Täällä Universumissa nimittäin
Ihan aluksi pitää ampua alas harhaluulot ulkoavaruuden muukalaisten
vierailuista täällä, niitä on tasan nolla. Asiaan liittyy näitä tyypillisiä salaliitto-
teoreetikoiden horinoita, joille ei millekään ole löytynyt tieteellisiä perusteita.
(Uudet kamerat ja kuvan- ja videonkäsittelyohjelmat ovat löytäneet tiensä
myös näille alan rölleille).
Ja ammutaan sitten lisää:
Tapaus Roswell oli prototyyppi ilmapallo. Noihin aikoihin USA testasi josko
NL:aa voisi vakoilla lähettämällä ilmapalloja kameroilla varustettuina NL:n
ilmatilaan. Osoittautui, ettei niitä oikein voi ohjailla!
Ja Area-51 on ollut ja on yhä uusien salaisien lentokoneiden kehityspaikka, ei muuta
Asiaan:
Se seikka, että onko tuolla jossakin ns. älyllistä elämää, on joidenkin taholta
(todennäköisyys-syistä) lähes faktan asemassa totta, kun taas joidenkin
mielestä pelkkää sci-fia, johtuen mm. siitä, että se on (jostakin syystä) liian
epätodennäköistä. Ja kukaan ei tiedä vastausta.
Johtuen avaruuden hirvittävän suurista mittasuhteista, me emme voi, eikä
ns. muukalainenkaan voi viestiä kanssamme koska puhelin-yhteys olisi siinä määrin
lagittunut, että katkaisisimme yhteyden itse. (Samoin se muukalainen).
No mutta sitten tieteeseen.
On fakta, ettemme ole löytäneet ulkoavaruudesta, kuin joitakin aminohappojen ja sokerien
palasia, mikä ei sinällään ole ihme kun katsoo mistä ne koostuvat - elottomia molekyylejä.
Mutta jo täällä Maan päällä olemme huomanneet, että elämä - kun se kerran syntyy - ei
tarvitse välttämättä happea taikka aurinkoa. Tällaista mineraaleista energiansa ottavat
mikrobit ovat eräänlaisia ulkoavaruuden vieraita. Ne voisi lähettää Marsiin jollekin suotuisalle
alueelle ja ne saattaisivat hyvinkin jatkaa elämää siellä.
Ja tottakai jopa meidän aurikokunnassammekin saattaa olla elämää mutta me tiedämme,
että jos sitä on, niin se tuskin on älykästä elämää.
Hitto, jos sinulla on rahaa tarpeeksi, niin voit jopa lähettää kaupallisen raketin ulkoavaruuteen, mukanaan karhukaisia ym. biologisia olioita, jotka kestävät äärimmäisiä olosuhteita ja
siten todeta, että kyllä ulkoavaruudessa on NYT elämää.
Sitten takaisin maan pinnalle. Stephen Hawking kertoi aika synkän ajatuksen siitä,
miksi emme löydä universumista elämää: Mikäli älyllistä elämää syntyy, keksii se ennemmin
tai myöhemmin myös ydinaseet ja siten ajan mukana todennäköisesti tuhoaa itsensä!
Ja koska älyllinen elämä (esim. me ihmiset) ja sen kehittyminen evoluutiossa kestää vain sen
viimeisen sekunnin ajan evoluution vuosikalenterissa, niin se on vain lyhyt väläys koko ajan esihistoriassa. Se on se aika, jolloinka räpäytämme silmiämme ja silmämme sattuvat juuri sillä hetkellä olemaan KIINNI.
Ja älkää epäilkö, meillä on myös mahdollisuus tuhota itsemme. Ja kun katselee vaikkapa viimeisen kuluneen vuoden tapahtumia, niin omalta osaltani vahvistan tuon Hawkingin
synkän ajatuksen. Olimme pari viikkoa sitten millimetrin päässä
Kuinka yksinäisiä olemmekaan
1
96
Vastaukset
- Ystävän-Neuvo
Kun kirjoitat tekstiäsi editorille tai viestiin, niin rivin täyttyessä anna alustan hoitaa rivin vaihto.
Kun vaihdat itse riviä sen täytyttyä, alusta (ohjelma) ei ymmärrä tarkoitustasi ja lopullisesta tekstistä tulee käsittämätöntä katkorivien sekamelskaa.
Jos haluat rivittää kirjoituksesi itse, niin poista automaattinen rivitys.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti35138652Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s1037166Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos315550Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös214078Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi583274Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta673229Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D632430Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul182191En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122154Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.5012066