Luuserit luovuttivat liian aikaisin

MrPressure138999999

Oleellista ei ole se kuinka monelle on tullut mieleen se että atomit laajenisivat koko ajan.

Sehän kun ei vielä riitä siihen että pystyisi selittämään esim. kiinteän aineen ilman ns. sidosvoimia ja magnetismin ilman vetävää voimaa.

Oleellista olisi tietää se onko kukaan koskaan missään esittänyt että aine koostuu laajenevista tihentymistä jotka kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa jolla on mm. laajenevan ja vauhtiaan kiihdyttävän valon luonne ja meille pimeiden laajenevan valon laajenevien aaltojen luonne,

jolloin minkäänlaisia vetäviä voimia ei tarvita minkään ilmiön selittämiseen!!!

Väitän että luuserit ovat luovuttaneet, kun ovat pohtineet sitä mahdollisuutta että aine laajenee koko ajan.

Ensinnäkin se että olettaa nykymallin mukaisten atomien laajenevan, on täysin väärä lähtökohta!!!

.

12

217

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MrPressure138999999

      Voivatko yhdet ja samat fotonit liikkua miljardeja valovuosia pitkiä matkoja?!?

      No kyllä ne ihan samoja laajenevia fotoneita ovat vielä silloinkin kun tuhoutuvat osuessaan laajenevaan kaukoputkeen.

      Niissä tosin ei ole yhtään sitä laajenevaa työntävää voimaa jota niissä oli silloin kun ne miljardeja vuosia sitten lähtivät työntymään meitä kohti kiihtyvällä vauhdilla. (Siis laajenevan valon vauhti kiihtyy samassa suhteessa kuin aine ja valo laajenevat)

      Se kun vaihtuu ajan kanssa kokonaan tuo laajeneva työntävä voima näissä laajenevissa tihentymissä joista laajeneva näkyvä maailmankaikkeus koostuu.

      Tuota on mielenkiintoista pohtia.

      Laajenevien tähtien laajenevat atomien ytimet eivät vaihdu.

      Laajenevien ytimien laajenevat kvarkit eivät vaihdu.

      Laajenevat atomien ytimet kuitenkin kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa joka on peräisin laajenevista kvarkeista eli laajenevissa kvarkeissa oleva laajeneva työntävä voima vaihtuu ajan kanssa kokonaan.

      Laajenevat kvarkit kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa jolla on laajenevan valon luonne.

      Laajeneva valon aallot koostuvat laajenevista tihentymistä jotka kierrättävät laajenevaa työntävää voimaa keskenään ja näitä laajenevia tihentymiä tarvitaan ziljoonittain yhden laajenevan fotonin syntymiseen.

      Ps. Laajenevan ihmisen laajenevat solut vaihtuvat ajan kanssa kokonaan.

      Sama laajeneva ihminen, eri laajenevat solut.

      Sama järvi, eri vesimolekyylit.

      Ikuista kierrätystä, niin isossa kuin pienessäkin mittakaavassa.

      .

      • MrPressure138999999

        Äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa. Muuttuva valo on peräisin laajentuvasta tihentymästä ja aine tihenevästä laajentumasta

        Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja. On siis havaittu että aine muuttuu avaruudessa vaahtopäisiksi antitihentymiksi.

        Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä. Valo voi muuttua, koska laajentuvat tihentymät ja tihenevät laajentumat.

        Se on periaatteessa sama ilmiö, kuin virrallinen johto magneettikentässä,. Kuvasta selviää, että johtimen liikesuunta määrää, kummin päin magnettikenttä liikkuvan johtimen ympärille muodostuu. Toiseen suuntaan liikkuva johdin muodostaa kentän ympärilleen myötäpäivään, toiseen suuntaan liikkuessa kenttä muodostuu vastapäivään. Avaruudella itsellään ei ole mitään tihentymää josta se laajentuisi.

        Mistä muuttuvat tihenevät laajentumat muka on peräisin jos ei laajentuvista tihentymistä?

        Ettekö vieläkään ymmärrä että laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään laajenevaa työntävää voimaa joka työntyy laajenevan valon laajenevana energiakenttänä sinne päin minne laajeneva valo itse työntyy.

        Esimerkiksi ilmakuplaolentojen noustessa merenpohjasta ylöäspäin heidän ilmakuplavalonsa sinisiirtyy, jolloin alkuräjähdysteoretikko sanoo, että ilmakuplaolentojen välistä häviää tilaa simsalapimulottuvuuteen?
        Vaan tämän aamuinen oivallukseni kertoo miksi mustat aukot, energiakeskittymät syöksyvät galaksin reunalta vähemmän tiheälle alueelle kohti galaksin keskustaa, jossa ydinkeskustaan onkin tullut galaksin levytason sivuilta todella pieniä, kylmiä ja tiheitä soluja ja näin kuuma ja vähän tiheä energiakeskittymä humahtaa tiheiden ja kylmien solujen alueelle.
        Liike jatkuu, mutta se hidastuu.
        Kun valo lähtee näin syntyneistä hiukkasista syntyneistä tähdistä liikkeelle, se joutuu todella pienten, kylmien ja tiheiden solujen väliin ja kun se liikkuessaan eteenpäin lopulta tulee jonkun galaksin alueelle, sen aallonpituus venyy sitä enemmän mitä vanhempaa valo on.
        Koska vanhin valo joutui liikkumaan erittäin pienten, kylmien ja tiheiden solujen alueella.
        Nykyinen valo liikkuessaan galaksista toiseen liikkuu lämpimämpien ja vähemmän tiheiden solujen välissä ja näin se ei veny niin paljon sapuessaan galaksimme alueelle. Siis sekin laajeneva valo joka työntyy sinne päin mistä laajeneva näkyvä maailmankaikkeus on työntymässä pois päin, loittonee tuolta alueelta yhdessä laajenevan näkyvän maailmankaikkeuden kanssa. Tarvitaan paljon sitä energiaa jota laajenevan valon laajenevat tihentymät kierrättävät keskenään. Ja sitä on paljon miljardeja vuosia vanhan laajenevan valon mukana.

