhdistää niitä, jotka haluavat vilpittömästi hyljätä kaikki kirkkojen pakanaperinteet ja noudattaa aitoa evanekliumia, sitä alkuperäistä Jeesuksen aikaista juutalaista uskontoa.
<<Eri tavoilla uskovat ihmiset eivät ole uhka, ei ainakaan pitäisi olla, hänelle, joka seuraa Kristusta. >>
On vain yksi usko ja se on Jeesuksen usko. Samanlainen usko kuin Jeesuksella.Yksi_usko kirjoitti:
Ainahan on hyvä, jos kirkot pystyvät olemaan riitelemättä, mutta ongelmia on. Henkilökohtaisesti en tee kompromisseja Raamatun sanan ja kirkon välillä. Raamattu on ainoa auktoriteettini uskon asiaoissa, ei kirkkojen opinkappaleet. Minulle Jeesus - Jeshua on se ainoa pappi, joka tekee parhaillaan pappispalvelusta. Kirkoilla on paljon ongelmia ekumenian kanssa.
Poiminta seuraavasta linkistä https://fi.wikipedia.org/wiki/Ekumenia
"Keskeisimmät ekumeeniset ongelmat liittyvät kasteen, ehtoollisen ja kirkollisen viran – erityinen pappeus ja sen merkitys, piispuus, kirkon johtajuus (erit. paavius) – erilaisiin tulkintoihin. "
<<Kristittyjen yhteistyö voi viedä lähemmäs Jeesusta myös heitä, jotka katselevat kristittyjä, jos siis he näkevät rakkauden, joka meitä yhdistää ja josta meidät Jumalan lapsiksi tunnetaan, eikö se Raamattu niin sano?>>
Kristityt ovatkin lähentyneet ja Messiaanisessa liikkeessä onkin eri seurakunnista tulleita, jotka ovat alkaneet etsimään juutalaisia juuriaan. On ollut ihanaa huomata, että ajattelemme samalla tavalla, vaikka olemme eri seurakunnista. Tämä on juuri sitä Pyhän Hengen työtä. Sitä ei löydy ihmiskeksinnöistä, kuten ekumeniasta. Pyhä Henki yhdistää niitä, jotka haluavat vilpittömästi hyljätä kaikki kirkkojen pakanaperinteet ja noudattaa aitoa evanekliumia, sitä alkuperäistä Jeesuksen aikaista juutalaista uskontoa.
<<Eri tavoilla uskovat ihmiset eivät ole uhka, ei ainakaan pitäisi olla, hänelle, joka seuraa Kristusta. >>
On vain yksi usko ja se on Jeesuksen usko. Samanlainen usko kuin Jeesuksella.Kirkothan eivät riite, ihmiset riitelevät. Omalla kohdallaan voi yrittää olla riitelemättä ja kunnioittaa toisen uskoa eikä se tarkoita, että pitäisi luopua jostakin itselle tärkeästä. Pyhä Henki yhdistää heidät, jotka haluavat tulla yhdistetyksi, koska ovat Jumalan perheväkeä. Kun Jeesuksen veri yhdistää, ei ole väliä niillä opinkohdilla. Tai kyllä niillä tietysti väliä on, mutta ne eivät saa rakentamaan muureja toisella tavalla ymmärtävän on itsen väliin.
On tosiaan yksi usko ja se yhdistää meitä eri kirkkokuntiin kuuluvia ja kirkkoihin kuulumattomia kristittyjä. Jeesus Kristus on se yhdysside.Eerikatässämoi kirjoitti:
Kirkothan eivät riite, ihmiset riitelevät. Omalla kohdallaan voi yrittää olla riitelemättä ja kunnioittaa toisen uskoa eikä se tarkoita, että pitäisi luopua jostakin itselle tärkeästä. Pyhä Henki yhdistää heidät, jotka haluavat tulla yhdistetyksi, koska ovat Jumalan perheväkeä. Kun Jeesuksen veri yhdistää, ei ole väliä niillä opinkohdilla. Tai kyllä niillä tietysti väliä on, mutta ne eivät saa rakentamaan muureja toisella tavalla ymmärtävän on itsen väliin.
On tosiaan yksi usko ja se yhdistää meitä eri kirkkokuntiin kuuluvia ja kirkkoihin kuulumattomia kristittyjä. Jeesus Kristus on se yhdysside."Omalla kohdallaan voi yrittää olla riitelemättä ja kunnioittaa toisen uskoa eikä se tarkoita, että pitäisi luopua jostakin itselle tärkeästä."
Olet oikeassa.Eerikatässämoi kirjoitti:
Kirkothan eivät riite, ihmiset riitelevät. Omalla kohdallaan voi yrittää olla riitelemättä ja kunnioittaa toisen uskoa eikä se tarkoita, että pitäisi luopua jostakin itselle tärkeästä. Pyhä Henki yhdistää heidät, jotka haluavat tulla yhdistetyksi, koska ovat Jumalan perheväkeä. Kun Jeesuksen veri yhdistää, ei ole väliä niillä opinkohdilla. Tai kyllä niillä tietysti väliä on, mutta ne eivät saa rakentamaan muureja toisella tavalla ymmärtävän on itsen väliin.
On tosiaan yksi usko ja se yhdistää meitä eri kirkkokuntiin kuuluvia ja kirkkoihin kuulumattomia kristittyjä. Jeesus Kristus on se yhdysside.Miksi ihmiset riitelevät? Siksi, että kirkot opettavat erilaista "oikeaa evankeliumia". Kirkkojen aika alkaa olla auttamattomasti ohi. Toki ihmiset voivat olla siellä omissa seurakunnissaan omien tuttujen parissa, mutta aina vain enemmän alkaa Raamatun totuus ja juutalaiset juuret kiinnostamaan. Näinhän sen pitää olla, sillä näin juuri Pyhä Henki toimii. Pyhä Henki kutsuu ja avaa silmiä näkemään.
Ekumenia. Mitä se onkaan? Itsekkäiden ihmisten omahyväinen yritys saada yhteyttä ilman Pyhää Henkeä. Ilman palaamista Raamatun puhtaaseen evankeliumiin. Se ei tule koskaan onnistumaan. Ei koskaan.Yksi_usko kirjoitti:
Miksi ihmiset riitelevät? Siksi, että kirkot opettavat erilaista "oikeaa evankeliumia". Kirkkojen aika alkaa olla auttamattomasti ohi. Toki ihmiset voivat olla siellä omissa seurakunnissaan omien tuttujen parissa, mutta aina vain enemmän alkaa Raamatun totuus ja juutalaiset juuret kiinnostamaan. Näinhän sen pitää olla, sillä näin juuri Pyhä Henki toimii. Pyhä Henki kutsuu ja avaa silmiä näkemään.
Ekumenia. Mitä se onkaan? Itsekkäiden ihmisten omahyväinen yritys saada yhteyttä ilman Pyhää Henkeä. Ilman palaamista Raamatun puhtaaseen evankeliumiin. Se ei tule koskaan onnistumaan. Ei koskaan.No joo, katselen asiaa hiukan toisenlaisesta näkökulmasta.
Yksi_usko kirjoitti:
Miksi ihmiset riitelevät? Siksi, että kirkot opettavat erilaista "oikeaa evankeliumia". Kirkkojen aika alkaa olla auttamattomasti ohi. Toki ihmiset voivat olla siellä omissa seurakunnissaan omien tuttujen parissa, mutta aina vain enemmän alkaa Raamatun totuus ja juutalaiset juuret kiinnostamaan. Näinhän sen pitää olla, sillä näin juuri Pyhä Henki toimii. Pyhä Henki kutsuu ja avaa silmiä näkemään.
Ekumenia. Mitä se onkaan? Itsekkäiden ihmisten omahyväinen yritys saada yhteyttä ilman Pyhää Henkeä. Ilman palaamista Raamatun puhtaaseen evankeliumiin. Se ei tule koskaan onnistumaan. Ei koskaan.”Ekumenia. Mitä se onkaan? Itsekkäiden ihmisten omahyväinen yritys saada yhteyttä ilman Pyhää Henkeä.”
”Ekumenia on toimintaa johon kirkot ja kristilliset yhteisöt osallistuvat omista tunnustuksistaan käsin.”
Eli eikö se ole juuri tosin päin? Epäitsekästä yhteistyötä muiden kristittyjen kanssa eikä itsekästä muiden kirittyjen käännyttämistä siihen omaan suuntaukseen.- dikduk
Yksi_usko kirjoitti:
Islam ja juutalaisuus ovat kuin yö ja päivä tai paremminkin kuin pimeys ja valkeus. Muuten tiesitkö, että Allahilla oli 3 tytärtä? No, se on sellainen sekasotku ettei hullukaan saa selvää.
Mitä tulee juutalaisuuteen ja kristinuskoon, niin ne ovat kuin kaksi huonekuntaa, joiden tulee kulkea yhdessä. Juutalaisilla ja kristityillä on jumalasta täysin samanlainen käsitys. Tämän yhteisen sävelen ovat löytäneet Messiaaniset juutalaiset. Herra heitä ja heidän työtään runsaasti siunatkoon. Siis kristityilläkin pitäisi olla vain yksi Kaikkivaltias Jumala, joka voi vierailla kenen luona tahtoo, myös syntyä seimen lapseksi, olematta silti Jumala taivaassa. Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin."Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin. " mutta voi kuitenkin laittaa kristillisen teologian raameihin mutta ei niihin mitä itse Israelille ilmoitti?
mummomuori kirjoitti:
”Ekumenia. Mitä se onkaan? Itsekkäiden ihmisten omahyväinen yritys saada yhteyttä ilman Pyhää Henkeä.”
”Ekumenia on toimintaa johon kirkot ja kristilliset yhteisöt osallistuvat omista tunnustuksistaan käsin.”
Eli eikö se ole juuri tosin päin? Epäitsekästä yhteistyötä muiden kristittyjen kanssa eikä itsekästä muiden kirittyjen käännyttämistä siihen omaan suuntaukseen.<<Eli eikö se ole juuri tosin päin? Epäitsekästä yhteistyötä muiden kristittyjen kanssa eikä itsekästä muiden kirittyjen käännyttämistä siihen omaan suuntaukseen. >>
No, kenelle on epäitsekästä kenelle ei. Varmaan niille, jotka jotain menettävät ja luopuvat omasta kannastaan, se on epäitsekästä. Niille, jotka pitävät kantansa ja alistavat toiset, se on itsekästä. Mutta jos yhteistyö toimii siten, että kenenkään ei tarvitse luopua omista opeistaan, niin siihen en sano mitään. Mutta onko ekumenia pitänyt luterilaiset Lutherin opissa? Luther piti esim. paavia antikristuksena? Yhteistyön tarkoituksena lienee kuitenkin kirkkojen yhdentyminen. Mitähän kirkkokuntaa kohti suunta menee? Luterilaista kirkkoako vai paavin kirkkoa? Vai jotain muuta? Vai voiko yhdentymistä tapahtua, että kaikki kirkot pysyvätkin omassa opissaan, ja kyse onkin vain siitä että rakastetaan toisia kirkkokuntia ja keskustellaan sävyisästi? Luulenpa, että kyse on siitä, että opillisesti myös lähestytään toisia ja siinä sitten määrännee se, jolla on eniten valtaa?dikduk kirjoitti:
"Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin. " mutta voi kuitenkin laittaa kristillisen teologian raameihin mutta ei niihin mitä itse Israelille ilmoitti?
<<"Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin. " mutta voi kuitenkin laittaa kristillisen teologian raameihin mutta ei niihin mitä itse Israelille ilmoitti? >>
Tässä on juuri se kirkon opin ongelma, omat teologiset termit ja pakanaperinteet. Se ei ole sitä, mitä Jumala ilmoitti Israelille ja sen pitäisi olla juuri sitä.dikduk kirjoitti:
"Kyse on monitahoisesta Kaikkivaltiaasta Jumalasta, jolle on kaikki mahdollista. Jumalasta, jota emme voi laittaa oman rajallisen ymmärryksemme raameihin. " mutta voi kuitenkin laittaa kristillisen teologian raameihin mutta ei niihin mitä itse Israelille ilmoitti?
En malta olla ottamatta jälleen yhtä kohtaa Michael Brownin kirjasta aito kosher-Jeesus.
"Mitä Jeesus-Jeshuaan tulee, Hän opetti synagogissa, luki toorakääröjä ja lähetti ensimmäiset juutalaiset seuraajansa tavoittamaan ainoastaan juutalaisia. Hän sanoi: "Älkää menkö pakanoiden keskuuteen älkääkä mihinkään samarialaiseen kaupunkiin. Menkää sen sijaan Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo" (Matt. 10:5-6). Profeetat kuvasivat israelilaisia eksyneinä ja hajallaan olevina lampaina.
Toisessa tapauksessa Hän sanoi pakananaiselle: "Ei minua ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lampaiden luo" (Matt. 15-24). Jeesus kuitenkin armahti naista ja paransi hänen tyttärensä. Eräässä toisessa tapauksessa Hän opetti samarialaista naista: "Te kumarratte sitä, mitä ette tunne; me kumarramme sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on juutalaisista"(Joh. 4:22). Nämä ovat Jeesuksen sanoja Uudesta testamentista; "Pelastus on juutalaisista." …
"Monien vuosien kuluttua, kun ensimmäisistä pakanoista oli tullut Jeesuksen seuraajia, Hänen oppilaidensa keskuudessa nousi kiista siitä, tulisiko pakanuudesta kääntyneiden ensin kääntyä juutalaisiksi. Täytyisikö miehet ympärileikata ja tulisiko sekä miesten että naisten pitää Tooran säädökset? Tästä keskustelusta Apostolien tekojen 15. luku kertoo. Tämä oli suuri kiistanaihe, johon etsittiin vastausta. Ei siihen, voiko olla juutalainen ja siitä huolimatta Jeesuksen seuraaja. Päin vastoin, Jeesuksen seuraajat olivat kaikki juutalaisia aina siihen saakka, kunnes pakanat alkoivat liittyä heidän riveihinsä.
Lähes kolmekymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen Hänen juutalaiset seuraajansa Jerusalemissa olivat edelleen Tooran puolesta kiivailijoita. He olivat omistautuneet omalle kansalleen. Heidän johtajansa ilmoittivat: "Sinä näet, veli, kuinka monta tuhatta juutalaista on tullut uskoon, ja he kaikki ovat lainkiivailijoita" (Apt. 21:20)."
Kirkolla ei ole ollut taivaallista valtuutusta muuttaa tuota juutalaista uskoa, vaikka paavin kirkko väittääkin ehkä muuta?
Ei ole mikään ihme, että kun on sotkettu mukaan pakanaperinteitä ja hylätty juutalaiset juuret, niin on eri kirkkokuntia. Mutta miksi tätä "sekasotkua" pitäisi ylläpitää keinotekoisesti ekumenialla. Ekumeniaa ei tarvita, kun luovutaan omasta pakanaperinteestä ja palataan juutalaisille juurille. Se olisi reilua kirkon taholta. Tunnustaa virheet, pyytää anteeksi, katua ja palata takaisin. Mutta epäilenpä, että kirkko on liian ylpeä sellaiseen.Yksi_usko kirjoitti:
<<Eli eikö se ole juuri tosin päin? Epäitsekästä yhteistyötä muiden kristittyjen kanssa eikä itsekästä muiden kirittyjen käännyttämistä siihen omaan suuntaukseen. >>
No, kenelle on epäitsekästä kenelle ei. Varmaan niille, jotka jotain menettävät ja luopuvat omasta kannastaan, se on epäitsekästä. Niille, jotka pitävät kantansa ja alistavat toiset, se on itsekästä. Mutta jos yhteistyö toimii siten, että kenenkään ei tarvitse luopua omista opeistaan, niin siihen en sano mitään. Mutta onko ekumenia pitänyt luterilaiset Lutherin opissa? Luther piti esim. paavia antikristuksena? Yhteistyön tarkoituksena lienee kuitenkin kirkkojen yhdentyminen. Mitähän kirkkokuntaa kohti suunta menee? Luterilaista kirkkoako vai paavin kirkkoa? Vai jotain muuta? Vai voiko yhdentymistä tapahtua, että kaikki kirkot pysyvätkin omassa opissaan, ja kyse onkin vain siitä että rakastetaan toisia kirkkokuntia ja keskustellaan sävyisästi? Luulenpa, että kyse on siitä, että opillisesti myös lähestytään toisia ja siinä sitten määrännee se, jolla on eniten valtaa?”Mutta jos yhteistyö toimii siten, että kenenkään ei tarvitse luopua omista opeistaan, niin siihen en sano mitään.”
Juuri sitähän se ekumenia on!
”Yhteistyön tarkoituksena lienee kuitenkin kirkkojen yhdentyminen. Mitähän kirkkokuntaa kohti suunta menee?”
Onko? Vai onko kyse kristittyjen yhdistymisestä mutta siten, ettei opilliset asiat enää erota niin jyrkästi?
”Luulenpa, että kyse on siitä, että opillisesti myös lähestytään toisia ja siinä sitten määrännee se, jolla on eniten valtaa?”
Eli kannatat meidän kristittyjen hajaantumista? Ettemme vain tekisi mitään yhdessä?mummomuori kirjoitti:
”Mutta jos yhteistyö toimii siten, että kenenkään ei tarvitse luopua omista opeistaan, niin siihen en sano mitään.”
Juuri sitähän se ekumenia on!
”Yhteistyön tarkoituksena lienee kuitenkin kirkkojen yhdentyminen. Mitähän kirkkokuntaa kohti suunta menee?”
Onko? Vai onko kyse kristittyjen yhdistymisestä mutta siten, ettei opilliset asiat enää erota niin jyrkästi?
”Luulenpa, että kyse on siitä, että opillisesti myös lähestytään toisia ja siinä sitten määrännee se, jolla on eniten valtaa?”
Eli kannatat meidän kristittyjen hajaantumista? Ettemme vain tekisi mitään yhdessä?"Vai onko kyse kristittyjen yhdistymisestä mutta siten, ettei opilliset asiat enää erota niin jyrkästi?"
Minun mielestäni tuo on se ekumenian tarkoitus. Onhan se oikeasti hölmöä, että me uskomme samaan Jumalaan ja samaan Jeesukseen, mutta jonkun oppieron takia olemme tukkanuottasilla ja kiellämme toisen uskon. Niinhän Raamatussakin opetetaan. Mutta voihan senkin tulkita eri tavalla. :)Kuusenjuuret kirjoitti:
"Vai onko kyse kristittyjen yhdistymisestä mutta siten, ettei opilliset asiat enää erota niin jyrkästi?"
Minun mielestäni tuo on se ekumenian tarkoitus. Onhan se oikeasti hölmöä, että me uskomme samaan Jumalaan ja samaan Jeesukseen, mutta jonkun oppieron takia olemme tukkanuottasilla ja kiellämme toisen uskon. Niinhän Raamatussakin opetetaan. Mutta voihan senkin tulkita eri tavalla. :)Aivan samoin ajatuksin!
mummomuori kirjoitti:
”Mutta jos yhteistyö toimii siten, että kenenkään ei tarvitse luopua omista opeistaan, niin siihen en sano mitään.”
Juuri sitähän se ekumenia on!
”Yhteistyön tarkoituksena lienee kuitenkin kirkkojen yhdentyminen. Mitähän kirkkokuntaa kohti suunta menee?”
Onko? Vai onko kyse kristittyjen yhdistymisestä mutta siten, ettei opilliset asiat enää erota niin jyrkästi?
”Luulenpa, että kyse on siitä, että opillisesti myös lähestytään toisia ja siinä sitten määrännee se, jolla on eniten valtaa?”
Eli kannatat meidän kristittyjen hajaantumista? Ettemme vain tekisi mitään yhdessä?<<Eli kannatat meidän kristittyjen hajaantumista? Ettemme vain tekisi mitään yhdessä?>>
Miten niin kristittyjen hajaantumista? Kristityt ovat nyt hajallaan. Itselleni tuossa ei ole brobleemaa.
Kannatan kristittyjen, juutalaisten, muslimien, hindujen, buddhalaisten ja kaikkiin muihinkin uskontokuntiin kuuluvien sekä mihinkään uskontokuntaan kuluumattomien sekä ateistien yhdistymistä täydellisesti yhteen uskoon Messiaanisten juutalaisen kanssa. Messiaaniset juutalaiset ovat jo nyt yhdistäneet paitsi monia kristittyjä myös muslimeita. Olen ollut messiaanisten kokouksissa, jossa on uskovia eri seurakunnista ja usko on (yllätys yllätys) sama. Kannattaa miettiä, että miten tämä on mahdollista? Tietenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kristityt ovat myös halukkaita hylkäämään omat pakanaperinteensä.Yksi_usko kirjoitti:
<<Eli kannatat meidän kristittyjen hajaantumista? Ettemme vain tekisi mitään yhdessä?>>
Miten niin kristittyjen hajaantumista? Kristityt ovat nyt hajallaan. Itselleni tuossa ei ole brobleemaa.
Kannatan kristittyjen, juutalaisten, muslimien, hindujen, buddhalaisten ja kaikkiin muihinkin uskontokuntiin kuuluvien sekä mihinkään uskontokuntaan kuluumattomien sekä ateistien yhdistymistä täydellisesti yhteen uskoon Messiaanisten juutalaisen kanssa. Messiaaniset juutalaiset ovat jo nyt yhdistäneet paitsi monia kristittyjä myös muslimeita. Olen ollut messiaanisten kokouksissa, jossa on uskovia eri seurakunnista ja usko on (yllätys yllätys) sama. Kannattaa miettiä, että miten tämä on mahdollista? Tietenkin Pyhän Hengen vaikutuksesta. Kristityt ovat myös halukkaita hylkäämään omat pakanaperinteensä.”…yhdistymistä täydellisesti yhteen uskoon Messiaanisten juutalaisen kanssa.”
Ok, eli ekumenia ei ole sinulle tärkeää. Haluat käännyttää kaikki maailman ihmiset johonkin uuteen marginaaliseen uskontoon. No, kun tuollainen haave on jokaisella uskonnolla sekä aatteella, niin ikävä kyllä tuo on aika epärealistinen haave.
Et kertonut sitä, miten yhteistyö eri messiaanisten välillä toimii, vaikka näkemyserot ovat todella suuret?- dikduk
Yksi_usko kirjoitti:
<<miksi krisittyjen välinen yhteistyö ei kiinnosta?>>
Eri kristilliset kirkkokunnat korostavat omia perinteitään, jotka osin ovat heidän omaa ja pakanuudesta tullutta perinnettään. Jeesus - Jeshua EI tullut tuomaan uutta uskontoa, vaan täyttämän kirjoitukset. Kristinuskoa ei oikeastaan pitäisi olla olemassakaan, ainoastaan juutalaisuus ja juutalaisuuteen kuuluva Jeesukseen uskovien lahko, johon kuuluu sekä juutalaisia että pakanauskovia.
Kristillinen kirkko on historiassa näyttäneet sen, mikä sille on ollut rakasta. Nimittäin vainota juutalaisia ja Raamatulle uskollisia kristityitäkin. Kirkon ikävän historian takia juutalaiset ja kristityt ovat niin kaukana toisistaan kuin nyt ovat.
Nytkin kirkon omat perinteet näyttävät olevan kovin tärkeitä. Raamattua, Jumalan Sanaa väännetään omien oppien mukaisiksi. Niitä kirkko on opettanut ja ne opit ovat nuoren päähän rippikoulussa iskostettu. Kun eri kirkkokunnat korostavat osaksi omia perinteitään, niin riitaahan siitä vain tulee. Riitaa ja ennakkoluuloja. Jeesus ei sellaista hyväksyisi eikä sellaista uskoa tuonut. Jeesus oli 100% juutalainen. Hän on sanonut, ettei tullut kumoamaan Tooraa (ei pienintäkään piirtoa) vaan täyttämään lain. EI KUMOAMAAN VAAN TÄYTTÄMÄÄN. Juutalaiset Jeesukseen uskovat ja pakanauskovat olivatkin alkuun samassa uskossa. Kunnes KIRKKO pikku hiljaa MUUTTI tuota Jeesuksen uskoa.
Mutta miksi kristittyjen välinen yhteistyö ei minua kiinnosta? Kirkot voivat lähentyä ja lähentyvätkin ja ovat lähentyneet. Mutta miten lähentyneet? Miksi he eivät ole lähentyneet kohti juutalaisuutta? Kirkko on edelleen hyvin kaukana Jeesuksen opetuksesta. Toki mukana on Jeesuksen opetusta mutta enemmän pakanaperinnettä. Tällainen sekoitusko minua kiinnostaisi? Ei sitten niin vähääkään. Jeesus ei siirtänyt arvovaltaansa kirkolle. Ei todellakaan.
Voisiko kirkkojen yhteistyö johtaa kirkkojen yhtentymiseen? Ketä siinä tapauksessa kuunneltaisiin? Eikö sitä kirkkoa, jolla on suurin valta? Ei suinkaan sitä, joka on lähinnä totuutta. On muistettava, että Jeesus oli juutalainen ja myös alkuseurakunta oli juutalaisia. Apostolit olivat juutalaisia. Pakanakäännynnäiset noudattivat juutalaisia tapoja. Ympärileikkauksesta oli kiistaa, jonka Paavali ei sanonut koskevan pakanoita. Mutta muuten Paavali kävi sapattisin synagogassa, vietti juutalaisia juhlia ... Eli jos kirkkojen yhteistyö johtaa juutalaisille juurille palaamiseen, niin sitten se olisi tietenkin hyvä, mutta näin ei ole. Kirkkojen yhteistyössä ei taideta puhua juutalaisista mitään. Heidät on heivattu jo aikoja sitten pois laskuista. Ei kirkko nöyrry siihen, että tunnustettaisiin, että kirkko on ollut väärässä.
Kirkkojen yhteistyö ei kiinnosta minua, koska se ei johda mihinkään. Se ei vie lähemmäksi Jeesusta.Pitää muistaa että juutalaisuus tai juutalaiset eivät tarvitse Jeesusta mihinkään, näin jos on olemassa se jumala josta heprealaiset kirjoitukset kertovat, jos ei ole, ei kukaan tarvitse kristinuskoakaan. Se että se pieni joukko joka perusti jeesususkonnon ja uskoi häntä luvatuksi messiaaksi, olivat itse juutalaisia, ei muuta asiaa.
Juutalaisuus ja kristinusko ovat kaksi eri uskontoa, siksihän kristityt yhä tekevät lähetys -ja käännytystyötä yhtälailla bushmannien kuin juutalaisten parissa, vain Jeesus pelastaa, muuten joutuu helvettiin.
Jotta näin voisi opettaa on JHWH pitänyt alentaa äänettömäksi yhtiömieheksi, hän on vanha "isä", teologisesti dementoitunut jo alunperinkin .
Nämä "messiaaniset juutalaiset" joita tällä mainostetaan ovat kristittyjä jotka vain eivät kehtaa tai haluaa tuota nimeä käyttää eikä mikään heidän kristillisen kotinsa tuunausyritys juutalaisin esinein tai tavoin ei sitä peitä. dikduk kirjoitti:
Pitää muistaa että juutalaisuus tai juutalaiset eivät tarvitse Jeesusta mihinkään, näin jos on olemassa se jumala josta heprealaiset kirjoitukset kertovat, jos ei ole, ei kukaan tarvitse kristinuskoakaan. Se että se pieni joukko joka perusti jeesususkonnon ja uskoi häntä luvatuksi messiaaksi, olivat itse juutalaisia, ei muuta asiaa.
Juutalaisuus ja kristinusko ovat kaksi eri uskontoa, siksihän kristityt yhä tekevät lähetys -ja käännytystyötä yhtälailla bushmannien kuin juutalaisten parissa, vain Jeesus pelastaa, muuten joutuu helvettiin.
Jotta näin voisi opettaa on JHWH pitänyt alentaa äänettömäksi yhtiömieheksi, hän on vanha "isä", teologisesti dementoitunut jo alunperinkin .
Nämä "messiaaniset juutalaiset" joita tällä mainostetaan ovat kristittyjä jotka vain eivät kehtaa tai haluaa tuota nimeä käyttää eikä mikään heidän kristillisen kotinsa tuunausyritys juutalaisin esinein tai tavoin ei sitä peitä."Nämä "messiaaniset juutalaiset" joita tällä mainostetaan ovat kristittyjä jotka vain eivät kehtaa tai haluaa tuota nimeä käyttää eikä mikään heidän kristillisen kotinsa tuunausyritys juutalaisin esinein tai tavoin ei sitä peitä. "
Ikävä kyllä siltä se vähän näyttää,. Mutta tämä aika on sellaista, että näitä uusia uskontoja syntyy koko ajan lisää.
Ekumenia on Roomalaiskatolilaisen kirkon suurhanke saattaa kaikki kristinuskon suunnat, s.o. protestanttinen kristillisyys, takaisin yhden, ainoan ja oikean äitikirkon - paavin kirkon helmaan.
Tämä on tosiasia, joka ei muuksi muutu, väännellään sitä minkälaisen "avarakatseisen" ja suvaitsevaisen pehmorakkaudellisuuden muotoon tahansa.
Katolinen paavinkirkko ei tule koskaan luopumaan mistään, muuttamaan mitään omista uskon - ja opinkäsityksistään. Koko muu kristillinen maailma - jopa kaikki muut maailman uskonnot - joutuvat taipumaan vähitellen katolisen kirkon suvereenin mahdin alle ja tekemään myönnytyksiä, myönnytysten perään, jos lähtevät sen ( paavin kirkon ) kanssa ekumeeniseen ( on lähdetty jo! ) yhteyteen ja yhteistyöhön.
-
Lyhyt lainaus:
>Mitä siis merkitsee olla "Kristuksen sijainen maan päällä" paavin hahmossa? 1996 paimenkirjeessään hän kehotti katolisia kunnioittamaan paavin asemaa "suloisena Kristuksena maan päällä".
Katolinen kirkko on suurin, maailmanlaajuisesti ihmisiin vaikuttava instituutio tässä maailmassa. Sen perintö ja käytäntö ei perustu apostoliseen, raamatulliseen oppiin. Historia näyttää selvästi, että se ei ole muuttunut.
Muuttumisen vaara on kuitenkin todellinen niillä kristillisillä liikkeillä ja ihmisillä, jotka eivät tiedosta tai halua nähdä Rooman kirkon olemusta. Monet evankeliset kristityt johtajat näkevät protestanttisen uskonperinnön uskonpuhdistuksineen vain haittana pyrittäessä maailmanlaajaan "kristittyjen yhteyteen" katolisen kirkon johdossa.<
( Juhani Aitomaa )”Ekumenia on Roomalaiskatolilaisen kirkon suurhanke saattaa kaikki kristinuskon suunnat, s.o. protestanttinen kristillisyys, takaisin yhden, ainoan ja oikean äitikirkon - paavin kirkon helmaan.”
Tämä on mielenkiintoinen väite. Aittokosken ”Artikkeli perustuu osittain Dave Huntin kirjaan Occult Invasion, Harvest House Publishers,1998.”
Hunt on evankelikaalinen dispensionalisti, ja Wikistä selviää hänen motiivinsa kritiikkiin: ”Hunt uskoi, että okkulttiset tai pakanalliset vaikutteet ovat laajalle levinneitä nykyaikaisessa kulttuurissa - tämä sisältää evoluutio, kaikki psykologian muodot, eräät viihde-, jooga- ja eräiden lääketieteen muodot.”
Suomessa, missä katolinen kirkko on niin pieni, niin sen asemaan on laitettu luterilainen kirkko, mutta fundamentalistien tapaan, kaikki perinteiset kirkot ovat heidän arvostelunsa kohteena.
”Roomalaiskatolinen kirkko väittää olevansa ainoa oikea kristillinen…”
Tämä koskee kyllä erittäin montaa muutakin kirkkoa sekä yhteisöä.
”Katolisuuden vaikutus elää voimakkaana karismaattisessa liikkeessä.”, erikoista on että tässä ilmeisesti kritisoidaan myös näitä muita karismaattisia liikkeitä ja tuodaan negatiivisessa mielessä esiin mm. ”Pahojen henkien karkotus on aina kuulunut katolisen kirkon ohjelmaan.”
”Monet evankeliset kristityt johtajat näkevät protestanttisen uskonperinnön uskonpuhdistuksineen vain haittana pyrittäessä maailmanlaajaan "kristittyjen yhteyteen" katolisen kirkon johdossa.”
KristitynFoorumi Juhani Aitomaa ”PAKANUUS JA KATOLINEN KIRKKO”
Eli voisiko tästä tehdä johtopäätöksen, että on se joukko, joka ei halua tehdä yhteistyötä minkään kristillisen kirkon tai liikkeen kanssa?
- kmen
Ekumenia tulee Kreikasta ja tarkoittaa taloa. Kaikkien pitäis mahtua saman katon alle ..
Jos ajateltaisiin että kaikkien pitäis, , vaatisi se aikamoista sovittelua. Huoneita pitäisi olla monta, ja .. kaikilla mahdollisuus omiin bileisiin .. välillä olisi sitten "sääli Jumalanpalveluksia" jonne kaikki sais mennä.
Herätysliikkeet sen sijaan eivät pyri houkutteleviin rakenteisiin , vaan niissä on itsessään vetovoimaa ja vapaaehtoisuutta. Samalla niissä on haaste muutokselle.
Luultavasti ekumeniassa on kyse myös rahasta, niin karkealta kuin se kuulostaakin.
Alkukristilliset seurakunnat ei perustuneet mammonaan , vaan yhdessä jakamiseen.
Voisiko kreikan talossa, ekumeniassa syntyä herätystä ? vai kaipaako sitä kukaan ?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912980Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991706Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461587- 871401
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031400Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21119Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381067Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun334908Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden258875