        Äärimmäisen yksinkertaista: äärimmäisen kaukaiset ja äärimmäisen tiheät kohteet vetävät itseensä liikettä / energiaa / asiaa.

        Eli tihenevät laajentumat siirtävät liikettään / energiaansa / vetävää voimaansa koko ajan synnyttäen uusia tähtiä ja planeettoja

        Työntävä voima ja kaareutumaton avaruus on huuhaata! Vielä suurempaa huuhaata on se, että aine lisääntyisi ja kasvaisi itsestään sisältäpäin työntymällä.

        Laajenevan Maapallon keskustasta työntyy vastapalloon uutta laajenevasti tihentyvää ainetta/ asiaa/ energiaa galaksin keskustan supermassiivisesta kohteesta. Maapallon pintakerroksille sitä ei kuitenkaan ehdi pysähtyä, laajeneva tihentymä muuttuu tihentyväksi laajentumaksi.

        Eli näiden atomien ytimien laajentumia tiheämpien harventumien sisälle pitää työntyä ensin paljon aikaisempaa enemmän tihenevää laajentuvasti työntävää voimaa ja näin tapahtuu matkalla kohti Maapallon keskustaa.

        Vasta sitten niiden laajentumat alkaa tihentyvästi hidastua ja ne pysähtyvät lopulta laajenevan Maapallotihentymän keskustaan.

        Eli kun ne tihentyvät nopeammin, kuin mitä laajenevat, sisäinen paine / liike / aika hidastuu ja ne alkavat kierrättyä myötäpalloon ympäristönsä kanssa enemmän tai vähemmän. Ne kierrättävät ympäristöönsä enemmän vetävää voimaa jota kohdistuu myös niihin itseensä enemmän laajenevasti jne.

        Fotonit ratsastavat valon aaltojen vaahtopäillä. Koska vanhalla valolla matka on pitkä ja nopeuskin huikaiseva, niin pitkästä ratsastuksesta johtuen fotonien takamukset alkavat puutua ja kipeytyä. Joten fotoni hyppää pois kyydistä verrytelläkseen ja oikoakseen jäseniä ja hyppää levänneenä takana tulevien valon vaahtopäiden kyytiin. Tästähän seuraa tietysti valon punasiirtymä. Tämän voi todeta laittamalla pitkän kourun avaruuteen. Väsähtäneet fotonit putoavat kouruun.

        Valon aaltojen vaahtopäät syntyvät siten, kun takana maailmankaikkeuden ulkopuolelta tulevat ziljoonat laajenevat tihentymät työntävät valon aaltoja hirmuisella vauhdilla eteenpäin. Eli syntyy "myrskytuuli".

        .

      • MrPressure138999999
        MrPressure138999999 kirjoitti:

        Moi feikki 😀

        .

      • MrPressure138999999
        MrPressure138999999 kirjoitti:

        Moi feikki 😀

        .

        Moi itselles, feikki 😀😀😀

      • MrPressure138999999 kirjoitti:

        Moi itselles, feikki 😀😀😀

        Menkääpä feikit muualle leikkimään 😀😀😀

        .

      • Osaako kukaan auttaa minua. Minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa laajenevista tihentymistä, vanhasta valosta ja kaiken turpoomisesta. En kylläkään ymmärrä höykäsenpöläystäkään siitä, mitä kirjoitan. Mutta jokin ääni kuiskaa minulle, että jos kirjoitan, niin minusta tulee maailmankaikkeuden viisain ihminen.

        Osaako joku auttaa, että pääsisin pois tästä osp-oravanpyörästä?
        Help me!!! 👍👍👍

        .

      • OnesimpIeprincipIe.com kirjoitti:

        Osaako kukaan auttaa minua. Minulla on pakonomainen tarve kirjoittaa laajenevista tihentymistä, vanhasta valosta ja kaiken turpoomisesta. En kylläkään ymmärrä höykäsenpöläystäkään siitä, mitä kirjoitan. Mutta jokin ääni kuiskaa minulle, että jos kirjoitan, niin minusta tulee maailmankaikkeuden viisain ihminen.

        Osaako joku auttaa, että pääsisin pois tästä osp-oravanpyörästä?
        Help me!!! 👍👍👍

        .

        Moi feikki joka kirjoitat

        Onesimpleprinciple sanan

        numerolla 0

        Jatka toimintaasi 👍

        Jokainen viestisi on mainos sivuilleni.

        Minä jatkan sivujeni mainostamistasi kun kerron viestilläni sinun olevan feikki.

        👍

        .

      • Onesimpleprinciple.com kirjoitti:

        Moi feikki joka kirjoitat

        Onesimpleprinciple sanan

        numerolla 0

        Jatka toimintaasi 👍

        Jokainen viestisi on mainos sivuilleni.

        Minä jatkan sivujeni mainostamistasi kun kerron viestilläni sinun olevan feikki.

        👍

        .

        Mullapa on mainos jopa meidän taloyhtiön hiekkalaatikolla, ku mun äititädin sisko kävi siellä eilen kakalla, johon mun isäeno sanoi että sen auto käy bensalla! Ja sitte me kaikki naurettiin... jollekin. 👍👍👍

        .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe